oikeen sydäntä särkee ku oon niin innoissaan.
ups anteeksi. päätin pysyä asiallisessa kirjakielessä, mutta näin 16 vuotiaana innostuneena lapsena se on välillä vaikeaa. (: mutta siis asiaan.
olen sairastanut bulimiaa kohta 2 vuotta ja diagnosoitua lievää masennusta puoli vuotta. en muista edes niitä aikoja jolloin olin onnellinen nuori joka vietti viikonloput kavereiden kanssa.
nyt olen löytänyt wiccalaisuuden. itse asiassa siitä on jo pari kuukautta. sormet syyhyävät kirjoittaa niitä kysymyksiä joita jo niin monet ovat kirjoittaneet: "kuinka tullaan wiccaksi?" "voitteko kertoa joitain loitsuja". En kuitenkaan aio kirjoittaa niin.
Aion opiskella rauhassa ainakin vuoden, ennen kuin alan minkäänlaisia rituaaleja suorittelemaan.
Mutta sitä asiaa vain oli, että olen nyt löytänyt elämäni takaisin. Nyt minulla on jotain muutakin kuin vain sairaat syömisvammailu ajatukset. tuntuu, etten enää ikinä voisi olla masentunut. ja tuntuu, että pitkäaikainen ystäväni MIA alkaa olla tekemässä lähtöään.
kiitos

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.