Lantiokosketus

Tanssiasento hakusessa

Muutama viikonloppu sitten hain naista tanssimaan (olin jo kerran aiemmin tanssinut tämän naisen kanssa, ei muuten tuttu), nainen asettui siten että meillä oli lantionseudut yhdessä. Tanssiminen tuntui itsellä alavatsaan..., ihan hyvätäkin, oikea jalkani hieroi naisen sisäreisiä, mutta jäin ihmettelemään tätä, olisiko minun pitänyt vetää nainen ihan (ylävartalo) kiinni itseeni?

Tai tuleeko tällöin väärä tanssiasento...tai aukeaako tällöin lantiokosketus irti...eli teinkö jotakin väärin...

Onko tuo epänormaalia, olen harrastanut tanssia kaksi vuotta ja eka kerran törmäsin tälläiseen...aloin miettimään, että liittyikö tuo siihen että nainen tuntee tuolla tavoin viennin paremmin??

Olin alkuun asiasta kiusaantunut ja hämillään (luulin ettå tein jonkun virheen), mutta tanssin edetessä asento pysyi ja nainen tuntui olevan tyytyväinen, täytyy sanoa et jotenkin pidin tuosta läheisyydestä ja haluaisin joskus uudestaan tanssia noin, jos tuo on oikea tyyli tanssia ja pitäiskö miehen tällöin vetää "omavaltaisesti" nainen tällöin kiinni ylävartalostakin?

7

513

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kiinni parempi

      No meitä opastettiin tanssikurssilla, että koko ylävartalo on kiinni. Mutta kai niitä muunkinlaisia oikeita tanssiasentoja voi olla, ja jos hyvältä tuntuu ja tanssi sijuu, niin mikäs siinä. Itse naisena tykkäisin kyllä olla kokonaan kiinni tai sitten erillään kokonaan..ainakin kuvittelisin, että olo olisi hutera pelkällä lantiokosketuksella.

      Mutta toisalta kilpatanssijathan suorastaan kaartuvat poispäin ylävartalostaan..jospa tanssitettavasi on harrastanut lajia kilpatasolla.

    • kuumalantiosanna

      Oli joku tyttö joskus, nimi oli Sanna joo, bussissa jotain ajattelua siinä jostain elokuvasta ja, tuntui hirveän kuumalle sen tytön lantio, mutta sitten, en halunnut häiritä, koska tuli sellainen olo että jos häiritsen...

      Joku sanna oli.

    • Tangoa taivuttaen

      Kuulostaa suomalaisen tangon vartalokosketukselta. Tangoa ei pysty tanssimaan lajinomaisesti, jos ei ole vartalokosketusta. Suomessa yleisesti lavoilla tanssituista tanssilajeista juuri tango on kaikkein intiimein läheisen vartalokosketuksen takia.

      Kokemuksessasi ei ole mitään poikkeuksellista, aivan normaalia tangoa.

      Riippuu lopulta aina kustakin parista miten tiivis vartalokosketus on. Lisäksi naisen tehtävä on päättää miten lähelle miestä hän tulee. Mies ei rutista eikä purista naista itseään vasten, vaan koskettaa naista hellästi.

    • Dame un abrazo

      Kiitos kysymyksestä "Tanssiasento hakusessa"-Herra. Tämä onkin vasta neljäs lantioiden läheisyyden ongelmatiikka syväluotaava keskustelusäie Suomi24-keskustelupalstalla vähään aikaan. Kiitos vielä kerran rohkeudestasi lähestyä tätä ihmiskuntaa jo kauan askarruttanutta vaikeaa sosioantroposofista härkää sarvista käsin.

      Miltä sinusta itsestäsi tykönäsi tuntui kun muutama viikonloppu sitten hait naista tanssimaan. Et ehkä silloin vielä tajunnut,että nainen asettuisi lantioineen sinun lantioseutusi yhteyteen ja muuttaisi näin sinun loppuelämäsi.

      "Tanssiminen tuntui itsellä alavatsaan...oikea jalkani hieroi naisen sisäreisiä"...jäit ihmettelemään tätä:.................. "Sinun viikunasi kostea umpu soitti hedelmäistä kanneltaan kimmoisten pakaroitteni tuntureilla, kun tallini ovet ajautuivat ja ratsuni karkasi impeytesi niitulle. Sinun terälehtesi, polttavina kupeillani, porauduin yhä peremmälle avautuvien holviesi puutarhaasi, yhä syvemmälle, yhä syvemmälle, metisen lähteesi sykkivään raukeuteen." (Tommy Taberman).

      Kuvauksesi herättää monia kysymyksiä:..Olisiko sinun pitänyt vetää nainen ihan kiinni itseesi?...Tuleeko tällöin väärä tanssiasento?... Aukeaako tällöin lantiokosketus irti?...Teitkö jotain väärin?...Onko tuo epänormaalia?...Mitä kuuluu Fennoskandiaan?...Aloit miettiä, että liittyikö tuo siihen, että nainen tuntee tuolla tavoin viennin paremmin?... Luoja tietää.

      Alkuun olit asiasta kiusaantunu ja hämilläs (luulit että teit jonkun virheen), mutta tanssin edetessä asento pysyi ja nainen tuntui olevan läpeensä tyytyväinen. Täytyy sanoa heh, et jotenni pidit tuosta läheisyydestä ja haluaisit joskus uudestaan, aivan ymmärrettävistä syistä, tanssia noin.

      Mieltäsi jäi kaihertamaan, josko tuo on oikea tyyli tanssia, niin pitäisikö sinun sinun tällöin vetää nainen "omavaltaisesti" kiinni ylävartaloosi? Mene ja tiedä, maailmassa on vielä paljon mysteereitä, joita länsimainen tiede ei ole pystynyt selvittämään.

      Kyllä polkka on kaikkien tanssien äiti.

      • Polkkaajaja

        Juuri näin.!
        Vasta vatvottiin tätä samaa asiaa pitkään ja hartaasti toisessa säikeessä. Joten en kyllä viitsi aloittaa samaa litaniaa udestaan
        Taisi käydä niin, että tapasit tanssijatytön, joka oli saanut tanssin opetusta.
        Olen täysin samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa.
        Polkassa ei ole tällaisia ongelmia lainkaan eli siinä vasta tanssien tanssi.


    • Kurssimuistio

      Ei kai kukaan lähde tuohon mukaan tanssiasiamielessä?

    • Murssikuistio

      No ei teitenkään, tanssiasia on tuolla jossain ulkona.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kenellä oli ryppyinen paita, josta Halla-aho mielensä pahoitti?

      Ei ollut Keskisarja, jonka paita vain repsotti housujen päällä puolittain. Muistatteko tapausta?
      Maailman menoa
      8
      2679
    2. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      161
      2583
    3. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      184
      2451
    4. Miksi Halla-aho on niin hyvin menestynyt - mutta punavihreä ei?

      Hyvin näkee kuinka punavihreää ottaa pahasti päähän kun Virta on taas töppäillyt pahasti. Ja kun punavihreä ei pärjää, n
      Maailman menoa
      14
      1984
    5. Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille

      Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari
      Maailman menoa
      18
      1965
    6. Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa

      Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa
      Maailman menoa
      50
      1793
    7. Sofia Virta SUURI POLIITIKKO

      Osallistumalla Erikoisjoukkoihin nostaa Vihreät kauaksi ohi perussuomalaisista, joka on muutenkin hajoamassa omaan mahdo
      Maailman menoa
      69
      1538
    8. Mitä ikävöit eniten ikäväsi kohteesta?

      Rahaa, turvallisuutta, kauniita katseita,seksiä, läheisyyttä vai jotain muuta?
      Ikävä
      68
      1099
    9. Mika Poutala salasi osallistumisensa Erikoisjoukkoihin

      Poutala ryhtyi ministeriksi 13.6.2025 ja 5.8.2025 ilmoitettiin hänen olevan seuraavalla Erikoisjoukot-kaudella. http
      Maailman menoa
      10
      1093
    10. Siis HYI OLKOON! Ihmiset, eikö enää ole mitään rajaa?

      https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/4142eeb2-a589-4109-a5d0-e8f341df585c "Susanna Penttilän seksibussi kauhistutta
      Maailman menoa
      63
      940
    Aihe