Lähtöselvitys?

En ole ikinä ollut ulkomailla, joten en tiedä mikä on lähtöselvitys. Enkä taida ikinä mennäkään. Onko se sellainen, että matkustajan itsensä pitää luetteloida, mikä saattaisi olla kiellettyä ainetta? Ja sen sellaista. Mitäköhän hyötyä turvatarkastuksista on? Varokaa vain jos terroristit pääsevät iskemään. Milloinkahan matkustajat joutuvat itse lentämään koneen perille?
18157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Gultainen Guugle kyllä kertoo asiasta, etsipä sieltä niin ei tavitse asiasta kysellä.
Siellä kerrotaan mahdollisuuksista selvittää itsensä vaikka olisi aineissakin.
Vaan portilla kyllä Koirat haukkuvat aineista.

Suomessa on aikasti paljon isompia ja pienempiä poikia jotka ovat parempia lentäjiä kuin pintaliitäjät Paris Hiltonin nettisivuilla.
Minä aloitin "lentämisen" jo 1985 jotain, kun tietokoneelleni oli saatavissa lentosimulaattori.
Ihqu-aikuisten-oikeesti lensin vähän aikaa sittenkin, tosin pikkukonetta.

Joten, ole ihan rauhassa jos lentoemot kuuluttavat sauvankäsittelijöiden perään, varmaan ainakin yksi löytyy joka koneesta, ravistele heitä jotka ovat viltin alla.

Oliko tarpeeksi hölmö vastaus hölmöön aloitukseen?
H.

Äänestä

Einse ole sen kummempaa kun passin tai kortin lykkäys koneeseen ja muutama klikkaus niin liput tulevat kuin faxi Annelille.

Äänestä
  • Oletko ihan tosissasi pilkkaamalla/irvailemalla kysyjän aihetta? Etkö ota huomioon, että kaikki uudet tulokkaat eivät heti älyä Googlettaa kysymystään?

    Mene todellakin nurkantaakse nauramaan ja jätä uudet tulokkaat rauhaan.

    Voinhan minäkin kaivella omat juttusi tuolta vuosien takaa ja silloin voimmekin kaikki mennä nurkantaakse nauramaan.

    Kuinka voitkin olla noin ylimielinen???

    Äänestä

  • perustele vastaukses kirjoitti:

    Oletko ihan tosissasi pilkkaamalla/irvailemalla kysyjän aihetta? Etkö ota huomioon, että kaikki uudet tulokkaat eivät heti älyä Googlettaa kysymystään?

    Mene todellakin nurkantaakse nauramaan ja jätä uudet tulokkaat rauhaan.

    Voinhan minäkin kaivella omat juttusi tuolta vuosien takaa ja silloin voimmekin kaikki mennä nurkantaakse nauramaan.

    Kuinka voitkin olla noin ylimielinen???

    Ihanko sinä VAADIT ? Nuoremmat osaavat ja tietävät, opettavat meitä vanhuksiakin.

    Uhkailetko meeriä jotenkin? Kokeilehan niin et kirjoittele pitkiin aikoihin.

    Äänestä

Ulkomaille ei ole onneksi pakko matkustaa. ;)
Vaikka Thaimaahan näyttää olevan suomalaisen mieli.

Sitten kun Ryanair rationalisoi pilotit poies, sitten joutuu matkustajat koneen sauvoihin. Hyvällä tuurilla pailot matkustaa eurolla ja seisovat matkustajat maksavat peräti 2 euroa lennosta jos eivät käy paskalla. ;)

Äänestä

Jos osaa lukea ja näkee osaa tehdä lähtöselvityksen. Matkalaukkut lähtevät omista käsistä sievästi hihnatunnelia pitkin lentokentän sisäsyövereihin ja ovat ulostulo hihnalla vastassa kohdemaassa.

Äänestä
  • ...jos ovat. ;)

    Liian usein tulevat perässä taksilla. Jos tulevat.

    Äänestä

  • kassi taivaan tuulis kirjoitti:

    ...jos ovat. ;)

    Liian usein tulevat perässä taksilla. Jos tulevat.

    Olen reisannut paljon ja useissa maissa, koskaan ei laukkuni ole olleet kateissa.
    Haittaakse, onhan käsiveskassa kortti jolla voi ostaa mitä tarvii laukkuja ootellessa.

    Äänestä

Irlantiin pitäsi päästä ensi kesänä vaeltamaan, ja mieluummin ihan oikean lentokapteenin ohjastamalla koneella.

P.s. tuota..miksi pelottelet terrori iskuilla jms., loppujenlopuksi aika vähän noita terroritekoja on lentokoneisiin ollut, tai terminaaleihinkaan.

Äänestä
  • No, enpä lähde kokeilemaan onneani, pysyn kotimaassa! Tosin kyllä täälläkin hengestään pääsee, mutta ei sitä tarvitse ulkomaille lähteä varta vasten menettämään! Kyllä niitä koneita taas ennenpitkää tippuu jonkin terrostijoukon toimesta, luulenpa niin. Toivottavasti ei kuitenkaan, oma poikani perheineen on kova matkustelemaan, aivan liikaa stressiä minulle, kun saa koko ajan pelätä, selviytyvätkö takaisin. Ja kuten jo totesin, minua ei saisi koneeseen (ei laivaankaan) millään ilveellä!

    Äänestä

  • Pirre@

    Lentäminen on turvallisin matkustusmuoto. Tilastollisestinoin, yksi kuudesmiljoonasta lennosta epäonnistuu, joten aika pienet mahikset ainakin minululla on joutua onnettomuuteen sillä, olen ollut lento-onnettomuudessa ja se taannee minulle turvan matkustaa loppuelämäni ilman uusintaa.

    Eniten ihmisiä kuolee omaan sänkyyn ; )

    Lennä ilman pelkoa se on turvallisenpaa kuin, että ajat autollasi kotoa vaikappa teatterimatkalle Joensuuhun ja ehkä takaisin.

    Vaikka lähtöselvityksiä automatisoidaan niin lennot lentää ammattihenkilökunta. Lähtöselvityksen voi tehdä kotona omalla tietokoneella ja matkalautkut voi jättää itse niille osoitettuun tunneliin. Ainakin Amsterdamin kentällä toimii itsepalvelu matkalaukuille. En ole varma onko helsinki-Vantaa jo siirtynyt matkalukkujen itsepalvelusysteemiin. Ihan helppoa se on kun lukee ohjeet ja toimiin niiden mukaan.

    Turvallista matkaa Irlantiin. Paikka jonne vielä itsekin aijon matkustaa.

    Äänestä

  • menisivät lakkoon kirjoitti:

    No, enpä lähde kokeilemaan onneani, pysyn kotimaassa! Tosin kyllä täälläkin hengestään pääsee, mutta ei sitä tarvitse ulkomaille lähteä varta vasten menettämään! Kyllä niitä koneita taas ennenpitkää tippuu jonkin terrostijoukon toimesta, luulenpa niin. Toivottavasti ei kuitenkaan, oma poikani perheineen on kova matkustelemaan, aivan liikaa stressiä minulle, kun saa koko ajan pelätä, selviytyvätkö takaisin. Ja kuten jo totesin, minua ei saisi koneeseen (ei laivaankaan) millään ilveellä!

    No jos putoaa, niin mieluummin sitten tulomatkalla :)

    Äänestä

Lähtöselvitys on kyllä usein tarpeellinen kun nää lentopelkoiset vetää ennen lentoa itsensä känniin aseman aulabaareissa. Sitten nipistelevät koko lennon lentoemoja ja stuertteja ja kertovat pikkukallevitsejä.
Laivamatkailussa taas paluuselvitys on tärkeämpi. Asia selviää kun katsoo saapuvaa risteilyväkeä länsisatamassa.

Äänestä
  • Ettäkö oikein viranomaisten toimesta selvitys.
    Hyvä idea.Ei tarvitse itse huolta pitää ollenkaan mihin ja miten selviää.

    Äänestä

Hyvä päätös ,olla menemättä pois kotoa
Ulkomail ihmiset on outoja,ruoka kummallista ja puhe käsittämätöntä.
Jos myt kumminkin pääset yksin ykkösluokan reisulle niin lähtöselvitystä suurempi murhe on sulla kotona se matkaselvitys.

Äänestä

Tekiköhän joku tämän aloituksen siksi kun lehdessä (HS?) oli juttu että Finnair muuttaa kaikki lähtöselvitystiskinsä itsepalveluperiaatteella toimiviksi.

Tulipa mieleen että miltäköhän lähtöhallit sitten näyttää. Nimittäin on melko tuore kokemus T2-hallista, mihin oli sitten viime näkemän tullut paljon lisää näitä itsepalvelu-lähtöselvityksiä. Toisaalta perinteisiäkin tiskejä siellä reunoilla oli toiminnassa.

Oli aika hurjaa kun koko aula oli täynnä mutkaista jonoa sinne ja jonoa tänne, ei millään voinut nähdä (vaikka ei ihan lyhyimpiä inehmoita ollakaan) mikä jono oli millekin pisteelle menossa. Umpitäysi ruuhka koko hallissa. Piti koettaa kysellä että mihinkäs tämä jono onkaan menossa ... suurin ruuhkajono näytti olevan itsepalvelu-lähtöselvityksiin.

Joku ilmeisesti paljon matkustava sanoikin, että kun lentoasemalla on yritetty itsepalvelusysteemeillä lyhentää jonoja, niin paljon pahemmaksihan tämä on mennyt. En minäkään ikinä sellaista sekamelskaa ole Helsinki-Vantaalla nähnyt.

Ruuhkista huolimatta matkustelen jatkossakin, sekä lentokoneella että laivalla. Paljon maailmaa on vielä näkemättä, pitää yrittää vilkaista sitä sun tätä kulmaa vielä ennenkuin laiskistuu ja jää sovinnolla kotinurkkiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


en astu koneeseen kirjoitti:

En ole ikinä ollut ulkomailla, joten en tiedä mikä on lähtöselvitys. Enkä taida ikinä mennäkään. Onko se sellainen, että matkustajan itsensä pitää luetteloida, mikä saattaisi olla kiellettyä ainetta? Ja sen sellaista. Mitäköhän hyötyä turvatarkastuksista on? Varokaa vain jos terroristit pääsevät iskemään. Milloinkahan matkustajat joutuvat itse lentämään koneen perille?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu