Heipparallaa
Olen seurannut jonkin aikaa näiden eri uskontopalstojen keskuteluita. Olen pannut merkille, että uskovaiset vaikuttavat olevan hyvin tietämättömiä monista aivan yksinkertaisista perusasioista, joilla on suurta vaikutusta siihen, millaisena voimme maailmamme nähdä. Erityisesti historian ja luonnontieteiden saralla tuntuu olevan paljon aukkoja.
Mistä moinen johtuu?
Eivätkö uskovaiset ole kiinnostuneita mitä kaikkein parhaat alan asiantuntijat osaavat kertoa tästä upeasta maailmastamme?
Onko takana pelko siitä että parempi tieto ja ymmärrys voi asettaa uskon jumalaan kyseenalaiseksi?
Onko takana kykenemättömyys käsittää, että ne jotka viitsivät oikeasti ottaa faktoista selvää, todella ymmärtävät maailmaa paremmin ja siksi nauravat taikauskoisille tarinoille?
En kaipaa tähän vastaukseksi luetteloa uskovaisista "tiedemiehistä" enkä todellakaan mitään raamatunlauseita. Tahtoisin kuulla uskovaisten näkemyksiä siitä miksi satu on parempi kuin todellisuus.
Uskovaisten koulutustaso?
29
125
Vastaukset
- Voisitko itse
valaista miten "tyhjä" on todellisempi kuin olevainen.
Eli miten jaksat uskoa tyhjään olevaisen sijasta?
Tiedän kyllä miksi näin on. Mutta kerropa itse mikä sinua olemattomassa kiehtoo
etkä tahdokaan ajatella olevaisen olemassa oloa? Itse uskovaisena pidin ennen tiedettä erehtymättömänä, objektiivisena ja "kiveen hakattuna totuutena". Sitten hiukan tutustuin aiheeseen ja silmät avautuivat. En toki edellenkään ole mitenkään tiede vastainen. Tiede on saanut ja saa edelleen paljon hyvää ja positiivista aikaan. Mutta on myös hyvä huomata tieteen puutteet. Kuten filosofi de Montaigne asian kiteyttää:" Miten moni asia olikaan eilen totuus ja tänään satu". Eli tämän päivän totuus voi joutua roskakoriin satuna uuden radikaalin teorian tieltä.
- Kokemus-K
"Mutta on myös hyvä huomata tieteen puutteet. Kuten filosofi de Montaigne asian kiteyttää:" Miten moni asia olikaan eilen totuus ja tänään satu". Eli tämän päivän totuus voi joutua roskakoriin satuna uuden radikaalin teorian tieltä."
Tuohan ei ole lainkaan tieteen puute vaan nimenomaan sen vahvuus. Tiede korjaa itse itseään aina kun saadaan uutta tietoa. Uskonto on taas jämähtänyt yhteen totuuteen ja pitää siitä kynsin hampain kiinni vaikka tosiasiat näyttäisivätkin osoittavan ihan jotain muuta. Kokemus-K kirjoitti:
"Mutta on myös hyvä huomata tieteen puutteet. Kuten filosofi de Montaigne asian kiteyttää:" Miten moni asia olikaan eilen totuus ja tänään satu". Eli tämän päivän totuus voi joutua roskakoriin satuna uuden radikaalin teorian tieltä."
Tuohan ei ole lainkaan tieteen puute vaan nimenomaan sen vahvuus. Tiede korjaa itse itseään aina kun saadaan uutta tietoa. Uskonto on taas jämähtänyt yhteen totuuteen ja pitää siitä kynsin hampain kiinni vaikka tosiasiat näyttäisivätkin osoittavan ihan jotain muuta."Tuohan ei ole lainkaan tieteen puute vaan nimenomaan sen vahvuus."
Niin... uuden oppimisestahan tuosta vain on kyse ja siitä, että tiedeyhteisön asialle oleellisten ihmisten yleinen mielipide asettuu sen taakse. En näe, miten tämä pohjimiltaan eroaa siitä, miten oppi kehittyy ja muuttuu uskonnollisissa yhteisöissä. Eri arvot ja käytännöt lähinnä vain ohjaamassa kehitystä. Tietellinen menetelmä (jos jotain yhtä yksiselitteistä sellaista on oikeasti edes olemassa) kenties on jalostanut tuloksia tietystä näkökulmasta katsottuna parempaan suuntaan niissä yhteisöissä, joissa se on ollut käytössä.
"Tiede korjaa itse itseään aina kun saadaan uutta tietoa."
Ja jos sitä ei saada jonkin tietyn alan tutkimuksen rahoituksen puutteen vuoksi ja tuo estää paradigman vaihtumisen? Ei tiedeyhteisökään toimi tyhjiössä eristyksissä muusta maailmasta.
"Uskonto on taas jämähtänyt yhteen totuuteen ja pitää siitä kynsin hampain kiinni vaikka tosiasiat näyttäisivätkin osoittavan ihan jotain muuta."
Niin kuin tiede on osoittanut uskonnotkin muuttuvat ajan mukana niin kuin mitkä tahansa muutkin maailmankatsomukset ihmisten mielissä. Joissakin yhteisöissä muutosvastarinta on kovempaa tiettyjen asioiden suhteen kuin toisissa.
Tiedeyhteisökin tulkitsee faktoja samalla tavalla kuin kaikki muutkin ihmiset. Vai oliko aikoinaan eli 1900-luvun alkupuolella pohjoismaissa rotuopin puolesta puhuneiden lääketieteen asiantuntijoiden faktat jotenkin erilaiset kuin nykyään tunnetut faktat, vai onko kyse nyt vain siitä, miten faktat tulkitaan yhteiskunnassa vallitsevien ajatussuuntausten valossa?Kokemus-K kirjoitti:
"Mutta on myös hyvä huomata tieteen puutteet. Kuten filosofi de Montaigne asian kiteyttää:" Miten moni asia olikaan eilen totuus ja tänään satu". Eli tämän päivän totuus voi joutua roskakoriin satuna uuden radikaalin teorian tieltä."
Tuohan ei ole lainkaan tieteen puute vaan nimenomaan sen vahvuus. Tiede korjaa itse itseään aina kun saadaan uutta tietoa. Uskonto on taas jämähtänyt yhteen totuuteen ja pitää siitä kynsin hampain kiinni vaikka tosiasiat näyttäisivätkin osoittavan ihan jotain muuta."Tuohan ei ole lainkaan tieteen puute vaan nimenomaan sen vahvuus. Tiede korjaa itse itseään aina kun saadaan uutta tietoa. Uskonto on taas jämähtänyt yhteen totuuteen ja pitää siitä kynsin hampain kiinni vaikka tosiasiat näyttäisivätkin osoittavan ihan jotain muuta."
Både och..sekä vahvuus että puute. Se mitä tiede mainostaa tänä päivänä totuutena, voi olla huomisen satu. Jos on löytänyt mielestään totuuden, en pidä siitä kiinni pitämistä jämähtämisenä. Ei ne tieteen muuttuvat tosiasiat minusta riitä kaiken mittariksi.
- batman
Uskovaisethan ovat tunnetusti hiveven vajaita ja helposti johdateltavissa. Onneksi heidän määränsä on rajussa laskussa. Pelottava sairaus ja verrattavissa vakavuudeltaa esim. haimasyöpään
- jemo hoosus
Täältä pystytte eroamaan kätevästi eroakirkosta.fi
- l-h
tasoa kylla riittaa-- aloita tuosta kalevi lehtinen---saarna onko Jumalaa olemassa
http://saarna2.1g.fi/espoohsrk/kalevi_lehtinen_01102006.mp3
kuuntele jos uskallat - pyh!
Meitä ei teidän ateistien sadut kiinnosta. Siksi.
- jepjep!
Se, mitä sinä sanot saduksi, on totuus ja se sinun todellisuutesi on satu. Piste.
- antihihhuli
Joopa-joo. Tässä se taas nähtiin. Ainoa varteenotettava vastaus on nimimerkiltä "juhani1965". Tosin, hänenkin kritiikkinsä tiedettä kohtaan täysin selvästi osoitttaa että hän ei edes ymmärrä tieteellistä menetelmää. Tuolta tietopohjalta maailmassa riittää monta ihmeellistä asiaa jotka hämmästyttää ja kummastuttaa.
Siis ihan oikeasti. Käyttekö te uskovaiset samoja kouluja kuin normaalit vai oletteko te kaikki opiskelleet jossain raamattulaitoksessa? Eikö meillä pitäisi suomessa olla hyvä opetuksen taso ja silti täällä saa lukea niin paljon roskaa.Tieteellinen menetelmä? Tiedän kyllä, mikä se yleinen näkemys asiasta on, mutta meneeköhän se oikeasti käytännössä niin säännönmukaisesti kuin tahdotaan uskoa. Käytännöt, ajattelun viitekehys, menetelmät ja arvot? Mitä se Einstein oikein silloin aikoinaan sanoikaan? Että tietellinen ajattelu ei ole mitään muuta kuin jalostettu muoto tavallisesta maalaisjärjestä. Ei siinä siis mitään ihmeellistä tai maagista ole, joka takaa tieteen erehtymättömyyden. Varsinkaan, jos muistaa mitä esimerkiksi Kuhn ja Feyerabend ovat asiasta kirjoittaneet.
Kenties juhani1965 ei vain osannut ilmaista ajatuksiaan oikealla tavalla, vaan hänen kirjoitustavassaan vieläkin ainakin toistaiseksi näkyy kristillisen kulttuurin ja sen mukanaan tuomien ajatusten historiallinen painolasti? Tuleeko häntä siitäkin tuomita?
Luulen, että moniakin uskovia vaivaa se, miten paljon uskonnon kanssa yhteisiä piirteitä lähinnä asioiden mustavalkoistamisen ja yleistämisen muodossa esiintyy siinä, miten tieteeseen uskovat puhuvat tieteestä. Onko se oikeasti muka niin yksinkertaista, kuin miten asia yleensä pyritään esittämään?- pyh!
Pyh! Tieteellinen metodi ei vastaa mihinkän perimmäiseen kysymykseen mitenkään. Olen ollut riittävän kauan tieteen kanssa tekemisissä, että tieteellinen metodi on tasan tutkijan oman maailmankatsomuksen vanki.
- l-h
antihihhuli et siis uskaltanut katsoa k.lehtisen juttua,jossa han kertoo nuorena opiskelijana menneensa atte professorin tunnille ja kuunnelleena tunnin sai kysya kyssareita.. no kalevi reippaana poikana kysymaan--voitteko todistaa ,etta Jumala on olemassa?-- vastaus proffalta.. ei tietnkaan,siksihan uskikset niin tyhmia ovatkin,kun uskovat johonkin,mita ei voi todistaa..me uskomme vain siihen ,mita voi tieteen nimessa todistaa..
seuraava kalevin kysymys-- voitteko todistaa,etta Jumalaa ei ole?
hiukan haparoiva vastaus-- ei tuota voi mitenkaan todistaa..
viimeinen kysymys kalevilta-- miksi sitten tulette pitamaan tunnin aiheesta Jumalaa ei tieteen mukaan ole?
silloin meni proffalta jauhot suuhun..
jos joku haluaa kuulla alykasta saarnaa -selitysta suosittelen kalevia.. - lannenhunttari
ja jatka tuolta -mooses laukkanen haastattelee kasvatustieteiden professoria tapio puolimatkaa syvasti uskovaista oppinutta miesta...
jotenkin luulen antihihhulin oppi tason olevan noiden esimerkkiuskisten alapuolella ..olenko oikeassa?
tuokin haastattelu loytyy tv 7--ohjelma -arkisto rukous ja yhteiskunta... vaikka ethan sina noita kuuntele--ettei pikku maailmasi jarkkyisi-- sad..sad- S. Arkasm
Tv7 on tunnettu laatuohjelmistaan ja siellä vierailee vain kansamme fiksuimmat ja tunnetuimmat asiantuntijat
- antihihhuli
No itselläni on kaksi loppututkintoa joten edustan lähinnä akateemista keskitasoa.
Nuo horinat noista nokkelista uskovaisita jotka kysymyksillään hiljentävät professoreita on myös yksi hyvä esimerkki siitä miten lapsellisia ja miten pihalla te olette. Teille nauretaan. Ei ilkeyttä vaan siksi että on koomista kun joku on hassulla tavalla väärässä mutta uskoo silti vakaasti olevansa ainoa joka on oikeassa.
