Kurittomat lapset ja laiskat vanhemmat

Olen usein ihmetellyt mikä nykyvanhempia vaivaa, kun puhutaan pienten lasten kasvatuksesta. Viimeksi eilen olin ruokakaupassa tekemässä ostoksia ja samaan kauppaan sattui paikalle äiti kahden pienen lapsen kanssa. Lapset huusivat niin kovaa kuin ääntä lapsesta lähtee ja toinen kieriskeli pitkin kaupan lattiota. Mitä teki lasten äiti? Komensi vaatimattomalla äänensävyllä ”ei saa huutaa kaupassa” ja käveli kärryjensä kanssa eteenpäin. Aina välillä hän pysähtyi ja kutsui maassa kieriskelevää Valtteria seuraamaan perässä. Valtteri jatkoi huutamistaan, tuli pari metriä eteenpäin ja karjui niin että kauppa raikui.

Miksei äiti tai vanhemmat ylipäänsä jaksa kasvattaa lapsiaan? Tuohon tilanteeseen pitäisi puuttua ihan erilaisella otteella. Lapselle pitää opettaa, että karjuminen ei kuulu kauppaan eikä julkisille paikoille. Lapsi pitää saada rauhoittumaan siinä tilanteessa tai vaihtoehtoisesti kantaa vaikka ulos kaupasta rauhoittumaan hetkeksi.

Miksi muut henkilöt kaupassa joutuvat kärsimään tällaisesta äidin välinpitämättömyydestä?

Melkein jo arvaan, että vastauksena tulee ”sinulla ei ole lapsia, joten et voi ymmärtää asiasta mitään”. Toisaalta äidin välinpitämättömyyttä kasvattamiseen aletaan perustella sillä, että äiti on työpäivän jälkeen niin väsynyt ja poikki, ettei kertakaikkiaan jaksa puuttua tilanteeseen.

Onko äidin väsynyt mielentila hyväksyttävä peruste käytökselle? Minun mielestäni se ei ole sitä missään nimessä. Samalla logiikalla voisin kakattaa koirani keskelle katua ja sanoa, etten millään jaksanut mennä pidemmälle, koska olen niin väsynyt töistä. Tai tuolla logiikalla voisin itse asiassa mennä kännissä kusemaan minne sattuu ja perustella käytöstäni sillä, että satun olemaan nyt humalassa, joten en jaksa mennä kotiin asti.

Näihin esimerkkeihin kaikki varmasti vastaisivat, ettei käytökseni olisi perusteltavissa sillä millä mielentilalla tai väsymysasteella satun olemaan. Miksi sitten vanhemman viitsimättömyys tai jaksamattomuus kasvattamiseen on mukamas hyväksyttyä ja siitä joutuvat ulkopuoliset ihmiset kärsimään? Mielestäni tämä kuvastaa myös isommassa mittakaavassa isien ja äitien ajatusmaailmaa, jossa monet asiat voi perustella hyväksytyiksi siksi että on lapsia.