12 vuotias häpeää kuriksia

sadepäivä

Meillä on kolme lasta 4,6 ja 12 vuotiaat lapset tykkäävät leikkiä yhdessä joka on hyvä asia,mutta eilisen kaltaisena kaatosadepäivänä ei vanhempaa saa laittamaan sadevaatteita päälle,vaikka tiedän hänen haluvan ulos nuorempien mukaan.

Kun yrittää kysyä onko sua haukuttu kuriksista ei saa vastausta,sitten ehdotin luottamuksellisesti että tää pidetään omana salaisuutena,poju laittaa kuravaatteiden päälle vanhat verkkarit ettei näy ulospäin mutta pysyy silti kuivana.

Niin sitten kaikki pääsivät yhdessä kuraleikkeihin sateeseen,onko muilla tälläisiä ongelmia miksi lasten pitäisi hävetä olemista sadevaatteissa,ei yläaste ikäisillä juuri sadevaatteita näe.

Sitten vielä alakerran ylihuolehtivainen rouva tuli sanomaan että poika saa keuhkokuumeen kun tuollalailla verkkareissa kurassa möyrii.. et sillai...

120

48950

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • äiti

      En ihmettele ollenkaan. Ei minunkaan 12v. poikani kuriksia pukisi. En tosin niitä hänelle tarjoaisikaan edes.
      Ei taatusti suostuisi laittamaan niitä jalkaansa.
      Normaali lapsi sinulla on!

      • mooses

        Aivan totta, ei kouluikäiselle enää kuriksia! Eikä myöskään sukkahousuja, vaan pitkät kalsarit, siis talvella. Myös kokopitkät talvihaalarit näyttävät yli 10-vuotiailla jo liikuttavilta. Ehkä ne menisivät vielä laskettelurinteessä, jos käyttää suksia.
        Jos vaatteet sottaantuu, joutuu ne tietenkin pesemään, mutta ehkä sen ikäinen ei enää/vielä pyöri mudassa.

      • a.h.v.
        mooses kirjoitti:

        "Sadepäivä" puhui kaatosateesta! Miksi ei kouluikäinen voisi käyttää kuriksia kaatosateella, käyttäähän aikuisetkin sadevaatteita? Meillä ei ainakaan ole ongelmaa asian suhteen ollut. Jos lapset (9 ja 13) lähtevät sateella pidemmäksi aikaa ulos leikkimään, niin sadevaatteet laitetaan ilman sen kummempia neuvotteluita päälle. Sateettomalla kurakelillä ei tuon ikäisiä voi tietenkään enää kurahousuja käskeä laittamaan, vaikka välillä tuntuukin, että tarvetta olisi!

      • Mirkku
        a.h.v. kirjoitti:

        8 ja 10 vuotiaat käyttävät sadehaalareita,eli kokohaalareita jotka näyttävät samanlaisilta kun toppahaalaritkin mutta ovat tehty vedenpitävästä materiaalista.

        Kauenpaa katsoen ei kukaan pysty sanomaan onko lapsella ulkoilu vai sadehaalari,meillä lapset ovat tykänneet käyttää niin kura kun sadekelilläkin kun pysyy kuivana.

        Meillä on rukan valmistamat mutta myös aartolahtikin niitä valmistaa,kokoja löytyy ainakin reiluun 130 cm.April rain:ista saa tilattuna suurenpiakin.

      • Isä itsekin

        Kurahousuthan on totuttu näkemään tuollaisilla päiväkoti-ikäisillä ja siksi ehkä vanhempaa lasta nolottaa käyttää niitä. Tilanne on vähän sama kuin laittaisi potkuhousut koululaiselle.

        Kokeilepa vaikka sellaista että ostat sille yläaste-ikäiselle sellaisen "aikuisten" sadeasun, sitä ei olisi lainkaan niin noloa käyttää kuin lasten kurahousuja.

      • Mamma
        Mirkku kirjoitti:

        8 ja 10 vuotiaat käyttävät sadehaalareita,eli kokohaalareita jotka näyttävät samanlaisilta kun toppahaalaritkin mutta ovat tehty vedenpitävästä materiaalista.

        Kauenpaa katsoen ei kukaan pysty sanomaan onko lapsella ulkoilu vai sadehaalari,meillä lapset ovat tykänneet käyttää niin kura kun sadekelilläkin kun pysyy kuivana.

        Meillä on rukan valmistamat mutta myös aartolahtikin niitä valmistaa,kokoja löytyy ainakin reiluun 130 cm.April rain:ista saa tilattuna suurenpiakin.

        12-vuotiaalle ei enää sovi 130 cm vaatteet. Yksittäisvaatteen tilaaminen joltain tehtaalta tulee kohtuuttoman kalliiksi. Omalle 12-v pojalleni (170 cm) en edes kehtaisi ehdottaa lasten kurahaalareita. Ajatuskin on naurettava.
        Aikuisten kalastus/sadevehkeet voisivat vielä mennä läpi. No hän ei kylläkään enää möyri mudassa.

      • rapa
        Mamma kirjoitti:

        Tilattuna April rainista saa haluamansa kokoiset kurikset 35 eurolla lisäpaikat ym. koristeet lisäävät hintaa.Voi tilata netistä.Kokohaalarin saa 65 eurolla.

      • repe
        rapa kirjoitti:

        Tilattuna April rainista saa haluamansa kokoiset kurikset 35 eurolla lisäpaikat ym. koristeet lisäävät hintaa.Voi tilata netistä.Kokohaalarin saa 65 eurolla.

        Niin meillä on koko poppoolla haalarimalliset kurikset, tilattuna hankitut. On niille tietysti hintaakin tullut n. 150 euroo tuntuu että monessa perheessä talvihaalarit saa maksaa mutta kuravaatteet pitäisi saada sikahalvalla,näin täälläpäin.

      • Oona
        Mamma kirjoitti:

        12-vuotiaalle ei enää sovi 130 cm vaatteet. Yksittäisvaatteen tilaaminen joltain tehtaalta tulee kohtuuttoman kalliiksi. Omalle 12-v pojalleni (170 cm) en edes kehtaisi ehdottaa lasten kurahaalareita. Ajatuskin on naurettava.
        Aikuisten kalastus/sadevehkeet voisivat vielä mennä läpi. No hän ei kylläkään enää möyri mudassa.

        Sadetakkeja ja lantiomallisia housuja löytyy mm. Rukalta ihan aikuisten kokoon asti ja värejä ja kuoseja löytyy joka lähtöön. On se vähän aikuisten omasta käytöksestäkin kiinni miten lapset suhtautuvat. Kuitenkin olisi suotavaa pukeutua sään mukaan ja järkevästi. Ei sadeasun käyttäminen edellytä kurassa "möyrimistä" vaan se voi olla paikallaan muutenkin.

      • poitsu 12
        Mamma kirjoitti:

        12-vuotiaalle ei enää sovi 130 cm vaatteet. Yksittäisvaatteen tilaaminen joltain tehtaalta tulee kohtuuttoman kalliiksi. Omalle 12-v pojalleni (170 cm) en edes kehtaisi ehdottaa lasten kurahaalareita. Ajatuskin on naurettava.
        Aikuisten kalastus/sadevehkeet voisivat vielä mennä läpi. No hän ei kylläkään enää möyri mudassa.

        12vuotias poikasi... olen sitä mieltä että lapsesi täytyisi olla hullu JOS HÄN PYÖRISI MUDASSA EI KUKAAN TÄMÄN IKÄINEN ENÄÄ PYÖRI MUDASSA, OLETKO AJATELLUT olen itse myös 12!

      • Kuriksien inhoaja
        mooses kirjoitti:

        Aivan totta, ei kouluikäiselle enää kuriksia! Eikä myöskään sukkahousuja, vaan pitkät kalsarit, siis talvella. Myös kokopitkät talvihaalarit näyttävät yli 10-vuotiailla jo liikuttavilta. Ehkä ne menisivät vielä laskettelurinteessä, jos käyttää suksia.
        Jos vaatteet sottaantuu, joutuu ne tietenkin pesemään, mutta ehkä sen ikäinen ei enää/vielä pyöri mudassa.

        Mulla on kanssa kokemusta kurahaalariongelmasta. Mun 25 wee miesystävä hommaa aina kurahaalareita. Kurahaalareita on aika paljon. En ymmärrä oikein häntä. Kerran otin kurahaalarikasan ja heitin roskiin, mutta hän kaivoi ne sieltä pois. En tiedä, mikä neuvoksi.

        Seuraavalla kerralla, kun on tilaisuus nii otan kurahaalarikasan ja leikkelen kurahaalarit pieniksi palasiksi. ainakin henkselit ja kuminauhalenksut leikkaan ekana kaikista kurahaalareista. Ja sit ei muuta kuin jätesäkki viereen ja polkasee ne kurahaalareiden palaset jätesäkkiin ja vie ne johonkin muuhun roskikseen, ettei vaan kaivele niitä kuriksia. Kaatopaikalle joutais lennättää koko kuriskasa.

        Yks vaihtoehto on myös jäteauton tullessa heittää kurahaalarikasa suoraan roskisauton kitaan, josta ei oo helppo kaivaa niitä.

      • MARJE
        Mamma kirjoitti:

        12-vuotiaalle ei enää sovi 130 cm vaatteet. Yksittäisvaatteen tilaaminen joltain tehtaalta tulee kohtuuttoman kalliiksi. Omalle 12-v pojalleni (170 cm) en edes kehtaisi ehdottaa lasten kurahaalareita. Ajatuskin on naurettava.
        Aikuisten kalastus/sadevehkeet voisivat vielä mennä läpi. No hän ei kylläkään enää möyri mudassa.

        Poikasi on murrosiän kynnyksellä, joten en ihmettele yhtään, että kuravaatteet eivät enää miellytä. Saatikka sitten haalarit. On olemassa myös aikuisille ja nuorille tarkoitettuja urheiluvaatteita jotka pitävät sadetta. Poikaa tuskin hävettäisi pätkääkään pitää tuulipuvun näköistä sadeasua.

      • Anonyymi
        Kuriksien inhoaja kirjoitti:

        Mulla on kanssa kokemusta kurahaalariongelmasta. Mun 25 wee miesystävä hommaa aina kurahaalareita. Kurahaalareita on aika paljon. En ymmärrä oikein häntä. Kerran otin kurahaalarikasan ja heitin roskiin, mutta hän kaivoi ne sieltä pois. En tiedä, mikä neuvoksi.

        Seuraavalla kerralla, kun on tilaisuus nii otan kurahaalarikasan ja leikkelen kurahaalarit pieniksi palasiksi. ainakin henkselit ja kuminauhalenksut leikkaan ekana kaikista kurahaalareista. Ja sit ei muuta kuin jätesäkki viereen ja polkasee ne kurahaalareiden palaset jätesäkkiin ja vie ne johonkin muuhun roskikseen, ettei vaan kaivele niitä kuriksia. Kaatopaikalle joutais lennättää koko kuriskasa.

        Yks vaihtoehto on myös jäteauton tullessa heittää kurahaalarikasa suoraan roskisauton kitaan, josta ei oo helppo kaivaa niitä.

        Kaikki aina jauhaa ilmaston muutoksesta ja kierrättämisestä nii mitenkäs sä ne kurahousut suoraan sinne kaatikselle heität? Suomessa on monia vähävaraisia lapsiperheitäkin joille voi antaa. Ja turhaa heittää kamaa vaa suoraan roskiin

    • tarja

      ole puhunut enää isommalle lapselle kuravaatteista vaan vaikkapa kalastushousuista tai sadehousuista,meillä on semmoiset maastokuvioiset lannehousut jotka kelpasi vielä 10v nyttemmin pienet eikä uusia ole tullut hommattua....

    • Matias

      Kun olin pieni n.7v olivat kaverit haukkuneet minua kun mulla oli kurikset,olisivat itsekin halunneet käyttää mutta eivät kehdanneet.Niin sitten en minäkään halunnut mennä ulos kuriksissa,mutta isäni keksi että laitetaan kuristen päälle vanhat verkkarit muistaakseni.

      Niin sitten kavereilla oli usein housut märät kalsareita myöten kun mä saatoin vaan riisua kurikset ja alla oli kuivat vaatteet,tää pysy salaisuutena isän ja pojan välisenä.

    • Isukki

      Nämä kuravaatteet on kyllä tenavilla aivan ikuisuuskysymys, ainakin meidän perheessä ovat olleet. Yksi syy on varmaan se, että niitä pidetään lapsellisina ja pelätään joukosta erottumista. Toinen syy on ehkä se, että ne ovat epämukavat, kun ovat liian pienet - ainakin sillä perusteella, kun katselee päiväkotien pihoilla möyriviä "miselinihmisiä"

      Meidän pojan kohdalla ratkaisu oli juuri tuo kurahousujen imagosta pääseminen: Siirryttiin "maastokuvioisiin sadevaatteisiin" normaalien "kurahousujen" sijasta. Pojan sadehousut ovat kyllä haalarimalliset henkselihousut, mutta koko puku on maastokuvioitu, joka varsinkin sateisissa sota- tms leikeissä on ilmeisesti aika "in". Toinen vaatimus on, että vaatteet eivät saa olla yhtään liian pienet. Ikää pojalla on 13-v. En sitten tiedä, onko minun maastokuvioidun sadepuvun - myöskin henkselihousumalli - esimerkillä merkitystä.

      Suosio on levinnyt nyt naapurin samanikäiseen kaveriinkin, jolle piti kaappien kätköistä kaivella minun vanhat maastokuvio-sadevaatteet! Järkyttävän isothan ne ovat, mutta eipä ole menoa toistaiseksi haitannut. Onneksi oli kamera käsillä, että saa vanhemmiten muistutella.

    • kolme poikaa

      Meillä on loppunut kuristen käyttäminen päiväkotiin. Ne hiostavat ja ovat kankeat, lisäksi poikia nolotti, koska ne näyttävät niin lapsellisilta.

      Pyykkiä on tullut enemmän ja sadepäivinä ei välttämättä mennä ulos.

      Näin meillä.

      • sadepäivä

        Meidän pojulla on ongelma että hän häpeää olla kerrostalon pihalla kuriksissa kaikkien katseltavana,ja siksi piti vetää verkkarit kuristen päälle.

        Poika kyllä tykkää olla sateella ulkona leikkimässä kuraleikkejä pienempien kanssa mutta häpeää ympäristön suhtautumista sekä ikäistensä kavereiden.

        Mökillä omassa rauhassa sitten möyrii savessa pikkusiskojensa kanssa,en näe siinä mitään outoa saavat leikkiä kun vielä itse haluavat ehdottomasti täydet kurakamppeet ei pyykkiäkään tule,kastelukannusta vettä päälle ja kurikset kuivumaan.

      • TuisKu
        sadepäivä kirjoitti:

        Meillä innokkaille sadesään leikkijöille (kouluikäisille) tappelematon ja häpeämätön ratkaisu on ollut Travallen Remu-vaatteet, jotka pitävät vettä kuten kurahousut, mutta ovat kuivalla kelillä tavalliset tuulipuvut. Niitä saa sekä haalareina että kaksiosaisena pukuna tai irtotakkina ja housuina ja toppavaatteena ja kesävaatteena. Olen ostanut niitä kouluvaatteiksikin niin ei tarvitse huolehtia sateenvarjoista ym. Käyhän se vähän kukkarolle, mutta lapset ovat pysyneet kuivina ja leikkivinä, eikä tarvitse tapella vaatetuksesta.

    • Minä vain

      Oletko tosissaan? 12 vuotiaalle kurahousut? Hän menee siis kohta joko kuudennelle tai seitsemännelle luokalle...Normaali lapsi sinulla on jos ei suostu pukemaa kurahousuja jalkaan...en minäkään olisi suostunut tuon ikäisenä...

    • Pinja 9v

      Olin ulkoiluttamassa koiraa ja mulla oli henkselimalliset kurikset sadetakin alla, eikä kukaan tiedä onko mulla vyötikset vai henkselihousut,ei ne näy sadetakin alta.Tykkä olla sadekamppeissa kun ei kastu.

    • mie.

      .. kurahousut, oli hyvä idea!
      Käytä tätä jatkossakin, laita ne huonommat verkkarit. Jos vaan poika suostuu.

      Toiset vaihtoehdot ovat todellakin maastokuvioiset, vyötärömalliset sade/kalastushousut, joita on myynnissä esim. partiokaupassa tai vastaavissa retkeilyliikkeissä.
      Oma tyttöni harrasti partiota, joten hänelle piti ostaa kurahousut äh sadehousut, semmoset vyötärömalliset. Väriksi taisi löytyä silloinen mieliväri, oranssi!!!

      Tai sitten ne "pintakäsitellyt"ulkoiluhousut. Ovat tietysti kalliimpia, mutta myös monikäyttöisempiä.

    • vanhempana

      auttoi sadeasuun todella ostaa aikuisten xs-sadeasu.

      partiolainen vetää sen mielellään sateessa pyöräillessään päälle ja muutenkin kosteaan maastoon lähtiessään. on nyt 14v.

      mutta 10v poikaa on vaikea saada edes sadetakkia sateeseen laittamaan. kaverpaine on raukalla kova ja itsetunto olematon

      • Heppe

        ...laittaa sadeasun mielellään,mutta partiota käymätön poika ei millään.Partio on hyvä harrastus siellä lapset oppivat että sateellakin voi olla ulkona,tuntuu vaan unohtuneen monilta aikuisiltakin.

    • Leena

      Älä sinä äitinä pakota 12-vuotiaalle, lähes esimurrosikäiselle, kuravaatteita. Tuo on jo naurettavaa pukeutumista. Pojallesi jää moisesta traumat. Pari muuta lastasi ovat vielä pieniä, heille ilman muuta kuuluu kuravaatteet. Nyt sinun täytyy ottaa järki käteen. Nykyaikana on kaikilla hyvät pesumahdollisuudet ja kyllä voit ihan hyvin pestä tämän ison pojan sotkemat vaatteet. Sadepäiviäkään ei sentäs ole joka päivä.

      Sinun täytyy nyt ymmärtää, että vanhin lapsesi on kohta murkku. Myöskin pukeutumisen täytyy kulkea iän mukana; kuravaatteet, toppahaalarit yms. ovat ehdottomasti out tuon ikäisellä. Älä tee pojastasi naurettavaa, jonka pitää pukeutua kuin tarhaikäisen. Naapurin tädin sepustukset keuhkokuumeesta yms. saat jättää omaan arvoonsa. Ei kaikkien hermoheikkojen mielipiteitä kannata kuunnella.

      • sadepäivä

        Sehän se kun poju tykkää olla kuriksissa mutta tuntee häpeää niistä,mökillä ja muuallakin esim veneillessä käyttää ihan mielellään.Ei ole tarvinnut koskaan pakottaa.Nyt on pienenpien kanssa leikkinyt sadekelillä kurikset verkkareiden alla,mutta taas ikäistensä kanssa pukeutuu kuin muutkin,ei ole tuntunut mitään painostusta kun kysyin.

        Tarkoitatko kuriksilla yleisesti sadevaatteita vai sellaisia lasten henkselillisiä kurahousuja?

      • sadepäivä
        a.h.v. kirjoitti:

        Tarkoitatko kuriksilla yleisesti sadevaatteita vai sellaisia lasten henkselillisiä kurahousuja?

        Niin tarkoitin yleisesti sadevaatteita,pojallamme on sekä vyötärähousut sekä henkselimalliset ns. kurahousut.Partioretkillä sekä koulumatkoilla sadekelillä hän on käyttänyt vyötäröhousuja mutta mökillä,veneillessä ja leikkiessään pienempien kanssa kuraleikkejä sateessa on käyttänyt henkselihaalaria, sadetakkihan peittää yläosan joten ei sitä ulkopuolinen helposti huomaa mitkä lapsella on päällä.

        Tuntuu tämänikäisille jo sadetakkikin olevan kauhistus mieluumin kastutaan.

        Osa kommentoijista ilmeisesti luuli sinun tarkoittavan vain noita henkselikurahousuja, sellaisia 12-vuotias olisikin varmaan hieman liian vanha kaupungilla käyttämään, mökillä voi tietysti ihan hyvin tuommoisiakin käyttää. Tavallisia sadevaatteita (siis vyötäröhousut ja takki) voi ainakin minun mielestäni sateella käyttää ihan minkä ikäinen vaan, sitä vartenhan sadevaatteet kai on olemassa!

        Meillä on aina kutsuttu sadehousuiksi vyötärömallisia sadehousuja ja kurahousuiksi lasten henkselimallisia kurahousuja, joissa on se kuminauhakiristys ja jalanaluslenkit lahkeessa (näistä tenavat muuten erottavat, onko jollain "kura"- vaiko "sade"housut jos lahkeet ovat saappaanvarsien päällä)

        Noita pojan haalarimallisia henkselihousuja olen kutsunut yleensä sade- tai kalahousuiksi, mutta en vahingossakaan kurahousuiksi, ihan vaan juuri noista imagosyistä, ettei ainakaan siltä puolelta tulisi negatiivisia mielleyhtymiä. 4-v siskontyttö on kyllä päässyt niitä pari kertaa kurahousuiksi sanomaan, mutta niinpä sanoi minunkin housujani.

        Ja enpä ihan heti usko, että Pekka on se joka kertoo olevansa, moiset pysykööt poissa täältä!!!

      • No jaa
        Isukki kirjoitti:

        No ei sen pitäisi olla siitä kiinni, onko lahkeissa kuminauhat ja lenkki kannan alle tai onko haalarimallia ylös asti vai vyötäröhousut. Sään mukainen vaatetus pitäisi olla. Ja sinällään kyllähän haalarimallin kurahousut on paremmat suojaavuudeltaan.

