Moi. Tässä pari ajatusta siitä, miten itse olen kokenut kiusaamisen ja mitä siitä näin jälkeenpäin ajattelen.
Oon huomannut, että suurin osa niistä jotka mua on aikanaan kiusannut, katuu sitä. Jouduin itse kiusatuks lähinnä seiskalla ja kasilla pitkälti samoista syistä kuin kaikki muutkin. Olin pienikokoinen, laiha, en juurikaan harrastanut urheilua ja olin lisäksi liian kiltti ja hyväuskoinen (viimeisellä tarkoitan lähinnä sitä, että luulin muiden hyväksyvän minut siitä huolimatta, etteivät fyysiset yms. puitteeni olleetkaan samalla tasolla kaikkien muiden samanikäisten kanssa).
Ihmiset, varsinkin nuoressa iässä, halveksuvat erilaisuutta, mikä taas usein johtuu ryhmäpaineista, omasta epävarmuudesta ja ajattelemattomuudesta. Nuorten on helppo omaksua ajattelutapa, että pitäisi olla jonkin tietyn näköinen tai kokoinen tai käyttäytyä tietyllä tavalla. Tarkemmin ajateltuna molemmat oletukset ovat hevonpaskaa, sillä tietääkseni yksikään kouluikäinen ei omaa auktoriteettia siihen, miten muiden ihmisten tulisi olla tai käyttäytyä.
Vanhan koulukaverini väittämän mukaan kiusaaminen ei ole tahallista ilkeyttä. Väittäisin että on ja ei ole. Varmasti kiusaaminen on useasti tahallista ilkeyttä, mutta usein myös tahatonta koska sen seurauksia ei tajuta. Esimerkkinä mainittakoon tämä sivusto. Ihmiset etsii täällä ratkaisuja ongelmiinsa ja aina tulee joku vääntämään tilanteesta vitsiä ymmärtämättä oman viestinsä todellista sisältöä.
Aikuistuessa suurin osa ihmisistä tulee järkevämmiksi, ja monilla tulee varmasti takaumia siitä, kun joskus enemmän tai vähemmän säälimättä oli mukana painamassa toista yksilöä maan tasalle. Hyväksyn sen omalla kohdallani, siinä iässä sattuu ja tapahtuu... -.-
Kiusaamisesta yleisesti haluaisin sanoa, että se on suhteellinen käsite. Tarkoitan sitä, että sitä esiintyy välillä lievemmässä ja välillä rankemmassa muodossa. Itse yritän katsoa omat kokemukseni läpi sormien, koska tiedän että niin minä kuin luokkatoverini olivat kakaroita silloin kun näin tapahtui. Haluan kuitenkin painottaa sitä, etteivät kaikki kiusatut missään nimessä anna anteeksi vaan useasti syntyy halu antaa takaisin ja tarpeeksi häiriintyneessä mielentilassa kiusattu pystyy antamaan takaisin moninkertaisesti.
Kiusaajat, jos kiusaatte, niin muistakaa se, että kusipäisyys asuu jokaisessa ihmisessä. Kaikki mukavat eivät jää pyhimyksiksi lopun ikäänsä. Kaikki eivät myöskään ole niin välkkyjä, että ymmärtäisivät oman käyttäytymisenne päälle ja vielä harvempaa se edes kiinnostaa.
No eipä mulla muuta. Sori et tuli niin pitkä teksti.

Vastaukset 1
Vanhimmat
kinosti o-o
[ ] kinostaa
[x] ei kinosta