Rikosilmoituksen voi pian tehdä poliisille kadulla

Suomi yhdistää ensimmäisenä maailmassa kaikki poliisin tiedot yhteen
järjestelmään

Pian poliisilla on taskussaan mobiililaite tai taulutietokone, johon hän voi
kirjata rikosilmoituksen vaikka keskellä katua.

Kyse on massiivisesta hankkeesta, jossa poliisi yhdistää kaikki
rekisterinsä samaan tietojärjestelmään.

Vitja nimisen järjestelmäntekninen rakentaminen alkoi muutamia kuukausia sitten. Kokonaisuudessaan järjestelmän on tarkoitus olla valmis vuoteen 2014 mennessä.

— Tarkoituksena on, että poliiseilla ja poliisiautoissa on kenttätehtävissä käytettävissä kaikki samat tiedot kuin poliisiasemilla, kertoo hankejohtaja ja poliisitarkastaja Mika Pasanen Poliisihallituksesta.

Poliisi voi esimerkiksi kotihälytyksellä selata aserekisteriä ja tarkastaa, onko etsittävällä rekisteröity ase.

- Nykyään poliisi on joutunut ottamaan yhteyden päivystäjään. Aina tietoa aseesta ei ole saatu. Uusi järjestelmä parantaa työturvallisuutta

Pasasen mukaan Suomi on hankkeessaan edelläkävijä.

—Missään muualla maailmassa poliisin tietojärjestelmiä ei ole näin laajasti yhdistetty.

Ruotsi on käynnistämässä Suomen esimerkin pohjalta samanlaisen hankkeen. Poliisivoimat ympäri maailmaa ovat olleet vierainamme tutustumassa tietojärjestelmään.



Rikolliset kiinnostuneita

Tietoturva-asiantuntija näkee poliisin yhdessä massiivisessa järjestelmässä myös riskejä.

— Entä jos kannettava laite varastetaan? Rikolliset voivat päästä tietoihin, jos varastamista ei huomata heti, arvioi F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen.

Hyppösen mukaan rikollisetovat varmasti kiinnostuneita
poliisin tiedoista.

—Sinänsä yhden järjestelmäntietosuojaus on helpompaa kuin
useiden hajallaan olevien järjestelmien. Tärkeää on, että tietosuojaus toteutetaan huolella, koska järjestelmässä on arka luontoista tietoa.

Mika Pasasen mukaan tietosuojariskit on otettu huomioon.

— Jos kannettava laite varastetaan, se pystytään kuolettamaan saman tien. Järjestelmäon salattu. Sinne eivät pääse ulkopuoliset.

Pasasen mukaan tietojärjestelmään kirjautuminen vaatii
vahvan tunnistautumisen, pelkkä salasana ja käyttäjätunnus eivät riitä vaan mukana tulee olla sirukortti.

—Olemme varautuneet myös ulkopuolisiin hyökkäyksiin.

Tietojärjestelmäuudistus maksaa noin 22 miljoonaa euroa. Päälle tulevat kulut
kannettavien laitteiden hankinnasta.

- Rahat on jo budjetoitu. Uuden järjestelmän avulla pystymme luopumaan yli sadasta erillisestä järjestelmästä. Ylläpitokustannuksista saamme säästöjä, joilla poliiseille hankitaan kannettavat laitteet, kertoo Poliisihallituksen tietojärjestelmäpäällikkö Tapani Hämäläinen.

Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan uusi yhtenäinen tietojärjestelmä helpottaa poliisin työtä.

- Nykyään työaikaa suttaantuu erillisten järjestelmien selaamiseen. Poliisit vapautuvat jatkossa enemmän kentälle, kun tietojärjestelmä on käytettävissä missä tahansa. Esimerkiksi kuulustelu voidaan tehdä poliisiautossa.




“Toivottavasti VR:stä on otettu opiksi”



Poliisin uuden tietojärjestelmän toimittajiksi valitut Tieto ja Accenture ovat aiemmin toteuttaneet muun muassa VR:n surullisen kuuluisan lipunmyynti uudistuksen.

Sen käyttöönoton kanssa oli ongelmia viime syksynä. Lipunmyynti lamaantui useiksi päiviksi.

— Julkishallinnon projektit muuttuvat helposti jättimäisiksi hankkeiksi, joita on vaikea hallita. Se on yksi syy; miksi VR:n lippu-uudistus epäonnistui.

Toivottavasti siitä on otettu opiksi, arvioi F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen.

Tieto toimittaa poliisin tietojärjestelmän ydintoiminnot.

Aecenture tekee aserekisterin.

Yritykset eivät salassapitosopimukseen vedoten kommentoi projektia. Myös kommentit VR:n projektista ovat niukkoja.

- Jokaisen yrityksen toimintatapoihin kuuluu tarkastella edellisiä projekteja. VR:n lippu-uudistuksella ja poliisin tietojärjestelmällä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, kertoo Tiedon markkinointi- ja viestintäjohtaja Mika Yli-Markku.

Poliisihallitus luottaa tietojärjestelmäprojektin onnistumiseen.

— Meillä on täysi luottamus Tiedon kykyyn toimittaa haluttu järjestelmä. Kyse on valmistuotteen säätämisestä poliisinkäyttöön. Teknologian toimittaja Oracle, tukee työtä sanoo poliisitarkastaja Mika Pasanen.

Projektissa on vielä kolme kilpailutusta kesken. Loput toimittajat valitaan kevään aikana.


Uudistus

Aserekisteri tulee jo kesäkuussa

Poliisilla on nykyään noin sata erillistä tietojärjestelmää, Samoja asioita tehdään uudestaan sekä kentältä että laitokselta.

Vanhat järjestelmät yhdistetään yhteen kokonaisuuteen vuoteen 2014 mennessä.

Aserekisteri tulee käyttöön ensi kesäkuussa, Rikollisten tuntomerkkijärjestelmä valmistuu ensi vuoden alussa.




AAMULEHTI 12.2.2012
11438
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kun Suomessa on maailman lievimmät rangaistukset, niin mitä hyötyä ? Poliisi tekee kalliilla rahalla työtä, jonka sitten tuomioistuimet vesittävät.

Äänestä

Poliisin tietojärjestelmäuudistukseen liittyen tietohallintopäällikkö Tapani Hämäläisen "haastattelu"


CIO Tapani Hämäläinen tells why Finnish Police chose Accenture and Oracle’s Siebel Case Management to handle their Gun Registry and future Police Investigative Information System


http://bit.ly/zMwQyq

Äänestä

Onneksi työhön on valittu maan "parhaat" tietotekniikan osaajat

Tuhoon tuomittu projekti...

Äänestä

******No ehkä Suomesta "Tieto" hävittää koko poliisirekisterin:) ****

Minkä niistä, kun niitä on tällä hetkellä yli sata ?

Äänestä
  • Todennäköisesti kaikki... jos ruotsin malliin mennään:)

    Äänestä

Entä "GoldenEye"? eli ydinase räjähtää ilmakehän yläkerroksissa ja tuoiaa kaiken missä on virtapiiri? Maailma pysähtyy kun tietokoneet ja sähkö tuhotaan..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


tietojärjestelmä. kirjoitti:

Suomi yhdistää ensimmäisenä maailmassa kaikki poliisin tiedot yhteen
järjestelmään

Pian poliisilla on taskussaan mobiililaite tai taulutietokone, johon hän voi
kirjata rikosilmoituksen vaikka keskellä katua.

Kyse on massiivisesta hankkeesta, jossa poliisi yhdistää kaikki
rekisterinsä samaan tietojärjestelmään.

Vitja nimisen järjestelmäntekninen rakentaminen alkoi muutamia kuukausia sitten. Kokonaisuudessaan järjestelmän on tarkoitus olla valmis vuoteen 2014 mennessä.

— Tarkoituksena on, että poliiseilla ja poliisiautoissa on kenttätehtävissä käytettävissä kaikki samat tiedot kuin poliisiasemilla, kertoo hankejohtaja ja poliisitarkastaja Mika Pasanen Poliisihallituksesta.

Poliisi voi esimerkiksi kotihälytyksellä selata aserekisteriä ja tarkastaa, onko etsittävällä rekisteröity ase.

- Nykyään poliisi on joutunut ottamaan yhteyden päivystäjään. Aina tietoa aseesta ei ole saatu. Uusi järjestelmä parantaa työturvallisuutta

Pasasen mukaan Suomi on hankkeessaan edelläkävijä.

—Missään muualla maailmassa poliisin tietojärjestelmiä ei ole näin laajasti yhdistetty.

Ruotsi on käynnistämässä Suomen esimerkin pohjalta samanlaisen hankkeen. Poliisivoimat ympäri maailmaa ovat olleet vierainamme tutustumassa tietojärjestelmään.



Rikolliset kiinnostuneita

Tietoturva-asiantuntija näkee poliisin yhdessä massiivisessa järjestelmässä myös riskejä.

— Entä jos kannettava laite varastetaan? Rikolliset voivat päästä tietoihin, jos varastamista ei huomata heti, arvioi F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen.

Hyppösen mukaan rikollisetovat varmasti kiinnostuneita
poliisin tiedoista.

—Sinänsä yhden järjestelmäntietosuojaus on helpompaa kuin
useiden hajallaan olevien järjestelmien. Tärkeää on, että tietosuojaus toteutetaan huolella, koska järjestelmässä on arka luontoista tietoa.

Mika Pasasen mukaan tietosuojariskit on otettu huomioon.

— Jos kannettava laite varastetaan, se pystytään kuolettamaan saman tien. Järjestelmäon salattu. Sinne eivät pääse ulkopuoliset.

Pasasen mukaan tietojärjestelmään kirjautuminen vaatii
vahvan tunnistautumisen, pelkkä salasana ja käyttäjätunnus eivät riitä vaan mukana tulee olla sirukortti.

—Olemme varautuneet myös ulkopuolisiin hyökkäyksiin.

Tietojärjestelmäuudistus maksaa noin 22 miljoonaa euroa. Päälle tulevat kulut
kannettavien laitteiden hankinnasta.

- Rahat on jo budjetoitu. Uuden järjestelmän avulla pystymme luopumaan yli sadasta erillisestä järjestelmästä. Ylläpitokustannuksista saamme säästöjä, joilla poliiseille hankitaan kannettavat laitteet, kertoo Poliisihallituksen tietojärjestelmäpäällikkö Tapani Hämäläinen.

Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan uusi yhtenäinen tietojärjestelmä helpottaa poliisin työtä.

- Nykyään työaikaa suttaantuu erillisten järjestelmien selaamiseen. Poliisit vapautuvat jatkossa enemmän kentälle, kun tietojärjestelmä on käytettävissä missä tahansa. Esimerkiksi kuulustelu voidaan tehdä poliisiautossa.




“Toivottavasti VR:stä on otettu opiksi”



Poliisin uuden tietojärjestelmän toimittajiksi valitut Tieto ja Accenture ovat aiemmin toteuttaneet muun muassa VR:n surullisen kuuluisan lipunmyynti uudistuksen.

Sen käyttöönoton kanssa oli ongelmia viime syksynä. Lipunmyynti lamaantui useiksi päiviksi.

— Julkishallinnon projektit muuttuvat helposti jättimäisiksi hankkeiksi, joita on vaikea hallita. Se on yksi syy; miksi VR:n lippu-uudistus epäonnistui.

Toivottavasti siitä on otettu opiksi, arvioi F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen.

Tieto toimittaa poliisin tietojärjestelmän ydintoiminnot.

Aecenture tekee aserekisterin.

Yritykset eivät salassapitosopimukseen vedoten kommentoi projektia. Myös kommentit VR:n projektista ovat niukkoja.

- Jokaisen yrityksen toimintatapoihin kuuluu tarkastella edellisiä projekteja. VR:n lippu-uudistuksella ja poliisin tietojärjestelmällä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, kertoo Tiedon markkinointi- ja viestintäjohtaja Mika Yli-Markku.

Poliisihallitus luottaa tietojärjestelmäprojektin onnistumiseen.

— Meillä on täysi luottamus Tiedon kykyyn toimittaa haluttu järjestelmä. Kyse on valmistuotteen säätämisestä poliisinkäyttöön. Teknologian toimittaja Oracle, tukee työtä sanoo poliisitarkastaja Mika Pasanen.

Projektissa on vielä kolme kilpailutusta kesken. Loput toimittajat valitaan kevään aikana.


Uudistus

Aserekisteri tulee jo kesäkuussa

Poliisilla on nykyään noin sata erillistä tietojärjestelmää, Samoja asioita tehdään uudestaan sekä kentältä että laitokselta.

Vanhat järjestelmät yhdistetään yhteen kokonaisuuteen vuoteen 2014 mennessä.

Aserekisteri tulee käyttöön ensi kesäkuussa, Rikollisten tuntomerkkijärjestelmä valmistuu ensi vuoden alussa.




AAMULEHTI 12.2.2012

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu