Kuntakapina
Kklp
152
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Lahti tarvitsee nyt maksajia velkoihinsa, jos Hollola ja moni muu esitetty kunta liitettäisiin "suur-lahteen", kuten Henna Virkku esittää. Tämä olisi Lahdelle oiva apu. Lahti tarvistisi kipeästi maksajia, sillä Lahden pussi on tyhjä. Isot velat niskassa. Siksi vanhustalon rakentamisen Jalkarannasta peruttiin. Tarvitaan rahaa kalliiseen toriparkkiin, MM-kisoihin - jo pelkästään haut miljoonajuttuja. Koulut homeessa - lapset sairaana. Lastensuojelu hoidetaan huostaanotoilla, ei virkailijan tarvi vaivata päätään minkään kotihoidon ja tuen kanssa. Maksaa Lahdelle, mutta maksakoot, tuumaa sossuvirasto. Ja on se maksanut, kun yksityiset ulkomaiset hoitoyhtiöt rahastaa. Siinähän Lahdella vankat perinteet, terveyskeskuksissa häärää reppulääkärifirmat, hyvällä voitolla. Kaupungin terveysjohdon suojeluksessa. Kyllä Lahti romuttaa ympäristökuntien toimivan terveydenhullon. Sitä moni kuntaa osaa jo pelätä - ja aiheesta. Tätä on Lahti! Vanhukset vain taakka. Kuolkoot - se on motto minun havaintojeni mukaan. Hollolan terveydenhuolto on sentään länsimaisella tasolla. Lahdessa Romanian käytännöt - valelääkäri jne. Kuolkoot väki kadulle. Lääkärin aikaa ei heru. Ja kaikki on hyvin ei mene (laiteta) rahaa terveyspalveluihin. Hienot tilastot - halvalla hoidosta!!! Onkos joku eri mieltä - mahdollisesti ?