Keski-Suomen juhlapaikat

Nyt kaivattaisiin kokemuksia ja tietoja hääpaikoista Keski-Suomen ja Jyväskylän alueella. Luultavasti 100 hengen pirskeet olisi luvassa vuoden päästä. Kesäpaikkoja, kartanoita, huviloita, juhlahuoneistoja, ravintoloita, teattereita, mitä tahansa..?
3823772
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Meidän häämme oli Kivistön työväentalolla! Rähjäinen ulkoa päin mutta aivan ihana sisältä ja kaiken lisäksi edullinen!!!

Äänestä
  • Me ollaan jo itse asiassa varattu toi Savutuvan apaja, sain niin monta kommenttia sen hyvästä tunnelmasta. Ja isäntä kyllä lupas tehdä meidän kanssa alusta asti ruokalistan, itse en esimerkiksi syö lihaa, niin mitään valtavia paisteja emme ainakaan halua. Koko ajan on vaan arveluttanu onko paikka liian pimeä? Itse halusin sellasen paikan jossa on sisävessat ja lämmitys! Olin viime kesänä häissä kivitalossa, jossa lämmitystä ei ollu. Suomen kesän tuntien tärisin koko häiden ajan niin etten pystyny suunnilleen syömään. Täytyy siis ajatella näitäkin seikkoja, huolimatta siitä, että on kesähäät. Ja ajateltiin, että laivakuljetus Savutuvalle olis ihana? Kertokaahan kommentteja, kaikki Savutuvalla juhlineet!

    Äänestä

  • epäröin... kirjoitti:

    Me ollaan jo itse asiassa varattu toi Savutuvan apaja, sain niin monta kommenttia sen hyvästä tunnelmasta. Ja isäntä kyllä lupas tehdä meidän kanssa alusta asti ruokalistan, itse en esimerkiksi syö lihaa, niin mitään valtavia paisteja emme ainakaan halua. Koko ajan on vaan arveluttanu onko paikka liian pimeä? Itse halusin sellasen paikan jossa on sisävessat ja lämmitys! Olin viime kesänä häissä kivitalossa, jossa lämmitystä ei ollu. Suomen kesän tuntien tärisin koko häiden ajan niin etten pystyny suunnilleen syömään. Täytyy siis ajatella näitäkin seikkoja, huolimatta siitä, että on kesähäät. Ja ajateltiin, että laivakuljetus Savutuvalle olis ihana? Kertokaahan kommentteja, kaikki Savutuvalla juhlineet!

    Onnittelut, että olette saaneet ihanan paikan varattua itsellenne! Kaikki siellä käyneet tuntuvat kehuvan ja täytyy sitä itsekin vielä lähteä katsastamaan. Hinta vaan kovasti arveluttaa.

    Laivakuljetus olisi aika huippua kieltämättä, mutta siihen saa varata jonkinlaisen summan myös. Katselin noita joskus aiemmin, kun järjestelin luokkakokousta Jyväskylän seudulle. Olisikohan vaihdellut yhden kyydin hinta 100-200 euron välillä?

    Äänestä

Majakoskea ei voi kuin suositella. Sijaitsee maalaiskunnan puolella ihan kätevän ajomatkan päässä esim Taulumäen, Palokan tai Jyväskylän kirkosta. Upeita rakennuksia ja etenkin vanha riihirakennus on uskomattoman tunnelmallinen.

Äänestä
  • Olemme varanneet ensi kesäksi Majakosken häitä varten. Siinä riihessä on meidän hääjuhla, pääsen huomenna vasta katsomaan paikkaa, sitten näkee omin silmin paikan :) Oletko ollut häissä ko paikassa?

    Äänestä

Survo Korpelan tila on Kuokkalassa näppärän matkan päässä kaikista kirkoista ja etenkin jos juhlaväki on sen tyylistä, että yöllä pitää vielä päästä jorailemaan kaupungin sykkeeseen, tämä paikka on mainio sijaintinsa suhteen. Savutuvan apaja on Vaajakoskella hiukan kaupungista syrjässä, mutta sen tunnelmalle ja viihtyvyydelle ei vertoja vedä mikään! Etenkin talvihäät ovat olleet oikein onnistuneet ko. paikassa! Kannattaa käydä paikan päällä tutustumassa, netistäkin löytyy hyvin tietoa!

Äänestä
  • Me ei haluttu juhlia häitämme kummassakaan paikassa. Survo KOrpelassa vieraat olisi pitänyt jakaa kahteen eri tilaan, kun yhteen saliin ei mahdu kuin n 50 ihmistä. Typerää, jos kaikki ei mahdu samaan saliin. Savutuvan apaja on kaunis paikka mutta emme tykänneet siitä että menuun ei voi itse vaikuttaa. En halua pelkkiä laatikkoruokia häihin. Sinne ei myöskään saa viedä omia juomia, eli esim boolia ei voi tehdä. Talon viini on yli 20e/pullo. Noi on pieniä miinuksia, mutta me haluamme vapaammin vaikuttaa esim. siihen mitä häissämme tarjoamme...

    Äänestä

  • jenna kirjoitti:

    Me ei haluttu juhlia häitämme kummassakaan paikassa. Survo KOrpelassa vieraat olisi pitänyt jakaa kahteen eri tilaan, kun yhteen saliin ei mahdu kuin n 50 ihmistä. Typerää, jos kaikki ei mahdu samaan saliin. Savutuvan apaja on kaunis paikka mutta emme tykänneet siitä että menuun ei voi itse vaikuttaa. En halua pelkkiä laatikkoruokia häihin. Sinne ei myöskään saa viedä omia juomia, eli esim boolia ei voi tehdä. Talon viini on yli 20e/pullo. Noi on pieniä miinuksia, mutta me haluamme vapaammin vaikuttaa esim. siihen mitä häissämme tarjoamme...

    Taitaa tuo Savutuvan apaja olla Jyväskylän paikoista kalleimpia.

    Kartanoissa taas taitaa useimmiten käydä niin, että väki jaetaan eri saleihin.. Harvassa nyt niin isoja saleja löytyy. Useimmiten olen ollut häissä, joissa ruokailu tapahtuu hiukan eri puolilla taloa. Onhan se tietysti vähän tylsää, jos samaan aikaan pidetään ohjelmaa toisaalla. Kannattanee ottaa huomioon suunnittelussa. Mutta eihän tuolla Survolla kuitenkaan eri rakennuksiin ollut tarkoitus jakaa? Siellähän on ne kaksi taloa.

    Äänestä

  • tietääkö kukaan vanhasta korpelasta? on vanhalla saarijärventiellä(?)..ajateltiin pitää siellä juhlat mutta asutaan ite kirkkonummella joten voisitteko kertoa jos tiedätte jotain!!!

    Äänestä

  • morsian 05 kirjoitti:

    tietääkö kukaan vanhasta korpelasta? on vanhalla saarijärventiellä(?)..ajateltiin pitää siellä juhlat mutta asutaan ite kirkkonummella joten voisitteko kertoa jos tiedätte jotain!!!

    En tiedä ainakaan vielä tuosta vanhasta Korpelasta Saarijärventiellä. Ettet vain tarkoita Survo-Korpelan tilalla olevaa Korpelan taloa - on sen paikan taloista vanhempi ja taisi puhelimessa emäntä sitä vanhaksi Korpelaksikin kutsua... En ole käynyt sisällä, mutta ulkoapäin voisin päätellä olevan aika tunnelmallinen. Pihapiiri on mukava, siellä on mm. muita vanhoja rakennuksia ja kotieläimiä.

    Äänestä

  • Korpelan riihi oli loistava haapaikka n.60:lle hengelle ja lahella keskustaa. Ainoa negatiivinen asia oli uusi manageri - epapateva, usein pahalla tuulella, lupailee asioita joita ei sitten tapahdukaan, ei vastaa puhelimeen tai viesteihin jne. Homma meni niin peffalleen hanen kanssaan, etta omalta osaltani koko haiden jarjestely oli taysi painajainen ja nyt olen vain iloinen etta koko juttu on ohi ja tata rumbaa ei tarvitse toiseen kertaan kayda lapi. Muija oli itse haissakin niin myrtsi, etta osa haavieraista alkoi kutsua hanta pelottavaksi akaksi.
    Eli suosittelen paikkaa, mutta managerista ei kannata liikoja odottaa. Sovi kaikki asiat naamakkain ja sen jalkeen kirjaa mustaa valkoiselle. Varaudu ruinaamaan vastauksia ja ala anna hanen "hoitaa" esim. majoitusasioita hotellien kanssa.

