Hei! Olen todella pitkään ja syvään harkinnut koiranpennun hankkimista. Olen käynyt monen kasvattajan luona ja hankkinut tietoa rodusta. Nyt kun pentu minulla on ei ratkaisu tunnukkaan oikealta.olen lukenut kaiken maailman koirankoulutusoppaat ja nettipalstat koirien koulutuksesta, mutta silti pentu ei opi olemaan yksin. Se kerjää huomiota koko ajan vinkumalla vaikka olen ollut huomioimatta sitä...koira on myös heikentänyt suhteitani äitiini. Olen vielä nuori vaikka asun omassa kodissa ikäivöin vielä perheenikin seuraa, eikä mulla ole edes sukulaisia saatika paljon kavereita. Haluaisin mennä välillä kotiinikin yöksi muttei se ei onnistu. En kehtaa myöntää sitä etten halua pitää pentua enää.... Olen suunnitellut sitä niin kauan. lisäksi tuntuu, että olen masentunut, koska jouduin yht äkkiä olemaan omassa kodissa. En jaksa paljoa panostaa kouluun tai syömiseen ja välillä itkettääkin todella paljon.. Lisäksi ikävöin erittäin rakkaita kissojani.. Olisiko oikein kysyä isovanhemmiltani jos he haluaisivat huolehtia koirista. He pitävät koirista ja pappani on erittäin innokas liikkuja..?
big problem
huono emäntä
266
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minä olen jo yli 40, harkitsemassa ensimmäistä koiraani ja pelottaa vietävästi. Ymmärrän, että virheitä sattuu. Itse alan kallistua vähän vanhemman koiran hankintaan, koska pentu voi todellakin olla työläs :(
Miksi et voisi luottamuksella keskustella isovanhempiesi kanssa, ethän sinä painostaa aio, vain tiedustella heidän mielipidettään asiaan!
Ei varmaan ole helppo tilanne! Itsellänikin on pieni pentu ja ensimmäiset päivät pennun kanssa olivat vaikeita, koska kummallinen morkkis iski ja tuntui, että olin ottanut liian suuren vastuun yhdellä kertaa, vaikka pentua olikin suunniteltu pitkään. Mutta yhdessä tekeminen ja muiden koiraihmisten kanssa näkeminen helpotti oloa ja kiintymys pentuun alkoi kasvaa huimasti! Nyt en luopuisi omasta pallerostani ikinä!
Koirassa on paljon tekemistä ja vastuuta ja, jos se tuntuu ahdistavalta niin ihmeessä kannattaa keskustella siitä jollekin ja voisithan esimerkiksi ehdottaa isovanhemmillesi, että nämä ottaisivat koiraasi välillä vähän hoitoon, jotta saisit ihan omaa aikaasi ja olo voisi helpottaa. En suosittelisi heti luopumaan koirasta kokonaan, koska saattaisit katua sitä taas myöhemmin, mutta ehdottomasti apua saa pyytää eikä se tee sinusta huonoa emäntää!! :)