Lohjalla

On kohtapuoleen enemmän liikennevaloja kuin
Helsingissä,Hyvä Lohjalaiset!Muuten mikäs se
moottoritie osuus on siinä Lohjan Anttilan
alapuolella,4 kaistaa ja kaikki,onko jatko
suunnitelmia Virkkalan suuntaan??Entäs ne
liikennevalot keskellä metsää,Helsinkiin päin
mennessä kantatiellä 25 vesitornin kohdalla,ketä
ne palvelee?Hirvetkin pääsee kulkemaan rauhassa
alikulun kautta.Haloo liikennesuunnittelijat
Lohjalla!!!
2229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ne valtatie 25:n liikennevalot Lohjan asemalla
ovat tarpeelliset.Erittäin vilkas valtatie ja
vasemmalle ja oikealle kääntyvät väylät. Oli
aikoinaan hyvä että ne tulivat ( valot).
Huomaa kyllä että on ulkopaikkakuntalainen
kommentoimassa.

Äänestä
  • Kiertoliittymät on keksitty ajat sitten,ovat
    joustavampia liikenteen kannalta.Tulkaa katsomaan
    mallia muualta Suomesta,"suurkaupunki" mallinne
    on 60-luvulta.Melkoinen takapajula koko paikka.
    Käykääpä katsomassa,mutta varokaa
    mm.jalankulkijoita,hyppivät autojen eteen mistään
    välittämättä missä vaan,stadissa tolla tyylillä
    pääsee hengestään alle puolessatunnissa.PS teillä
    on tosi makee kauppakeskus Lohjantähti,sen
    parkkihalli on tosiaan näkemisen arvoinen,mutta
    muille tiedoksi alkää menkö sinne kovin suurella
    perheautolla sieltä ei pääse ulos isolla
    autolla,sisään kylläkin pääsee.Että semmonen
    turistirysä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lohjalla käynyt kirjoitti:

On kohtapuoleen enemmän liikennevaloja kuin
Helsingissä,Hyvä Lohjalaiset!Muuten mikäs se
moottoritie osuus on siinä Lohjan Anttilan
alapuolella,4 kaistaa ja kaikki,onko jatko
suunnitelmia Virkkalan suuntaan??Entäs ne
liikennevalot keskellä metsää,Helsinkiin päin
mennessä kantatiellä 25 vesitornin kohdalla,ketä
ne palvelee?Hirvetkin pääsee kulkemaan rauhassa
alikulun kautta.Haloo liikennesuunnittelijat
Lohjalla!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu