Miltä teistä tuntui, kun poikanne lähti sotaväkeen ja jäikö tuosta ajasta positiiviset vai negatiiviset ajatukset?
Entä, kun itse lähditte...
Entä, kun itse lähditte...
Lapsi lähtee sotaväkeen!
kerron myöhemmin
26207
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Arka aihe.
Olin ylpeä että lähti, koko luokaltaan ei muuten löytynyt yhtään sivaria. Alikersanttina tuli sitten aikanaan takaisin, lunki jätkä eikä mikään pingottaja. Isänsä tuli sotaväestä vänrikkinä.
Tuntui upealta kun poika eka kertaa tuli lomalle - tuntui että uusi ego täytti koko oven. Komea kuin mikä, ihan kuin isoisänsä aikoinaan, vaikka "sotisopa" olikin ihan erilainen.
Ei muuten koskaan moittinut edes sotaväen sapuskoita, mitä nyt näkkileipää vähän aikaa vältti.
Normaalia elämän kulkua!
Aikaa siihen on jo rutkasti mutta eipä tuo tullut yllätyksenä.
Suomalaisen miehen etuoikeus on saada asekoulutus.
1:n maailmasodan jälkeisissä kahinoissa on tainnut tulla enemmän siviiliuhreja kuin sotilastappiuoita.
Ei omaankaan lähtööni liittynyt mitään dramatiikkaa.
Normaali kulku. Alokas, aukki, rukki, koksu, kotiutus.
Muutaman vuoden jälkeen 3:n viikon kertailut ja lennostosta siviiliin luutnanttina.
Poika on juuttunut alimmalle upseeriasteelle.
Lapsenlapsikin on jo armeijan käynyt. Poikani kävi armeijan aikoinaan, ei hän siellä viihtynyt, mutta kävi kuitenkin.
miltä tuntui.
Ensimmäisenä aamuna oli kova päänsärky, eli Suomeksi krapula. Loppuaika meni melkein kun lastentarhassa. Siis leikittiin sotaa, ja välillä huudeltiin laukaus laukaus... Sitä se Suomen armeijan touhu oli 60-luvulla.
Ai niin olihan siellä sellainen salainen asekin. Kakkosnelosista tehty maahan (Kakkosnelosista rajattu alue. Vähän niinku hiekkalaatikko siellä lastentarhassa) kalusto / miehistöalus, siis johon sopi yksi ryhmä.
Huudettiinko ryssän päätä?
Ei huudettu !
Mutta muistu tuon kirjuutuksen jälkeen eräs vakava töppäys, jonka muka tein noissa sotaleikeissä?
Olimme Upinniemen varuskunta-alueen metsikössä, taas leikkimässä sotaa, ja piti huutaa laukaus laukaus, no huusinkin atomipommi, niin kyllähän siitä riemu ratkes ja joku nuori luti tuli vakavan näköisenä moittimaan minua, ja selitteli mikä sellaisen aseen vaikutus oli.. Kysyin siltä lutilta, kun se suu vaahdossa huusi, eikö me olla sitten jo kuolleita ... ;)
Avokkini juuri 60 kuolleen veljensä ´iltatähti´ poika kuittasi armeijan... oliko kolmisenviikkoa kun tuli poies. Oli sanonut ettei häntä määräillä.
Et silleen. Tapahtui männäviikolla :)
Poikani lähti sotaväkeen heti lukion jälkeen, oli väsynyt opiskelemiseen. Hengissä ja terveenä tuli takaisin sotaväestä, en muista enää mikä arvoltaan ja nythän sillä ei enää ole merkitystäkään. Jatkoi opiskeluitaan heti palattuaan sieltä ja on ammatissa jossa viihtyy.
Nykyään täällä on kaikki muuttunut. On vapaaehtoisarmeija ja sinne saa pyrkiä jos haluaa. Pyrkijät testataan ja joko hyväksytään tai ei, terveydellisten meriittien perusteella. Saapas nähdä mikä on ajan meininki sitten kun pojanpojan vuoro on ajatella sotaväki asioita.
Itse en ole käynyt armeijaa, nykyäänhän on sekin mahdollisuus naisille.
Mnaah.
Nykyään monet tekee lapsensa neli- viiskymppisinä, vanhempanaki, opiskelujen ja töiden. Intti käydään usein kolmikymppisinä, opiskelujen jälkeen, sen takia alokkaitten vanhemmat voivat olla seitenkymppisiä, tai jopa vanhempia.
Että niinkuin realiteettia kehiin. Kuuskymppisellä todennäköisesti jälkikasvulla on kutsunnat edessa, kuin suoritettuna. Tiedoksi vaan mustalle hunkille, joka osasi pelata Pac-Mania jo kolmikymppisenä :DD.
=DW=
Petzen esikoinen lähtee armeijaan kesällä 2013 kun Amis on käyty loppuun. Petze on minua 13-vuotta vanhempi. Oma esikoiseni kävi armeijan 2010. Lyhyen kaavan mukaan kuten veljensäkin. Onhan meitä myöhäisheränneitä.
Terkkuja minultakin Hunkszille.
Sorry, korjaus kuopus kävi armeijan v. 2010 esikoinen seitsemän vuotta aijemmin.
Ei edes sota-aika lapset lähteneet sotaväkeen.
Kuka sinne lapsia käskikään, mut luusereita oli silloinkin. Käpykaartilaisiksi niitä silloin nimitettiin. Kun ei nykyisiä poikia ole opetettu kuriin kotona eikä äiskä ole sanomassa mitä päälle pitää pukea on itku ja hammasten kiristys.
Näistäkö pojista olisi sotaanlähtijöiksi? Ei ole kännykkää ei nettiä joten kotiin lähtisivät.
Ei hitsi, en kyllä minäkään haluaisi niin poikaani kuin pojanpoikaanikaan sotimaan minkään maan puolesta. Kännykällä ja netillä ne varmaan tulevaisuuden sodat käydäänkin, ja painetaan napista ja katsotaan kuinka kauas miliisit lentävät.
Rahalla käydään nykyajan sodat.
Rauhanoptimistit!
Ajattelussa on jotain yhtäläistä 30-luvun aateveljiin.
"Kuka meitä nyt uhkaisi"? Sehän oli jopa valtiollisen johtomme ajatus.
Sitten kävi kuten kävi.
1939 saimme liikkeelle 12 erittäin puutteellisesti varustettua divisjoonaa ja jos rauhanoptimismi olisi ollut yleisempää niin olisimme liittyneet Baltian maiden onnelliseen neukkuperheeseen.
Säästäminen maksettiin turhina kaatuneina ja invalideina.
Silloin oli, säästösyistä raakattu paljon asevelvollisia siviiliin.
Nyt on ilmiö sama mutta syyt erilaiset.
Kaikesta huolimatta saimme 1941 jalkeille 16 kohtuullisesti varustettua divisjoonaa.
Sodan aikana poliittinen johtomme "uinahti" ja taas vuoti suomalainen veri.
Optimismi ei ole sama asia kuin hyväuskoisuus mutta optimismikaan ei sulje pois realismia.
Nyt karsinta suoritetaan ensimmäisten viikkojen aikana.
Eli jos "kenkuttaa" eikä saa fiiliksiä, niin pois päästävät
vajaan kolmen viikon jälkeen. Sitten joskus vanhempana
voi kokeilla uudestaan , jos ei ole ehtinyt keksiä hyvää
syytä siirtyä yhteiskunnan vapaamatkustajaksi.
Nuoret neuvovat toisiaan, miten intin voi välttää.
Nyt ei poliisikoulunkaan pyrkivältä vaadita intin käymistä.
Se on toinen juttu , hyväksytäänkö sivaria.
" Käväisen " , sanoi naapurin nuorimies .
Armeija on kansalaisvelvollisuus. Yhtään sivaria en palkkaa firmaani koskaan.
Työtkin jäisivät tekemättä.
Neljä poikaa armeijassa, ei tietenkään yhtä aikaa. Ensimmäisen kohdalla tuntui haikealta, mutta sitten meni jo rutiinilla. Varsinkin nuorin, joka on syntynyt 1977, tuntui, että on aina lomalla. Vertasin näitä poikieni armeija-aikoja siihen kun mieheni oli sotaväessä. Oltiin juuri menty naimisiin, armeijaan hän meni noin 100 km:n päähän. Harvoin pääsi lomalle. Oli sellaisia sunnuntai lomia, että ei saanut poistua kaupungista. Tai mitenkä lienee arneijan kielellä. Mieheni oli Rissalassa ja sai poistua Kuopioon. Menin sitten sinne tapaamaan häntä. Oli myös sellaisia lomia, jolloin ei saanut poistua armeija-alueelta, joten menin sinne Rissalaan. Sitten hän joutui Santahaminaan, sinne ei enää niin vain mentykään. Eipä siihen aikaan, eikä poikieni sotaväkiaikaan olisi tullut mieleenkään siviliipalvelus. Mutta eivät he homoja olekaan!
Minua vähän närästää sellaiset kommentit, kuin "aina lomilla" ja "nykyajan nuorista ei ole mihinkään", kun perheessä ja lähellä on vähän kovemman koulutuksen saaneita sotilaspoliiseja ja taistelusukeltajia ja kokemukset ovat vähän toisenlaiset.
lomia sanoivat iltalomaksi. Sit oli viikonloppulomat ja mietin että olisiko 60-luvun lopussa ollut noin kerran kuussa sellainen loma.
Litteroita sai vaan neljä, joista itselläni on vieläkin neljä tallella, koska liftasin aina yksin lomalle ja pääsin silloin hyvin kulkemaan tuolla tavoin. Siis paremmin kun junalla ja linja-autoilla.
Poika oli aikoinaan sellainen ryhmäsielu, viihtyi porukoissa, jääkiekkoilija ja painija. Rippikoulun jälkeen ryhtyi isoseksi ja armeijassakin oli 11 kk miehiä. Hän oli myöhemmin rauhanturvaajana Libanonissa kaksi kautta.
Siitä on jo aikaa, poika täyttää seuraavaksi 46.
Sotaväessä hän kasvoi aikuiseksi, eikä enää palanut äidin helmoihin, vaan muutti tyttöystävän kanssa omille. En ollut mitenkään huolissani hänen armeija aikana, hän ei ole koskaan ollut uusavuton nysvääjä, päinvastoin.
Ihan positiiviset tunteet oli, ja poika hoisi homman kotiin, sissi on, ja ilman ylimääräisiä natsoja kotiutui, vain tarkka-ampujan "vakanssin"sai.
Raskas aselaji oli, ja on..jaa ja ai ettäkö kun itse lähdimme, - noo..sitä sotaväkeä (sotaa) on kestänyt yli neljäkymmentä vuotta, eikä loppua näy..:)
Kaksi poikaani ovat armeijan jo käyneet ja nuorin menee vuoden päästä. Hyvältä se tuntuu kun miehet velvollisuutensa täyttää, ja ihan mukavat muistot on itselläkin inttiajoista. Vaikka urheilin siviilissä siihen aikaan ihan aktiivisesti, niin silti kotiuduin armeijasta paremmassa kunnossa kuin mitä olin sinne mennessä. Ja kyllä pojatkin sai intissä tehokkaan kuntokoulun.