eri imetysasento - vauva ei saa maitoa?

tyhmä imettäjä

Hei!
Eli minulla on 4-viikkoinen vauva. Olen täysimettänyt häntä. Meillä on alusta asti ollut ongelmia imetyksen kanssa kaikissa muissa asennoissa paitsi makuultaan. En voinut kahteen ensimmäiseen viikkoon imettää istuallaan, joten opettelimme makuuasento-imetyksen oikein hyvin. Nyt olen sitten alkanut opetella istuen imetystä (tai siis olen yrittänyt opetella jo 2 viikkoa), sillä olisihan se kohtalaisen kätevää hallita... Missään kaupoilla tms. kun ei voi makuulleen heittäytyä imettämään.

Eilen esim. imetin istuallaan päivällä lähes kaikki imetykset. Vauva on rinnalla, ottaa otteen ja alkaa imeä. Imetykset ovat kestoltaan lyhyempiä kuin makuultaan imetykset. Vauva nukahtaa herkästi rinnalle. Välillä hän kuitenkin herää heti 5 min. päästä ja kun tarjoan samaa rintaa makuuasennossa, hän saattaa imeä vielä kymmenenkin minuuttia.
Näen istuallanikin imettäen, että maitoa tulee, välillä sitä valuu hieman vauvan suupielestä. Tämä on siis aina imetyksen aluksi. Loppuimetyksen aikana ei maitoa näy.
Minulla on melko suuret ja raskaat rinnat. Olenkin miettinyt, voiko imetysote höllääntyä kun rinta tyhjenee kun vauva on siinä hetken ollut? Yritän kyllä tukea rintaa toisella kädellä, mutta se on hankalaa rinnan ollessa löysä.

Mielestäni eilen pissaa tuli vähemmän kuin ennen, ja vauva ei kakannut ollenkaan (yleensä kakkaa päivittäin, välit max.36h). Nyt edellisestä kakkauskerrasta on 39h. Yöllä imetin tietysti makuullaan, ja aamun pissaa on tullut taas runsaasti.

Eli kysymys kuuluu, onko mahdollista ettei vauva saa riittävästi maitoa kun imetän istualtaan? Hän oli kuitenkin ihan pirteä koko päivän eilen, ja imetysvälit olivat päivällä n.2h ja illalla tiheämmin, eli ihan meidän normaalin rytmin mukaan.

Luin jostain, että kun vauva on imemään oppinut niin hän imee vaikka pää alaspäin... Noh, ei ilmeisesti meidän vauva.
Olisin tosi tosi tosi kiitollinen jos joku fiksumpi ottaisi asiaan kantaa!!

1

286

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • löklöölökl

      Menee varmaan niin että istualteen imetettäessä maito tulee nopeemmin ja helpommin kuin makuulteen imetettäessä. Mä ainakin jouduin vaihtaan imetysasennon yhdessä vaiheessa kokonaan makuultaan tapahtuvaks kun vauva rupes aina yskiin istualteen imetettäessä ja maidot lensi ympäriinsä kun tuli niin kovalla paineella. Oon myös lukenut jostain et kun alottaa imetyksen synnärillä niin maidonherumisen takia se kannattais tehdä istualteen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      119
      2440
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1592
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      648
      1039
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      972
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      916
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      720
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      32
      712
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    Aihe