Kaikki on aivan lapsellista, ohjelmat telkussa, nämä aloitukset täällä, melkein poikkeuksetta aivan lapsellisia. Eikö olekin Ruune näin? Suljin telkun, kohta tämän koneenkin, en jaksa sitä turhaa nauramista, joka paikassa ollaan suu auki hokhottamassa.
lapsellista
joutavoinen
16106
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
"Ihminen eroaa eläimestä siinä,että hänen leikkisyytensä jatkuu koko elämän ajan", kertoi aikoinaan rehtorini.
En allekirjoita julkilausumaa, onneni on olla leikkisä, saada sydämeeni uutta uhoa ja iloa monista asioista.
Poimitaan ilon jyväsiä elon polun varrelta, vähän, mutta siten ne kaikki ovat kultajyviä.
minäkin olen huomannu että yxi hohottaa täällä kaiken aikaa.
joutavoinen hyvä! minulle väitettiin eilen, että olen sinutkin haukkunut??
Kun itse en ole ainakaan tiennyt näin tehneeni, kerrtoisitko oman käsityksesi?
Ruune hyvä. en ota haukkumiseksi jos sanot mielipiteesi, siihen sinulla on oikeus. Välillä palstalla on huonompia rivejä, mutta seuraava rivi voi olla jo parempi. Uskotaan ja toivotaan.
Nyt olin kyllästynyt turhaan nauramiseen, kai tässä nyt saan olla joskus sitäkin mieltä.
Asiasta haukuit.
Kuten totesit, tosin vähän epäsuorasti, "jout..." on tyhjäntoimittaja, yhtä kuin pelkkä nolla.
Ken vaivojansa vaikertaa on vaivojensa vanki, ei oikeutta maassa saa kenitse ei sit' hanki.
Kaarlo Kramsun sanat mielessä eteenpäin.
Heräsin just ja mietin milläpäällä olen, silläpäälläollessani voin jotakin kirjoittaa tai aloittaa. Kahvi pitää ensin juoda menenkin Pirtinpuolelle.
Olen nyt silläp. että kun en ole vastuullinen toimittaja, jokapäiväisessä osallistumis-suhteessa (kuten eräät), en ole velvoitettu kokoajan jotakin toimittamaan, vaan annan asioden kaikessa lapsellisuudessaan kehittyä rauhassa.
Näin on kuin sanot. Poistumisen sijaan parannetaan! Apu on lähempänä kuin huomaatkaan
Nyt tulee tästä taas semmoinen viesti, joka taas kiehuttaa jonkun korvien väliä. Sanon vaan omana yksityisenä mielipiteenäni noista ruu ja jou pojista sen verran että heitä eivät ymmärrä tosikkomieliset tyypit. He osaavat olla mainioita palstaympäristön tarkkailijoita ja hienosti provosoida sananvaihtoon.
Valitettavasti vaan nuo tosikot käyvät kimppuun kuin sika limppuun vievät ilmapiirin väärään suuntaan. Seuraa noita halolla päähän tärskyjä. Onneksi he ovat sitkeitä ja tulevat aina uusin voimin tantereelle.
Niinhän sitä sanotaankin, että mies tulee räkänokasta, mutta ei tyhjän nauramisesta.
Ja sanotaan niinkin, että itku pitkästä ilosta.
Joten, jos noihin on uskominen, niin parempi vaan pysytellä suht.koht. totisena.
Jo lienee parasta lopettaa ja käydä tuonne seinän taa köllölleen.
Hyvää Yötä!
naisen ylimielinen nauru.
!!!
Keskusteluissa usein kysäistään: Anteeksi, sanoitko jotain?
Kenelle kysymys tarkoitettu. Ei noista pikkunuolista selvää ota. Jos se oli minulle, niin ei ole muuta mulla lisättävää tällä kertaa.
Paavo Väyrynen osaa sanoa kaiken niin ovelasti, että hänelle jää jatkossa vapaat kädet tehdä mitä hyvänsä, vastoin puoluetoverien luuloa. Kieltäytynyt, mutta jos ja kun yleensä hänen on toivottu ilmottautuvan ehdokkaaksi, niin eihän hän muuta voi. En ollenkaan vertaa Ruunea Paavoon, mutta sitkeyttä selviytymiseen molemmilla riittää.
Asiaa aloituksessa ei ihmeemmin ole, mutta oli siinä kysymys Ruunelle, johon olen joltisenkin vastauksen saanut. Sen takia katson että sanoinkin aloituksessa jotakin.