Pelottaako ikinä...

"Ja jos ei jo alkuvaikutelma anna hyvää kuvaa niin miksi ryhtyä suhteeseen vain suhteessa olemisen takia?"
--niin.. tämähän on helppo sanoa, mutta oletkos koskaan tutustunut esim narsistiin? hän antaa itsestään täydellisen kumppanin kuvan ja alku suhteesta on aivan ihanaa ja romanttista ja täydellistä.. mutta kun arki astuu kuvioihin mukaan niin se kaikki vain katoaa jonnekin.. sitten kun yrität eroa tästä suhteesta se onkin jo ihan oma lukunsa..

itse nimittäin tutustuin ensimmäiseen mieheeni vuosia sitten ja hän oli alussa aivan ihana.. ja rakastuin häneen päätä pahkaa.. voi miten kaikki oli niin ihanaa ja ruusuilla tanssimista.. kaverini yritti minua varoittaa koska näki miehen roolin taakse paremmin, mutta en kuunnellut kuvittelin kaverin vain olevan kateellinen minulle.. vuosi eteen päin kun asiat muuttuivat suhteessa aivan toisenlaisiksi.. en saanut pitää yhteyttä ystäviini enkä perheeseeni.. menojani kontrolloitiin jatkuvasti.. jos en heti vastannut puhelimeen niin alkoi tulvimaan viestejä ja vaikka mitä sen seurauksena myöskin tuli pettämis-epäilyt etc. kun kotiin menin niin mua ei tervehtinyt rakastava mies vaan ensimmäisenä tuli nyrkistä kasvoihin ja samaan syssyyn huudot perään...
pari vuotta jaksoin tuossa suhteessa olla, kunnes tajusin että jos en lähde niin henkeni lähtee.. tein päätöksen erosta..
se ei ollut helppoa.. suhteen aikana olin päivittäin saanut kuulla kuinka olen vain ruma, läski lehmä jonka kanssa kukaan ei voi olla tosissaan vaan kaikki hakee minusta vain säälip*llua.. tämäkin mies "tunnusti" kanssani olevansa vain säälistä kun ei halunnut nähdä kuinka yksinäinen olisin muutoin.. ja ties vaikka mitä sontaa hän minulle suolti..
kun eron aikana muutin toisaalle asumaan niin yhtäkkiä tämä mies alkoi pyörimään nurkissani ehdotteli yhteen muuttoa, naimisiin menoa, lasten hankintaa ja omakotitalon ostoa.. onneksi olin viisas enkä sortunut enää noihin "kauniisiin" sanoihin..

voin sanoa että tuo suhde vei minulta itsetunnon moneksi vuodeksi samoin luottamukseni miehiin.. tällä hetkellä minulla on aidosti rakastava mies vierellä joka ei hakkaa, ei hauku eikä varsinkaan petä.. se on aitoa rakkautta tuolta ihanalta mieheltä.. mutta tunnustan että suhteemme alussa olin epäilevä ja pelokas.. pienikin riita sai minut paniikkiin nykyiseni kanssa.. pelkäsin että hän lyö minua koska olenhan vain läski ja ruma lehmä..
vaikka tässä suhteessa olen ollut kolmisen vuotta en siltikään täysin uskalla vieläkään olla omaitseni mieheni seurassa.. olen varauksellinen.. pelkään..
mutta joka päivä myös teen töitä itseni kanssa että luottaisin mieheeni täysin ja uskoisin siihen ettei hän minua lyö vaikka millainen riita meillä olisi päällä..
minulta oli isoin askel suhteemme alussa kertoa miehelle menneisyydestäni.. kerroin kaikista tunteista joita käyn läpi hänen kanssaan.. pelkäsin hänen minut jättävän tämän takia.. mutta mitä mies teki? otti syliinsä, puristi kovaa ja kuiskasi korvaani ettei hän koskan halua päästää käsistään noin kaunista ja seksikästä naista jota rakastaa ylikaiken.. :)

pelokas nainen kirjoitti:

"Ja jos ei jo alkuvaikutelma anna hyvää kuvaa niin miksi ryhtyä suhteeseen vain suhteessa olemisen takia?"
--niin.. tämähän on helppo sanoa, mutta oletkos koskaan tutustunut esim narsistiin? hän antaa itsestään täydellisen kumppanin kuvan ja alku suhteesta on aivan ihanaa ja romanttista ja täydellistä.. mutta kun arki astuu kuvioihin mukaan niin se kaikki vain katoaa jonnekin.. sitten kun yrität eroa tästä suhteesta se onkin jo ihan oma lukunsa..

itse nimittäin tutustuin ensimmäiseen mieheeni vuosia sitten ja hän oli alussa aivan ihana.. ja rakastuin häneen päätä pahkaa.. voi miten kaikki oli niin ihanaa ja ruusuilla tanssimista.. kaverini yritti minua varoittaa koska näki miehen roolin taakse paremmin, mutta en kuunnellut kuvittelin kaverin vain olevan kateellinen minulle.. vuosi eteen päin kun asiat muuttuivat suhteessa aivan toisenlaisiksi.. en saanut pitää yhteyttä ystäviini enkä perheeseeni.. menojani kontrolloitiin jatkuvasti.. jos en heti vastannut puhelimeen niin alkoi tulvimaan viestejä ja vaikka mitä sen seurauksena myöskin tuli pettämis-epäilyt etc. kun kotiin menin niin mua ei tervehtinyt rakastava mies vaan ensimmäisenä tuli nyrkistä kasvoihin ja samaan syssyyn huudot perään...
pari vuotta jaksoin tuossa suhteessa olla, kunnes tajusin että jos en lähde niin henkeni lähtee.. tein päätöksen erosta..
se ei ollut helppoa.. suhteen aikana olin päivittäin saanut kuulla kuinka olen vain ruma, läski lehmä jonka kanssa kukaan ei voi olla tosissaan vaan kaikki hakee minusta vain säälip*llua.. tämäkin mies "tunnusti" kanssani olevansa vain säälistä kun ei halunnut nähdä kuinka yksinäinen olisin muutoin.. ja ties vaikka mitä sontaa hän minulle suolti..
kun eron aikana muutin toisaalle asumaan niin yhtäkkiä tämä mies alkoi pyörimään nurkissani ehdotteli yhteen muuttoa, naimisiin menoa, lasten hankintaa ja omakotitalon ostoa.. onneksi olin viisas enkä sortunut enää noihin "kauniisiin" sanoihin..

voin sanoa että tuo suhde vei minulta itsetunnon moneksi vuodeksi samoin luottamukseni miehiin.. tällä hetkellä minulla on aidosti rakastava mies vierellä joka ei hakkaa, ei hauku eikä varsinkaan petä.. se on aitoa rakkautta tuolta ihanalta mieheltä.. mutta tunnustan että suhteemme alussa olin epäilevä ja pelokas.. pienikin riita sai minut paniikkiin nykyiseni kanssa.. pelkäsin että hän lyö minua koska olenhan vain läski ja ruma lehmä..
vaikka tässä suhteessa olen ollut kolmisen vuotta en siltikään täysin uskalla vieläkään olla omaitseni mieheni seurassa.. olen varauksellinen.. pelkään..
mutta joka päivä myös teen töitä itseni kanssa että luottaisin mieheeni täysin ja uskoisin siihen ettei hän minua lyö vaikka millainen riita meillä olisi päällä..
minulta oli isoin askel suhteemme alussa kertoa miehelle menneisyydestäni.. kerroin kaikista tunteista joita käyn läpi hänen kanssaan.. pelkäsin hänen minut jättävän tämän takia.. mutta mitä mies teki? otti syliinsä, puristi kovaa ja kuiskasi korvaani ettei hän koskan halua päästää käsistään noin kaunista ja seksikästä naista jota rakastaa ylikaiken.. :)

Lue lisää

Nyt täytyy muistaa yksi asia: kaverisikin näki miehen läpi eikä hän ollut edes suhteessa. Eli, olen samaa mieltä kanssasi, alussa on vaikeampaa nähdä asioita ja alussahan aina kaikki on hyvin... Tai sitten on itse sokea.

Jos suhteen ulkopuolinenkin, joka siis ei ole edes niin läheinen, näkee kaikki nuo asiat ja varottaa, ei se narsisti nyt kovin ennalta-arvaamaton ole ollut. Kuten suurin osa. Suurin osa heistä luottaa siihen, että se ensi-ihastus ja toiveen suuruus sokaisee, kuten se yleensä tekeekin. Jos sinä olisit ollut valmis myös luopumaan omista haavekuvistasi ja nähnyt sen, mitä oikeasti tapahtuu, ei hän olisi vienyt sinua. Niin, sinulla on omakin vastuusi tapahtuneesta itseäsi kohtaan. Inhoan sitä, että kun psykopaatteja, siis todellisia, on todella häviävän vähän, ja narsisteja vähän enemmän, mutta vähän, niin me aina lykkäämme niille muka jonkun maagisen auran, mitä ei yleensä ole. Siis he paljastavat kyllä itsensä, se olemme me joka emme usko.

Siksi sanon näin, että ei ole mitään magiikkaa eikä mitään yliluonnollista eläintä. Ei ole mitään kontrolloimatonta, on toki tunteet jotka tuntee, ja jos on esim. joku mielenterveyden häiriö, niin hyppii asioihin ja on herkempi hyväksikäytölle, samoin sairaanloisen heikolla itsetunnolla, jne. mutta siinäkään ei ole mitään yliluonnollista. Se on surullista ja saalistajat yleensä haistavat saaliinsa, mutta se ei ole yliluonnollista.

Joo, kyllä olen törmännyt, en tiedä olivatko he narsisteja kun en jäänyt tekemään psykoalalyysia.
Yksi alkoi kyttäämään, syytelemään ja roikkumaan. Oli sairaanloisen mustasukkainen. Jätin, kun hän tutki puhelimeni ja alkoi kytätä jopa tien ohi meneviä autoja. Sanoin että kiitti mulle riiti. Olin jo saanut hänen kontrollointiyrityksistään yms. tarppeekseni, mutta todellakin kuljin kavereitteni kanssa ja yksinkin. Hän stalkkari minua vuoden. En pelännyt kertaakaan, vaan sanoin suoraan, että yritä jotain ja revin pääsi irti, nyt loppui leikki. Että jos sä et s-tana häivy, mä teen sulle selväksi sen, kuka stalkkaa ja ketä, että jos idiootin aivoihin ei ala mahtumaan että sä mokasit jo, ei kiinnosta ja sun pitäs mennä hoitoon, mä alan puolustaa itseäni niin raivokkaasti, että sä todellakin katoat. Olin erotessa antanut myös psykologin numeron ja tein selväksi oman mielipiteeni hänen hoidon tarpeestaan.
Jo loppui.

Yksi oli semmoinen, että aina katoili ja lynttäsi, siis vertaili, haukkui, kaikki mitä tein oli lopulta p--askaa. Ja siis, molemmissa näissäkin suhteissa alku on ollut ihana, kiihkeä ja kaikkee. Mitä sitten? Jos se, kuten tämäkin, muuttuu pälliksi, jonka kanssa tulee vaan paha olo, niin sama se mulle on mikä on diagnoosi. Joo, siis kaikkee tuli, vertasi sängyssä muihin ja ties vaikka mitä. Kyllä olin nuori, kovasti itketti, mutta kyllä mä todellakin käskin sen lopulta hiihdellä jonnekin minne aurinko ei paista. En mä tarvitse sellaista. Huononiko itsetunto? Joo ja ei, aina se hetkellisesti heikkenee kun saa kuraa niskaan, mutta en kai mä ala sairaita paskiaisia ja niiden analyyseja uskomaan? Kyllä se olen minä, joka minut määrittelee, eikä joku idiootti.

Kyllä teilläkin suhteen suunta on ollut alusta saakka selvä. Sinä halusit sen silti, katsoit että olet niin arvoton, ihan itse, että otat rupakullin ennemmin kuin pidät puolesi. Nyrkistäkin otit naamaan ennemmin kun olit yksin. Kuuntelit lynttäämistä. Niin, se olit ihan sinä itse, joka sieti sitä kaikkea eikä lähtenyt, ei alussa eikä puolivälissä, ei yhtään ennen loppua.
Tarkoitan tällä sitä, että SINÄ olet se jolla on suurin voima ja valta elämääsi, silloin kun ei puhuta sotatilasta, laumasta sotilaita jne. se on vain yksi mies.

Ei kyse ole siitä, ettet luottaisi mieheesi, vaan et luota itseesi. Sinä et luota, että osaat lähteä, että tunnistat asioita, että olet ollut ok, sinä et luota itseesi ja nyt uusi miehesi saa olla terapeuttisi ja hoitaa sinua terveeksi. Sori, mutta siitäkin sinulla on vastuusi, vaikka pelkosi olisikin ymmärrettävää.
Jos sinä aina odotat mieheltä puristuksia ja hyväksyntää, sinä et koskaan olekaan oma itsesi. Siksi sinä et voi uudenkaan miehen seurassa olla oma itsesi, koska sinä et edes tiedä kuka olet.

Sinusta todennäköisesti kasvatettiin "kiltti tyttö", miesten mielistelijä, jonka arvo riippuu miehestä. Ennen se riippui hakkaajasta, nyt se riippuu anteeksiantokyvystä. Edelleenkään sinulla ei ole rakkaussuhdetta vaan riippuvuussuhde.
Kun kasvat omaksi itseksesi, voi teidänkin suhteenne olla oikeasti rakkaussuhde. Jos aiot koskaan olla oma itsesi ja rakastaa oikeasti omaa miestäsi, sinun pitäisi ensin kasvaa omaksi itseksesi, tarvita vähemmän ja rakastaa enemmän, elää nykyisyydessä eikä menneisyydessä, ja olla riippumattomasti hyvä, oma itsesi joka osaa olla itsenään vahva. Voit tarvita vapaaehtoisesti, koska hän on mies. Ei siksi, että sinä olisit edelleen riippuvainen, kynnysmatto, pelokas ressukka joka epäilee kaikkia jne. Vaan siksi, koska sinä rakastat.

Eikä tarvitse pelätä narsistejakaan enää (muuallakaan), osaat pitää puolesi.

pitäisi kasvaa kirjoitti:

Nyt täytyy muistaa yksi asia: kaverisikin näki miehen läpi eikä hän ollut edes suhteessa. Eli, olen samaa mieltä kanssasi, alussa on vaikeampaa nähdä asioita ja alussahan aina kaikki on hyvin... Tai sitten on itse sokea.

Jos suhteen ulkopuolinenkin, joka siis ei ole edes niin läheinen, näkee kaikki nuo asiat ja varottaa, ei se narsisti nyt kovin ennalta-arvaamaton ole ollut. Kuten suurin osa. Suurin osa heistä luottaa siihen, että se ensi-ihastus ja toiveen suuruus sokaisee, kuten se yleensä tekeekin. Jos sinä olisit ollut valmis myös luopumaan omista haavekuvistasi ja nähnyt sen, mitä oikeasti tapahtuu, ei hän olisi vienyt sinua. Niin, sinulla on omakin vastuusi tapahtuneesta itseäsi kohtaan. Inhoan sitä, että kun psykopaatteja, siis todellisia, on todella häviävän vähän, ja narsisteja vähän enemmän, mutta vähän, niin me aina lykkäämme niille muka jonkun maagisen auran, mitä ei yleensä ole. Siis he paljastavat kyllä itsensä, se olemme me joka emme usko.

Siksi sanon näin, että ei ole mitään magiikkaa eikä mitään yliluonnollista eläintä. Ei ole mitään kontrolloimatonta, on toki tunteet jotka tuntee, ja jos on esim. joku mielenterveyden häiriö, niin hyppii asioihin ja on herkempi hyväksikäytölle, samoin sairaanloisen heikolla itsetunnolla, jne. mutta siinäkään ei ole mitään yliluonnollista. Se on surullista ja saalistajat yleensä haistavat saaliinsa, mutta se ei ole yliluonnollista.

Joo, kyllä olen törmännyt, en tiedä olivatko he narsisteja kun en jäänyt tekemään psykoalalyysia.
Yksi alkoi kyttäämään, syytelemään ja roikkumaan. Oli sairaanloisen mustasukkainen. Jätin, kun hän tutki puhelimeni ja alkoi kytätä jopa tien ohi meneviä autoja. Sanoin että kiitti mulle riiti. Olin jo saanut hänen kontrollointiyrityksistään yms. tarppeekseni, mutta todellakin kuljin kavereitteni kanssa ja yksinkin. Hän stalkkari minua vuoden. En pelännyt kertaakaan, vaan sanoin suoraan, että yritä jotain ja revin pääsi irti, nyt loppui leikki. Että jos sä et s-tana häivy, mä teen sulle selväksi sen, kuka stalkkaa ja ketä, että jos idiootin aivoihin ei ala mahtumaan että sä mokasit jo, ei kiinnosta ja sun pitäs mennä hoitoon, mä alan puolustaa itseäni niin raivokkaasti, että sä todellakin katoat. Olin erotessa antanut myös psykologin numeron ja tein selväksi oman mielipiteeni hänen hoidon tarpeestaan.
Jo loppui.

Yksi oli semmoinen, että aina katoili ja lynttäsi, siis vertaili, haukkui, kaikki mitä tein oli lopulta p--askaa. Ja siis, molemmissa näissäkin suhteissa alku on ollut ihana, kiihkeä ja kaikkee. Mitä sitten? Jos se, kuten tämäkin, muuttuu pälliksi, jonka kanssa tulee vaan paha olo, niin sama se mulle on mikä on diagnoosi. Joo, siis kaikkee tuli, vertasi sängyssä muihin ja ties vaikka mitä. Kyllä olin nuori, kovasti itketti, mutta kyllä mä todellakin käskin sen lopulta hiihdellä jonnekin minne aurinko ei paista. En mä tarvitse sellaista. Huononiko itsetunto? Joo ja ei, aina se hetkellisesti heikkenee kun saa kuraa niskaan, mutta en kai mä ala sairaita paskiaisia ja niiden analyyseja uskomaan? Kyllä se olen minä, joka minut määrittelee, eikä joku idiootti.

Kyllä teilläkin suhteen suunta on ollut alusta saakka selvä. Sinä halusit sen silti, katsoit että olet niin arvoton, ihan itse, että otat rupakullin ennemmin kuin pidät puolesi. Nyrkistäkin otit naamaan ennemmin kun olit yksin. Kuuntelit lynttäämistä. Niin, se olit ihan sinä itse, joka sieti sitä kaikkea eikä lähtenyt, ei alussa eikä puolivälissä, ei yhtään ennen loppua.
Tarkoitan tällä sitä, että SINÄ olet se jolla on suurin voima ja valta elämääsi, silloin kun ei puhuta sotatilasta, laumasta sotilaita jne. se on vain yksi mies.

Ei kyse ole siitä, ettet luottaisi mieheesi, vaan et luota itseesi. Sinä et luota, että osaat lähteä, että tunnistat asioita, että olet ollut ok, sinä et luota itseesi ja nyt uusi miehesi saa olla terapeuttisi ja hoitaa sinua terveeksi. Sori, mutta siitäkin sinulla on vastuusi, vaikka pelkosi olisikin ymmärrettävää.
Jos sinä aina odotat mieheltä puristuksia ja hyväksyntää, sinä et koskaan olekaan oma itsesi. Siksi sinä et voi uudenkaan miehen seurassa olla oma itsesi, koska sinä et edes tiedä kuka olet.

