Kaksi varoitusta kerralla

Onko normaalia että isännointifirma laittaa 2 varoituslappua kerralla saman illan metelistä? Tänään tupsahti postiluukusta kaksi varoitusta jotka oli kirjattu samalle ajankohdalle.

Ajattelin soittaa isännöitsijälle ja tiedustella valituksen syytä. Katsoin koko illan osan yötä elokuvia KUULOKKEET PÄÄSSÄ tietokoneellani. Eli luultavasti varoitus tuli tuosta kaapista joka päätti tavaroineen rymähtää lattialle keskellä yötä. Meteliä kyllä lähti mutta itse säikähdin myös tuota tapausta. Jos soittaa isännöitsijälle ja selvittää mistä meteli lähti ja sen että se ei ollut itseaiheutettua, niin voisiko tuo mahdollisesti vaikuttaa asiaan jotenkin? En mielellään saisi häätöä väärään ajankohtaan osuneen huonon tuurin vuoksi.

Tietysti ymmärrän myös valittajia, eiväthän he voi tietää mistä on kyse. Mutta jotenkin haluaisin selventää tämän asian koska en koe itse olevani mitenkään syyllinen tuohon meteliin.
5257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Häiriön täytyy olla toistuvaa ja jatkuvaa ennen kuin huoneistoa voidaan laillisesti ottaa haltuun. Melko naurettavalta vaikuttaa, että yhden tömähdyksen takia ensinnäkin useampi kuin yksi naapuri tekee ilmoituksen häiriöstä, saati että isännöitsijä vie asian eteenpäin varoitusten muodossa. Varoitustahan ei voi antaa, ellei ole vähintään kahden eri huoneiston asukkaan nimeä paperissa, että häiriötä on aiheutettu.

Kannattaahan asia selvittää, vaikka sitten henkilökohtaisesti ilmoituksen tehneiden asukkaiden kanssa, joiden nimet selviää isännöitsijältä.

Äänestä
  • Kyllä ne juoruämmät kirjoittaa mielellään nimen alle ,vaikkei oli aihettakaan.

    Äänestä

  • nauraaaa kirjoitti:

    Kyllä ne juoruämmät kirjoittaa mielellään nimen alle ,vaikkei oli aihettakaan.

    Nimettömien kiusantekoilmoitusten perusteella ei hallitus tai isännöitsijä ryhdy minkäänlaisiin toimiin, saati varoituksia jakelemaan. Joten kyllä siellä nimet on tiedossa, mikäli virallinen varoitus on saatu.

    Äänestä

Olisikohan se noin...
Eiköhän ne varoitukset tule hallitukselta, vaikka isännöitsijä ne käytännössä kirjoittaa.

Toisaalta ainakin aikaisemmin oli joku pykälä, että asiaa pitää viedä eteen päin jos joku valittaa. Miten tämä käytännössä muuten menee, kuin antamalla varoituksen.

No eihän kukaan hallitus/isännöitsijä voi kirjoittaa aina varoitusta, kun joku on kuulevinaan jostain jotain.

Selittäisin asiaa hallituksen puheenjohtajalle.

Äänestä

Minä sain kasan valituksia/varoituksia ja lopuksi häädön vaikka mitään en ollut tehnyt. Perjantai oli päivä kun muutin, tavarat kun olin saanut paikoilleen, lähdin kaverin luokse bileisiin. Sieltä poikaystävän luokse viikonlopuksi. Alkuviikosta tuli valitus että minulla ollut bileet ja poliisitkin käyneet. P*skapuhetta.

Olin kotona TOSI harvoin, poikaystävällä käytännössä asuin. Silti valituksia tuli tiheään tahtiin, kuuntelen kuulemma musiikkia täysiä ja poliisit käyvät jatkuvasti luonani. Minulla ei ollut edes stereoita...

Samassa rapussa asuvan kaverin autosta loppui pihaan akku, minä ja kaverit työnsimme auton pois. Sain siitäkin valituksen.

Vanha äijä joka minusta teki valituksia, tiesi että autoni on rikki. Kaksi kaveriani oli tulossa luokseni kahville, tämä äijä oli heille sanonut että minun autoni pitää siirtää, tienputsaajat ovat tulossa. Minulla oli kauhea työ saada auto siirrettyä. Tienputsaajia ei näkynyt, kyselin asiasta toiselta naapurilta joka sanoi että ei sellaisia ole tulossa. Äijä halusi vain tehdä kiusaa.

3kk muuton jälkeen sain häädön jossa luki että taloyhtiö ottaa asunnon haltuunsa mikäli en muuta pois. Syinä olivat jatkuva meteli jonka takia poliisit jatkuvasti luonani käyvät, ja olin muka vuokrannut autotallini ulkopuoliselle henkilölle.

Mikään näistä ei pitänyt paikkaansa mutta häätö tuli silti. En jaksanut asiasta tapella, en halunnut asua tuon hullun miehen naapurina enää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


17+13 kirjoitti:

Onko normaalia että isännointifirma laittaa 2 varoituslappua kerralla saman illan metelistä? Tänään tupsahti postiluukusta kaksi varoitusta jotka oli kirjattu samalle ajankohdalle.

Ajattelin soittaa isännöitsijälle ja tiedustella valituksen syytä. Katsoin koko illan osan yötä elokuvia KUULOKKEET PÄÄSSÄ tietokoneellani. Eli luultavasti varoitus tuli tuosta kaapista joka päätti tavaroineen rymähtää lattialle keskellä yötä. Meteliä kyllä lähti mutta itse säikähdin myös tuota tapausta. Jos soittaa isännöitsijälle ja selvittää mistä meteli lähti ja sen että se ei ollut itseaiheutettua, niin voisiko tuo mahdollisesti vaikuttaa asiaan jotenkin? En mielellään saisi häätöä väärään ajankohtaan osuneen huonon tuurin vuoksi.

Tietysti ymmärrän myös valittajia, eiväthän he voi tietää mistä on kyse. Mutta jotenkin haluaisin selventää tämän asian koska en koe itse olevani mitenkään syyllinen tuohon meteliin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu