Kehittelen suurta tarinaa. Saan koko ajan lisää ideoita, vaikka tarina on jo valmis. Ne on sitten pakko laittaa tarinaan, koska näin tarinasta tulee parempi. Se ei kuitenkaan valmistu ikinä.
Toinen ongelma on, että en osaa kirjoittaa kunnolla, en ainakaan mielestäni. En halua pilata hyvää tarinaa huonolla kerronnalla. Ajattelin kirjoittaa samaan tarinaan liittyvän sivutarinan. Siitä tuli kuitenkin osa päätarinaa. Päätin sitten kirjoittaa tarinan menneisyyteen liittyvän tarinan, mutta siitä tuli liian hyvä enkä halua pilata sitäkään. Sama toistui uudestaan, ja nyt kirjoitan neljää tarinaa, joita en oikeastaan kirjoitakaan, koska en osaa riittävän hyvin.
Siis mitä mitä mitä mitä teen? Olen liian perfektionisti. En voi kirjoittaa mielekästä tarinaa, ellen ole mielestäni riittävän hyvä kirjoittaja. En tule riittävän hyväksi ellen kirjoita. Minulla on nollamotivaatio epämielekkäiden tarinoiden kirjoittamiseen. En halua kirjoittaa pullamössö paapöö tarinoita.
Toinen ongelma on, että en osaa kirjoittaa kunnolla, en ainakaan mielestäni. En halua pilata hyvää tarinaa huonolla kerronnalla. Ajattelin kirjoittaa samaan tarinaan liittyvän sivutarinan. Siitä tuli kuitenkin osa päätarinaa. Päätin sitten kirjoittaa tarinan menneisyyteen liittyvän tarinan, mutta siitä tuli liian hyvä enkä halua pilata sitäkään. Sama toistui uudestaan, ja nyt kirjoitan neljää tarinaa, joita en oikeastaan kirjoitakaan, koska en osaa riittävän hyvin.
Siis mitä mitä mitä mitä teen? Olen liian perfektionisti. En voi kirjoittaa mielekästä tarinaa, ellen ole mielestäni riittävän hyvä kirjoittaja. En tule riittävän hyväksi ellen kirjoita. Minulla on nollamotivaatio epämielekkäiden tarinoiden kirjoittamiseen. En halua kirjoittaa pullamössö paapöö tarinoita.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Toisaalta, tällaiset
pullamössö paapöö tarinat
on aika kivaa lukemista. Parhaillaan luen sitä Fryn Virtahepoa,
voijösses.
Hauskaa!
Vedä rimaa alemmaksi.
Aloita lyhyesti ja ytimekkäästi, niin pääset alkuun. En näe oikeastaan muuta mahdollisuutta jatkolle.
Joku kirjailija, en muista kuka, antoi ohjeen että pitää kirjoittaa loppuun se minkä aloittaa. Tarkoittanee, että kaikissa jutuissa tulee vaikeuksia ja jos antaa periksi ei valmista tule ikinä.
Tunnistan ongelmasi menneisyydestäni. Parikymmentä vuotta halusin kirjoittaa mutta en osannut, enkä kyennyt jatkamaan aloitettuja tarinoita, kun paska tulos otti päähän. Olen päässyt siitä yli, kun olen jotenkin portaittain päässyt lähelle tyyliä, jonka tunnen omakseni. Tosin kirjoitan työkseni, joten siinä olen saanut tekstintuottamisen harjoitusta. (Vaikka toimittajan ja luovan kirjoittajan tekstit ovat erilaisia on yhtäläisyyksiäkin.)
En kannusta pukertamaan läpi harmaan kiven, koska osaan tosiaan jollain tasolla ymmärtää mitä koet. Kerronnan hankaluuden lisäksi toinen ongelmasi tuntuu olevan kokonaisuuden hallinta. Mitä jos kirjoittaisit lyhyempiä tarinoita, niin pääsisit edes toisesta ongelmasta eroon? Voit kirjoittaa ihan kunnianhimoisesti esimerkiksi sadan sanan sipareita, miksi niitä kutsutaankaan. Sitä kautta saisit onnistumisen kokemuksia, jotka antavat voimaa jatkaa kirjoittamista.
Mitä tulee mainitsemaani tyylin löytymiseen, jonka olen itseäni kokenut helpottavan, siihen on itselläni auttanut että olen hylännyt vanhat yritelmät ja aloittanut täysin uuden tarinan. Olen hämmästynyt miten paljon helpommin yksi tarina syntyy kuin toinen. Ja kokenut myös menneeni kynnys kynnykseltä eteenpäin. Uuden aiheen, henkiköiden, ympäristön ym. mukana on tullut uusi tyyli. Tällaisiin kokeiluihin antaisivat sinulle mahdollisuuden lyhyet jutut.
Toki yritelmien rinnalla olen aktiivisesti lukenut kirjoittamisesta, käynyt Oriveden opeissa, kokeillut erilaisia rakennetekniikoita, kuunnellut kirjailijahaastatteluita sun muuta mikä on kiinnostanut. Ne kaikki varmaan rakentaneet osaltaan omaa kirjoittamistani.
Mutta käytännön vinkki: Ota joku mikä tahansa kohde, vaikka naapurin vihreä pipo, ja kehittele sen ympärille sadan sanan tarina. Mieti teemaa, jonka ympärille kirjoittaisit sata sadan tarinaa. Ja tsemppiä!
En nyt halua lyödä lannistuksen puolelle, mutta eikö nykytaiteessa ole suurten tarinoiden ja kertomusten aika ohi? Hugot, Mannit, Dickensit, Tolstoit, Dostojevskit, Steinbeckit jne. tyhjensivät tuon ilmiön ja tilalle syntyi esim. absurdismia, eksistentialismia jne. Beckettit, Camus´t ja kumppanit.
Miettisin enemmän suuntaa Grassin ja Haahtelan viitoittamilta reiteiltä.
Itse ongelmaan: ideat sitoo yhteen teema ja sen variaatiot.
pyh ja pah mitä humpuukkia –se mitä tapahtuu klassisen musiikin puolella, se rappeutuva kehitys, jossa mennään koko ajan syvemmälle suohon, ei tapahdu kirjallisuuden piiriissä, vaan koko kenttä on avoin!!
Suurten tarinoiden aika on vasta alussa
joo
suuret ja sekavat tarinat, sellaisia nyt uumoillaan tuleviksi ja muualla on jo julkaistukin sellaiset 10 vuotta sitten. Tänne tulee aina
viipeellä.