      • itsekin käytän
        No jaa kirjoitti:

        No ei sen pitäisi olla siitä kiinni, onko lahkeissa kuminauhat ja lenkki kannan alle tai onko haalarimallia ylös asti vai vyötäröhousut. Sään mukainen vaatetus pitäisi olla. Ja sinällään kyllähän haalarimallin kurahousut on paremmat suojaavuudeltaan.

        haalarimalliset kurahousut ovat paremmat kuin vyötäröhousut, varsinkin jos kurahousuilla menee pulkkamäkeen, koska jalkalenksu ja kuminauhakiristys estävät lumen pääsyn lahkeisiin. olkaimet pitävät kurahousut tiukasti paikoillaan.

        olen itse kolmekymppinen mies. jos lähden kunnon sateella tai räntäkelillä ulos, vedän päälle haalarimalliset olkainkurikset, kumpparit ja sadetakin. eipähän vaatteet kastu.

        olkainkurahousut ovat toppahaalarin kanssa toimiva yhdistelmä, kun taivaalta sataa räntää ja mieli tekee pihalle. toppahaalarin ja olkainkuristen kanssa ei tarvitse välttämättä takkia mutta kurahanskat pitävät kädet kuivina.

        en näe, että lapsen kanssa tarvitsee juurikaan neuvotella asuvalinnoista, jos hän haluaa pihalle leikkimään. meillä naulakossa roikkuvat olkainkurikset ja ne vedetään päälle, kun sanotaan. muuten pihalle ei ole asiaa.

        kyllä 12-14 vuotiaat pojat laskevat vielä mäkeä ja tykkäävät peuhata ja leikkiä pihalla. ikävää on katsella, jos 12-vuotiaat naperot vetävät kylällä viinaa ja polttavat tupakkaa. mielestäni on terveempää, jos sen ikäiset pojat haluavat leikkiä kurikset jalassa pihalla vaikka pienempienkin kanssa.

      • kurahousupoika
        itsekin käytän kirjoitti:

        Aivan, kurahousut jalkaan kun mennään märällä kelillä ulos. Niin ja sateessa on hienoa peuhata kun on asialliset varusteet.
        En minäkään neuvottele poikien kanssa kun pukeudutaan ulkohommiin märällä kelillä. Ei ole edes ollut tarve neuvotella, se on niin itsestään selvää. Meillä kuluu kurahousuja reilusti ja juuri tuo olkain-lappuhaalarimalli on paras, ne pysyy ylhäällä ja ovat tarpeeksi korkeat.
        Keskustelisin em kirjoittajan kanssa mielelläni lisää jos haluat niin ota yhteys. e-mail [email protected] terv Kurahousu-Janne

      • Kurikset on jees
        kurahousupoika kirjoitti:

        En tiedä, miksi jotkut ovat niin vasten mielisiä kuriksia kohtaan. Käytän itsekin vielä kuriksia ja sitä haalari eli henkselit mallia, vaikka olen aikuinen. Mulla on vielä ne nepparikiinnityksellä olevat kurahaalarit. Ja on sitten mukava olla hyvin suojautuneena ja vielä kohokohtana se, kun laittaa ne kuminauhalenksut kumppareiden alle, niin on mahtava olla. Ehdottomasti vain kurahaalarit päälle.

      • joukop1
        Kurikset on jees kirjoitti:

        olen useasti ulkona kurahaalarit päällä kun teen pihatöitä kun sataa toiset ihmettelee mun asu valintaa oon sanonu niille ei mua haittaa vaikka sataa en häpeä ollenkaan pukeutua sadeasuihin.

      • Jusa48,7
        joukop1 kirjoitti:

        olen useasti ulkona kurahaalarit päällä kun teen pihatöitä kun sataa toiset ihmettelee mun asu valintaa oon sanonu niille ei mua haittaa vaikka sataa en häpeä ollenkaan pukeutua sadeasuihin.

        Eilen oli aivan mahtava sää. Aamulla satoi, siitepöly ja muu katupöly hävisi ja oli hyvä hengittää. Ja mikä parasta pääsin ajamaan polkupyörällä töihin kurikset jalassa ja sadetakki päällä. Kyllä oli kivaa! Ja niin puhtaan raikas olo!

      • joukop
        Jusa48,7 kirjoitti:

        Eilen oli aivan mahtava sää. Aamulla satoi, siitepöly ja muu katupöly hävisi ja oli hyvä hengittää. Ja mikä parasta pääsin ajamaan polkupyörällä töihin kurikset jalassa ja sadetakki päällä. Kyllä oli kivaa! Ja niin puhtaan raikas olo!

        mulla oli kans ongelma nuorempana kuriksien kans en tahtonu pitää niitä vaikka satoi ja kaverit nauroi mut nyt on toisin mielelläni puen kurikset jalkaan ja sadetakin saappaat ei ees omat lapset naura nekin on oppinut että mitä sit jos on kurikset päällä pysyyhän kuivana

    • Pekka

      Kurahousuissa on kiva istua lätäköissä kun pysyy kuivana,nyt kun olen jo 8 niin sadehousuissakin voin vielä istuskella kurassa,kun kukaan ei näe.

    • taavi

      Itelläni oli kurahousut viimeksi n. 4-5-vuotiaana! Nehän ovat lasten vaatteita, mistä olet edes sopivia löytänyt... En yhtään ihmettele poikasi käytöstä. Ja miten joku 12-vuotias tahtoo myöriä mudassa 4- ja 6-vuotiaiden kanssa? No, pojathan kehittyy tyttöjä hitaammin. Käytätkö itsekin kurahousuja?

      • itse ollesani tarhassa

        niitä kuravaateiksi eli kun kouluikäisenä äitini käski laittaa kurahousut niin pidin niitä eri vaateina ja suostuin.

    • mude

      Mä en edes viitsi lukea noita kaikkia vastauksia...Siis käyttääkö joku 12 vuotias oikeesti kurahousuja pihalla?
      Ymmärrän kyllä että kalassa ja jossain eräretkellä missä ei pääse vaihtaa kuivia housuja...Mutta ei kait se nyt ole niin iso juttu jos housut kastuu ja sitte vaihtaa sisällä kuivat.
      Mun poika lopetti kyseisten kapistusten käytön heti kouluun mentyään ja ihan turha asiasta keskutella, kastelkoot ja onneks nykyään on kaikkia asiallisen näköisiä housuja jotka pitää myös märkää, tosin onhan ne kalliita.

      • yh äiti

        Poika on nyt 9v ja laittaa kiltisti sadekuteet päälle kun pihalle menee näillä keleiollä.Ei yh.ole liiemmin varaa kalliisiin reimatec haalareihin ym muihin katu uskottaviin sadekamppeisiin.Kun vaatteet säästyy likaantumisilta on palkinto paikalla,se on kannustanut käyttämään kurakamppeita.

      • Faija

        Onpahan taas mielipiteitä...
        Itse kutsun kylläkin ko. kamppeita SADEVAATTEIKSI. Ja ne jos mitkä ovat ASIALLISET vaatteet sade- ja kurakeleillä. Sillon kun paiskoo vettä vaakatasoon pitää tai siis pitäisi, kaiken järjen mukaan, pukeutua sään vaatimalla tavalla! Oli sitten minkä ikäinen tahansa! Itse en ole koskaan kokenut olevani mitenkään lapsellinen käyttäessäni kyseisiä vaatekappaleita. Olin sitten lähellä kotia tai kalareissussa.

        Meillä muksut ovat onneksi ymmärtäneet käyttää myös järkeään vaatetuksen suhteen, toimivatpa kaverit miten tahansa.

    • mami

      ei tulis mulla mieleenkään käskeä 12 vuotiaan lapseni pukea päälleen kuriksia...eiköhän niitten aika ole ohi jo ton ikäsenä. Varmasti kaverit nauraa jos näkee ja täytyy sanoo, et itteenikin alko naurattaa ku luin ekaks ton jutun.

    • Optari

      Noinhan se saattaa olla maakravuilla, mutta jos poikasi sattuisi innostumaan optimistijollalla purjehtimisesta, niin siinä harrastuksessa sadeasut ovat se tavallisin asu, varsinkin merellä. Sarjat on alle ja yli 12 vuotiaille, niin että ei siinä ikää katsota kun purjehdukseen varustaudutaan.

      • Yksi äiti

        No eiköhän se ole kaikille itsestäänselvää, että sadekamppeita käytetään veneilyssä, kalastuksessa, retkeilyssä ym. jos ko. harrastus itsessään tai sää sitä edellyttää. Kyse oli tässä keskustelussa siitä, pitäisikö 12-vuotiaan pitää (ja häpeämättä) kurahousuja PIHALLA sadesäällä vai ei.

    • -P-

      No en kyllä yhtään ihmettele! Nehän ovat leikki-ikäisten vaatteita... yhdelläkään pihapiirimme kouluikäisellä en kyllä ole koskaan kuriksia nähnyt!

      Meidän pojalle (10 v.) hankittiin viime kesänä ns. sadeasu, mutta ei hän sitäkään juuri käytä kun se on kuulemma ruma ja epämukava päällä. Ainoastaan joskus syksymmällä, kun vettä tulee reilummanlaisesti, ulkona on kylmää ja koulumatka edessä. Näin kesäaikana meillä ollaan asenteella "kyllä se kesä kuivaa minkä kastelee", eli sade ei näin kesällä haittaa, eikä siihen todellakaan kuole vaikka vähän kastuisi! (Eipä ole poika sairastellut kertaakaan...) Liioittelu sikseen. Nuo mummojen tautihöpinät ja vilustumishömpötykset voi jättää omaan arvoonsa, nykytiedon mukaan flunssan ja keuhkokuumeen saamiseen tarvitaan pöpö, ei niitä mikään pikku kastuminen/kylmä sää suoranaisesti aiheuta. (Tietysti siinä vaiheessa kun pöpö on jo iskenyt, ne edistävät taudin puhkeamista.) Jos lasta ei itseään palele eikä haittaa, vaikka vaatteet vähän kastuvat, mitäpä sillä on väliä? Kyllä tuon ikäinen osaa jo itse tulla lisäämään vaatetta, jos on liian kylmä.

      Kaatosateella, varsinkaan jos ulkona on tosi kylmä, poika ei yleensä mene ulos, koska ei siellä juuri mitään pysty tuollaisella säällä tekemäänkään.

      Jos äiti pakottaa 12-vuotiaalle kurahousut, on jo peiliin katsomisen paikka. Oletko ylisuojeleva ja/tai niin laiska, ettet viitsi pestä lapsen kamppeita vai mikä mättää?

      • sadepäivä

        Ei olla pakotettu pojulle kuriksia,saisi mennä ulos muissakin kuteissa mutta ei halua sateeseen kastumaan.Itse hän tahtoo sadekamppeet mutta tuntee häpeää olla niissä.Poju tykkää olla kuriksissa kunhan ei ole liikaa vieraita näkemässä.

      • Suojassa ja vapaana

        On se ihme kun toiset ei pysty ajattelemaan asiaa järjen kannalta. Ei kai ole järkeä kastua, jos voi suojata itsensä! Mikä kumma siinä on kun ei kuravaatteita/sadevaatteita voi muka käyttää jos on selkeä tarve siihen? Ainakin itse muistan lapsena inhonneeni vaatteiden kastumista sateessa tai lumileikeissä. Silloin ei kai ollut vielä kunnon kuravaatteita - ei ainakaan minulla- ja jälkeenpäin on huomannut kuinka mukavaa on sateessakin touhuta kunnolla suojautuneena. Ja jos on sopivan kokoiset kuravaatteet ja sopivasti vaatetta alla ei hikoiluta liikaa. Ja kuran saa huuhtelemalla pois.
        Kyllä lapsille - ja kaikille - pitää tarjota vapaus touhuta ilman pelkoa vaatteiden kastumista ja likaantumista! Ja toiset vanhemmat kun käsittää asian heti vapaudenriistona eivät tajua että itse ryöväävät lapselta lapsuutta! Kyllä 12-vuotiaankin tulee saada olla lapsi!
        Kunnon varusteissa voi olla vapaasti!

      • leena

        Rupesin miettimään, että mikä tässä tilanteessa se varsinainen ongelma on. Jos poika tykkää pitää kuriksia omissa oloissaan mutta ei muitten nähden, niin eikö hän voi pitää niitä mökillä ollessanne ja kaupungissa sitten jättää sateessa ulkoilun väliin?

      • -P-
        Suojassa ja vapaana kirjoitti:

        On se ihme kun toiset ei pysty ajattelemaan asiaa järjen kannalta. Ei kai ole järkeä kastua, jos voi suojata itsensä! Mikä kumma siinä on kun ei kuravaatteita/sadevaatteita voi muka käyttää jos on selkeä tarve siihen? Ainakin itse muistan lapsena inhonneeni vaatteiden kastumista sateessa tai lumileikeissä. Silloin ei kai ollut vielä kunnon kuravaatteita - ei ainakaan minulla- ja jälkeenpäin on huomannut kuinka mukavaa on sateessakin touhuta kunnolla suojautuneena. Ja jos on sopivan kokoiset kuravaatteet ja sopivasti vaatetta alla ei hikoiluta liikaa. Ja kuran saa huuhtelemalla pois.
        Kyllä lapsille - ja kaikille - pitää tarjota vapaus touhuta ilman pelkoa vaatteiden kastumista ja likaantumista! Ja toiset vanhemmat kun käsittää asian heti vapaudenriistona eivät tajua että itse ryöväävät lapselta lapsuutta! Kyllä 12-vuotiaankin tulee saada olla lapsi!
        Kunnon varusteissa voi olla vapaasti!

        Kaikki lapset eivät HALUA panna kuriksia/sadeasua ylleen! Meilläkin niitä on tarjottu, mutta poika ei tykkää niistä. Hän itse sanoo, että hän mieluummin kastuu sateessa kuin sadekamppeissa hikoilemalla. Hänestä ne ovat ahdistavia ja rajoittavat leikkejä. Enkä ole ruvennut niitä hänelle pakolla pukemaan, koska minua ei haittaa vaikka hän vähän kastuukin ja vaikka minulle tulisi vähän lisäpyykkiäkin (sitä paitsi tuonikäinen ei juuri enää sotke vaatteitaan; märät vaatteet tarvii vain pistää kuivumaan, ei niitä tarvitse pestä joka kerta). Jonkun toisen mielestä voi toki olla kivempää pysytellä kuivana, ja silloin on aivan ok pistää sadekamat päälle.

        Miten niin "ryöväävät lapselta lapsuutta"? Ai silläkö kun eivät pakota lastaan pukeutumaan sadevaatteisiin? Aika kaukaa haettua... Ulos voi näin kesällä mennä ilman sadevaatteitakin, vaikka vähän satelisikin. Kaatosateella ei ainakaan meidän lapsi halua mennä ulos, oli sadevaatteita tai ei.

      • ;-)
        sadepäivä kirjoitti:

        Ei olla pakotettu pojulle kuriksia,saisi mennä ulos muissakin kuteissa mutta ei halua sateeseen kastumaan.Itse hän tahtoo sadekamppeet mutta tuntee häpeää olla niissä.Poju tykkää olla kuriksissa kunhan ei ole liikaa vieraita näkemässä.

        "Poju tykkää olla kuriksissa kunhan ei ole liikaa vieraita näkemässä. "

        Pojassahan on ainesta kumipukuleikkeihin sitten aikuisena ;-)

      • 111
        Suojassa ja vapaana kirjoitti:

        On se ihme kun toiset ei pysty ajattelemaan asiaa järjen kannalta. Ei kai ole järkeä kastua, jos voi suojata itsensä! Mikä kumma siinä on kun ei kuravaatteita/sadevaatteita voi muka käyttää jos on selkeä tarve siihen? Ainakin itse muistan lapsena inhonneeni vaatteiden kastumista sateessa tai lumileikeissä. Silloin ei kai ollut vielä kunnon kuravaatteita - ei ainakaan minulla- ja jälkeenpäin on huomannut kuinka mukavaa on sateessakin touhuta kunnolla suojautuneena. Ja jos on sopivan kokoiset kuravaatteet ja sopivasti vaatetta alla ei hikoiluta liikaa. Ja kuran saa huuhtelemalla pois.
        Kyllä lapsille - ja kaikille - pitää tarjota vapaus touhuta ilman pelkoa vaatteiden kastumista ja likaantumista! Ja toiset vanhemmat kun käsittää asian heti vapaudenriistona eivät tajua että itse ryöväävät lapselta lapsuutta! Kyllä 12-vuotiaankin tulee saada olla lapsi!
        Kunnon varusteissa voi olla vapaasti!

        kyllä asia on näin

    • isä

      tämä viestiketju tuntuu elävän omaa elämäänsä, yli 2000 lukijaa kohta luetuin viesti koko ryhmässä... Tuntuu siltä, että kun ei ole mitään suurempia ongelmia, niin sitten voi vaikka harjoittaa tällaista kevyttä kenttäkeskustelua aiheesta, josta jokaisella vanhemmalla on varmasti jotain kokemusta. Miksei sitten keskustella vaikka siitä, että voiko pojat käyttää punaisia sukkia?

    • hanna

      Mekin kyllä kaverieden kaa käytetään vielä kurahuisui henkseleillä ja ilman kun ollaan landella veneilemässä ja mökillä , näkyy siellä muillakin nuorilla olevan kuravaatteita ne kun on niin huolettomat ja ei haittaa vaik ne tulee likasiks. Ei silloin tällöin käytettynä hävetä meit ainakaa yhtään, ollaan 17 vee !

      • Riina 17v

        Kyllähän mekin kun ollaan poimimassa mansikoita välillä sateessa tai ainakin kuraisella pellolla käytetään kuriksia,on talon puolesta tarjolla vyötärö tai henkselimallisia.Itse tykkään henkselimallisista kun ne suojaavat paremmin kyllä täällä kaikki käyttää en ole nähnyt ketään kuka viitsisi savessa katsella vaatteensa ja pyllynsä.

      • mökö
        Riina 17v kirjoitti:

        idiootit kastuu viisaat pukeutuu sääolosuhteiden mukaan.

      • Ville 15 v.

        Itse käytän kurahousuja aina kun on kurakeli tai sataa. Henkselimalliset keltaiset kurahousut on ihan ok! Housuissa pysyy kuivana ja lämpimänä. Eikä kuriksia tarvitse hävetä muualla kuin koulussa. Kouluun kurahousuissa pitää mennä ajoissa jolloin ne saa riisuttua ennenkuin kaverit tulevat.

    • vaan

      Pistä sille ne kurahousut päälle vaan.

      • Isä 48 v.

        Pyydä poikaasi laittamaan kurahousut päälle vain, ne ovat paras mahdollinen asu kun ilma niin sallii. Eikä niissä ole mitään hävettävää.

    • vanhempi

      Meillä päättyi hiljattain partioleiri. Varustukseen kuului tietysti myös sadeasut. Ne olivatkin leirin ensimmäisinä päivinä tarpeen ja kaikki osallistujat, joista nuorimmat 10 vuotiaita, laittoivat asut ihan kiltisti päälle. Ehkä se oli 'helppoa', koska kaikilla oli asut käytössä. Sateisessa metsässä ne olivat ihan oikea asu. En kuullut keneltäkään mitään murinaa kyseisistä asuista. Taitaa olla jotenkin paikallinen ongelma tai sitten se vaan on tuo nimitys sadeasu/kura-asu.

      • jjkk

        kyllä 12vuotias voi pitää kuriksia! itse pidi sen ikäisenä jos tarve vaati. ja mukavampi on olla sateella ulkona jos on kunnon vaatteet.

    • sateella

      Meillä 12-vuotias poika pukeutuu kotioloissa tilanteen vaatimalla tavalla,siitä ei neuvotella.Märälle maalle kumisaappaat ja sadekelillä kuravaatteisiin.Kouluun ei voi kiusaamisen pelossa laittaa kurahousuja,mutta takki ja kumisaappaat kyllä kelpaavat pojalle sinnekin,eikä kukaan ole huomautellut mitään.
      Ei lapsien kanssa tarvitse neuvotella itsestään selvistä asioista.

    • äiti 32v

      Miksi tämä on joillekin ongelma. Meillä on 11v poika ja 13v tyttö ja kyllä he laittaa sadeasut päälle kun lähtevät vaikkapa pyörällä. Sitä muuten eivät monet tee, mutta ehkä se osoittaa juuri lasten omanarvontuntoa, he tekevät sen mikä heistä itsestään tuntuu järkevältä, vaikka ehkä jotkut siitä huomauttelisivatkin. Itse käytän aina sadeasua kun pyöräilen satella ja isäkin tekee niin moottoripyörällään. Ehkä esimerkki on hyväksi.

    • eero

      Oot sä ihan varma, että sun poika on käyttäytyy ikäisensä tavalla, kun se leikkii 12-vuotiaana kuraleikkejä pihalla noin pienten kanssa? Eikö sillä ole ikäisiänsä kavereita, joiden kanssa tehdään jotain muuta kuin leikitään kuraleikkejä!

      • suojassa ja vapaana

        Näin juuri lopetetaan liian aikaisin lapsuus! Ei 12- vuotiaan pidä olla muka-muiden ikäistensä tapaan rajoittunut ja passiivinen pidetään ikävää-tyyppi. Ei ole pakko alkaa tylsää nurkissa pyörimistä tai tietokoneella istumista ja yleistä -mikään ei ole mitään- tylsyyttä. Eikä pukeutumistakaan pidä rajoittaa siten, että yli kymmenvuotiaat ei käytä haalaria, yli eskarilaiset ei käytä kurahousuja - tai sadevaatteita jne. Sitä on lapsuuden rajoittaminen. Voisihan sitä sitten meille aikuisillekin heittää rajoja: ei yli 40-vuotiaat kulje terasseilla eikä festareilla - ne kuuluu tanssilavoille tai mikä parempi kotiin sohville.

      • maisa
        suojassa ja vapaana kirjoitti:

        kuin kuraleikkejä. Oletkos kuullut kehitystehtävistä? Osittain ympäristön odotuksista osittain yksilön oman kasvun tuloksena, kullekin ikäkaudelle on omat kehitystehtävänsä. Siinä missä kuusivuotiaan yksi kehitystehtävä on luopua itsekeskeisyydestä ja tulla ryhmän jäseneksi (kypsyä esim. koulua varten), niin 12-vuotias suuntautuu jo itseään vanhempien maailmaan (kasvaa nuoreksi).

        Nuoreksi kasvaminen ei ole pelkkää vetelehtimistä ja - mikään ei ole mitään -asennetta. Positiivinen nuoreksi kasvamisen kehitystehtävä suuntaa nuorta keskusteluihin ikäistensä kanssa, joissa pohditaan maailman menoa tuon ikäisen näkökulmasta.

        Pelkkä puhe ei tietenkään riitä tuon ikäisille, vaan sen lisäksi tehdään esim. fillarointireissuja vähän kauemmas omasta reviiristä, käydään kirjastoissa, kuunnellaan musiikkia, jutellaan vastakkaisesta sukupuolesta ja harrastetaan monipuolisesti.

        12-vuotiaan kehitystehtävään ei enää kuulu kuraleikit kurahaalareissa. Kyllä sitä kuuluukin jo osata hävetä.

      • suojassa ja vapaana
        maisa kirjoitti:

        Missään vaiheessa en ole esittänyt, että pitäisi olla pelkkää kuraleikkiä, Maisa hyvä. Ei vaan parane katsoa kehitystaulukkojen lokeroita ja samalla kieltää hauskanpito! Lapsen tärkein keino oppimiseen on leikki eikä sitä pidä pilata kehitystehtävillä tärkeilemällä ja sitä kautta lapsuuden lyhentämisellä. Kyllä sitä ehtii salkku kädessä kulkemaan ja pulpetissa istumaan vähemmälläkin.
        Ja pitää muistaa sekin, että näistä kuravaateasioista kuten monista muistakin liian varhain ja usein käydään lapsen kanssa neuvottelua ja kysellään haluatko vaikka kelien puolesta tarve on ilmeinen. No 12- vuotiaan omaa halua toki tulee kunnioittaa, mutta voi järkevä ja itsetunnoltaan vahva 12-vuotiaskin käyttää omaa järkeään joukkovoimaa vastaan.

      • Maisa

        Sinulla taitaa olla tarvetta vähätellä eriäviä mielipiteitä ("Eipäs tärkeillä", "... Maisa hyvä.").

        Jos luit viestini rivit etkä kuvitellut rivien välejä, niin en ole puhunut lapsuuden lyhentämistä tai ajan käyttämistä vain opiskeluun ("Kyllä sitä ehtii salkku kädessä kulkemaan ja pulpetissa istumaan vähemmälläkin.")

        Mielestäni 12-vuotiaan maailman kuuluu jo suuntautua ikäistensä seuraan eikä itseään puolet pienempien kuraleikkeihin. 12-vuotiaskin voi tulla likomärkänä kotiin, kun on kavereiden kanssa vähän innostuttu pelmuamaan sateessa, mutta nuo leikit ovat jo toisenlaisia.

        Lapsia on tietynsti monenlaisia, mutta mielestäni on terveen kasvun merkki, jos 12-vuotias jo häpeilee pikkulapsimaisia piirteitä omassa toiminnassaan ja pukeutumisessaan.

        Mainittakoon, että yksi pojistani on 12-vuotias.

      • äiti
        Maisa kirjoitti:

        On se maailma muuttunut, kun lapset eivät saa olla lapsia enää. Ja kotoa näyttää vielä tuo malli tulevan, en olisi uskonut, että on tuollaisia vanhempia, joiden mielestä 12-vuotiaan tulee hävetä, jos haluaa leikkiä!

        Minä ainakin olin ihan lapsi 12-vuotiaana. Tietenkin alkoi olla jo "isojen tyttöjen juttujakin", ihastumisia sun muita, mutta pääasiassa me kyllä kavereiden kanssa leikittiin. Ryönättiin pihalla ja sisällä barbeilla sun muilla. Myös sisarusteni kanssa leikin, jotka olivat silloin 8- ja 4-vuotiaita.

        Onneksi minun äitini ei ollut sitä mieltä, että siinä olisi ollut jotain hävettävää..

      • maisa
        äiti kirjoitti:

        Voisit lukea viestini uudestaan ja miettiä vastasitko siihen vain tuliko päästettyä valloilleen jokin muualta noussut tunneryöppy. En viitsi kohta kohdalta käydä läpi mikä vastauksessasi on ihan omaa tulkintaasi.

      • suojassa ja vapaana
        maisa kirjoitti:

        Voisit lukea viestini uudestaan ja miettiä vastasitko siihen vain tuliko päästettyä valloilleen jokin muualta noussut tunneryöppy. En viitsi kohta kohdalta käydä läpi mikä vastauksessasi on ihan omaa tulkintaasi.

        Kirjoitit, Maisa .... että lapsuus on muutakin kuin kuraleikkejä. -Kukaan muu ei ole muuta väittänytkään.
        Mutta seuraavassa sinä suoranaisesti kiellät kuraleikit ja kai muutkin alle ikäsidonnaisen toiminnan ja kerrot sen olevan hävettävää toimintaa.
        Annetaan lapsille aikaa olla lapsia ja leikkiä kunhan hoitavat koulun ja muun. Ja kerrotaan 0- 7 - vuotiaalle että nyt on keli semmoinen, että kurahousut jalkaan ja sen jälkeen voidaan pohtia heidän kanssaan kantsisko laittaa järkevät vaatteet. Tietysti annetaan omalla esimerkillä mallia asianmukaisesta pukeutumisesta.

        "12-vuotiaskin voi tulla likomärkänä kotiin, kun on kavereiden kanssa vähän innostuttu pelmuamaan sateessa, mutta nuo leikit ovat jo toisenlaisia."

        Kirjoitin noin aiemmassa viestissäni otsikolla "vähättelyä". Kohta: "... nuo leikit ovat jo toisenlaisia" tarkoittaa sitä, että 12-vuotiaan leikit sateessa ovat erilaisia kuin sellaiset, mitä leikkii 4- tai 6-vuotias kurailmalla.

        Olen kirjoittanut leikkien eroista en leikkejä vastaan. Itse löydän usein omasta arjestani leikkimielisyyttä.

        Mielestäni on olemassa ikäsidonnaisia toimintoja ja lapsia on hyvä kannustaa toimimaan ikäänsä vastaavalla tavalla. Tämä sisältää myös lasten liian varhaisen aikuistamisen.

      • niko
        maisa kirjoitti:

        kuin kuraleikkejä. Oletkos kuullut kehitystehtävistä? Osittain ympäristön odotuksista osittain yksilön oman kasvun tuloksena, kullekin ikäkaudelle on omat kehitystehtävänsä. Siinä missä kuusivuotiaan yksi kehitystehtävä on luopua itsekeskeisyydestä ja tulla ryhmän jäseneksi (kypsyä esim. koulua varten), niin 12-vuotias suuntautuu jo itseään vanhempien maailmaan (kasvaa nuoreksi).

        Nuoreksi kasvaminen ei ole pelkkää vetelehtimistä ja - mikään ei ole mitään -asennetta. Positiivinen nuoreksi kasvamisen kehitystehtävä suuntaa nuorta keskusteluihin ikäistensä kanssa, joissa pohditaan maailman menoa tuon ikäisen näkökulmasta.

        Pelkkä puhe ei tietenkään riitä tuon ikäisille, vaan sen lisäksi tehdään esim. fillarointireissuja vähän kauemmas omasta reviiristä, käydään kirjastoissa, kuunnellaan musiikkia, jutellaan vastakkaisesta sukupuolesta ja harrastetaan monipuolisesti.

        12-vuotiaan kehitystehtävään ei enää kuulu kuraleikit kurahaalareissa. Kyllä sitä kuuluukin jo osata hävetä.

        kun joudun vielä tässä 18 vuoden iässä kans käyttää useasti henkselikurahousui kun ollaan esim.mökillä niin jos on märkää niin tyttökaverin mutsi sanoo et kurikset päälle jos meet ulos tai leikkaat märkää nurmikkoo tai ollaan heppatallilla niin se pakottaa mulle kuravaatteet päälle sen mielest ne on niin huolettomat tallilla ja sen takii tytöt pompottaa mua istuu esim.lantakasassa pesee saappaita ja luomaan lantaa sen takii kai nää kurikset mul kait on huoletonta näis on lannassa möyryy ei silleen haittaa eikä nää enää keltaset kaa oon mut minkäs teet...kyl nää mua edelleen hävettää kun ei enää tääl kukaan muu käytä !

      • Hoo
        maisa kirjoitti:

        kuin kuraleikkejä. Oletkos kuullut kehitystehtävistä? Osittain ympäristön odotuksista osittain yksilön oman kasvun tuloksena, kullekin ikäkaudelle on omat kehitystehtävänsä. Siinä missä kuusivuotiaan yksi kehitystehtävä on luopua itsekeskeisyydestä ja tulla ryhmän jäseneksi (kypsyä esim. koulua varten), niin 12-vuotias suuntautuu jo itseään vanhempien maailmaan (kasvaa nuoreksi).

        Nuoreksi kasvaminen ei ole pelkkää vetelehtimistä ja - mikään ei ole mitään -asennetta. Positiivinen nuoreksi kasvamisen kehitystehtävä suuntaa nuorta keskusteluihin ikäistensä kanssa, joissa pohditaan maailman menoa tuon ikäisen näkökulmasta.

        Pelkkä puhe ei tietenkään riitä tuon ikäisille, vaan sen lisäksi tehdään esim. fillarointireissuja vähän kauemmas omasta reviiristä, käydään kirjastoissa, kuunnellaan musiikkia, jutellaan vastakkaisesta sukupuolesta ja harrastetaan monipuolisesti.

        12-vuotiaan kehitystehtävään ei enää kuulu kuraleikit kurahaalareissa. Kyllä sitä kuuluukin jo osata hävetä.

        Onko lapsesta jo 12-vuotiaana alettava kouluttamaan heteroa? Ja antakaa pojan mennä kurahousut alla leikkimään jos se tykkää!

      • joni
        maisa kirjoitti:

        kuin kuraleikkejä. Oletkos kuullut kehitystehtävistä? Osittain ympäristön odotuksista osittain yksilön oman kasvun tuloksena, kullekin ikäkaudelle on omat kehitystehtävänsä. Siinä missä kuusivuotiaan yksi kehitystehtävä on luopua itsekeskeisyydestä ja tulla ryhmän jäseneksi (kypsyä esim. koulua varten), niin 12-vuotias suuntautuu jo itseään vanhempien maailmaan (kasvaa nuoreksi).

        Nuoreksi kasvaminen ei ole pelkkää vetelehtimistä ja - mikään ei ole mitään -asennetta. Positiivinen nuoreksi kasvamisen kehitystehtävä suuntaa nuorta keskusteluihin ikäistensä kanssa, joissa pohditaan maailman menoa tuon ikäisen näkökulmasta.

        Pelkkä puhe ei tietenkään riitä tuon ikäisille, vaan sen lisäksi tehdään esim. fillarointireissuja vähän kauemmas omasta reviiristä, käydään kirjastoissa, kuunnellaan musiikkia, jutellaan vastakkaisesta sukupuolesta ja harrastetaan monipuolisesti.

        12-vuotiaan kehitystehtävään ei enää kuulu kuraleikit kurahaalareissa. Kyllä sitä kuuluukin jo osata hävetä.

        Et ole ainoa koska äitini pakottaa minut laittamaan päälle:

        -Toppahaalarit
        -Topparukkaset
        -Henkselikurahousut
        -sadettakin
        -kurarukkaset
        -kumisaappaat
        -toppasaappaat
        - joskus jos multa tulee kuset housuun nii vaippa ja kumihousut

        Ja minua kiusataan koko ajan niistä. Ja kun kysyn äidiltä miks mun pitää laittaa ne nii vastaus on:
        "Ku ne on nii kätevät"

      • Joku poju :P
        joni kirjoitti:

        Minkä ikänen olet/olit kun äitisi pakotti pistämään tommosen varustuksen?

    • a.h.v.

      Mikä mahtaa sitten olla syynä, että suurin osa lapsista näyttää niin vihaavan sadevaatteita? Nykyiset sadevaatteet on tehty niin pehmeästä ja joustavasta muovista, että ei niiden käyttäminen voi aivan mahdottoman epämiellyttävältä tuntua. Ja eihän esim. jotain tummansinisiä sadevaatteita sadesäällä edes kovin helposti tunnista sadevaatteiksi.

    • Rukka

      Olen itse todennut, että se kuriksien inhoaminen on peräisin lastentarhoista, joissa muutamat tädit hikisinä änkeävät kuriksia lasten paksujen toppahaalareiden päälle ja kun uusia kuriksia ei aina kaikki vanhemmat tule hankkineeksi, niin ne ovat usein liian pienet, jolloin lapsi on kuin patsas joka seisoo 'tumput suorina'.
      Omalle jälkikasvulle hankittiin väreiltään 'miehekkäät' sadeasut, jotka ovat sen verran tilavat, että kaikki skeittaritemputkin onnistuvat. Muutenkin nuorison muoti on tätä lökäpöksytyyliä ja skeittarivaatteidenkin joukossa on sadeasujen kaltaisia kankaita käytetty, pinnalta nailonia, sisäpuolelta pinnoitus. Sadeasut ovat ihan omaehtoisesti käytössä kun on tarvis. Ehkä tuo alkuperäisen viestin kuraleikkien mainitseminen on se, mikä on nostattanut näin innokkaan vastausryöpyn.

    • Sadehousu

      Ei sadevaatteiden käytöstä tarvitse näin suurta numeroa tehdä.

      Sadesäähän pukeudutaan sadeasuun, sadehattuun sekä kumisaappaisiin ja piste. Ne jotka eivät tätä tajua ovat ehkä mieleltään jotenkin vajavaisia.

      Tuskin kukaan pakkaseenkaan menee t-paidassa. Keliin pukeudutaan kelin mukaisesti iästä riippumatta.

      Asian paisuttelu vaikuttaa lapsen itsetuntoa murentavasti ja mikä mikä tärkeintä aikuisen tulee näissäkin asioissa olla esimerkkinä, joten käytäthän myös itse sadeasua.

      Usein näkee vanhempien kärvistelevän itse sateenvarjon alla sateella ja lapsilla on sadeasut.

    • Isä77

      Mitäs ongelmaa tuossa on. Selvä peli, jos 12-vuotias tai vanhempikin haluaa leikkiä märkiä leikkejä, silloin pistetään päällysvaatteiden päälle kurahousut ja käsiin kurarukkaset. Kyllä ne rupeavat kelpaamaan kun muuta mahdollisuutta ei anneta. Tai sitten ollaan sisällä. Turhaan kuluu vaippojakin, jos kurahousut jätetään laittamatta, kastuvat kurasta läpimärissä housuissa ihan tarpeettomasti.

    • poika85

      En ihmettele 12-vuotiasta jätkää... Se on ihan ok vetää yllä kurikset, jos kerran tuntee sillei kuuluvansa joukkoon. Jos vielä sanoisin noista lapsuuden rajoittamisesta ja muista pukeutumisrajoituksista, joita tuohon muutamien mukaan kuuluu. En koe, että minua olisi mitenkään pakotettu tai vaadittu tai puettu talvisin toppahaalareihin kouluikäisenä. Se oli ihan normaalia: talvi tuli, haalarit esiin. Koko ala-asteen mulla oli mielestäni haalarit talvisin. Seiskalla en kouluun laittanut, vain kotipihoilla. Miten siihen tuumaatte? Ja niinkuin useat totesivat jo, olkaimelliset kurikset ovat käytännöllisemmät, mutta okei, lapsellisemmat. Mun mielestä kumpaankin pitää olla vaihtoehto (okei okei, tiedätää, maksaa rahaa). Jos jollain kurahousut koulussa herättää mielenkiintoa, vika/huomionherättäjä ei ole vaatteissa, vaan ehkä niiden sisällä olevasta ihmisessä. Keskustelujonoa lukiessa useilla ei ole ollut ongelmia kuriksista koulussa. Jos kotona ei tehdä isoa numeroa vaatteista, vaan toistetaan samaa rytmiä vuosittain, ei toppa- ja kuravaatteista tule koskaan ongelmaa. Vai mitä luulette?

      • toinen poika

        mun mielestä kans ongelmaa ei tuu jos vaatteiden vetämisestä tehdään normaalijuttu eli ei suurta numeroo.
        jos haluu käyttää toppahaalareit ja kuriksii, niin siitä vaan. jos niiden käyttöä häpeää, niin vanhempien pitäis jotenkin kannustaa ja sanoo, että käyttää vaan sellasii vaatteita joita haluu.

        mun mielestä tollanen käytäntö että kun tulee talvi nii vedetään toppahaalarit on hyvä. jos on märkää, nii sitten vedetään kurikset. on tietty hyvä että olis kahdet erilaiset kurahousut koska onhan olkainkurikset vähä lapselliset, mut ne on tosi hyvät päällä varsinki mäessä. vyötärökuriksii voi sit käyttää vähä julkisimmillaki paikoil.

        mun mielest pitää pukeutuu kunnol toppahaalareihin ja kuriksii jos leikitään loskassa ja lumessa. ei ainakaan kastu vaatteet. ehkä kaupungeis ei nää oikeet pukeutumist mut maalla enemmä. mut tietty jokainen päättää ite, millasii vaatteit haluu käyttää.

    • ulkoiluhenkinen isä

      Kovasti on riittänyt keskustelua siitä miten kannattaa pukeutua kun mennään ulos märällä kelillä. Se mitä sinne mennään tekemään on kai lähtökohta. Menen poikani kanssa tememään lumilinnaa, on selvä että meillä on kurahousut. No sanalla kurahousu kai käsitetään olkain-lappuhaalari mallia ja monet mieltää kurahousut että ne on pikkukakaroille. Käytän mielelläni sanaa kurahousu kun mennään mm tuohon lumilinnahommaan. Minulla on itselläni "oikeita" olkain-sadehousuja ja parit S-koot on myös pojalle. Syksyllä veneillessä pukeudumme niihin ja sadetakkiin jo rannassa kun lähdetään jos siis keli on sellainen että niitä tarvii.
      Pyörällä töihin mennessä ne vähän hiostaa mutta yleensä menen melko aikaisin töihin ja käyn suihkussa ja pukeudun töihin aivan erikseen johtuen työn kuvastani. Poikani on nyt 14v ja ei me olla koskaan keskuseteltukaan kotona vaatetuksesta. Meillä on sellainen tapa että kelille kun kelille pukeudutaan asiallisesti ja lapsethan ei missään tapauksessa saa määrätä perheessä mm sitä miten pukeudutaan tai mitä ruokaa laitetaan. Sitten mennään sipsilinjalle ja noihin kamaliin liian pieniin ja mataliin lantiofarkkuihin joita tytöillä nykyään on ja pojilla noita kuusi numeroa liian suuria hip-hop housuja jotka sitäpaitsi maksaakin aivan mielettömästi. Miin ja vielä: ei ole koskaan huonoja kelejä on vain väärää pukeutumista.
      Piste

      • ulkoillaan

        todellakin märissä keleissä kurahousut ovat paikallaan. jos konttailee lumessa, vaatteet kastuvat ja tulee kylmä. miksi ei käyttäisi kurahousuja?

        onkos teillä käytössä olkainkurahousujen lisäksi myös kurarukkaset?

      • janne
        ulkoillaan kirjoitti:

        Joo, on myös kurakintaat kun niitä tarvitaan.
        Esim lumilinnan louhimiseessa ne on hyvät, alla nyppylähanskat. Muuten lumilinnan teko ilman kurahousuja ja kintaita on tosi märkää puuhaa.
        No toki on harvassa isät jotka peuhaa mukuliensa kanssa niin että tehdään mm. lumilinnaan ja nyt tänä talvena ei ole siitä pääässyt edes nauttimaan.
        Meillä on reilusti olkain-lappuhaalari-kurahousuja olen niitä teettänyt erikseen aivan omien toiveiden mukaan ja ne on juuri sellaiset kun itselläkin pentuna oli. Kun teemme nyt esim tuota lumilinnaan posket punaisina ja joku tulee kyläilemään, työkaveri, naapuri... niin toki he varmaan ajattelee kun konttaan poikien kanssa ulos luolasta että on toi aktiivinen... Moni varmaan kadehtii meitä kun me touhutaan kaikkea.
        No jokainen järjestää tekemisensä ja "laatu-ajan antamisen" miten haluaa. Nettikin meillä on ja pelejä mutta ne ei ole vallitseva tekijä.
        Keskustelisin aidoista kurahousuista ja niiden käytöstä kanssasi mielelläni vaikka puhelimessa jos soitat: 0505436714. terv Janne

      • poika112
        ulkoillaan kirjoitti:

        todellakin märissä keleissä kurahousut ovat paikallaan. jos konttailee lumessa, vaatteet kastuvat ja tulee kylmä. miksi ei käyttäisi kurahousuja?

        onkos teillä käytössä olkainkurahousujen lisäksi myös kurarukkaset?

        käytossä on olkain malliset ja vyötärö malliset ja myös kurarukkaset

    • KURAHOUSUPOIKA

      Olen lueskellut näitä juttuja ja ihmetellyt mikä vika on siinä jos käyttää kurahousuja.Minulla on ollut kurahousuja niin kauan kuin muistan.Ihan pikkuisena minulla oli äidin ostamia kurahousuja sellaisia joissa oli kiinnitys neppareilla. Sitten kun kasvoin suuremmaksi isosiskoni teki minulle kura-asumuovista samanmallisia neppikurahaalareita liimaamalla joten niistä tuli vedenpitäviä. Sainhan minä naapurin pojilta irvailuja siitä että olen kurakakara ja joskus ne sitoivat minut ja jättivät pihan perälle ,sidottuna hiekkalaatikkoon. Minua se ei ole kuitenkaan estänyr ,vielä tähänkään päivään asti pukeutumaan värikkäisiin muovisiin neppikurahaalareihin.

      • kurispoju

        Joo en kyllä ymmärrä mikä niissä kuriksissa on niin noloo, varsinkin jos käyttää just omien sisarusten kanssa tai jonkun hyvän kaverin kanssa. Kun olin 15-16-vuotias, kävin talvella ulkona kavereiden kanssa, jos oli suojasää laitoimme kaikki kurikset, jos pakkassää niin ei mitään syytä. Suojasäällä ennen ulosmenoa sovittiin puhelimessa, laittaako kaveri kurikset vai ei, jos laittoi laitoin minäkin. Sai olla paljon kauemmin ulkona ja kuivissa.

        Ihmettelen myös sitä, että miksi muksuista yritetään tehdä aikuisia jo 12-vuotiaana, jos ne tykkää leikki kuraleikkejä antaa leikkiä ei ne niitä kuitenkaan pitkään jatka. Noh ite vielä 15-16-vuotiaana tein kavereiden kanssa lumilinnoja tai muuta vastaava. Kaverit olivat saman ikäsiä. Nyt olen 22-vuotias, ja kuriksia olen käyttänyt muun muassa purhejehtiessa ja luonnossa liikkuessani, esim valokuvauksessa, jos kuvaa eläimiä voi joutua pysähtymään yht'äkkiä, eikä sillon välttämättä ehdi katsoa mihin istuu tai laskee polven. Joo onhan niitä GoreTexejä, ei näillä opiskelijan tuloilla.

    • tytdyl

      Jos poikas ei kuravaatteita suostu pitämään, osta hänelle vettäpitävät tuulivaatteet. Mää sain 50€:lla veden/tuulen pitävät tuulivaatteet, kovassakäytössä on, mutta ei mene miksikään. Ite pidän sadetakkia, mutten kurahousuja, vaan niitä vettäpitäviä. Oon 12-vuotias tyttö. :)

    • 12-vuotias tyttö

      Minun mielestäni on myös normaalia että 12-vuotias ei halua kuriksia päälleen. Ne ovat lapselliset suoraan sanottuna. Alle kahdeksan vuotialle voi mielestäni kuravaatteita ostaa. Ja ihmettelen myös miksi 12-vuotias tarvii kuriksia, en kyllä ole nähnyt että kuralla enää tässä iässä leikitään. Olen myös itse 12-vuotias enkä varmasti kuriksia päälle laittaisi.

      • Kyllä vain kurikset

        Osa 12-v ja vanhemmistakin lapsista tarvitsee vielä kuriksia pihaleikeissä - ainakin vanhempien mielestä
        Vaatteet aina märkinä alusvaatteita myöten ja silloin kyllä kurahousut on paikallaan oli ikää 12 tai 13 vuotta !

        "12 vuotias tyttö" joka kirjoitti tänne ei itse varmastikaan niitä tarvitse eikä käytä. Eikä varmasti hänen kaveritkaan. Lasten pihaleikit - ainakin likaiset sellaiset- ovat taaksejäänyttä aikaa heillä.

        Osa lapsista jatkaa kuitenkin pihaleikkejä vielä pitempään. En kuitenkaan haluaisi kieltää näiltä rymyeetuilta kaikkia märkiä ja sotkuisia piha-ja puroleikkejä, joten meillä kurikset on käytössä edelleen kelin tai ilmojen niin vaatiessa. Lapset itsekin ymmärtävät asian. Kuravaatteet päälle jos sotketaan tai kastutaan. Jos leikitään "siististi" ,ei niitä tarvitse käyttää. Valinta kallistuu vielä yleensä sotkuisiin leikkeihin ja kuravaatteet puetaan tarvittaessa päälle iltapäivällä koulun jälkeen pihalle mennessä aivan vapaaehtoisesti.

        Olkainsadehousuja on isommille lapsille joskus hankala löytää. Toisessa keskusteluketjussa "kuriksista" keskusteltaessa onkin mainittu jo ostopaikkoja ( tai tilausosoitteista netistä) mm. Rukka Tehtaanmyymälä, April Rain ja Abeko. Lisään tähän vielä yhden, nimittäin www.nallekas.fi. Sieltä saa tilata vielä 140 cm kokoisille olkainsadehousuja.

    • zxcxzc

      aika harva 12v haluaisi käyttää kuriksia-kohtuutonta edes sitä odottaa esimurrosikäiseltä!!!! Hanki edulliset sateenkestävät vaatteet-on niitä muitakin kuin Reimatecit. Ei ne ehkä kuristen veroisia, mutta sentään jotain. Päästä lapsesi piinasta ja turhista (pikku?)traumoista...

      • kurahousuveeti

        Kenelle siis vastasit.
        Meillä on 9v 10v 12v ja 14v pojat ja kun lähdetään märällä kelillä ulos läträämään milloin mönkijällä tai crossipyörillä, milloin maastopyörillä, venellä...lumilinnaa talvella louhimaan niin me kaikki pojat, myös minä iskä 40v ollaan olkainkurahousuissa, niitä saa todella kivoja ja asiallisia nykyään kokkolasta eräästä tehtaasta. Kaksivärisinäkin.
        Kurahousut on kätevät, ne nousee tarpeeksi ylös ja pysyy ylhäällä ja ovat nätit märkänä kun ne kiiltää.
        Multa saa tilata aikuistenkin kokoisia aitoja pentumallisia olkainkurahousuja eli jos kiinnostaa niin mailia vain tännepäin niin sovitaan hinnoista ja toimitustavasta.
        [email protected]

      • mitään lapsia ole
        kurahousuveeti kirjoitti:

        Tämä sama perverssi myy näitä kurahousujaan erilaisilla fetissipalstoilla. Myy muuten aikuisten vaippojakin, koska kurahuosuleikkeihin kuuluu paskoa housuunsa. Anaalivaihe on jotenkin mennyt pahasti pieleen näillä reppanoilla.

        Tällä tyypillä kuuluu kuvaan myös pedofilia, siksi fantasoi näistä nuorista pojista, jotka kulkevat OLKAINkurahousuissa. Lapsuuden ajalta periytynyt pinttymä tämäkin, että ne olkaimet pitää olla.

        Ei tarvitse kummonen psykologi olla, että näkee tämän sairautena. Lisäksi tosiaan meili vilkkuu joka palstalla.

      • oikeesti....
        mitään lapsia ole kirjoitti:

        Nostin tämän ketju esiin siksi, että näillä lasten palstoilla riehuu näitä vaippa- ja kurahousufetissejä todella paljon.

        Yleensä aloitus on jonkin keksityn lapsen pidätysongelma tai nämä käsittämättömät kurahousujutut.

        Eli älkää vastatko mitään!

    • 12 vuotiaalle

      Meillä on lapset 5, 9 ja 11-vuotiaat. Vanhimmat lapset ovat pieninä käyttäneet kuravaatteita, mutta nykyään pyrimme hankkimaan kaikille goretex-vaatteet, jotka pitävät veden ja tuulen. Toki meiltä löytyy nuorimmalle ja keskimmäiselle sadetakit ja joskus he niitä käyttävätkin, mutta vanhin (poik) ei varmasti pukisi kuravaatteita päälle enkä sitä häneltä vaatisikaan. Asia voi olla myös perhekohtainen, mutta on se varmaan iso pala 12-vuotiaalle vetää kurikset päällä....

      • NRR

        Mistä voisi ostaa tuollaisia mm. http://www.nallekas.fi/ myymiä kuriksia isommalla koolla.
        Sadehousut ei kestä harrastusta, mutta muistelen kuristen olevan paksumpaa ja kestävämpää materiaalia.

      • isot kurikset
        NRR kirjoitti:

        Mistä voisi ostaa tuollaisia mm. http://www.nallekas.fi/ myymiä kuriksia isommalla koolla.
        Sadehousut ei kestä harrastusta, mutta muistelen kuristen olevan paksumpaa ja kestävämpää materiaalia.

        April Rain tai May Rain myy näitä netin kautta, kokoja saa vaikka aikuisille
        Klikkaa Fun Rain mallisto sieltä. Sadeasumateriaalia on 2 laatua , ohuempaa joustavampaa mutta sitten myös paksumpaa kalamiesten suosimaa sadeasukangaasta jota meille otettu isommille lapsillekin (150-160 senttisille) ja varmasti kestävät hyvin.

      • Uusavuttomat
        isot kurikset kirjoitti:

        April Rain tai May Rain myy näitä netin kautta, kokoja saa vaikka aikuisille
        Klikkaa Fun Rain mallisto sieltä. Sadeasumateriaalia on 2 laatua , ohuempaa joustavampaa mutta sitten myös paksumpaa kalamiesten suosimaa sadeasukangaasta jota meille otettu isommille lapsillekin (150-160 senttisille) ja varmasti kestävät hyvin.

        Älkää nyt enää kouluikäiselle kurahousuja laittako! Ne jää esikoululaiseltakin jo usein pois. Kaupoista saa jokasään pukuja jotka pitävät kyllä vettä riittävästi. Ei sitten ole ihme jos lapsenne joutuu kiusatuksi kun joku kaveri näkee hänet kuriksissa. Äly hoi!

    • Maailman tyhmyydet

      Älkää nyt yli huolehtiko niitä lapsia pilalle. Kuten iäkäs lääkäri setä sanoi aikoinaan " antakaa niille lapsille kenkä vaikka imeskeltäväksi" Lapset ovat kautta aikojen leikkineet "paskan" keskellä kastuneet, likaantunee ja loukanneet itseään. Mikä ihme teitä nyky avuttomia vaivaa. Kaikki pitäisi olla kelmussa ja sitten kun lapset eivät osaa VANHOJEN TAPOJEN kriteereillä käyttäytyä niin sanotaan - meillä lapset saa tehdä mitä vain, kun lapsia ei saa kieltää....
      Antakaa nyt hyvänen aika lasten kokea ja oppia sen kautta. Kun tullaan kipeäksi kerran huonoila vaatteilla ulkona olosta niin siperia opettaa. Luonto nyt vain on sellainen, että asiat pitää suurimmaksi osaksi oppia tekemisen kautta. Se kun itse teki jotakin lapsena ja tietää että niin ei kannata tehdä ei tarkoita että sinun lapsi ei saa tehdä niin. Monesti kun se sanominen ei auta vaan se pitää kokea. keskittykää opettamaan niille lapsille arjen taitoja kuten ruuan laitto perinteisistä raaka-aineista ja siivoamaan. Auttamaan ja huolehtimaan toisista ihmisistä. Oppivat muutakin kuin marisemaan ja itkemään myymälöissä kun mänty lipastosssa oli eri määtä oksia kuin myymälän mallissa....

      • Mummoliina

        Ei 12 vuotiaan enää kuulu kurassa kieriä,eri asia on partioleirit ym mutta sinnekin voi hankkia vettäpitävän ulkoiluasun. Voi teitä uusavuttomia. Pian laitatte poikanne vaipoissa armeijaan kun se ei ole oppinut kuivaksi, kun kukaan ei ole huomannut sitä opettaa. Voi hyvänen aika teitä!

      • Norminorminormi
        Mummoliina kirjoitti:

        < Juuri näin. Ketää ei voi pakottaa ^

    • Norminorminormi

      Normit lapset, minunki 10v lapsi ei suostu käyttää. Jos ihmiset joskus mietitte et miks ne ei laita, miettikää sitä et laittaisitteko ite?

      • Minä :)

        Minun mielestä se on eri asia jos 10 vuotias esimerkiksi haluaa käyttää kuriksia,
        jos ei halua, niin mitä sitä pakottamalla pakottaa?

        Minusta se on makuasia, mutta en kyllä edes 8 vuotiaana enää suostunut käyttämään :)

    • tasan käy

      mun 4v. repi kurahousut, kun ei niitä halunnut käyttää. Tai niin päiväkoti väitti, tosin jälki näytti siltä että siinä oli käytetty puukkoa tai muuta vastaavaa... Päiväkoti vaihtoi myös uudet talvikengät, koska pojallani ei voi niin uusia olla, tilalle annettiin kengät joiden pinta oli hiertynyt kärjistä rikki. Ei auttanut vaikka oli vielä kuitti ostetuista kengistä, koska uudet saaneen vanhemmat ilmoittivat kenkien olevan heidän. No plankkasin kengät hyvin ja taas vaihtuivat, sitten kirjoitin tussilla sisä- ja ulkopohjaan nimen.

    • teinin silmin

      hittovie, ei yli 10-vuotiaat täs nykymaailmas käytä kuriksia ;---)

    • lapsellista

      Enpä ole paljon nähnyt mitään lasten kurahousuja, mitkä kävisi 12-vuotiaalle! Enkä kyllä itsekään käyttäisi kurahousuja tuon ikäisenä, vaikka ne olisivatkin aikuisten. Sitäpaitsi sen ikäiset ei (ainakaan yleensä) ryömi kurassa niin kuin päiväkoti-ikäiset..

    • Ihmettelevä äiti

      Kurahousut ovat päiväkoti-ikäisille tarkoitettuja. En kyllä yhtään ihmettele, että poikasi sitä häpeää. Itse häpeäsin jos lapseni käyttäisi kuravaatteita. Olisikohan sinunkin aika päästää irti lapsesi lapsuudesta ja antaa hänen kasvaa niinkuin normaali nuori.

      • 146 cm ja 152 cm

        Leikeistä ja leikkijästä (sekä pihan olosuhteista) riippuu tarvitaanko kuravaatteita ja iuinka pitkään niitä tarvitaan.

        On mahdottoman hyvä asia että kauppoihin( ja varsinkin nettikauppoihin.) on tullut nykyään myyntiin myös isompia kuravaatteita kuin vain 130 tai 134 sentin pituisille.

        Lapsethan ovat kooltaan usein jo kouluun mennessään hyvinkin pitkiä ja kasvavat nopeasti pituutta. Pituuskasvusta huolimatta vesi- ja kuraleikit kutsuvat vielä varsin. usein 8-9 jopa 10 vuotiaitakin. Annetaan siis heidän vielä leikkiä - ja hankitaan kunnon varusteet pihaleikkeihin huonollekin säälle.

        Muista keskusteluketjuista kuravaatteiden käytöstä löydät varmasti noille nettivuille
        - ja sitten tilaukset vain postiin

    • ajatusta kehiin

      idiootti, ei tietenkään. kuka haluaisi pukea ylleen kumihousut???

    • TeamEbin:--DDD

      Tuliko ees mieleen että sen ikäsellä ne näyttää vitun tyhmältä, ja puhe asustasi päätellen lapsesi on luokan tylsin.

    • LOLOLOLOLOLOLOLOLOLO

      Voi v1tun nolo oon ite 12v tyttö enkä oo ikinä pitänyy sadevaatteit relaa ajattele mitä muut ajattelee sitt ä jonnesta xDD

      • Hetken tie

        Tyttö 12v on pihalla veljensä kanssa ja vettä sataa,tytöllä täydet rukan kamppeet vanhojen verkkareiden alla,kun ahdasmieliset kyylääjät ei siedä 12 vuotiaan käyttää kuriksia.

      • Kaikkenlaista hupia
        Hetken tie kirjoitti:

        Tyttö 12v on pihalla veljensä kanssa ja vettä sataa,tytöllä täydet rukan kamppeet vanhojen verkkareiden alla,kun ahdasmieliset kyylääjät ei siedä 12 vuotiaan käyttää kuriksia.

        Teillä lienee joku kurahousufetissi? :D

      • mikä ihme
        Kaikkenlaista hupia kirjoitti:

        Teillä lienee joku kurahousufetissi? :D

        Mikä niissä kuriksissa on niin ihmeellistä etteikö näillä keleillä niitä voisi käyttää.

      • mikä ihme kirjoitti:

        Mikä niissä kuriksissa on niin ihmeellistä etteikö näillä keleillä niitä voisi käyttää.

        miksei. onhan niillä olla myös sairaan rentouttavaa mennä rännin alle hierottavaks.

    • tracy3
    • kurahousukammo

      Älkää vanhemmat hyvät pakottako rakkaille lapsillenne niitä kurahousuja jalkaan mikäli eivät niitä halua käyttää... Yli kolmekymppisenä voi olla hankala muistaa niitä varhaismurrosiän (nykyään n. 11-13 -vuotiaat) tuntemuksia, kun on niistä jo parikymmentä vuottaa aikaa.

      Ensinnäkin kurahousut ovat "noloja" ja niiden käyttö hävettää, sillä kurikset on tarkoitettu kakaroille. Samoin kokohaalarit. Murrosiässä lapsi ei halua tuntea itseään enää pikkukakaraksi ja katsoo vanhempia nuoria ylöspäin.

      Itse olen murrosiän ohittanut ja 18-vuotiaana pitäisin mielelläni kurahousuja, mikäli vesilätäköissä tulisi hyppittyä. Viime talvena kavereiden kanssa puimme kaikki haalarit päälle tuttuun pulkkamäkeen, jossa laskettiin viimeksi vuosia sitten, ja muistelimme "vanhoja hyviä aikoja". Ei nolottanut enää.

      Kun ensimmäinen talvi jolloin en enää halunnut kokohaalaria käyttää tuli, ei minua niitä pakotettukaan pukemaan. Pulkkamäkeen suostuin toppahousut ja takin laittamaan, mutta ei se ollut enää niin kivaa kun lumi pääsi takin alle ja sitten olikin inhottava olo. Tiesin hyvin, että haalarien kanssa ei olisi tätä ongelmaa. En haalareita kuitenkaan halunnut käyttää, joten jos en halunnut lumesta märkää selkää, en laskenut niin kovaa. Kotiin tullessani äiti tervehti omahyväinen ja "mitäs minä sanoin" -ilme kasvoillaan, mutta se ei kuitenkaan riittänyt alkavan murrosikä-minäni kukistamiseksi.

      Onneksi vanhempani eivät koskaan pakottaneet minua käyttämään vaatteita joita en halunnut. Haalarien käytön lopettamisesta seurasi pian se, että vaaleanpunainen ja pinkki ovat naperoiden värejä, tahdon harmaata ja mustaa. Muutaman vuoden vaatekaappini oli miltei väritön, kunnes eräänä päivänä ostin itselleni pastillinvaaleanpunaiset housut. Ja pian pinkin t-paidan sekä lenkkarit. Nykyään vaaleanpunainen piristää asujani monta kertaa viikossa. Tämä värikammokin siis oli yksi murrosiän vaihe. Vesilätäköissä ja mudassa riehuminen ovat kuitenkin onneksi jääneet sinne lapsuuteen.. Kurahaalareista kieltäytyminen ennakoi sitä, että lelut ja mudassa möyriminen jäävät pian pois päiväjärjestyksestä.

      Murrosiän nimityksin jo kertoo, että lapsi kasvaa naperosta nuoreksi ja myöhemmin nuoreksi aikuiseksi. 12-vuotias on jo siinä vaiheessa, että muiden mielipiteillä on väliä, vaikka kuinka äiti yrittäisi toisin väittää. Ei siis tarvitse ihmetellä, että miksi poikasi ei tahdo kurahousuja käyttää muiden silmien alla - sehän on aivan normaalia!

      Jos minä olisin poikasi asemassa, toivoisin sinun antavan minun valita omat ulkovaatteeni. Kun huomaan niissä kastuvani, minua harmittaa, kun en voikaan leikkiä aivan täysillä. Jos kuitenkin leikin, kastun ja minulle tulee kylmä. Kylmissään ei kukaan lapsi kauaa jaksa puuhastella ja sitten pitääkin palata sisälle lämmittelemään, joka on ihan tylsää. Jos en kuitenkaan palaa sisälle vaan kylmissäni ryömin vesilätäköissä, saatan saada flunssan, joka sekään ei ole kivaa. Näin olen saanut opetuksen ja tuskin toistan virhettäni. Sitten saa taas äiti toistaa sitä iänikuista "mitä minä sanoin" -lausahdustaan, mutta vain huomatakseen sen kaikuvan kuuroille korville. Sadeleikit todennäköisesti loppuvat kokonaan ja aikaa kuluu enemmän kavereiden kanssa hengaillessa, pelejä pelatessa ja tietokoneella kivettyessä. Tämä vaihe lapsen kasvussa on vanhemmille varmasti kova paikka (näin ainakin oma äitini sanoi), mutta kuuluu asiaan ihmisen elämässä.

      Vaikka murrosiän koin ja kurahousuista luovuin, olen mielestäni tähän asti onnistunut elämässäni oikein hyvin.

    • Anonyymi

      ymmärrän ettei halua pitää kuriksia, en minäkään pidä. minulle on oikeastaan ihan sama onko jollakin kurikset vielä lukiossa vaiko ei, kuhan on itsellä hyvä olo ja pysyy lämpimänä. olen siis itsekkin 12-vuotias. kyllä minä ulkohousuja pidän jos lähden laavulle tai luistelemaan, koska en minä tuonne ulos ajatellut mennä vilustuttamaan itseäni, höpö höpö hommia vaan.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      38
      4659
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      20
      3195
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      272
      2376
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      53
      2247
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      165
      2079
    6. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      89
      1670
    7. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      360
      1661
    8. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      17
      1653
    9. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1642
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      15
      1289
    Aihe