"l-h" tutustu aiheeseen Russelin teekaannu. Tuo esittämäsi juttu on roskaa.
"lannenhunttari" Puolimatka ei ole vakavasti otettava tieteen tekijä. Hän on kasvatustieteen professori, joka on kirjallaan ansainnut mm. skepsiksen jakaman huuhaa-palkinnon, koska kirjansa ovat huuhaata. Me molemmat varmasti tiedämme miksi näin on. - l-h
anti--Nuo horinat noista nokkelista uskovaisita jotka kysymyksillään hiljentävät professoreita on myös yksi hyvä esimerkki siitä miten lapsellisia ja miten pihalla te olette//
miten niin?jos joku 17 v pystyy argumentoimaan atte proffan hiljaiseksi [tai painvastoin]eiko se ole osoitus siita ,etta kovin ohuella pohjalla rakennus seisoo?
///Puolimatka ei ole vakavasti otettava tieteen tekijä.///
mina luulisin,etta jos joku on proffaksi opiskellut...kylla siina on varmasti kaverin kantit koeteltu,ennenkuin promootio tilaisuus on ohi
ja ps. l-h ja lannenhunttari on sama asia just lazy- Kokemus-K
"os joku 17 v pystyy argumentoimaan atte proffan hiljaiseksi [tai painvastoin]eiko se ole osoitus siita ,etta kovin ohuella pohjalla rakennus seisoo?"
No jos proffa oikeasti jäi hiljaiseksi niin se osoittaa lähinnä sitä että hänellä ei leikkaa kovin nopeasti, ei sitä että kysymys itsessään olisi ollut kauhean terävä.
Tiedehän ei mene niin että todistamme kaiken mahdollisen olemattomaksi ja vasta sitten ne ovat "virallisesti" olemattomia. Maailmassahan on ääretön määrä olemattomia asioita. Jumalaa ei siis tieteen näkökannalta ole koska sitä ei ole havaittu vaikka olemattomuutta ei sinänsä voida todistaa. Mutta ei voida oikeastaan minkään muunkaan olemattomuutta jos aletaan hiuksia halkomaan. Kokemus-K kirjoitti:
"os joku 17 v pystyy argumentoimaan atte proffan hiljaiseksi [tai painvastoin]eiko se ole osoitus siita ,etta kovin ohuella pohjalla rakennus seisoo?"
No jos proffa oikeasti jäi hiljaiseksi niin se osoittaa lähinnä sitä että hänellä ei leikkaa kovin nopeasti, ei sitä että kysymys itsessään olisi ollut kauhean terävä.
Tiedehän ei mene niin että todistamme kaiken mahdollisen olemattomaksi ja vasta sitten ne ovat "virallisesti" olemattomia. Maailmassahan on ääretön määrä olemattomia asioita. Jumalaa ei siis tieteen näkökannalta ole koska sitä ei ole havaittu vaikka olemattomuutta ei sinänsä voida todistaa. Mutta ei voida oikeastaan minkään muunkaan olemattomuutta jos aletaan hiuksia halkomaan.Kyllä minäkin olen usein mennyt hyvin hiljaiseksi, kun kreationistit, fundikset, militantit ääriateistit ja muut suunsa avaavat. Jos keskustelukumppani on vain vähän väärässä, niin on helppo löytää se kohta, josta pitäisi puhua korjatakseen osoittaakseen, missä toinen on erehtynyt.
Mutta sitten kun vastaan tulee joku ääri-ihminen, joka on ihan yleisellä tasolla hyvin tietämätön tai oikein reilusti väärässä asian suhteen, niin sitä joko kestää hetki, ennen kuin keksii, mistä kohdasta väärinkäsitysten vyyhtiä olisi hyvä lähteä purkamaan, tai sitten sitä yksinkertaisesti jää epäuskoisena toljottomaan sitä toista miettien, että "voiko joku oikeasti olla niin pihalla tästä asiasta, että ihan vakavissaan tuollaista kysyy?"
Tuollaiseen "proffan hiljentämiseen" uskominen yleensä on nähdäkseni vain esimerkki siitä, että ei oikeasti ymmärretä sitä, että hyvin harva asia on oikeasti niin yksinkertainen ja monimutkaisten asioiden selittäminen yksinkertaisella tavalla voi olla proffallekin monimutkaista juuri siksi, että hän tietää muita laajemmin ja tarkemmin, kuinka monimutkainen asia on. Toisaalta mitä yksinkertaisempi kysyjä on vastassa, sitä hankalampi tilanne voi proffalle olla, koska hänen pitäisi sitten pystyä yksinkertaistamaan asiaa juuri oikealla tavalla vielä enemmän, joka on aina vaativa suoritus, jos se pitää pystyä perustelemaankin niin, että ei puhu itsensä kanssa ristiin joka ainoan esimerkkitapauksen kohdalla.
Toisaalta proffatkaan eivät ole kaikkitietäviä. Varsinkaan jos kyseessä on asia, jonka suhteen he eivät ole asiantuntijoita. On myös aivan mahdollista, että asiantuntijakaan ei tiedä joka ainoasta asiasta omalla erikoisalallaan juuri siksi, että asiantuntijuus asiassa kuin asiassa yleensä edellyttää juuri johonkin tiettyyn kapeaan osa-alueeseen keskittymistä, joka haittaa jokaisen muun kapean alan täydellistä hallintaa.
On siis mahdollista, että 17v voi tuoda esille ajatuksen, mikä pistää proffan hiljaiseksi, mutta kuinka todennäköistä se oikeasti on, että voisi ihan asiakysymyksellä vaientaa osoittaen, että on proffaa paremmin asioista perillä? Äärimmäisen epätodennäköistä. Kuulostaa lähinnä vain jonkun nuoren mistään mitään tietämättömän "kyllä minä tiedän" -lukiopojan fantasialta tuo tuollainen.
Kenties proffa on vain kiltti ja miettii tarkkaan ja hartaasti, miten voisi korjata kysyjän väärinkäsitykset nolaamatta tätä julkisesti.- pyh!
Kokemus-K kirjoitti:
"os joku 17 v pystyy argumentoimaan atte proffan hiljaiseksi [tai painvastoin]eiko se ole osoitus siita ,etta kovin ohuella pohjalla rakennus seisoo?"
No jos proffa oikeasti jäi hiljaiseksi niin se osoittaa lähinnä sitä että hänellä ei leikkaa kovin nopeasti, ei sitä että kysymys itsessään olisi ollut kauhean terävä.
Tiedehän ei mene niin että todistamme kaiken mahdollisen olemattomaksi ja vasta sitten ne ovat "virallisesti" olemattomia. Maailmassahan on ääretön määrä olemattomia asioita. Jumalaa ei siis tieteen näkökannalta ole koska sitä ei ole havaittu vaikka olemattomuutta ei sinänsä voida todistaa. Mutta ei voida oikeastaan minkään muunkaan olemattomuutta jos aletaan hiuksia halkomaan.Ei asia noin ole. Tieteen näkökulmasta kysymykseen Jumalan olemassaolosta ei voi antaa vastausta puoleen eikä toiseen, koska tiedettä on vain se, mitä voidaan mitata ja lähtökohtaisesti Jumala on tieteellisen mittaamisen ulottumattomissa.
Ihan näin vastineeksi haluaisin kysyä, että osaatko sinä sanoa, miksi ylivoimaisesti suurin osa ei uskovista eivät ole sen kiinnostuneempia uskontoon itseensä liittyvistä faktoista vaan mieluummin pitäytyvät yleisiin stereotypioihin ja myytteihin samalla tavalla kuin kuvaamallasi tavalla uskovat pitäytyvät väärinkäsityksiin ja tietämättömyyteen tieteellisistä faktoista asioiden suhteen?
Siis ihan esimerkkinä on vain pakko mainita, että minun näkökulmasta koko "suuri homokeskustelu" ja yleisimmät "kristinuskon romuttavat argumentit" ovat vain hyvä esimerkki siitä, miten alas keskustelun taso laskee, kun sotketaan toisiinsa liittymättömät asiat keskenään mustavalkoisella tavalla, joka ei huomioi sitä faktaa, että taustalla olevat asiat eivät todellisuudessa ole niin yksinkertaisia ja yksioikoisia. Onhan sitä helppo kehitellä yleisistä uskomuksista asian kuin asian suhteen jonkinlainen karikatyyri ja sitten lytätä se järjettömänä. Eikö tuota virheellisen argumentaation muotoa yleensä kutsuta olkimies-argumentiksi?
Kreationistithan harrastavat tuota koko ajan. He "kritisoivat" omaa tietämättömyyteen perustuvaa karikatyyriaan tieteestä, jota eivät ymmärrä, samalla tavalla kuin militantit ateistit "kritisoivat" itse luomaansa harhakuvaa uskonnoista, joita eivät ymmärrä. Toisaalta kai tämän voi ymmärtää sen kautta, että jos pitää jotain asiaa omien ennakkokäsityksien pohjalta täytenä huuhaana, niin miksi vaivautua edes ottamaan selvää, mistä on oikeasti kyse?- L-H
luuletko ,ettei ole Kristittyja huippututkijoita tohtoreita atomifyysikkoja avaruusmiehia .. aivan mita tahansa korkeaa alykkyytta vaativaa... ja uskiksen yhdistelmaa?
jos luulet avaa tietokoneesi ja alat opiskella,en viitsi luetella heita sinulle voit itse hakea jos haluat..
miten sitten selitat nuo? - l-h
c v--Äärimmäisen epätodennäköistä. Kuulostaa lähinnä vain jonkun nuoren mistään mitään tietämättömän "kyllä minä tiedän" -lukiopojan fantasialta tuo tuollainen.
jos olet hetkenkin kuunnellut kalevi l. n juttuja huomaisit kylla etta voit heti jattaa tuon -mitään tietämättömän- heiton pois..alykkyysosamaara kylla riitti yli keskiverto virtasen.. - on se noloa
hyvin koulutetun ylpeillä lukutaidollaan ja muulla ihmisviisaudella, jos köyhä kurja lukutaidoton menee taivaaseen ja akateeminen Tuonelaan eikä kumpainenkaan vie täältä lähtiessään mitään mennessään.
Kannattaa akateemisten etsiä Jumalan valtakuntaa ja antaa lahjansa Jumalan käyttöön ristinsä kantaen, samoin kaikkien köyhien ja kurjien, totisesti.
Herra Jeesus on yksin hyvä ja Immanuel. - l-h
jos puhut k lehtisen elamasta ----///-Kannattaa akateemisten etsiä Jumalan valtakuntaa ja antaa lahjansa Jumalan käyttöön ristinsä kantaen, samoin kaikkien köyhien ja kurjien, totisesti.//
voit sanoa ,,totisesti tuo mies antoi elamansa Jumalan kayttoon - pyh!
Tiedoksi vain, että tunnen uskovan ihmisen, jolla on jo kolme tohtorin tutkintoa ja professorin arvo. Että se siitä.
- l-h
on se noloa----sanoo---hyvin koulutetun ylpeillä lukutaidollaan ja muulla ihmisviisaudella, jos köyhä kurja lukutaidoton menee taivaaseen ja akateeminen Tuonelaan eikä kumpainenkaan vie täältä lähtiessään mitään mennessään.
Kannattaa akateemisten etsiä Jumalan valtakuntaa ja antaa lahjansa Jumalan käyttöön ristinsä kantaen, samoin kaikkien köyhien ja kurjien, totisesti.
mita tekemista koulutuksella tai kouluttamattomuudella on taivaaseen paasynkanssa ...
kerrohan,etta valaistuisin?luulin sen asian olevan ihan muista asioista kiinni?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
PropsApp Koodi
Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset23823Persut yrittävät epätoivon vimmalla
kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a1033455Taas nuoren kuolema
Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭793125"Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"
Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin993065IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n
eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-622733Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen
Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.962531Ahdistelu ongelmaa vain vasemmistossa - ei oikeiston edustajissa
Mutta demarit ovat tunnetusti sivistymättömiä, ja vähemmän fiksuja.232234Elikkäs persuissa ovat pahimmat häiriköijät
Koska sieltä tuli kaikkein kovin ulahdus. Persujen peesissä seuraa kokoomus js hajuraon päässä röhkii kepulaiset. Olipa472118Tehomaksu rankaisisi normaalista sähkönkäytöstä
Energiaviraston valmistelema tehomaksumalli herättää aiheellista huolta erityisesti tavallisten kotitalouksien näkökulma191939Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!
Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä261584