Talon runko tehtiin vesisateessa joulukuussa, puutavara ei tainnut olla ihan kuivaa tontille saapuessaankaan. Vesikate ja runkokarhulevy ovat olleet paikallaan 6vk kestäneen pakkaskauden ajan. Mitä meinaatte, onko pakkanen (jopa -30) kuivattanut puurungon tarpeeksi tässä ajassa? Katto on villoitettu, ristikot eivät kastuneet missään vaiheessa. Oli tarkoitus odottaa kevättä ja puhaltaa sitten varmuudenvuoksi sähköpuhaltimella kämppää ennen ulkoseinien villoittamista että puurunko olisi varmasti kuiva. Onko mitään järkeä odotella vai puskenko villat seiniin? Kyllähän näitä tietysti villoitetaan vesisateessakin mutta mulla ei ole pakottavaa tarvetta kiirehtiä.
Pakkanen kuivattaa puurungon?
Torsten
31369
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Se runkotavara, mitä nykyisin myydään, ei todellakaan ole kuivaa, sen tuntee jo painostakin vertaamalla luonnollisesti kuivatetun kanssa ja näkee, kuinka home puskee pintaan, kuiva puu ei muutamasta sateestakaan ime itseensä kosteutta, eikä homehdu.
Mutta mitäs sillä on väliä, kunhan vaan on direktiivien mukaan leimattua, jos homeet kukkii villottamisen jälkeen, ei sitä kukaan enää huomaa, itse en menisi villoittelemaan nykyisestä puutavarasta kiireellä tehtyä runkoa, kuin joskus hellekauden jälkeen.
Ei puu juuri pakkasella kuiva. Talvea pidetään kuivana vuodenaikana mutta puun kuivumisen kannalta olennaisin - ilman suhteellinen kosteus - on pakkasella usein jopa suurempi kuin kesällä.
Toisaalta puu ei pienistä vesisateista "kastu läpi", joten on täysin mahdollista, että loppuvuoden sateista huolimatta villoitus voidaan suorittaa turvallisesti. Pieniä määriä kosteutta rakenne pystyy kuivattelemaan itsestään pois jopa umpinaisena (siksi tuulensuojan pitää olla läpäisevää materiaalia).
Jos haluut varmuuden asiasta, pyydä vastaavaa työnjohtajaa hinaamaan työmaalle puun kosteusmittari - niin asia selviää parilla pistolla.
Kiitos molemmille vastauksesta. Helteitä tuskin alan odotella mutta Rauskin rohkaisemana voisin koittaa pyytää puun kosteusmittaria lainaan.