Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Ystävänpäivä 2

Keittiökeskustelumme jälkeen olin haluton ja kyvytön syömään jälkiruokaa. Jatkoin kuitenkin juomista ja olen varma että kikattelin tahattomastikin hermostuksesta. En voinut edes katsoa Mattia, mutta tunsin hänen kiinteän minuun kohdistuvan tuijotuksensa koko loppuillan. Sanottuamme lopulta muille vieraille hyvää yötä, Elina ehdotti että Matti ja minä menisimme hänen seurakseen vielä yömyssylle olohuoneeseen ennen nukkumaan menoa. Panikoin ajatuksesta sellaisesta tilanteesta ja vetosin väsymykseeni välttääkseni sen, mutta Elina vaatimalla vaati minua ja niin huomasin vajoavani valtavaan nojatuoliin, piiloutuen ison shaalin alle ja juoden maljan ystävyydellemme.
Olin hermostunut ja puhelias, mikä tietysti johti tilanteen pitkittymiseen ja siihen, että joimme enemmän kuin yhden lasin viiniä. Tai ainakin Elina joi. Puhuin niin paljon, että tuskin ehdin juomaan ja Matti oli vain siemaillut hieman koko illan ajan. Elina, joka oli nyt jo saanut liikaa, alkoi näyttää väsymisen merkkejä onnistuneen illalliskutsun järjestämisestä. Hän alkoi nuokkua ja Matti nousi ylös herättääkseen hänet ja saattaakseen nukkumaan.
Kun he olivat suunnanneet kohti yläkertaa, sain taas vauhtia itseeni ja ryntäsin alakerran vierashuoneeseen. Suljin oven nopeasti mutta en pettymyksekseni löytänyt siitä lukkoa. Harkitsin hetken jopa raskaan tammipöydän hilaamista oven eteen barrikadiksi, mutta rauhoitin sitten mieleni muistuttaen itselleni että kyseessähän oli Matti, joka ei varmasti koskaan kohtelisi minua sopimattomalla tavalla. Siltikään en kyennyt rentoutumaan ja istuin vain vuoteen jalkopäässä täysissä pukeissa. En tiennyt kuinka ikimaailmassa pystyisin nukkumaan tänä yönä.
Ennen kuin puoli tuntia oli kulunut, kuulin kevyen koputuksen oveltani. Jähmetyin. Kuulin Matin kuiskaavan selvästi: ”Se olen minä vain. Halusin vain varmistaa, että kaikki on hyvin. huomasin valojen vielä palavan.” En vastannut. Hetken kuluttua oven kahva painui alas ja katselin kuinka Matti johdatti Benin huoneeseen ja sulki oven heidän takanaan.
Matti meni pöydän luo tuolille istumaan minua katsellen kun yhä istuin vuoteella. Ben tuli luokseni ja taputin hiljaa sen päätä. ”Ole kiltti”, Matti sanoi pehmeästi, ”Anna minun katsella kun Ben tutustuu sinuun. En pyydä muuta. Ole kiltti.” En katsonut Mattia enkä vastannut. Sen sijaan kiinnitin huomioni Beniin rapsuttaen hänen kaulaansa ja korvaansa. Tunsin oloni villin epämukavaksi enkä voinut erotella tuntemuksiani: hämmennystä, syyllisyyttä, pelkoa ja suuttumusta. Matti ei tehnyt elettäkään lähteäkseen ja hiljaisuus täytti huoneen. ”Ole kiltti ja tee se minun vuokseni. Anna hänen vain vähän nuuskia sinua. Levitä vähän jalkojasi ja anna hänen tutustua sinuun. Ole kiltti.” Hetken kuluttua vilkaisin ylös Benistä Mattiin. En ollut varmaan koskaan nähnyt hänen olevan niin vakava.
Katsoin takaisin Beniä ja näin hänen iloisen naamansa ja kauniit ruskeat koiransilmänsä. Kohottauduin hieman voidakseni vetää hameeni helman ylemmäksi ja istuin takaisin vuoteelle. Levitin hieman jalkojani ja taputin taas Benin päätä mutta hän ei tarvinnut rohkaisua. Välittömästi hän työnsi päänsä jalkojeni väliin ja alkoi nuuskia pikkuhousujani liikutellen kuonoaan haaroissani päällä. Hänen korvansa kutittivat reisieni sisäpintaa ja levitin jalkojani hieman enemmän auki antaakseni hänelle paremmin tilaa. Katsoin Mattia ja näin kuinka hän tuijotti kiinteästi Benin puuhastelua. Matti oli avannut housujensa vetoketjun ja hyväily valtavaa kovettunutta kaluaan. En ollut varma halusiko hän minun katselevan kun hän teki niin ja niinpä asettauduin makuulle ja keskityin tuijottamaan kattoa kun Ben tutustui minuun paremmin.
Paitsi että Benin kiinnostus minuun ei näyttänytkään laantuvan. Jonkin aikaa nuuskittuaan hän alkoi nuolla pikkareitani. Tunne oli samalla kertaa järkyttävä ja voimakkaan miellyttävä. En ollut odottanut nauttivani tästä tilanteesta, mutta tajusin vaistomaisesti levittäväni jalkojani enemmän ja sulkevan silmäni. Ben oli nuollut useita minuutteja kun tunsin vuoteen painuvan hieman. Matti istuutui jalkojeni viereen ja tuijotti läheltä kuinka Ben työskenteli kostuneiden pikkuhousujeni kimpussa. Matti ojentautui lähemmäksi ja koukistaen sormensa pikkareideni lahkeeseen veti kapean haarakappaleen sivuun paljastaen kostuneen turvonneen häpyni.
Ben näytti hetken perääntyvän luotani, ehkä hämmentyneenä. Matti sipaisi sormeensa kosteutta vaostani ja tarjosi sitä Benille, joka nuoli sen ja astui sitten uudelleen lähemmäksi tutkiakseen paljasta alastonta pilluani. Hän nuuskaisi ja alkoi sitten nuolla ensin kevyesti mutta sitten voimakkaammin kuin aiemmin. Aloin vaikertaa, yhä maaten selälläni silmät kiinni. Matti tulkitsi tämän merkiksi alistumisesta. Hän työnsi Benin pois luotani ja riisui rajusti pikkuhousuni. Hän veti jalkani ylös ja avasi ne pitäen niitä aivan levällään niin että saattoi katsella kuinka Benin kieli raiskasi minua, kiihottavilla herkillä ja ihanan pitkillä nuolaisuilla pepunreiältä klitorikselle. Tai voimakkailla lyhyillä vedoilla, jotka levittivät pilluni valuttamaa hunajaista mehua aina peppuuni asti. Joskin ajaen minut lähes horkan partaalle lipoessaan rytmikkäästi pilluani ja klitoristani. Ja lopulta löytäen reikäni ja huomaten että se oli hänen himoitsemansa ihanan nesteen lähde.
Kun Ben keskittyi reikääni, tuntemukseni alkoivat muuttua voimallisesti. Hän lopetti nuolemisen ja sen sijaan hänen kielensä alkoi tunkeutua ja sovittautua syvälle sisääni, mikä tuntui mikä tuntui kuin nopealta värinältä ikään kuin hän olisi imenyt ja vetänyt mehujani ulos minusta. Tajusin, että minua naitiin taidokkaasti kielellä, mikä sai minussa aikaan ennen kokemattoman tunteen. Vaikutus oli uskomaton ja hidas, mutta kun Ben jatkoi juomistaan syvältä vitustani, aloin saada orgsmia joka vavisutti koko kehoani. Aloin menettää kontrollin ja aloin puuskuttaa kaikkien kehoni lihasten supistellessa.
En tiedä vieläkään voinko hyväksyä tapahtunutta, mutta Matti ei voinut hillitä itseään. Kun hän näki missä tilassa olin, hän työnsi syrjään Benin, jonka kieli oli saanut todellisen imun aikaan vitussani ja kiireesti survaisi oman kivikovan kyrpänsä sisääni. Hänellä ei ollut oikeastaan edes mahdollisuutta naida minua, koska hän oli jo ylikiihottunut ja olin itse yhä syvällä hallitsemattoman orgasmin syövereissä. Pilluni suorastaan imi voimakkaasti supistellen Matin kyrpää, saaden hänet laukeamaan välittömästi. Jälkeenpäin hän makasi vierelläni, syleillen ja suukotellen minua. Ben jatkoi vielä hetken nuolemistani kiinnostuneena uudesta mausta, mehujeni ja Matin sperman sekoituksesta. Minä varmaan nukahdin voipuneena. Kun heräsin, hymyilin huomatessani että olin turvallisesti peiteltynä vuoteessa.
45076
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hei Marjo

Ole ystävällinen ja kirjoita jatko pikaisesti. Siis se osa, jossa Ben ottaa sinut. Omakohtaisia, ihania kokemuksia on.

Älä viivyttele, kohta joku nutturapää vaati kirjoitustasi poistettavaksi.

Äänestä

sairasta

Äänestä

kirjoittaa lisää tarinoita, joissa esim. on nainen ja monta miestä. Pidän erittäin paljon sun tyylistä kirjoittaa. Kaikki silti käy...

Äänestä

Ensin Ben asialle. Sitten muut.

Mä toivoin ekana, nauraa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Marjo kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu