Pakkases tullee miälee kesä
ja kesäst kärpäset ja lehmät,
joitte ympäril ne pörräs
kesäsi ko oltii lypsyl.
Mää lui lehrest semmost,
et lehmät o kulutustavaraa.
Ne poikii kaks, kolme kertaa,
sit ne jo viärää lahtii.
Mu lapsuuressani oli muut,
perheejäsenii ja huanekalui.
Ne vanheni kans tiätysti,
mut ei niit heti hylätty.
Mää luule, et ne poiki ain
toistkymment kertaa.
Jokku melkei kaksymment.
Siin jo tuli melkei ihmiseks.
Mut oma juttus o Petti.
Se oli pualsokkee leski,
jol oli olemattoma piäni tölli
ja maat iha vaa se ympäril.
Mut lehmää seki piti,
se ruahosti valtio maal.
Koko kesä se leikkas sirpil
maateitte varsii lehmälles.
Kai se sit sai vähä korjuu
talveeki varte tai napureilt.
Mut sil se lehmä eli,
ja Pettiki, mää luule.
Ko sil ei ollu muut tulloo
ko se lehmä ja perunamaa,
olemattoma piäni seki.
Ja se lehmäki oli jo maho.
Se lehmä ei ollu poikinu
ennää monnee vuatee
ja lypsi vaa pari litraa.
Mut kai se häl sit riitti.
Joskus sitä ny ihmettellee,
kui vähäl ihmine tullee toimee,
nii tyhjäst ko se Petti eli.
ja kesäst kärpäset ja lehmät,
joitte ympäril ne pörräs
kesäsi ko oltii lypsyl.
Mää lui lehrest semmost,
et lehmät o kulutustavaraa.
Ne poikii kaks, kolme kertaa,
sit ne jo viärää lahtii.
Mu lapsuuressani oli muut,
perheejäsenii ja huanekalui.
Ne vanheni kans tiätysti,
mut ei niit heti hylätty.
Mää luule, et ne poiki ain
toistkymment kertaa.
Jokku melkei kaksymment.
Siin jo tuli melkei ihmiseks.
Mut oma juttus o Petti.
Se oli pualsokkee leski,
jol oli olemattoma piäni tölli
ja maat iha vaa se ympäril.
Mut lehmää seki piti,
se ruahosti valtio maal.
Koko kesä se leikkas sirpil
maateitte varsii lehmälles.
Kai se sit sai vähä korjuu
talveeki varte tai napureilt.
Mut sil se lehmä eli,
ja Pettiki, mää luule.
Ko sil ei ollu muut tulloo
ko se lehmä ja perunamaa,
olemattoma piäni seki.
Ja se lehmäki oli jo maho.
Se lehmä ei ollu poikinu
ennää monnee vuatee
ja lypsi vaa pari litraa.
Mut kai se häl sit riitti.
Joskus sitä ny ihmettellee,
kui vähäl ihmine tullee toimee,
nii tyhjäst ko se Petti eli.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Voi kun tuli haikee mieli, ikävä lapsuuden aikaan. Meidänkin kylässä oli "Petti" ja lapsilauma ja viraatoon mies vastaavanlaisissa oloissa.
Sitä tunsi itsensä rikkaaksi kun isän navetassa heilui monta häntää. oli kaksi lehmää, hevonen ja vasikat. Toinen niistä päätyi syksyllä luusoppaan, eihän siinä paljon lihaa ollut.
Sen jälkeen ei rikkaus olekaan nurkkiani kolkutellut.
Kiitos Tee. muistelustasi.
Hei *m*, mukava kun poikkesit ja kommentoit. Luultavasti tämänkaltaiset olot ja ihmiset olivat tuttuja monien lukijoitten lapsuudessa.maaseudulla. Kaupunkien köyhyys oli toisenlaista. Onneksi köyhyys on vähän helpottanut.
Pakko siirtyä yhä suurempiin karjayksiköihin on varsinaisesti vasta EU-jäsenyyden seurausta ja ehkä sen seurauksena ehkä myös karjankasvatuksen vastustus.
Joskus aina mietin Miinä Äkkijyrkkää ja hänen suhtautimistaan suomenkarjan lehmiin. Taiteilijasta en sano mitään, mutta vetoavaa on hänen rakkautensa lehmiin. Itsekin koen lämpimän läikähdyksen ajatellessani lehmiä. Jopa kirjoittanutkin lehmästä.
Lehmä ja Petti tarvitsivat toisiaan ja se onkin sitten jo suuri asia, ei pieni.
Hellällä kynällä olet kirjoittanut ja se taas on suuri asia.
Tässä runossa pieni ja suuri kohtasivat ..siitä kiitän.
-darklady, saatat olla oikeassa Petin lehmänpidon vaikuttimissa, ainakin suureksi osaksi. Kyllä monelle muullekin emännälle on tullut vähintään tippa silmään, kun viimeistä lehmää on viety autoon. Ovat ne lehmät niin monet murheet kuunnelleet, kun muuta kuuntelijaa ei ole ollut. Ja kyllä niihin on kiinnytty samalla tavoin kuin toiset kiintyvät koiriinsa.
Kiitos sinulle viestistäsi!
Kyllä tuli tippa linssiin kun luki tuota runoasi..
Noinhan se meni..varmaan melkein joka kylällä
oli oma ´Pettinsä´.. ja aina ihmettelemistä riitti..
Äidilläni oli tapana ´korjata´kylän raihnaset
nurkkiinsa.. milloin oli sokeaa..milloin yksijalkasta..
itse synnyttänyt viisitoista lasta..olisi siinä jo luullut
olevan tarpeeksi..vaan ´rikasta´oli elämä, ei rahallisesti..
vaan maasta ja metsästä kaikki otettiin..
runosi kuvastaa juri noita aikoja ja siksi siinä
olikin niin tuttua..
Kiitän tee upean kuvauksellisesta runostasi!
Onija, kun kerroit omasta kylästäsi ja varsinkin omasta äidistäsi, tuli kummasti oma äitini mieleen, yhtäläisyyksiä ilmeisesti. Ja totta sekin, että ennen maalaiskylän elämä oli paljon rikkaampaa kuin nykyään kuvitellaan. Tietysti ihmisiä ja varsinkin lapsia oli enemmän.
Mutta lisänä olivat vielä nämä kaikenlaiset Herran heikot, jota ei ollut vielä viety laitoksiin. Joko he yrittivät itse jotenkin selvitä hengissä, yksin tai naapurien avulla, mutta kuitenkin. Lapsen silmiin he näyttivät asiaan kuluvilta, mutta erikoisilta ja jäivät mieleen. Nykyisin ei tarvita suurta mielen horjahdusta, kun jo ollaan kiikuttamassa hoitoon tai vahvaan lääkitykseen vähintään. Mutta mikä on hyvä?
Lisää tämmösii murrerunoi.