Torniossakin susi

Tornion Liakan kylän keskustassa havaittu lauantaina susi, joka söi ikälopun koirankin. Poliisi pyytänyt virka-apua mokoman pedon lopettamiseen.
6109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tarvitaan välitöntä viranomaistoimintaa, jotta saadaan suuri se haittasusi poistettua joka hakee ruokansa keskustasta, onneksi kyseessä ei ollut lapsi.

Sudet ovat olleet rauhoitettuja vuodesta 1973 lähtien. Tuosta ajankohdasta lähtien on Suomessa ehtinyt kasvaa vähintään 4-6 susisukupolvea , joiden ei ole tarvinnut ihmisistä väistää. Ihmiset ovat sutta väistäneet toisten metsäneläjien kanssa.
Jo historiasta tuttu ja susia tutkivien tiedemiesten hyvin tuntema monivaiheinen kehitys suden käyttäytymisessä on nyt vaarallisessa vaiheessa. Susi ei enää pelkää ihmistä eikä yritä piiloutua koska sitä ei metsästetä. Susi ei ole oppinut pelkoa emolta ja muilta lauman jäseniltä. Sukupolvi toisensa jälkeen on entistä rohkeampi. Susi vaistoaa nyt olevansa vahvempi kuin aseeton ihminen. Hyökkäävä käytös on tullut väistelyn tilalle ja kotieläimet viedään silmien alta. Seuraava vaihe on ihmisten ki,ppuun käyminen. Kysymys kuuluu milloin?
Taajamissa ja niiden välittömässä läheisyydessä viihtyvät sudet alkavat pitää aluettaan omana reviirinään, koska kaikki niitä väistävät ihminen mukaan lukien. Mitähän mahtaa tapahtua kun sutta vastaan tulee lapsi, joka ei ymmärrä väistää?

Äänestä

Suomesta kun käytännössä puuttuvat asumattomat alueet, erämaita ei enää ole ja eräämaaalueen rajatkin piti sen takia pienentää 5km x 5km kokoisiksi länteiksi.
Ei tuollaset läntit riitä susien alueiksi, joten se vaatimus susien pysymisestä erämaissa on surku hupaisa. Sudet joutuvat ihmisten kanssa tekemisiin väkisinkin, ei ole sellaisia vuoristoseutuja kuin Euroopan susialueet ovat, vuoret kun ovat juuri niitä erämaa-alueita joissa susilla on tilaa, ilman ihmistä.
Niinpä onkin täysin naurettavaa yrittää lisätä Suomen susikantaa juuri nykyistä isommaksi, haittaa näyttää tulevan jo noistakin kylliksi. Ei pysy hukka poissa ihmisasutusten liepeiltä, missä helppo sapuska houkuttaa, etenkin noita yksinäisiä, omaa reviiriä hakevia yksilöitä
No hoituu tuo leviämisen estäminen noinkin, eli poliisilain pykäliin turvautumalla, toinen asia on perustella ne laumat, jotka asustelevat lähellä maaseutu kyliä ja aiheuttavat toisinaan ongelmia, syömällä kotieläimiä.

Näyttää noissa naapurimaissa kyllästytty omiin susiin ja ratkaisuksi on otettu käyttöön jopa tapporaha, jotta pääsisivät eroon susistaan.
Omituista on tuo susien suojelu, niitä kun pääosin suojellaan siellä, missä niitä ei ole lainkaan. Toki se suojelu kohdistuu muualla oleviin susiin, sitten kun niitä on omissa nurkissa, loppuu suojelu kuin seinään ja poliisi joutuukin heti turvautumaan metsästäjien virka apuun, jotta saadaan susi lopullisesti autuaaseen tilaan, eli hengiltä. Aikamoinen paradoksi on tuokin.

Äänestä

Susihysteerikot ja petopelkurit tappavat luonnon kohentaakseen omaa pahaa oloaan. Sudesta on tullut sijaiskärsijä kuolevan maaseudun ahdistukseen. Takamaiden elämää ei uhkaa susi, vaan tukiaisten kuittailu, joka on tappanut oikean tekemisen ja yrittämisen.

Susi on yksi harvoista kuolevan maaseudun mahdollisuuksista. Tehkää siitä matkailuvaltti. Opetelkaa sudelta luonnon kannsa elämistä. Ryypätkää yhä vähän kuin susi. Hakekaa leipänne yhtä itsenäisesti kuin susi.

Fiksummat saattavavat vielä selvitä, tai ainakin muuttaa elinkelpoisille alueille.

Äänestä

Otetaan sudesta oppia? Ensimmäinen oppi sudelta on että, reviiriltä tapetaan kaikki kilpailijat, joten susi joutaa monttuun samantien.

Äänestä

Nälkäänsähän susi tappaa, pitäkää koiranne kunnon tarhoissa tai sisällä eikä ketjunpäässä syöttinä.

Äänestä

Jatkuvat susihavainnot ovat viimeinen hälytys ennen ihmisvahinkoja
Asiantuntijoiden mukaan sudella on 12 kertaa parempi hajuaisti, kuin koiralla. Susi tuntee jonkin saaliseläimen hajun, vaikka eläin on ohittanut paikan jo useita päiviä aikaisemmin. Susi tietää aina saaliseläimensä jälkien hajusta, kumpaan suuntaan jälkien jättäjä on mennyt. Terve susi inhoaa ihmisen hajua ja voi haistaa hyvissä olosuhteissa ihmisen hajun kilometrien päästä. Mitä ihmeen olentoja ovat ne otukset, jotka jättävät suden jälkiä ihmisten pihoille, varmaankaan eivät ole ainakaan terveitä susia? Mikäli nämä ”hyvävaistoiset” olennot eivät osaa kiertää kaukaa ihmisasumusten pihoja ovat ne selvä potentiaalinen vaara ihmisille erityisesti lapsille. Tutkimusten mukaa myös susista 20 % aiheuttaa 80 % petovahingoista. Suosittelen, että nämä 20% poistetaan aina havaittaessa, myös silloin kun kyseessä on laumansa johtaja, koska tuolloin lauman johtaminen on ollut vaarallisen huonoa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


tappotuomio tuli kirjoitti:

Tornion Liakan kylän keskustassa havaittu lauantaina susi, joka söi ikälopun koirankin. Poliisi pyytänyt virka-apua mokoman pedon lopettamiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu