Kreikka on toistuvasti lipsunut tukiluottojen ehdoista ja jäänyt taloustavoitteistaan yhä kauemmas. Lipsuminen ei kuitenkaan kerro kreikkalaisten laiskuudesta vaan siitä, että maalle kesken laman väkisin syötettävä talouskuuri on mahdoton. Tällaisesta kuurista ei Suomikaan selviäisi.
Kuin Suomen 1990-
luvun lama tuplana
Hallitus ja eduskunta eivät kinastelisi 2,5 miljardin tai edes 7,5 miljardin euron säästötavoitteista vaan ainakin tuplaten suuremmista summista, jos Suomelle määrättäisiin yhtäkkiä samanlainen talouskuuri kuin Kreikka nyt yrittää nieleskellä.
Jos Suomen olisi lisäksi pakko pinnistää kerralla takaisin euroaikaisiin palkankorotuksiin ja muuhun kustannusten nousuun huvennut kilpailukyky, ja jos tämä olisi tehtävä "sisäisen devalvaation" avulla niin kuin Kreikalta vaaditaan, olisi suomalaisten palkoista leikattava keskimäärin neljäsosa pois.
Ja jos moinen kuuri suistaisi Suomen talouden samanlaiseen noidankehään kuin Kreikan on nielaissut, edessä olisi ainakin kaksin verroin rajumpi lama kuin 1990-luvun alussa. Sellaista Suomikin nyt vaatii Kreikalta.

Vastaukset 6
Vanhimmat
..ainahan on maksettava eikösjuu,,, ja ainahan on ....
Stna, jos elät joskus yli varojesi , tulet joskus elämään alle tulojesi. IHAN turhaa ruikutusta siellä ja täällä , miksi jotkut ihmiset ja miksi jotkut valtiot pysyvät pystyssä?
Ei säälitä yhtään kreikan meno, ei pätkääkään, jos ovat sellaisen parlamentin valinnut niin menee vaan ja katsoo peiliin kuka ne on sinne valinnut. JOS taas 'valitut' ovat rötöstelleet itselleen rahat , eiku rahat veke jos selviä väärinkäytöksiä. Ellette pysty selvittämään , kärsikää nahoissanne ja miettikää seuraavan kerran kun valintanne teette.
Jos 'puljailua ja perusteettomia etija' esim. 16 kk:n palkka 12kk:n työstä , voi kysyä myös itseltään , onko tämä oikein. Jos sen valtiontalous on ennen kestänyt , pitää kysyä , tehtiinkö sekin velkarahalla?
Laitetaan haalarit päälle ja kääritään hihat , siellä kriiheninmaalla. Ei täällä
Kerro, miten sinun tilanteesi paranee, jos Suomi syöksyy samanlaiseen tilanteeseen kun Kreikka? Silloin luultavasti sinunkin työpaikkasi on uhattuna, etkä ole yhtään sen paremmassa tilanteessa asunnon hankintaan.
Ajatteletko olevasi ikituhnuna turvassa? Jos valtio pistettäisiin säästökurssille, olisi pakko säästää myös vuokratuissa. Missä sitten asuisit, kun ei vuokralla asuminenkin tulisi liian kalliiksi.
.
Kysyksiin vastauksia:Kun kysyt miten sinun tilanteesi paranee jos suomi syöksyy.
Vastaus:siinä mielessä olen poikkeus,en etsi välttämättä omaa etuani niin kuin suurin osa palstalaisista jo pelkästään kysymys paljastaa näkemyksen oman edun tavoittelusta.
Mutta ihmiset saisivat ostettua edullisen kodin eikä olisi ikilainoja,toki itse voisin ostaa myös edullisen asunnon,en käytä pankki lainaa.
Kysyt missä asuisin ja oletat asuvani vuokralla?
Vastaus:en asu vuokralla vaan omakotitalossa jonka ostin kakkoskodiksi vuonna 2007-2008 finanssikriisin aikaan,sain sen niin edullisesti hintojen lasku esim: 70-95% ei vaikuttaisi mitenkään.
Elin asuisin omassa edelleen,ja ostaisin jos olisi järkevän hintainen kiinteistö,tosin nyt on kupla suomessa.markkinahinnalla ostettaessa.
Eli minulle tästä ei olisi valtaisaa uhkaa,ja toivon vähäosaisten hyötyvän ja pääsevän edullisesti omaan kotiin,ei missään tapauksessa ikilainaa.
Joo, kyllä se noin on.
Minä kuitenkin uskon, että tästä velkakriisistä ja nimenomaan julkisen sektorin tolkuttomasta velkaantumisesta ei selvitä koko euroopan tasolla muuten kuin tavalla tai toisella uutta rahaa kehiin talikoimalla ja inflatoimalla rahan arvoa. Tämähän samalla heikentää euron arvoa muihin tärkeisiin valuuttoihin nähden, ja siten lisää euroopan kilpailukykyä niin vientitollisuuden kuin sisämarkkinoita palvelevan teollisuudenkin osalta. Näinhän se on aina ennenkin päädytty tekemään. Kun mikään muu ei suostujous tamaan kuin numeraalisesti ylöspäin niin rahan arvo on se jonka on tarvittaessa joustettava alaspäin. Tällä saadaan samalla leikattua eläkkeistäkin.
luki , sitä ei 'killata' jos viesti sisältää pelkkää lainausta tai linkin,,, siitä ei saa Tiploomaa