Sinusta todennäköisesti kasvatettiin "kiltti tyttö", miesten mielistelijä, jonka arvo riippuu miehestä. Ennen se riippui hakkaajasta, nyt se riippuu anteeksiantokyvystä. Edelleenkään sinulla ei ole rakkaussuhdetta vaan riippuvuussuhde.
Kun kasvat omaksi itseksesi, voi teidänkin suhteenne olla oikeasti rakkaussuhde. Jos aiot koskaan olla oma itsesi ja rakastaa oikeasti omaa miestäsi, sinun pitäisi ensin kasvaa omaksi itseksesi, tarvita vähemmän ja rakastaa enemmän, elää nykyisyydessä eikä menneisyydessä, ja olla riippumattomasti hyvä, oma itsesi joka osaa olla itsenään vahva. Voit tarvita vapaaehtoisesti, koska hän on mies. Ei siksi, että sinä olisit edelleen riippuvainen, kynnysmatto, pelokas ressukka joka epäilee kaikkia jne. Vaan siksi, koska sinä rakastat.

Eikä tarvitse pelätä narsistejakaan enää (muuallakaan), osaat pitää puolesi.

Lue lisää

Hmmm... pistitpäs muuten minut mietteliääksi kirjoituksellasi!! :) Ja siitä IIIISO kiitos!! :)

Nyt onkin siis kirjoituksesi pohjalta todellakin hyvä alkaa pohtimaan niin mennyttä kuin nykyaikaakin.
Nyt näin vuosien päästä on helppo todeta että entisessä suhteessani oli jo alusta asti tietyt merkit sellaisia ettei suhteeseen olisi koskaan pitänyt edes ryhtyä eksäni kanssa. Nyt näen senkin suhteen erilaisessa valossa. Ei siinä ollu kyse rakkaudesta vaan siinä oli kyse minun naiviiudestani, joka johti sitten siihen mihin johtikaan.
Parisuhteen mallia en ole kotoota koskaan saanut kunnollista, mutta minulle riitti muutama väkivaltainen suhde. Se kummasti vain kasvatti minut toisenlaiseksi.

Ja totta puhut tuossa etten rakasta itseäni. En todellakaan rakasta vaan enneminkin vihaan itseäni. En löydä itsestäni hyviä puolia mitään vaan pelkään jatkuvasti epäonnistuvani kaikessa mitä ikinä teenkään.
Se minun pitää päästää itsetsäni pois ja opetella rakastamaan itseäni. Tiedän että sitten pystyn rakastamaan miestäni vieläkin enemmän ja paremmin. :)

Vaikka alussa kirjoituksesi aiheutti minussa suurta vihaa ja raivostumista, niin luin kirjoituksesi pariin kertaan ihan ajatuksen kanssa ja tajusin kuinka paljon osasitkaan kirjoittaa juuri niitä sanoja joita ehkä taisin tarvita jotta tajuaisin asioista enemmän. Tällä hetkellä tarvitsen eniten sitä aikaa oppia todellakin itseni tuntemaan ja hyväksymään.

Vielä kerran todellakin kiitos kirjoituksestasi! :)

Joo, pitäähän sitä oppia, mikä on normaalia suhteeseen kuuluvaa arkea ja harmia. Monella kokemattomalla on aivan liian ruusuiset kuvitelmat arjen elämisestä jonkun kanssa. Eikä sillä, etteikö sinkkuna voisi onnellisempi olla kuin paskassa suhteessa. Mutta silloinhan suhde pitää lopettaa ja etsiä parempi. Nämä neitseiden ihailijat ovat kuitenkin aika marginaalinen porukka, vaikka sitäkin äänekkäämpi.

Itsevarmat öyhöttäjä YTM:t ovat seksikkäitä.

Ehkä löydät nyt rupsahtaneen kurpan jonkun kiltin ja rauhallisen ATM:n.

Tuollainen asia on uskallettava kertoa... itse olen jo aivan voimaton ihastukseni ajatusten takia... hän tietää tunteeni, mutta hänellä kuulemma ajatukset sekaisin. Koitan ymmärtää häntä, ja valvon öitäni... ei todellakaan mitään herkkua. Ei hänellä kuulemma samanlaisia tunteita ole pelissä kuin minulla. Hän pitää silti minua ihanana ja tärkeänä, mutta pelkää jotakin. Olen yrittänyt ymmärtää ja kuunnella, ottanut syliin jos pääsee itku. Sen tiedän, että hänen on erittäin vaikea päästää ketään lähelleen, mutta nautti kuitenkin kovasti läheisyydestä.
Hän on sanonut, että pelkää loukkaavansa mua... elikkä pitäiskö nyt olettaa, että haluais jättää mut, muttei henno sitä sanoa?
Toisaalta hän arvostaa kärsivällisyyttäni ja ihmettelee kuinka jaksan yrittää, ja on sanonut mulle ihania asioita, ollut niin hyvä mulle kun vaan on voinut. Nainen on ujo, jännittäjä tyyppiä, ja hitaasti avautuva. Jos tietäisin, että hän ei missään nimessä halua minua, viimeisin rakkauden tekoni meitä molempia kohtaan olisi laittaa itse loppu tälle kaikelle. Ehkä sitten ajan kanssa sais molemmat yönsäkin nukuttua. Mietin vaan, että kun hän haluaa yrittää, muttei kuulemma pysty parempaan... ja toisaalta en ole varma haluaako hän suhteen päättyvän. Tätä mietin, vastausta en vaan saa vaikka yritetään puhuakkin. Kahdenlaisia signaaleja on ollut epäilemättä liikkeellä :/

aika harvassa on ne vanhukset, jotka EIVÄT ole yksinäisiä. Moni hankkii lapsia sillä mielellä, että tuleepahan joku katsomaan, mutta ei ne nuoret kiireiltään ehdi tulla. Niillä on omat elämät, omat lapset ja asuvatkin kaukana monesti..

Itseäni ei enää ikisinkkuus pelota. Olen nyt 33v ja minua on jo ihan tarpeeksi hyväksikäytetty. Olen oppinut läksyni ja osaan olla jo yksin ja suorastaan nautin siitä.

Toki jos joskus kohtaan ihmisen, joka rakastaa minua juuri sellaisena kuin olen, niin otan hänet iloiten vastaan, mutta en enää elättele niitä unelmia.
Nautin siitä mitä minulla on, enkä haikaile enemmästä, sillä asiat on minulla kuitenkin paremmin kuin suurimmalla osalla maailman ihmisistä.

Ei tarvii pelätä mitään kun tietää ettei kukaan nainen koskaan rakastu minuun.

miksi sitten kun lukee treffipalstoilla miesten ikä-vaatimuksia, niin useimmiten ei saa olla vuottakaan miestä vanhempi, mutta kylläkin 10-15v miestä nuorempi? Se on ihan tyypillinen ilmiö miesten treffi-ilmoituksissa.
Lukekaa niitä miesten imoituksia niin huomaatte tämän ilmiön.
Ihan kuin etsisivät jotain koulutettavaa koiraa!

Mieluiten yksin kuin huonossa suhteessa. Olen kyllä nähnyt huonoja suhteita. Esim. kun olin pentu, äitini iski veitellä isääni rintaan. Ei ollut kovin mukava näky pentuna se.

Yksin ei ole ongelmaa. Voi olla itsensä herra ja elää vapaasti kuin haluaa, kukaan ei valita tai tartte kuulla älämölöjä.

DarkStar-1974 kirjoitti:

Mieluiten yksin kuin huonossa suhteessa. Olen kyllä nähnyt huonoja suhteita. Esim. kun olin pentu, äitini iski veitellä isääni rintaan. Ei ollut kovin mukava näky pentuna se.

Yksin ei ole ongelmaa. Voi olla itsensä herra ja elää vapaasti kuin haluaa, kukaan ei valita tai tartte kuulla älämölöjä.

Lue lisää

No ei minun tarttisi kuunnellakkaan kun aina välillä noin 6-8 kk ajan, niin siinä puoliin mieluummin edes huono suhde kuin yksin. Mutta osanottoni, että olet tuollaista joutunut näkemään