Windows Movie Maker

Apua kaivataan. Osaako joku kertoa mistä johtuu etten pysty enää tallentamaan edes alle minuutin videoleikkeitä koneelleni, joka toki on surkea pikku läppäri, mutta olen kuitenkin tähän asti onnistunut tekemään sillä n. 4 minuutinkin videoita liikkuvalla kuvalla, tehosteilla ja musalla höystettynä.

Käyttikseni on siis Windows7. Olen yrittänyt poistaa mahdollisimman paljon tarpeetonta sälää, kuvia, leffoja jne koneeltani, mutta eipä auta.

Movie Makeriin näyttää jäävän myös koko videointihistoria, eli kaikki mitä olen kysesellä ohjelmalla väsäillyt näkyy ohjelman kokoelmissa vaikka kyseiset klipit ja videot on aikoja sitten hävitetty koneelta. Viekö nämä muistijäljet jotenkin tilaa, uusilta virityksiltä ja miten ohjelman saisi nollattua, default asetuksilla vai millä? Olen myös vaihtanut tallennuspaikkaa kuten ohjelma ehdottaa, muttei suostu tallentamaan minnekään, vaikka koneellani, vaikka surkealla, on kuitenkin runsaasti tilaa.

Mikä neuvoksi? Uusi tehokkaampi kone vai mikä? Ihmetyttää kyllä että aikaisemmin tallennus onnistui, vaikka koneellani oli enemmän tilaa. Itse videoiden väsääminen toimii hienosti. Tenkkapoo tulee vasta tallennusvaiheessa ja ärsyttää kun kaikki työ menee hukkaan.

Etukäteen asiallisista vastauksista kiittäen ;D
2107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ne vanhat sessiot voi deletoida sieltä Makerin listalta. Jos moviemaker ei suostu toimimaan niin syyt voivat olla monet esim puuttuva kodekki tai virhe käsiteltävässä tiedostossa. Peruskäyttöön kannattaa koneelle asentaa windows movie maker 2.6, eli vanhempi versio, mutta selkeämpi. Sen voi ladata MS:n dowload centeristä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nörttineiti pulassa kirjoitti:

Apua kaivataan. Osaako joku kertoa mistä johtuu etten pysty enää tallentamaan edes alle minuutin videoleikkeitä koneelleni, joka toki on surkea pikku läppäri, mutta olen kuitenkin tähän asti onnistunut tekemään sillä n. 4 minuutinkin videoita liikkuvalla kuvalla, tehosteilla ja musalla höystettynä.

Käyttikseni on siis Windows7. Olen yrittänyt poistaa mahdollisimman paljon tarpeetonta sälää, kuvia, leffoja jne koneeltani, mutta eipä auta.

Movie Makeriin näyttää jäävän myös koko videointihistoria, eli kaikki mitä olen kysesellä ohjelmalla väsäillyt näkyy ohjelman kokoelmissa vaikka kyseiset klipit ja videot on aikoja sitten hävitetty koneelta. Viekö nämä muistijäljet jotenkin tilaa, uusilta virityksiltä ja miten ohjelman saisi nollattua, default asetuksilla vai millä? Olen myös vaihtanut tallennuspaikkaa kuten ohjelma ehdottaa, muttei suostu tallentamaan minnekään, vaikka koneellani, vaikka surkealla, on kuitenkin runsaasti tilaa.

Mikä neuvoksi? Uusi tehokkaampi kone vai mikä? Ihmetyttää kyllä että aikaisemmin tallennus onnistui, vaikka koneellani oli enemmän tilaa. Itse videoiden väsääminen toimii hienosti. Tenkkapoo tulee vasta tallennusvaiheessa ja ärsyttää kun kaikki työ menee hukkaan.

Etukäteen asiallisista vastauksista kiittäen ;D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu