Kadonnut avain

Kadotin kolme vuotta sitten kaksi avainta, en yhtäaikaa mutta samoihin aikoihin, ne katosi ihan mysteerisesti. ja niitä haettiin kissojen ja koirien kanssa, koko asunto ja työpaikka, ja auto tutkittiin.
Toinen avain oli yhteen työkohteeseeni. No viime vuoden lopussa kadotin saman työkohteen avaimen ja jouduin maksumieheksi kun lukot sarjotettiin uudelleen :( Avainta etsin taas monta viikkoa eikä missään.
Tänään kun lenkille lähtiessäni vedin vaatekaapista henkarista villatakkia (uusi, ei ollut vielä koskaan päällä) jokin kolahti lattialle.. avain. ajattelin sen olevan viimeksi kadottamani kun siinä sama numero avainperässä, sitten tutkin tarkemmin ja huomasin sen olevan sen kolme vuotta sitten hukkaamani avain! viimeksi hukkaamassani oli pitkä klemmari lisäksi, toisessa ei, vain sama numero. siitä huomasin eron. tämän vaatekaapinkin käänsin moneen kertaan viime avainta etsiessäni, puristelin ja pöyhin vaatteet, tutkin taskut. ja nyt avain putoaa kuin taivaasta jalkojeni juureen! missään se ei ole voinut olla kiinni kun ei mitään terävää.
Kaiken lisäksi muutin vuosi sitten ja silloinkin syynäsin kaikki vaatteet kun heitin paljon pois.
Miten ihmeessä avain on ollut kolme vuotta näin hukassa ja nyt putoaa eteeni? siis missään taskussa se ei ollut ja villatakissakaan ei ole taskuja.
Alan uskoa ihmeisiin, mitähän tuo avaimen löytyminen tietää, lottovoittoa? ;)
3345
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kun hukkaat avaimen niin ole hulellisempi etsiessäsi sitä.Noloa tunnustaa että hukkasit avaimet taskuusi

Äänestä
  • löytynyt avain ei ollut missään taskussa vaan putosi vaatepinon päältä vaatekaapista, pidän joitakin vaatteita tangon päälle heitettynä ja sieltä jostain se tipahti. taskut tutkin aikanaan monta kertaa, samoin kun laitan vaatteet pyykkiin, olisi silloin viimeistään pitänyt löytyä.

    Äänestä

itelle henget avasivat lukitu ove iha auki asti ku unohdi avaime sisälle. ensi lukko auki avaimetta ja ovi auki koskematta ite ovee. mielestäni tuo oli täysi turhaa. en tiedä kuinka moni muu olisi pyörtyny vaa ei tehny vaikutusta vaikka en oo aiemmi nähny :) tuossa o vaa yks vika että alkaa syyttää kaikesta henkiä.

tuo ei ollu ainoa juttu koska auto moottori o sammutettu kahdesti nii ettei oo lähteny kirveelläkää käytii. kuitenki jonki aja kuluttua taas toiminu kui ei olisi mitää tapahtunutkaa.

koettakaa ymmärtää ei tuo oo lottovoitto vaa todellisuus jossa elätte. jos kiellätte nii ei ehkä koskaa tapahdu kohdallenne vaa empä oo kieltäny ku o hengilläki tahto vaa ku olisi järkeä tahdo lisäksi nii iha hyvä ku o sama vika ihmiste kanssa.

noissa jutuissa ei ollu mitää pelottavaa ja tapahtu koska en pelänny. vasta myöhemmi tajus että mitä autoille oli tapahtunu ku tajus miksi oli tapahtunu ja mitä yritettii viestiä ja kuinka tuo kaikki käytännössä o.

tämä vuode puolella samaa tyylii kaikki armeija hävittäjät tehdää lentokyvyttömiksi. samoi pimeä puoli siirretää lopullisesti sivuu ihmiste tieltä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmeitä tapahtuu kirjoitti:

Kadotin kolme vuotta sitten kaksi avainta, en yhtäaikaa mutta samoihin aikoihin, ne katosi ihan mysteerisesti. ja niitä haettiin kissojen ja koirien kanssa, koko asunto ja työpaikka, ja auto tutkittiin.
Toinen avain oli yhteen työkohteeseeni. No viime vuoden lopussa kadotin saman työkohteen avaimen ja jouduin maksumieheksi kun lukot sarjotettiin uudelleen :( Avainta etsin taas monta viikkoa eikä missään.
Tänään kun lenkille lähtiessäni vedin vaatekaapista henkarista villatakkia (uusi, ei ollut vielä koskaan päällä) jokin kolahti lattialle.. avain. ajattelin sen olevan viimeksi kadottamani kun siinä sama numero avainperässä, sitten tutkin tarkemmin ja huomasin sen olevan sen kolme vuotta sitten hukkaamani avain! viimeksi hukkaamassani oli pitkä klemmari lisäksi, toisessa ei, vain sama numero. siitä huomasin eron. tämän vaatekaapinkin käänsin moneen kertaan viime avainta etsiessäni, puristelin ja pöyhin vaatteet, tutkin taskut. ja nyt avain putoaa kuin taivaasta jalkojeni juureen! missään se ei ole voinut olla kiinni kun ei mitään terävää.
Kaiken lisäksi muutin vuosi sitten ja silloinkin syynäsin kaikki vaatteet kun heitin paljon pois.
Miten ihmeessä avain on ollut kolme vuotta näin hukassa ja nyt putoaa eteeni? siis missään taskussa se ei ollut ja villatakissakaan ei ole taskuja.
Alan uskoa ihmeisiin, mitähän tuo avaimen löytyminen tietää, lottovoittoa? ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu