Avaimet käteen -talo ja tyytymätön asiakas

Teetimme avaimet käteen -talon, emmekä ole tyytyväisiä kokonaispakettiin. Talo sinänsä alkaa pikkuhiljaa olla kunnossa, olemme asustelleet kuukauden päivät ja useita korjauksia on tehty luovutuksen jälkeen. Mutta viimeinen erä maksusta (n. 4500 eur.) on vielä maksamatta ja olemmekin miettineet että onko mahdollisuutta jättää maksamatta, edes osaa, sillä perusteella että kokonaisuudessaan projekti ei ollut sitä mitä odotimme?? Alunalkaen jo talon kaupannut edustaja "huijasi" kun lupasi talon 7 kk:n päästä tilauksesta olevan muuttovalmis. Kuitenkin kun sopimus tehtiin, se olikin 11 kk.. Yms.yms. Työporukalla mukana oleva koira paskoi pihat pullolleen, roskia (metallitölkkejä, maitopurkkeja yms. ) oli piha täynnä, tupakoitiin rakennuksella ja saimme keräillä tumppeja jokapuolelta, kukaan ei infonnut mistään, tavaroita olisi pitänyt olla aina vastaanottamassa mutta toimitusajat olivat ihan toista kuin ilmoitettiin. Ja paljon paljon muuta pientä.. Olisi pitänyt koko ajan olla silmät selässäkin vahtimassa mutta kun ei ole kokemusta rakentamisesta eikä aikakaan antanut periksi omilta töiltä niin siksi juuri se muuttovalmis..
Kiitokset vastauksista!
121446
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Onko se talo ok ?
Pystyttekö yksilöimään viat jos ei ?
Hoitaako talotehdas takuukorjaukset ?

Tässä on nyt semmonen homma, että teidän epämukavuudesta ei tule mitään alennuksia. Ainoastaan jos sopimuksessa on kirjattu viimästymisestä sanktioita, niin sitten voitte ruveta vääntämään.
Ja jos talossa on vikaa, ensin pitää antaa toimittajalle mahdollisuus korjata vika.
Lisäksi kaikki rakentamisen aikainen eripura pitäisi olla kirjattuna paperille ja vastaavan mestarin varmentamana, mielellään myös niin että olisitte reklamoineet viipymättä kirjallisesti (esim. emaililla) talotoimittajalle HETI kun ongelmia on.
Työmaan yleinen siisteys rakentamisaikana ei ole ongelma josta voitte vaatia hinnnanalennusta.

Tuossa sinun kuvauksessasi ei oikeastaan minusta ole yhtään syytä minkäänlaiseen maksun kanssa vetkutteluun.

Äänestä
  • Reklulista on jo valmisteilla. Ja kyllä kuluttajalla on myös tiettyjä oikeuksia. Olettaisin ainakin että sillä maksamallani 200.000 eurolla mitä täysin valmiista talostani maksan saisin myös sen mitä odotan. Eihän talovalmistajilla voi olla niin kissanpäivät että miten vain voi toimia ja asiakkaalla on vain velvollisuus maksaa?! Kaikessa muussakin palvelun laadulla on merkitystä, niin miksei tällä?

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    Reklulista on jo valmisteilla. Ja kyllä kuluttajalla on myös tiettyjä oikeuksia. Olettaisin ainakin että sillä maksamallani 200.000 eurolla mitä täysin valmiista talostani maksan saisin myös sen mitä odotan. Eihän talovalmistajilla voi olla niin kissanpäivät että miten vain voi toimia ja asiakkaalla on vain velvollisuus maksaa?! Kaikessa muussakin palvelun laadulla on merkitystä, niin miksei tällä?

    Jos ostat leivänpaahtimen 20€ hintaan, voisi siinäkin kohtaa olettaa saavansa "sen mitä odotan." Nyt olet ostanut 10000 kertaa isomman leivänpaahtimen 10000 kertaa isommalla hinnalla, joten voit odottaa saavasi "sen mitä odotat."

    Ei sen kaupan koko mitenkään vaikuta siihen, että saat "sen mitä odotat." Lähtökohtaisesti saat aina sen, mitä olet ostanut. Siitä, mitä odotat ei se talotehdas tiedä mitään. Eri asia on tietenkin, jos sopimusta ei ole noudatettu, mutta kaupan suuri koko ei tarkoita, että tapapuoltasi nuollaan koko ajan. Se vain tarkoittaa, että olet ostanut suuren tuotteen.

    Eikä sillä talotehtaalla ole mitään megakatteita, joista maksaa asiakkaita tyytyväiseksi ja siivoilla työmaita huvikseen. Jos sellaisia megakatteita olisi, eivät firmat menisi nurin ja olisi ihan erilaisia lehtijuttuja rakennusalasta.

    Ja eikös kuitenkin ole niin, että halvimman ostit?

    Äänestä

Sun luettelemat ongemasi:

- talomyyjä lupasi 7 kk toimitusaikaa, sopimus olikin 11 kk.
- työmiehet sotkivat pihaa maitopurkeilla ja metallitölkeillä, lisäksi koira paskoi
- rakennuksella tupakoitiin ja tumppeja saitte keräillä joka puolelta
- tavaroita olisi pitänyt olla vastaanottamassa, mutta toimitusajat venyivät

a) Sopimuksen mukaan mennään, eli toimitusaika on silloin 11 kk jos sen olet allekirjoittanut.

b) Normaalisti vastuulistassa / sopimuksessa siivous on asiakkaan vastuulla, ei toimittajan

c) Tupakoinnin voi kieltää ja tupakkapaikan osoittaa, mutta asian valvominen on vastaavan mestarin vastuulla. Vastaava mestari, vaikka onkin sun oma mies, ei taatusti ota sellaista tehtäväkseen (eikä ole paikalla).

d) Tavarantoimituksista voi reklamoida, mutta se pitää tehdä aina heti. Myöhästyäkin saa, mutta ei kohtuuttomasti. Nyt se on kuitenkin myöhäistä.

Muista, että talotehtaat myy yleensä asiakkaalle yhde talon. Tässä vaiheessa kun valitat tuollaisesta turhasta, ne nauraa sut pihalle, sillä ei tuolla alalla jälkimarkkinoinnilla juuri ole merkitystä.

Oikeat viat niiden pitää korjata, mutta valittamalla tupakoinnista ja siivouksesta sä osoitat olevasi joko kiinteistönvälittäjille tuttua "ostajarahastaja" -tyyppiä joka kaupan jälkeen alkaa väkisin etsimään hometta jotta saisi kevennettyä lainataakkaansa.
Tai sitten vaan olevasi pikkusieluinen mulkku.

Äänestä

Tyypillistä hihujen puuhastelua! Älä vapauta rakennusaikaista vakuutta ja tottahan ammattilaisten sopimusten mukaan sulkutilillä on myös 2 %:n takuuajan vakuus, onhan? Muutoin sielu kilahti lestojen taivaaseen.

Tämänkään vuoksi näiden kanssa ei kannata puuhastella...

Äänestä
  • Lestat ei polta eikä juo, joten niitä tupakantumppeja tai peltitölkkejä ei niiden jäljiltä tontille ilmesty. Haukut siis väärää puuta.

    Äänestä

  • tuskin lestoja kirjoitti:

    Lestat ei polta eikä juo, joten niitä tupakantumppeja tai peltitölkkejä ei niiden jäljiltä tontille ilmesty. Haukut siis väärää puuta.

    Lestaatiolaiset ne vasta polttaakin. Mutta eihän 200000 egellä minkäännäköistä avaimet käteen taloa saa! Jonkun koirankopin.

    Äänestä

Kaikista viivästyksien aiheuttamista ja muistakin välilillistä vahingoista voit vaatia kuluttajasuojalain mukaista korvausta. Mutta kuten muutkin ovat sanoneet, niin peltipurkit ja koiranjätöksiin ei kannata paljoa jäädä murehtimaan. Viivästyksistä sen sijaan voit vaatia esimerkiksi tuolta ajalta maksetut vuokrat koska näitähän ei olisi mennyt jos talo olisi tullut ajoissa valmiiksi. Muista tosiaan että kuluttajasuojalaki turvaa myös talopaketteja. Sen sijaan niissä PTT:n omissa ehdoissa on ihan surkeat ne viivästyshyvitykset.

Sitten jos mennään taas siihen, että viimeinen lasku on maksamatta ja miettii millaista nappikauppaa Suomessa on tämä talokauppa niin sen kun jätät maksamatta, jos vähänkään on jotain oikeata perustetta. Ei taida olla varaa / kiinnostusta lähteä parin tonnia takia oikeusprosessiin. Myöskään mahdollisesti perinnän kautta tulevaa laskua ei tarvitse maksaa kun teet perintätoimistolle selvityksen siitä miksi laskua ei makseta ja mainitset että kyseessä on laiton perintä jos he jatkavat perintää ja ilmoitat tästä asiasta eteenpäin. Ja luottotiedot voi mennä vasta käräjäoikeuden kautta joten ihan ensimmäiseen uhkailuun ei kannata uskoa.

Periaatteessa siis jos vaan on tarpeeks k***pää, niin voi säästää ja melko pienin riskein. Tämä vaan näin ääneenajatteluna ei ohjeena.

Äänestä
  • Toki jotkut talotehtaat, kuten eräs pohjois-ruotsalainen, vie erittäin herkästi asiakkaankin käräjille.
    Mutta heistä tässä ei varmasti ole kyse, ainakaan kuvauksesta päätellen.

    Äänestä

Et sitten muistanut laittaa sakkoa siihen talokauppaan eli jos ei ole 7kk päästä valmis niin 5000€ viikko sakkoa ja max 30000€ niin varmaan on valmis ajoissa koska kenellekkään ei ole noissahommissa maksaa sakkoaja myöhästymisestä.Älä Maksa sitä loppuosaa koska sinullao ihan aihetta saada hyvitystä näistä mainitsemista asioita.

Äänestä
  • Tuskin on, sillä aloittajahan kertoi tehneensä sopimuksen jossa luki 11 kk. Esisopimukset ja talomyyjän puheet voi olla mitä vaan, myöhemmin allekirjoitettu sopimus ajaa niiden yli.

    Äänestä

Kun itsekin olen rakentamassa lähitulevaisuudessa niin olisi kiva tietää mistä firmasta talonne ostitte.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ei toiste rakentaja kirjoitti:

Teetimme avaimet käteen -talon, emmekä ole tyytyväisiä kokonaispakettiin. Talo sinänsä alkaa pikkuhiljaa olla kunnossa, olemme asustelleet kuukauden päivät ja useita korjauksia on tehty luovutuksen jälkeen. Mutta viimeinen erä maksusta (n. 4500 eur.) on vielä maksamatta ja olemmekin miettineet että onko mahdollisuutta jättää maksamatta, edes osaa, sillä perusteella että kokonaisuudessaan projekti ei ollut sitä mitä odotimme?? Alunalkaen jo talon kaupannut edustaja "huijasi" kun lupasi talon 7 kk:n päästä tilauksesta olevan muuttovalmis. Kuitenkin kun sopimus tehtiin, se olikin 11 kk.. Yms.yms. Työporukalla mukana oleva koira paskoi pihat pullolleen, roskia (metallitölkkejä, maitopurkkeja yms. ) oli piha täynnä, tupakoitiin rakennuksella ja saimme keräillä tumppeja jokapuolelta, kukaan ei infonnut mistään, tavaroita olisi pitänyt olla aina vastaanottamassa mutta toimitusajat olivat ihan toista kuin ilmoitettiin. Ja paljon paljon muuta pientä.. Olisi pitänyt koko ajan olla silmät selässäkin vahtimassa mutta kun ei ole kokemusta rakentamisesta eikä aikakaan antanut periksi omilta töiltä niin siksi juuri se muuttovalmis..
Kiitokset vastauksista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu