Marraskuun lopulla kävimme Gdanskissa ja yövyimme vanhassa kaupungissa Hotel Holland House'ssa.
Pidimme kovasti Gdanskista, hotelli oli todella mannermaisen hyvä ja ruoka hyvää, lisäksi edullista.
Shoppailimme tavarataloissa; kengät olivat todella edullisia, samoin joulukoristeet! Gdanskin vanhan kaupungin rakennuksia oli ilo katsella.
Mutta nyt tulee pahis, tämä haluan ilmoittaa muille varoitukseksi: Gdanskin vanhan kaupungin aukiolla on paljon ravintoloita ja yhtenä iltana valitsimme Santorini-nimisen ruokaravintolan. Ruokia saimme odottaa
yllättävän kauan ja kun valkotakkinen miestarjoilija toi annoksia, niin häneltä pääsi tipahtamaan yksi annoslautasista lattialle, no sitä sattuu, mutta harmillista, eikä siitä sen enempää. Ruoka sentään jälkiruokineen oli
hyvää ja tuli laskun maksun aika. Maksoimme pankkikortilla, ei kuitenkaan luotolla, hinta kahdelta hengeltä viinin kanssa oli 254 zlotia, eli n. 63 euroa. Mutta kun jo olimme kotona ja katsoimme pankin tiliotetta, niin kappas vaan, tililtämme olikin
veloitettu 2540 zlotia, eli 630 euroa!!! Soitimme samantein ko ravintolaan, mutta emme saaneet ravintolan vastaavaa puhelimeen. Lähetimme e.mailin kuittikopioineen, jossa selitimme asian ja pyysimme ottamaan yhteyttä, mutta ei kukaan ottanut meihin yhteyttä. Sitten otimme pankkiimme yhteyttä ja pankista luvattiin viedä asia eteenpäin. Muutaman päivän päästä tuli pankista tieto, että heidän edustajansa Gdanskissa oli vienyt asian paikalliselle poliisille ja poliisi oli käynyt kuulustelemassa ravintolan henkilökuntaa, mutta kappas vaan, kukaan ei tiennyt, kenen työvuoro silloin oli ollut etc. Toisin sanoen
täydellistä huijausta! Siis SANTORINI VAROITUS, kiertäkää kaukaa tämä ravintola!
Onkohan muilla samanlaisia kokemuksia?
RAVINTOLA SANTORINI GDANSK VAROKAA
HUIJARIT
0
1401
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2463128Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell181740Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.231443Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1301263- 1041248
- 761182
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531062Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581045Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717967- 135962