Carl Larssonin taiteen näyttely avautui 10.02. Ateneumissa

1981 jouluna, saattoi olla tapani, olimme koko perhe Carl Larssonin näyttelyä ihailemassa Amos Anderssonilla. Sopi hyvin joulutunnelmaan, ja herkkukahvit Fazerilla sen jälkeen. .

Topeliaaninen henki säteilee hänen töistään, lapset todella pitävät niistä.

Täytyypä tutustua tarkemmin Larssoniin, saattaa kirjahyllystänikin löytyä jotain apua.
Riidoistaan en tiedä.

Täytyypä jatkaa,...luettuani tuon riidan aiheen. Kysymyksessä oli kahden nuoren radikaalin keskusteluista, jolloin kaadettiin kumoon valalla olevat moraaliarvot uskonnosta, - ties mihin.

Kuitenkin avioiduttuaan palasi C.Larsson konservatiivisempaan elämänmuotoon, Strind'bergin jatkaessa omaa ristiriitojen täyttämää etsintäänsä.
1900 luvun aika lähti uusille urille, jolloin teollistuminen ja naisten ns.
vapautuminen kodin sitovuudesta lähti radikaalisti vauhtiin.

Liian vaativaa on näin analysoida aikaa , murros kuitenkin tapahtui ja ystävysten tie erkaantui, Strindberg'in katkerasti kuvatessa Larssonia

*kukkana joka on puristettu kirjankansien väliin!*

P.S. Ihan sattuu lukea tuo lausahdus,...joskin C.Larsson jatkoi elämäntyötään sen elämän kuvaamisella, mikä hänelle merkitsi eniten!

Kävin tuon näyttelyn katsomassa jo ennen joulua Turun Taidemuseossa, ja mukavasti se veikin menneen ajan idyllisiin joulutunnelmiin. Kuuluisin jouluateriakuva on seinän kokoinen vihreine ja punisine väreineen. Sattumalta osuimme ruotsikielisen koululaisryhmän jatkoksi, saatiin samalla kuulla oppaan selostus.
Huomiotani kiinnitti, miten paljon Larssonilla oli omakuvia, joiden ilmeistä voisi ehkä päätellä näitä Hesarissa kirjoitettuja asioita.
Ihailen Karinin sisustuksia ja puutarhaa, lasten vaatteetkin hän suunnitteli itse.
Minulle jäi hyvin valoisa kuva näyttelystä, ehkä nyt Hesain jutun jälkeen katsoisin hiukan toisin silmin tämän "Hyvän elämän jäljillä".

Turun museon puodista mukaan tarttui kaunis kassi, johon on painettu Karin mietteliäänä perennojaan katselemassa, taustalla järvi. Otin sen kirjastokassikseni.

Se, mitä olen aina ihaillut Carl Larssonissa, on piirustustaito!
Hänen lapsiaiheitaan katselisi vaikka ''viikon syömättä'', niin uskomattoman näköisiä nuo lapsoset ovat!
Ennenhän lapset usein kuvattiin kuin pienikokoisina aikuisina, se ei kyllä ihailua herätä.
Nämä ovat lapsia, ja leikeissään heissä on lasten touhua, iloa, riehakkuuttakin. Carl Larsson on piirtäjänä superlahjakas.

Eipä ihme, että taiteilijavaimonsa Karin lahjakkuudestaan huolimatta luopui taiteilijanurastaan, ja ryhtyi perheenäidiksi, joka sai yhdeksän lasta, ja joka hoiti kotia, Lilla Hyttnäsiä sen ahtaudesta huolimatta hyvin.
Kuvissaan Carl näyttää kodin väljältä ja vaalealta, mutta olihan se pieni niin isolle perheelle.

Rakkautta uskon lasten saaneen, sillä he sijoittuivat hyvin joko tohtoreiden vaimoiksi tai tohtoreiksi :) ...vain yksi heistä kuoli, Ulf-poika menehtyi 18-vuotiaana, ja siihen aikaan se oli vähän.

Tuo Carl Larssonin arvostelu alkoi juuri kolmannesta avioliitostaan eronneen August Strindbergin kirjoitettua ilkeän kirjoituksen ainoasta ystävästään Carl Larssonista ja tämän taiteesta.
Larssonien onni oli Strindbergin mielestä sepite, suuri valhe, erityisen falski hän oli kirjoittajan mielestä perheenisänä ja patriarkkana, ja vaimo Karin oli itse piru.

Kirjoituksen luettuaan Carl Larsson etsi puukon kanssa August Strindbergiä pitkin Tukholman katuja, väijyi häntä,
ja jälkeen päin kiitti Luojaa, ettei häntä löytänyt silloin,
koska olisi tehnyt miesmurhan.

Naisasialiikettähän Carl kyllä paheksui, ja yltyi jopa kirjassaan ''Svenska kvinnan genom seklen'' sellaiseen naisvihaan, että kustantaja joutui tekstiä lieventämään.

Suomalainen Elina Larsson on tehnyt väitöskirjan Carl Larssonista, ja hän kyllä on tutkimuksissaan löytänyt rakkautta Lilla Hyttnäsin pariskunnasta.


:)

"Kotikuvauksen ideaalisuus Carl Larssonin teoksessa Ett hem (1899)".

Aika kauheaa on lukea Strindbergin kirjeenvaihdosta Friedrich Nietzschen kanssa, josta hän kirjoittaa:

* Hengenelämäni on vastaanottanut hirvittävän siemensyöksyn Friedrich Nietzscheltä, niin että masuni on pullollaan kuin nartulla.*

Kirjoitettuaan teoksen Tchandalan vähenivät kirjailijan voimavarat, aivan samoin kuin oppimestariltaan Nietzscheltä. Onhan tuo hienovarainen tulkinta mielen järkkymisestä!

Frans Emil Sillanpää kirjoittaa m.m. Strinbergistä, mainiten, ettei yhtään tyhjää kynänpyöritystä ollut Strindbergin tuotannossa, joka oli tosi laaja, näytelmistä kirjallisuuteen.

Täytyypä vielä vilkaista mitä käsittelee tuo teos Tchandala!

Heko heko

Lappilaisen naivistityylin maalarilla Andreas Alariestolla värien värikylläisyys miellyttää näköaistia. http://www.google.fi/search?q=andreas alariesto&hl=fi&client=firefox-a&hs=vib&rls=org.mozilla:fi:official&prmd=imvnso&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=VZk2T9T_LYn44QSolKWbDA&ved=0CCQQsAQ&biw=773&bih=578

tähän ketjuun kuulu, aivan erilainen kuin Larsson,

sillä Alariestohan on naivisti.

Naivismi on varmaan ihan hyvä tyyli, mikäli ymmärtää sitä.
Minun on tunnustettava, että minusta aina tuntuu tietty "lapseksi-tekeytymisen-sivumaku" siinä.

Lasten piirustuksissa ja maalauksissa on aivan aitoa taidetta, niihin olen ihastunut aivan sielun syvyyksiä myöten usein! Ne ovat useinkin aivan jäljittelemättömän ihastuttavia! Hiljattain oli HS:n lasten piirustuskilpailu, joka on vieläkin mielessäni.

Carl Larssonilla taas on aivan aikuista taiteilijuutta, hänen aiheinaan vain on usein lapsi tai lapset, koti tai puutarha. Mielestäni niissä näkyy aito rakkaus lapsiin ja heidän ympäristöihinsä.

Lomamatkoillamme meidän perheellä on ollut hobbyna taidenäyttelyt niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Emme koskaan käyneet yökerhoissa, vaan nukuimme yömme käveltyämme päivät joko rannoilla tai sitten kaupunkilomillamme taidemuseoissa ja -näyttelyissä.

Naivismia emme paljoa nähneet, mutta kotimaassa jotain kuitenkin: Nikolai Lehto nauratti meitä "Rehevä nainen" teoksellaan tosi paljon, siinä aurinko lämmittää makaavaa naista. Se nauratti.
Myöskin hänen naisensa, jotka istuivat puhelinlangalla kuin pääskyset, kutkuttivat nauruhermojamme.

Taidehan vaikuttaa jollain tavalla, liikuttaa, naurattaa, itkettää, joskus jopa samaan aikaan tai saa aikaan kaipauksen tunteen, jotain tunnereaktiota ylipäätään.

Lasten aidot piirustukset ja taideteokset ovat aivan järjestään hyviä, juuri se aitous ihastuttaa! - Eikä niitä voi jäljitellä!


:)

Kurkkasin yotuben tarjoamaa kuvamateriaalia Carl Larssonin nimissä julkaisemaa.
Hänhän on hyvin tuottelias taiteilija ym. kuvagallerian perusteella.

Naivismisuunnan kuvataiteilija Botero on hyvin kuulu. Mielestäni osa niin luotaantyöntäviä, että jätin yotuben Botero-kuvat katselematta.

Andreas Alariesto, itseoppinut Lapin kuvaaja. Muistinsa varasta maalasi unohtuvaa elämää Lapissa. Muistelen, joku sanoi naivistiseksi hänen tyyliä.

Koululapset oli kuvittaneet seinäkalenterin jossa joka kuukauden kohdalla oli yksi kuva. Tykkäsin katsella kuvia joissa mielikuvitus oli saanut aikaan paljon erilaisia yksityiskohtia, esim. Ikkuna puun oksien välissä, toinen rungossa ja viereisessä kannossa oli myös ikkuna ja ikkunoista näkyi pieni naurava tyttö tai poika.

Auringolle joku oli piirtänyt kädet tai siivet. Siinä minulle tuli mieleen ne omat koulu piirtelyt, en silloin osannut varmaan niin outoja asioita piirtää, eikä minusta naivistia sitten tullutkaan.

Ehdin vasta lukea Malmbergin artikkelin, iltapäivällä olen sovitusti menossa Ateneumin näyttelyyn.
Kirjoituksen asenne ihmetyttää; pyrkimällä pyritään löytämään taiteilijasta negatiivista ja myötäillen siteerataan mieleltään sairasta Strindbergiä.
Kuvatussa kotihuvilassa oli ahdasta! Larsson oli seurassa iloisempi kuin sisimmässään! Lapset eivät ehkä olleet noin kauniita. Tyttäriä ei rohkaistu taideammatteihin joten kaikki päätyivät turvattuun elintasoon! Hui!
Vakaumukseni niskavillat nousivat myös syytteestä, että kuoleman lähestyessä Larsson 'sekavassa' tekstissä kiittää Herraa ja Isää. Sitaatti Hyvän riemullisuudesta ja pahan herättämästä kauhusta ja inhosta ei käsittääkseni edes liity oman oikeudenmukaisuuden korostamiseen vaan persoonallisen hyvän ja pahan kohtaamiseen.

Luulin ketjun jo häipyneen bittiavaruuteen, mutta oli näköjään noussut uudelleen katseltavaksemme.
Joutavoisen tapaan minustakaan ei naivistia tullut, ihan vain tavallinen eläkeläinen olen nykyään.

Tuohon seuraavaan viestiin en kommentoi mitään, - minusta täällä ainakin on Carl Larssoniin suhtauduttu aika myötämielisesti.

Täältä maakunnasta ei niin vain lähdetä katsomaan Ateneumin näyttelyitä. Tuo Larssonin näyttely olisi kiinnostava. Jo katsotuista kuvista huokuu lämminhenkisyys ja tyylihän poikkeaa saman ajan suomalaisista taiteilijoista. Toki tietysti jokainen jättää oman jälkensä.
Pitäisi nähdä koko näyttely, saadakseen siitä "hyödyn" irti. Myös tekotapa tuo siihen mielyttävän, herkän elämyksen.

Huomenta! - Itsellänikin on ajan puutetta niin paljon, että en nyt ehdi sitä katsomaan, vaikka lähellä asunkin.
Syntymäpäiväkutsut huomenna ravintolassa ovat niin mieluinen tapahtuma, että sinne ainakin menen. Etukäteen on varattu suuri yhteinen pöytä. Tuo onkin hyvä tapa viettää synttäreitään, niin ei tarvi liikaa itseään rasittaa juuri juhlan alla ruokia tekemällä ja tarjoiluja valmistamalla.

Kävin Kahvipirtissäkin lukemassa SkillaNin ja muiden melenkiintoisia kirjoituksia, ja aivan kauniin luontokuvauksen oli kirjoittanut ''vallaton ville'', käykäähän lukemassa muutkin!

Iloista lauantaita! toivottelee Satu*.

Tulevat ehkä halvemmaksikin kuin kaiken ostaminen kotiin, valmistaminen ja tarjoaminen, ja emäntä joutuu koko ajan huolehtimaan, jolloin vieraiden kaa seurustelu jää väkisinkin vähemmälle. Mihin raflaan menette?