Tomppa hoi!

Kirjoitin ihan vitsillä sinulle vastauksen: *rakastuttaa* ja ihmettelin, kun et vastannut siihen mitään. Taisit ottaa sen ihan kirjaimellisesti?

En voinut mitenkään tietää, että sinulla on niin kauheita kokemuksia takanasi.

Toivottavasti et luule, että minä olisin se "vainoajasi". Olen uusi näillä palstoilla, joten sanoudun omalta osaltani itseni irti noista kuvioista.
2099
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

"sanoudun omalta osaltani irti noista kuvioista"

Äänestä

ei se tomppa yleensäkkään vastaile kovin innokkaasti mutta kun sen kanssa rupee väitteleen niin vastausta tulee eikä loppua näy jos haluaa vastauksen niin kannattaa olla vaikka ihan nätistikkin eri mieltä asiasta niin kyllä kaveri innostuu sitä omaa mielipidettään se jaksaa puolustaa loputtomiin vaikkei aina niin oikeessa oliskaan ja sitäpaitsi vainoaminen ainakaan näillä palstoilla ei pidä paikkaansa eihän se oo täällä edes ollu pitkään aikaan ennen viime viikkoja ainakaan nimimerkillään.

Äänestä
  • Teissä Tompan kanssa on paljon samaa; ette anna periksi vaan riitelette maailmaan tappiin saakka. Naismaista käytöstä?

    Äänestä

  • Kyllä miekin kirjoitan omia mielipiteitäni, en muiden. En ole kavereiden perässä hiihtävä.

    Äänestä

  • tomppa on nainen? kirjoitti:

    Teissä Tompan kanssa on paljon samaa; ette anna periksi vaan riitelette maailmaan tappiin saakka. Naismaista käytöstä?

    joo en kiellä mun kanssa saa kyllä väitellä kans maailman tappiin asti jos tyrmää mun mielipiteen toistamiseen mää en rupee miettiin onko tommppa mies vai nainen kyllä miehistäkin löytyy väittelijöitä toiset vaan nauttii siitä ja musta saa kyllä hyvän vastuksen mutta en määkään mistään ihan älyttömyydestä viitti ruveta väitteleen ihan huvikseen mutta tietysti jos toinen tahtoo niin mikäs siinä.

    Äänestä

Tompa tule takaisin. Älä ole vihanen.

Äänestä

Aloitus on kuin kuuskytluvun teinitytön kirjeenvaihtoilmoitus.

Halu kahdenkeskiseen kirjeenvaihtoon toista sukupuolta olevan kanssa, mutta kun täällä ei voi sulkea kirjekuoria niin kaikki pääsee tirkistämään kaippuusi kyyneleitä. ; ))

Äänestä
  • Et näytä ymmärtävän. Tai et halua ymmärtää. Miksi lietsot tompan pelkoa, että häntä kohtaan ollaan täällä hyökkäämässä vähintäänkin seksuaalisesti? Mieskin voi tuntea pelkoa, ymmärrätkö?

    Hillitse mielikuvitustasi.

    Äänestä

  • tosiasia. kirjoitti:

    Et näytä ymmärtävän. Tai et halua ymmärtää. Miksi lietsot tompan pelkoa, että häntä kohtaan ollaan täällä hyökkäämässä vähintäänkin seksuaalisesti? Mieskin voi tuntea pelkoa, ymmärrätkö?

    Hillitse mielikuvitustasi.

    tää oli huippukirjoitus tälle palstalle hyökkäämällä seksuaalisesti kiitos hyvistä nauruista mielikuvitus huipussaan...

    Äänestä

  • UPDATE_9889759 kirjoitti:

    tää oli huippukirjoitus tälle palstalle hyökkäämällä seksuaalisesti kiitos hyvistä nauruista mielikuvitus huipussaan...

    Niin, hän kertoi että kimppuun on käyty reaalissa.

    Äänestä

  • tosiasia. kirjoitti:

    Niin, hän kertoi että kimppuun on käyty reaalissa.

    Minä olen ilmoittautunut päivän kestävään seminaariin, joka on parin viikon päästä. Seminaarissa pohdimme seksuaalistahyväksikäyttöä netissä.

    Ehkä sen jälkeen olen viisaampi ja osaan vastata ilman mielikuvitusta ; )

    Äänestä

  • tosiasia. kirjoitti:

    Niin, hän kertoi että kimppuun on käyty reaalissa.

    niinhän hän kertoi mutta mutta hän antoi kumminkin kirjoituksellaan ymmärtää että tää vainoaminen täällä ja oikeessa elämässä liittyy toisiinsa ja kuulostas kyllä aika uskomattomalta.

    Äänestä

  • old_profile_29497 kirjoitti:

    Minä olen ilmoittautunut päivän kestävään seminaariin, joka on parin viikon päästä. Seminaarissa pohdimme seksuaalistahyväksikäyttöä netissä.

    Ehkä sen jälkeen olen viisaampi ja osaan vastata ilman mielikuvitusta ; )

    no nyt puhutaan oikeilla sanoilla mutta eiköhän se tapahdu jossain muilla palstoilla kun näillä ikäryhmä palstoilla ja eikös siinä yleensä vanhemmat ihmiset käytä hyväkseen lapsia ja nuoria mutta ihan mielenkiintoista kuulla kommenttejasi seminaarin jälkeen mää oon tutustunu tähän asiaan lähinnä lehtikirjoitusten perusteella.

    Niin totta, lapsiin kohdistuvasta hyväksikäytöstä on kysymys. Mutta koska en tunne nimimerkkiä Tomppa lainkaan niin en osaa sanoa onko hän kykenemätön puolustamaan itseään naisia vastaan vai tarvitseeko hän ammattiapua. No katsotaan sitten seminaarin jälkeen mitä voisin soveltaa ikäihmisiin.

    Vähätteletkö sinä raiskattuja naisiakin, kun noin ilkeä olet?

    Äänestä

  • et voi tietää kirjoitti:

    Vähätteletkö sinä raiskattuja naisiakin, kun noin ilkeä olet?

    Voi sinua pientä papuaivoa, älä osallistu keskusteluun jos et ymmärrä.

    Äänestä

Hei, monikaan meistä ei tiedä mihin kaikki tämä liittyy, kertoisko joku?

Äänestä
  • Normaalia piilomainontaa ollaan hetki puskassa ja kirjoitellaan itselleen viestejä mieluimmin kehuvia ja kaipaavia toimii aina kuten itse huomaatte.

    Äänestä

viiskymppisissä tomppa teki avauksen vainoamisesta ehkä tää kumminkin juontaa jotenkin sinne suuntaan näin mää käsittäisin aloittajan pointtia en tiedä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Peace? kirjoitti:

Kirjoitin ihan vitsillä sinulle vastauksen: *rakastuttaa* ja ihmettelin, kun et vastannut siihen mitään. Taisit ottaa sen ihan kirjaimellisesti?

En voinut mitenkään tietää, että sinulla on niin kauheita kokemuksia takanasi.

Toivottavasti et luule, että minä olisin se "vainoajasi". Olen uusi näillä palstoilla, joten sanoudun omalta osaltani itseni irti noista kuvioista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu