Finnair

Aivan loistavaa, että meillä suomalaisilla on nyt Heidi Hautalan lupa panna Finnair ´lihoiksi´.
571
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Lyhyt ilo, jos edes sitä seuraa valtion omistusten myymisestä.

Vai voiko sanoa että esim. Soneran myyminen oli joteskin fiksua tai kannattavaa?

Äänestä

Minä en sitä ymmärrä, miksi valtion pitää myydä enemmistöosuus Finnairista, että yhtiö voi järjestää toimintansa kannattavaksi, ja miten tämä operaatio turvaa Euroopanlennot.
Onko tämän höpinän tarkoitus vaan peittää se, että valtion budjettiin tarvitaan rahaa, eikä muuta pikavoittoa ole.

Äänestä
  • Jotenkin haiskahtaa sille lentopetroolin kyllästämältä sonnalta koko Finnairin viimeaikainen homma.
    Kustannustehokkuutta on haettu henkilöstön selkänahasta ja toimintoja ulkoistamalla toimintamoraaliltaan kelvottomille palvelutuottajille.

    On muodostettu lyhyiden reittien lentoon omia pieniä yhtiöitä, jotka joutuvat kisaamaan halpalento-yhtiöiden kanssa.

    Jotenkin tuntuu, että homma haisee.
    Tätä yksityistämistä on ajettu kun käärmettä pyssyyn, tietyiltä tahoilta.
    Firman osakkeiden arvo ensin alas. Sitten oskkeet halvalla myyntiin. ostajat todennäköisesti tiedetään jo etukäteen.

    Sitten mennään yhteen jonkun toisen, Keski-Eurooppalaisen - mieluusti saksalaisen yhtiön kanssa.
    Kas kummaa, kun taas saakin niillä Finairin osakkeella kunnon siivun tuottavasta, isosta kansainvälisestä lentoyhtiöstä

    Näin on homma hoidettu Nesteellä - Fortumissa-Sonerassa-Outokummussa Valmetissa ja monessa muussa tapauksessa.

    Äänestä

  • Tase paqppa kirjoitti:

    Jotenkin haiskahtaa sille lentopetroolin kyllästämältä sonnalta koko Finnairin viimeaikainen homma.
    Kustannustehokkuutta on haettu henkilöstön selkänahasta ja toimintoja ulkoistamalla toimintamoraaliltaan kelvottomille palvelutuottajille.

    On muodostettu lyhyiden reittien lentoon omia pieniä yhtiöitä, jotka joutuvat kisaamaan halpalento-yhtiöiden kanssa.

    Jotenkin tuntuu, että homma haisee.
    Tätä yksityistämistä on ajettu kun käärmettä pyssyyn, tietyiltä tahoilta.
    Firman osakkeiden arvo ensin alas. Sitten oskkeet halvalla myyntiin. ostajat todennäköisesti tiedetään jo etukäteen.

    Sitten mennään yhteen jonkun toisen, Keski-Eurooppalaisen - mieluusti saksalaisen yhtiön kanssa.
    Kas kummaa, kun taas saakin niillä Finairin osakkeella kunnon siivun tuottavasta, isosta kansainvälisestä lentoyhtiöstä

    Näin on homma hoidettu Nesteellä - Fortumissa-Sonerassa-Outokummussa Valmetissa ja monessa muussa tapauksessa.

    Kemira Sulta unohtui, Norjalaiset kehui saaneensa Kemiran pilkkahintaan.

    Tuo on ihme, miksi toimittajat ei kysy pääministeliltä tai Hautalalta, kun nämä väittävät, että tällä turvataan Euroopan lennot, että mitä tekemistä Euroopanlentojen turvaamisella on Finnairin omistuspohjan kanssa.
    Kaivostoiminta myytiin ulkolaisille, nyt vaaditaan suomalaistaomistusta kaivostoimintaan.
    Se ei muuten järjesty, kun valtio-omisteisena, Pääomia tarvitaan niin paljon.

    Kyllä harvaanasutussa maassa liikennepolttoaineita kyllä verotetaan.
    Eikä vihreät perään itke. Ne käyttää lentoliikennettä, jossa polttoaine on veroton.

    Äänestä

Sehän se vasta temppu onkin jos saa turvattua Euroopan lennot senjälkeen kun kaikki lentokoneetkin tietysti on mennyt siinä kaupassa ???

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tilja K kirjoitti:

Aivan loistavaa, että meillä suomalaisilla on nyt Heidi Hautalan lupa panna Finnair ´lihoiksi´.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu