miten jaksatte?

Täällä viiden lapsen äiti, kuudetta odotellaan.
Itseasiassa kuulun näihin "superäiteihin" jolla ei ole raskasta. Sen myönnän että jos olisin YKSIN, olisi rankkaa.
Meillä siis kaikki sujuu, hoidamme kotityöt mieheni kanssa yhdessä - mitä ei tunnu ketään uskovan? Ainakaan sukulaistemme kesken, "suku on pahin". Mutta viis kenenkään mielipiteistä :)
Eli meillähän menee niin että kun itse teen ruokaa, mies siivoilee tai on ja leikkii lasten kanssa. Mies imuroi ja minä itse lueskelen kirjoja tai loruillaan yhdessä lasten kanssa. Työnjakoa!
Seitsemän lasta haluamme ja tarkoitus olisi jättää siihen (ikä 30 lähestyy... ;) )
Tiedän yliväsyneitä kahden ja kolmen lapsen vanhempia, joita en millään välillä ymmärrä ja lisää lapsia pitää tehdä vaikka valitusta kuuluu valitusten perään. Itse en valita, päinvastoin olemme onnellisia! :D
En vaihtaisi elämääni mihinkään

Täällä toinen viiden lapsen äiti, meillä tosin lapsiluku on nyt täynnä. Minusta tuntuu, että ne yksi- ja kaksilapsiset perheet ovat lapsineen kaikista tiukimmilla, suurperheelliset pärjäävät paljon paremmin (enkä nyt tarkoita sellaisia, jotka vastentahtoisesti lisääntyvät esimerkiksi uskonnon vuoksi, vaan vapaaehtoisesti lapsia hankkivia).

Nyt, kun viides on vauva ja vanhin jo 12-vuotias, niin tuntuu tämä vauva-aika todella helpolta, kun vauvan hoitoon saa apua tarvittaessa isommiltakin. Pääsee siis vessaan ilman, että joku huutaa oven takana tai voi mennä vaikka miehen kanssa saunaan ja jättää kaikki lapset keskenään sillä aikaa katsomaan elokuvaa tms. Ja toki mieskin hoitaa oman osuutensa lastenhoidosta ja on mm. ollut kaikkien lasten kanssa kotona vanhempainvapaalla ja hoitovapaalla osan aikaa, eli minä olen päässyt töihin välillä, ettei koulutuskaan ole mennyt ihan hukkaan.

Me teemme lapset omasta tahdosta, emme uskonnon tai muunkaan sellaisen vuoks, ja ehkä siksi olemmekin onnellisia jokaisesta ja myös huolehdimme, hoivaamme ja hoidamme heidät :)

Heippa! oli pakko tulla tänne kirjoittelemaan, kun tuolla odotuspalstalla niin kovasti kritisoitiin meitä , joilla enemmänkin lapsia=) Olen pian 30-v täyttävä äippä ja meille syntyy tässä lähiaikoina neljäs lapsi. vanhin täyttää kesällä kuusi, seuraava on neljä ja kolmas täyttää kesällä kaksi vuotta. Täytyyhän se myöntää, että välillä väsyttää ja rankasti (meillä kaikki lapset valvottavat öitä ja aamuherätys on viimeistään kuudelta), mutta lasten kanssa on IHANAA!

Meillä arki sujuu, kun on selkeä päivärytmi ja tietyt rutiinit, joita noudatetaan. Tapaamme paljon kavereita, ulkoilemme, käymme kerhoissa ja isommat lapset kerran viikossa liikuntaharrastuksessa. Itse olen kotona lasten kanssa(ja ylpeä siitä!) ja mies käy töissä. onneksi on opettajana, niin pääsee nauttimaan loma-ajat meidän kanssa. Meillä mies ei osallistu kotitöihin juurikaan (olen aika tiukkis ja nautin kotitöistä =) ), mutta rakentaa, remontoi, hoitaa pihat, autot, puutytöt, lämmityksen...ja ennen kaikkea hoitaa lapsia ja leikkii heidän kanssaan.

Itse olen ikuinen lapsi, joten keksin kaikkea hassua, hullua ja mukavaa puuhaa joka päivä. joskus otamme eväät ja menemme metsaretkelle etsimään aarretta, toisinaan kiipeämme kallioille tähystämään merirosvoja(ja tietysti merirosvoasuissa), maalaamme, askartelemme, laulamme, leikimme, tanssimme, rakennamme majoja...syötävät sormivärit ovat ihan huippujuttu! teemme suklaamassaa, sulatamme msutikkaa, mansikkaa tms ja piirrämme isoille papereille kylppärissä, niin on helppo putsata jäljetkin. isäntä on myös kova keksimään kaikkea kivaa lapsille, kuten eilen rakensivat jättikokoisen lumilinnan, jossa grillattiin nakkeja. Vietämme paljon aikaa perheen kesken ja kesäisin teemme myös reissuja yhdessä. Perhe-elämä on ihanaa, kun kaikki osallistuvat ja kaikkien toiveita kuunnellaan. Täytyy tolki myös muistaa levätä. silloin tällöin pidämme päivän, jolloin emme tee juurikaan mitään; katsomme telkkaria, mässäilemme tai pelailemme lautapelejä. silloin kämppä on kuin pommituksen jäljiltä, mutta ketä se haittaa? =)

Ai niin, uskonto ei meitäkään pakota tekemään lapsia=) mies ei kuulu kirkkoonkaan..

Meillä on kolme lasta ja olemme aina olleet molemmat työelämässä. Olen aika tyytyväinen nykyiseen tilanteeseemme, kun enää vain nuorin on kotona ja käy lukiota. Kaksi vanhempaakin lasta opiskelevat vielä. Joka ikinen päivä kiitän päätöstäni, etten tehnyt lapsia enempää kuin nämä kolme, koska alan olla aika väsynyt tähän koulu- ja opiskelurumbaan.

Pienten kanssa on pienet murheet ja isojen lasten kanssa on isot murheet. Nuoret tarvitsevat todella paljon vanhempiensa tukea (sekä henkistä, että rahallista).

Kunnon ihmisiä näistä näyttäisi tulevan, mutta en voi sanoa aina päässeeni helpolla. Rankinta oli tietenkin jälkikasvun murrosiän kuohuissa. Mietittekö te seitsemästä ja yhdeksästä lapsesta haaveilevat, etteivät lapset pysy pitkään puklintuoksuisina kääröinä ja ihanina taaperoina?

Yksi syy siihen, että olen nykytilanteesta näin kiitollinen on, että olen luonteeltani vastuunkantaja ja mietin ja murehdin, saavatko lapseni hyvän elämän. Onko heillä opiskelun jälkeen hyvä työpaikka ja ovatko he onnellisia ammatissaan.

Kun suunnittelette perheenne lapsilukua, niin muistakaa myös, että vain ne lapset ovat etuoikeutettuja, joille ei potkasta kalossinkuvaa takapuoleen heti kun he täyttävät 18-v. Vastuu ja huoli lapsista jatkuu, jatkuu, jatkuu....vaikka huoltajuus loppuu.

En kadehdi suurperheitä, mutta en halua lapsiluvun jäävän yhteenkään. Itselläni on ollut neljä sisarusta, mutta meille ei viittä lasta tule, koska rahat eivät yksinkertaisesti riittäsi antamaan hyvää alkua niin isolle katraalle, vaikka ollaankin molemmat töissä.

Mulla nyt kolme, toivomme neljättä.Onhan se joskus hulinaa mutta ihanaa!Ja kun tuttavat sattuu käymään yhtäaikaa, meillä vilistää välillä 10 tenavaa! Itse en niin montaa tarvi, neljä ihan jees.Ja olen miettinyt opiskelut ja ajokortit, säästötilit jokaisella vaikkei rikkaita ollakkaa...

Meillä on 4 lasta. Nyt tuntuu, että on palaset kohdallaan. Voimat riittää ja lapsista on seuraa toisilleen. Ei meillä rikkaita olla, mutta onnellisia kyllä ( hyvine ja huonoine hetkineen ). Meillä tärkeinä arvoina pidetään ja lapsille opetetaan suvaitsevaisuutta, toisten huomioimista, vastuun kantamista, aitoutta, itsensä ja muiden kunnioittamista, erilaisuuden hyväksymistä sekä positiivisuutta.

Säännöt ja rajat löytyy, mutta meillä pyritään välttämään nipottamista, emme myöskään harrasta pilkkujen halkomista.