Laki

Kertokaa mitä laki sanoo kissan kiinnipidosta vai määrääkö laki sen vai onko se jotenkin kuntakohtaista missä saa pitää kissan auki tai missä ei?
6688
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ei siitä varmaan sakkoa saa tms. mutta jos kissa kulkee vapaana, saa kukatahansa mennä ja ottaa sen kiinni, vaikkei olisikaan omalla pihallaan, ja viedä löytöeläikotiin.

Äänestä
  • Järjestyslaki – kissan vapaanapito ks. 14 §
    Tämä koko Suomen kattava järjestyslaki astui voimaan 1.10.2003 korvaten kuntien järjestyssäännöt:

    Järjestyslaki 27.6.2003/612
    Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

    14§

    Koirakuri

    Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymiseksi koiran omistajan tai haltijan on:

    1) pidettävä koira taajamassa kytkettynä;

    2) pidettävä huolta siitä, ettei koira pääse kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle eikä lainkaan yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille taikka yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, jollei se ole erikseen sallittua; (19.12.2003/1195)

    3) pidettävä huolta siitä, että koiran uloste ei jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa.

    Mitä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa säädetään, ei koske virantoimituksessa käytettävää valtion omistamaa koiraa, vartiointitehtävässä olevaa vartijan koiraa, palvelutehtävässä olevaa koulutettua pelastuskoiraa, liikuntavammaisen avustajakoiraa eikä näkövammaisen opaskoiraa.

    Mitä 1 momentin 1 kohdassa säädetään, ei koske suljettua pihaa, koirien harjoituspaikkaa eikä erityisesti osoitettua aidattua jaloittelualuetta. Koiran tulee kuitenkin näissäkin paikoissa olla omistajansa tai haltijansa valvonnassa.

    Mitä 1 momentin 2 kohdassa säädetään, koskee myös kissaa. Mitä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa säädetään, koskee myös hevosta sekä soveltuvin osin muuta koti- tai lemmikkieläintä.

    Äänestä

  • sanoo kirjoitti:

    Järjestyslaki – kissan vapaanapito ks. 14 §

    Kissaa ei tarvi kytkeä!

    Äänestä

  • eläin kirjoitti:

    Kissaa ei tarvi kytkeä!

    Et ilmeisesti osaa lukea, tai sitten ymmärryksessäsi on pahasti vikaa. Lakitekstissä on kyllä varsin yksiselitteisesti kerrottu että kissaa ei saa pitää irti = se PITÄÄ KYTKEÄ.
    Vai oliko tämä taas niitä provoja, joita kirjoittelevat lapselliset ääliöt joiden kannattaisi laittaa tietokone kiinni ja hankkia elämä?

    Äänestä

  • aby kirjoitti:

    lakitekstissä sanotaan, ettei kissaa saa laskea kytkemättä tietyille paikoille. Se, ettei suoranaista kiinnipitomääräystä ole annettu, antaa lukijoille mahdollisuuden tulkita sitä omalla tavallaan "ei mun kissa mene noille paikoille joten se voi olla irrallaan". Se miten omistaja pystyy tuota valvomaan, on ihan selvää - ei mitenkään jos kissa vapaana kulkee. Siis lakia rikotaan kun ei pystytä valvomaan, mutta omistajat eivät välitä "kun kukaan ei tiedä kenen kissa sen on".

    Äänestä

  • mamma40 kirjoitti:

    Aika monet kissanomistajat tosiaan tuntuvat luulevan, ettei kukaan tiedä kenen kissa mikäkin on. Itse kävin viemässä vanhempieni naapurin kissan viime talvena kotiinsa. Kissa oli hyvin seurallinen, maukui rappukäytävän oven edessä (asuvat kerrostalossa) ja oli ollut siinä kuulemma monena päivänä aikaisemminkin. Vanhempani eivät tienneet kenen kissasta oli kyse, minä sen sijaan tiesin koska olin kerran nähnyt tuon kissan pihalla naapurin sylissä. Suloinen kissa ei pistänyt lainkaan vastaan kun nappasin sen varmoin ottein syliini, tutkin peruskunnon (ei jälkiä tappeluista tai pahoinpitelystä) ja tarkastin vielä sukupuolenkin, leikkaamattomalta kollilta näytti.

    Mietin kyllä kaksi kertaa, vienkö kissan kotiinsa jossa siitä ei välitetä tuon taivaallista - koira on heille tärkeämpi ja kaikki kaikessa - vai vienkö kissan löytökissakotiin. Päätin kuitenkin viedä kissan kotiinsa, koska tiesin kenen kissa on kyseessä. Löytökissakodissa on paljon kissoja muutenkin, eikä niitä ole tarkoitettu siihen, että naapurin kissoja sinne kuskaillaan.

    Kotona oli vain lapsia ja heidän isoäitinsä (?). Ennen kuin annoin kissan pikkupojan syliin (joka yritti repiä kissaa minulta jo puoliväkisin), sanoin, että pitäkää parempi huoli kissastanne, ettei sen enää tarvitse jäätyä ulkona. Lisäksi totesin heidän rikkovan lakia. Tämän jälkeen kissaa ei ole näkynyt, en tiedä mitä sille on tapahtunut. Joko siitä on tehty sisäkissa tai sitten siihen on kyllästytty ja se on lopetettu.

    Eli yllättävän usein joku voikin tietää kenen kissa on kyseessä. Uskallanpa väittää, että osaan yhdistää kissan oikeaan ihmiseen nähtyäni kerran, kuka on omistaja. Sen verran hyvä näkömuisti löytyy. Sitten on vielä niitä hyvätapaisia kissoja, jotka osaavat mennä kotiovelle, kun avaa vaikkapa sen rappukäytävän oven. Salaisuudeksi tuskin koskaan jää se, kenen kissa mikäkin on. Eri asia ovat tietysti kodittomat kissat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kiinnostaa kirjoitti:

Kertokaa mitä laki sanoo kissan kiinnipidosta vai määrääkö laki sen vai onko se jotenkin kuntakohtaista missä saa pitää kissan auki tai missä ei?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu