Suullinen sopimus asunto-osakekaupasta ja sopimusrikkomus

pöyristynyt

Äitini ystävä otti syksyllä puheeksi, että haluaisi ostaa äitini kerrostaloyksiön. Myymistä ei äitini ollut aijemmin edes harkinnut ("sijoitus", jossa vuokralainen), mutta ajatusta kypsyteltyään myöntyi ja ilmoitti tietyn summan jonka hän ehdottomasti vähintään asunnosta haluaa.
Ystävä oli asunnossa vieraillut kymmeniä kertoja ja tiesi mitä on ostamassa, mutta halusi vielä tyttärensä käyvän asunnossa "hyväksymässä" tulevan sijoituksensa. Tyttäreltä hyväksyntä tuli ja täten ruvettiin suunnittelemaan kaupantekoa kuluneen kuun loppuun. Äitini päätti, että tässä kohtaa elämää ja asunnosta saatavien varojen turvin hänellä olisi vihdoin hyvä hetki pitää vuosi vuorotteluvapaata. Tästä asiasta hän ystävänsä kanssa puhuikin useampaan otteeseen, todeten että muuten hänellä ei olisi varaa vuorotteluvapaalle jäädä. Äitini aloittikin vuorotteluvapaansa joulukuussa.
Äidilläni ei ollut kiirettä asunnon myymisen kanssa, joten ystävän vedotessa kiireisiin suostui siirtämään ostoajankohtaa muutamaankin otteeseen. Alkuun sovitusta kauppa-ajankohdasta on nyt kulunut jo useampia kuukausia. Ystävä on kertaalleen tiedustellut mahdollisuutta alempaan kauppahintaan, koska ei mukamas muistanut ettei pesuhuonetta ollutkaan päivitetty nykymuodin mukaiseksi. Äitini ilmoitti, että kauppahinta on se mikä sovittiin, hänen ei ole järkevää sen hinnan alle asuntoa myydä ja asia oli olevinaan taas ihan ok ja palaillaan. Nyt n. kuukausi edellisestä yhteydenotosta, äitini soitti ystävälleen ja tiedusteli kauppapäivää. Ystävä ilmoittikin ostavansa asunnon jostain muualta, mutta mahdollisesti voivansa ostaa tämänkin yksiön loppuvuodesta tai ensivuoden alussa. Kyse ei siis ole siitä, etteikö hän asuntoa haluaisi tai etteikö hänellä olisi siihen varaa.
Itselläni on sellainen aavistus, että ystävä yrittää ajaa äitini ahtaalle ja yrittää saada tingattua asunnosta väkisin, koska tietää äitini rahatilanteen ja että vuorotteluvapaa on jo aloitettu. Tai mahdollisesti haluaa odottaa, josko taloudelliset suhdanteet laskisivat asunnon arvoa. Äitini harmitellessa tilannetta, kehoitti ystävä tekemään vähäsen pimeitä hommia, poimia vaikka marjoja (sesonki parhaimmillaan). Äitini ei ajaudu peruuntuneen kaupan takia vararikkoon, mutta suunnitelmat matkusteluista ja muista ylimääräisistä menoista saa kyllä unohtaa. Ystävä siis pilasi äitini elämästä vuoden.
Jälkiviisas on helppo olla ja tietysti olisi pitänyt tehdä paperit tulevasta kaupasta. Äitini ei kuitenkaan heppoisin perustein kyseiseen ystävään luottanut, heillä on ainakin 35 vuotta yhteistä historiaa takana ja onhan kyseinen henkilö serkkujeni äiti sekä kummitätini.

Päälimmäisenä tunteena tässä on epäusko ja ihmetys siitä, miten ihminen pystyy toimimaan näin moraalittomasti ja julmasti ystäväänsä kohtaan. Eihän näin voisi toimia ventovieraankaan kanssa. Miten tämä ihminen saa yönsä nukuttua?

Kaiken tämän vuodatuksen päätteeksi itse asiaan. Suullinen sopimus kaupasta on yhtä pitävä kuin kirjallinenkin. Tehdyn sopimuksen todistaminenkaan ei ilmeisesti ole ongelma. Haluaisin tietää, että jos suullista sopimusta tehdessä ei ole puhuttu summasta, joka sopimusrikkomuksesta rikkojalle tulee maksettavaksi, onko tuollainen sopimussakko olemassa automaattisesti (se max 4%)? Eli onko äidilläni mahdollista saada ystävältään korvauksia vai jääkö koko sotkusta käteen vain paha mieli ja yksi ystävä vähemmän?

6

664

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • milla+

      Siinä on tehty suullisia tarjouksia puolin ja toisin, mutta vaikuttaisi siltä, että kauppaneuvottelut ovat jääneet lopullista hyväksyntää vaille, sillä suulliseen tarjoukseen tulee antaa vastaus heti, eikä voida olettaa, että tehty tarjous olisi voimassa kuukausia. Tosiasiat ei puhu sen puolesta, että sitovaa sopimusta olisi syntynyt, koska osapuolet eivät ole ryhtyneet mihinkään toimiin kaupan voimaansaattamiseksi.
      Siitä voidaan keskustella, milloin tarjouksentekijä tai esisopimuksen osapuolet ovat vahingonkorvausvastuussa.

    • pöyristynyt

      Sitova sopimus syntyi, ostaja lupasi sen mitä myyjä pyysi. Ja ylipäätään koko kaupanteko ostajan aloitteesta. Kaupantekopäivä vain jätettiin avoimeksi, aluksi kuun loppuun mennessä, ystävän pyynnöstä myyjä suostui sitä muutamaan otteeseen siirtämään ja lopulta ostaja meni puihin. Eikä edes sanonut syytä.
      Ja tuo tinkiminen pesuhuoneeseen vedoten tapahtui ensimmäisen sovitun kaupantekoajankohdan jo mentyä.
      Ja tässä liika luottamus ja jousto koitui kohtaloksi, ulkopuoliselle olisikin äitini tehnyt yksityiskohtaiset paperit. Kauppaa ei ole tehty pelkästään puhelimitse eikä kahden kesken, vaan myös molempien perheenjäseniä on ollut paikalla keskusteluja todistamassa.

      Ja tosiaan tuo vahingonkorvausvastuu tässä eniten kiinnostaa.

    • erkkipetteri69

      "Kaiken tämän vuodatuksen päätteeksi itse asiaan. Suullinen sopimus kaupasta on yhtä pitävä kuin kirjallinenkin. Tehdyn sopimuksen todistaminenkaan ei ilmeisesti ole ongelma."

      Kyllä se voi olla. Riippuu tietenkin ihan siitä myöntääkö toinen sopimuksen syntyneen vai ei. Jos ei myönnä, miten ajattelitte asian todistaa?

      "Haluaisin tietää, että jos suullista sopimusta tehdessä ei ole puhuttu summasta, joka sopimusrikkomuksesta rikkojalle tulee maksettavaksi, onko tuollainen sopimussakko olemassa automaattisesti (se max 4%)?"

      Ei ole. Mahdollisesta sopimussakosta on erikseen sovittava. Nimensä mukaisesti se todellakin on sakko, josta on erikseen sovittu.

      "Eli onko äidilläni mahdollista saada ystävältään korvauksia vai jääkö koko sotkusta käteen vain paha mieli ja yksi ystävä vähemmän?"

      On mahdollista. Tosin ensin hänen pitää näyttää toteen sopimuksen syntyneen. Tämän lisäksi ostajan viivyttelystä on täytynyt syntyä hänelle vahinkoa (mikä täytyy myös näyttää toteen). Vahingonkorvaus on sitten tuon syntyneen vahingon suuruinen. Vuorotteluvapaan takia saamatta jääneet tulot nyt eivät ainakaan ole ostajan viivyttelystä johtunutta vahinkoa. Itse asiassa hänellähän edelleen on se asunto, jonka hän voi myydä käypään hintaan, joten on hyvin kyseenalaista onko mitään vahinkoa syntynyt.

    • Pöyristynyt

      Eli asuntokaupan voi perua ilman syytä ja seuraamuksia tuosta vain? Eli kyse ei ole viivyttelystä enään vaan ostaja vetäytyi koko kaupasta.

      Ja kaupasta puhuttaessa on ollut paikalla muitakin ihmisiä, joten todistaminen onnistuisi heidän avullaan.

      • KuumaPekka

        Sen takia yleensä sovitaankin myös sopimussakosta kun kaupoista sovitaan ja kaikki tehdään kirjallisesti. Kun suurista rahasummista sovitaan, niin myös tuttavien kesken kannattaisi tehdä kaikki kirjallisesti, että myöhemmin vältetään tämänkaltaisia tilanteita.
        Vahingonkorvausta voi mahdollisesti yrittää hakea.
        Miksi ette vain myy sitä asuntoa jollekin muulle?


      • jdslkfjsldkfj

        Tässähän nyt ostaja ei ole maksanut käsirahaa eikä ilmeisesti myöskään sitoutunut suorittamaan ns. vakiokorvausta, jos hän vetäytyy kaupasta.

        Vahingonkorvaus: korvattavaski voi tulla vahinko, joka äidillesi aiheutuu siitä, että hän alittaa asunnon uduelleen myyntiin. Jos myyntikuluja ei ole ollut, niin vaikea on keksiä mitä voisi korvata.
        Se että äitisi jää vuorotteluvapaalle ei oikein liity asuntokaupan peruuntumiseen. Miksi hän jäi pois töitä, vaikka asuntoa ei oltu myyty?

        Kun mitään muuta ei ole sovittu, niin vahingonkorvauksena tulee kysymykseen todellinen aiheutunut taloudellinen vahinko, ei mikään kaavamainen %-osuus asunnon kauppahinnasta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3402
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3222
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      127
      2850
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      46
      2579
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1973
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1860
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1646
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      87
      1525
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1340
    10. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      39
      1321
    Aihe