    Äänestä

  • Eikös tuolla Survon kartanossa kuvattu Tonttu Toljanteria joulukalenteria tai siinä Korpelan hirsikartanossa joka on siinä vieressä? :)

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Eikös tuolla Survon kartanossa kuvattu Tonttu Toljanteria joulukalenteria tai siinä Korpelan hirsikartanossa joka on siinä vieressä? :)

    Siis *Toljanteri

    Äänestä

En nyt muista Viitasaaren lähistöllä sijaitsevan kartanon nimeä.. olisiko ollut Viikin kartano. Se oli aivan ihana ja kaunis paikka kesähäihin, mahdolllisuus osan vieraista majoittamiseen, kotieläimiä jne. Hyvänä vinkkinä pohjoisemmassa Keski-Suomessa vihkiytyville :)

Äänestä
  • www.wiikinkartano.fi

    Äänestä

Upeimmat hääjuhlat jotka olen vieraana viettänyt ovat olleet Jämsässä Kukkaismäessä. Valtatien varrella ennen Jämsään 13 km Jyväskylästä päin. Hulppeat juhlatilat johon mahtuu isokin juhlaseurue. Oman juhlakkuutensa antavat varmaankin 1,5 metriä paksut kiviseinät ja paikka kivasti sisustettu. Juhlapaikka sijaitsee vanhassa kartanomiljöössä. Ruoka on taivaallista ja on mahdollisuus myös majoittua edullisesti. Mukava oli myös aamulla kun yövyimme tavata juhlavieraita vielä aamiaispöydässäkin... Suosittelen ja varmasti jos joskus menen naimisiin se olisi kyllä Kukkaismäki jossa juhlisin. Erillinen "Rytmiriihi" jossa mahdollisuus jopa livebändiin... Kyllä vieläkin mieltä lämmittää ja tanssituttaa. Olen tosi useissa häissä ollut Jyvässeudulla ja tutustunut kaikkiin mainittuihin hääjuhlapaikkoihin niin voin todella suositella Kukkaismäkeä.

Äänestä

Olemme kaasoni kanssa käyneet tarkastelemassa näin kesäaikaan joitakin juhlapaikkoja, jotta ensi talven aikana voi tehdä päätöksen kesän muistot mielessä. Menemme siis naimisiin vasta kesällä -06, mutta olemme jo alkaneet etsiä paikkaa, joka sitten talven aikana varataan.

Tähän mennessä paras on ollut ravintola Vesilinna Harjulla. Joku voisi sanoa, että se ei ole yhtä tunnelmallinen kun edellä mainitut kartanot, mutta kriteerit, jotka meillä painavat vaakakupissa ovat kaikki Vesilinnassa kohdallaan; Haluan, että häät ovat yksinkertaiset ja juhlavat, haluan että tämä on minulle, äidilleni, isälleni, anopille ja appiukolle mahd. helppoa, eli ei tarvitse itse valmistaa oikeastaan mitään, vaan vieraat ihmiset järjestävät ja me ja vieraamme saavat nauttia. Ravintolassa tarjoillaan viiniä tarjoilijoiden puolesta, kun esim. Survon kartanossa, pitäisi jonkun häävieraista (veljen, isän, sedän, tädin jne.) tarjoilla viini vieraille. Lisäksi rahamme ei riitä 80 ihmisen kestitsemiseen koko illaksi, siksi on hyvä, että paikalla on baari, josta halukkaat voivat itse ostaa juomansa.
Suvussamme ja vieraidemme joukossa ei ole vielä juurikaan montaa lasta, lähes kaikki vieraat ovat aikuisia. Haluan että juhla koostuu hyvästä ruuasta, juomasta, musiikista ja tanssista. Ei ylimääräistä töhellystä ja leikkejä. Perinteiset puheet ja musiikkiesityksiä ja siinä se.

Toki häissä leikit ja pelit ovat ihan hauskoja, ilmeiseti olen niin laiska, että haluan karsia kaiken ylimääräisen pois.

Lisäplussaa: upeat maisemat kaupungin yli ja laajavuoreen, kankaiset pöytäliinat, aidot kukat pöydissä(ei tarvitse itse niinkään koristella), ammattitaitoiset tarjoilijat.
Miinusta: Kalleus!

Juuri tämä kalleus on yksi syy, miksi olen päättänyt karsia ylimääräiset, hääkarkit, koristeet ym. pois. uskon, että tunnelma tulee kyllä maisemista, kukista, ruuasta, juomasta ja hyvistä ystävistä ympärillä.

Äänestä
  • Hei!
    Vesilinnaa olemme harkinneet mekin. Kallis hinta... missä suuruusluokissa liikutaan?

    Äänestä

Vesilinna oli ihan mielenkiintoinen vinkki - käynyt mielessä myös meillä. Olisi varmasti erikoista ja sopii paikaksi eri vuodenaikoina.

Palokassa päin on jokin kiva kartano, jota on kehuttu, mutta jossa en ole käynyt. Taas on nimi hukassa. Jos jollakin tietoa, laittakaahan infoa tuosta!

Äänestä
  • ...on saatettu tarkoittaa Majakosken juhlataloa, joka siis sijaitsee Ruokkeentien varrella. En tietenkään ole varma. Majakoskestahan oli jo yllä mainintaa.
    Minä en ainakaan tiedä Palokassa mitään muita juhlapaikkoja, "kartanoita" tmv. .

    Äänestä

  • morsio06 kirjoitti:

    ...on saatettu tarkoittaa Majakosken juhlataloa, joka siis sijaitsee Ruokkeentien varrella. En tietenkään ole varma. Majakoskestahan oli jo yllä mainintaa.
    Minä en ainakaan tiedä Palokassa mitään muita juhlapaikkoja, "kartanoita" tmv. .

    Juhlapaikkoja löytyy, mutta kannattaa varata ajoissa. Könkkölää ei tainnut kukaan mainita, sijaitsee Keuruun tien ja Killerin raviradan välissä. Mukava ja viihtyisä paikka sekin, iso, vanha hirsinen rakennus, mahtunee 100 henkeä kevyesti. Olen itse ollut useita kertoja siellä soittamassa. Tikkakosken kupeessa on Ränssin kievari. Se on hieman sellainen "kartanon" mallinen paikka, tosi hieno.

    Äänestä

  • Matti & Musagents kirjoitti:

    Juhlapaikkoja löytyy, mutta kannattaa varata ajoissa. Könkkölää ei tainnut kukaan mainita, sijaitsee Keuruun tien ja Killerin raviradan välissä. Mukava ja viihtyisä paikka sekin, iso, vanha hirsinen rakennus, mahtunee 100 henkeä kevyesti. Olen itse ollut useita kertoja siellä soittamassa. Tikkakosken kupeessa on Ränssin kievari. Se on hieman sellainen "kartanon" mallinen paikka, tosi hieno.

    Sitä olenkin miettinyt, mihin sydämenmuotoiset opasteet aina kesälauantaisin osoittavat Keljonkeskuksen lähettyvillä. Taitaa olla siis se Könkkölä.

    Äänestä

  • Ränssin kievari on Palokassa.

    Äänestä

  • pimpula** kirjoitti:

    Ränssin kievari on Palokassa.

    Oletkohan koskaan Ränssin kievarissa edes käynytkään ei taatusti ole Palokassa....Ränssiin mennään Puuppolan läpi ja paikka on minusta Kuikka ja ainakin hyvin likellä sitä kuuluisaa Kuikan lavaa....Tikkakoskikin on parempi kotipaikka Ränssille kuin Palokka........??????
    Ei pitäis ihan höpöjä löpistä.....

    Äänestä

Jyväskylän keskustan tuntumassa, Kuokkalan puolelta, löytyy Survo-Korpelan tila. Paikka on mukava maalaiskartano, jossa ainakin minun kokemusteni mukaan on tosi hyvää ruokaa. Tässä sinne linkki: www.kartanopidot.com/

Äänestä

Terve!

Jyväskylän keskustan läheisyydessä on myös Valorinteen seurantalo, jota voi vuokrata erilaisiin juhliin.
Lisätietoja löytyy Valorinteen nettisivuilta: www.valorinne.fi

Äänestä

Onhan niitä muitakin....
Vaajakoskella Liekkilä jossa vihittiin Mauri ministerinkin sukua , Naissaaren kahvi ja juhlahuone tai Urheilutalo tai kirkon tilat tai , Kaunisharjussakin joku paikka, Palokassa pelimannitalo, Ränssin Kievari on tosiaan Kuikassa, Lannevedellä Sampola, Nikolainkulma aivan Jyväskylän ytimessä...Petäjävedellä vanha kirkko ja lähellä tiloja...

Äänestä

Turkilan tai Tuomiston tilat Muuramen Rannankylässä ovat ok. Muutkin yllä olevat käyvät.

Äänestä

Hankasalmen Lomakeskus Revontulea en voi suositella. Oli sukulaisen häät ja koko paikka oli pölyistä. Juhlasali sekä mökki jossa yövyimme.

Lisäksi savusauna jota ei oltu edes lämmitetty oikein ja sekin oli kuulema vieraiden syy..? Huvila joka oli lähinnä varastoksi laitettu, jääkaappi homeen peitossa, kahvipannua pesty varmaan milloinkaan.

Revontulen puolustus oli lähinnä että käyttäjässä vikaa, kaikin puolin. Mökin likaisuus laitettiin paikan mukaan "puutteisiin". Viemäri ei vetänyt ja takka oli tukossa.

Harmittaa paljon hääparin puolesta, kun he koko homman maksoivat.

En halua että kukaan pettyy, oli niin suuri pettymys meille.

Äänestä

Meillä oli onnistuneet juhlat Revontulessa ja kaikki toimi sovitulla tavalla. Tilat oli juuri remontoitu ja siistit. Palvelu oli todella joustavaa.

Äänestä
  • Revontuli on siisti mesta. Samaa mieltä!

    Äänestä

Hangan lava on hyvä paikka. Edullinen hinta.

Äänestä

Kotileipomo ja pitopalvelu Lempileivos. Mahdollisuus tilata myös pelkkä pitopalvelu juhliin. :)

Äänestä

Hankasalmen kotiseutuyhdistyksellä Halla tupa idyllisessä museokylässä, rauhallinen pihapiiri 2 tupaa, yht n 270 m2. Komea puukirkko vieressä ja hyvät paikoitustilat
www.hankasalmenkotiseutuyhdistys.fi

Äänestä

Survon kartanossa huono palvelu, pahaa ruokaa ja heikkotasoiset tilat. Vältä varsinkin paljun ja saunan tilaamista. Isoon tilaan ei saa viedä omia juomia.

Äänestä

Keljon Viestillä kohtuullinen hinta, omat juomat saa viedä ja joustava palvelu. Me varasimme sieltä juhlatilan. Musiikista vastasi paikallinen PopStoori-orkesteri https://www.youtube.com/watch?v=Gr3c26PnjYM

Äänestä

Muuramen Rannankylästä löytyy myös Koivumäen Herkkutupa (entinen Tunnelmatupa), voin todella lämpimästi suositella. Häävieraani kehuivat ruokaa maasta taivaisiin. Hääpäivä oli sateinen, mutta se ei haitannut! Kaunis vanha kansakoulurakennus, jossa salissa hirsiseinät. Upea paikka ja sisätiloihin mahtuu noin 100henkeä. Meillä oli 150hengen häät, ulos oli järjestetty telttoja sekä toinen noutopöytä, jotta kaikki saivat syödäkseen.

www.facebook.com/koivumaenherkkutupa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mii kirjoitti:

Nyt kaivattaisiin kokemuksia ja tietoja hääpaikoista Keski-Suomen ja Jyväskylän alueella. Luultavasti 100 hengen pirskeet olisi luvassa vuoden päästä. Kesäpaikkoja, kartanoita, huviloita, juhlahuoneistoja, ravintoloita, teattereita, mitä tahansa..?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu