Minäkin repsahdin ostamaan niitä valeriaana humpuuki tapletteja unettomuuteen. Otin kaksi tapua tuntia ennen nukkumaan menoa ja sitten nukkumaan, ei tuntunut miltään ja sitten´hermostuin ja otin toiset kaksi ja taas toiset kaksi ja taas kaksi, eli niin kauan kun paketti oli tyhjä 60 tapua. Ei tullut uni.
Ja mikä ihme siinä lääkkeessä haisi niin pahalle, että joka kerta kun otin niitä niin piti koko huone tuulettaa ja pestä kädet kunnolla. Nehän haisi aivan paskalta.
Valeriaana
42
53962
Vastaukset
- aal
kuvottavaa hajua tai ei, ite ku otan niitä kahest kolmeen ni ne saa heti rauhoittumaan.
- Västäräkki
Taitaa olla aika yksilöllistä, kuinka valeriaana vaikuttaa. Itse en saa juurikaan unettomuuteen niistä apua isoimmallakaan annoksella.
Mutta jos olen jostain pois tolaltani, pieni annos valeriaanaa rauhoittaa.
Ja haju on kieltämättä tosi hirveä, tulee mieleen kissan anaalierite joka haisee äärettömän pahalle! Yöks!
- Dan
Minkälaista valeriaana valmistetta otit?
Valeriaanaa myydään myös kapseleina, jonka sisällä aine on nestemmäisenä... ei ole omakohtaista kokemusta kys. tuotteesta, mutta sen pitäisi kai toimia paremmin.- Yök
vaan pyöreitä pillereitä Unihiekka valeriana; Fenno Naturan markkinoimia
- Orvokki
Kärsimyskukkatipat auttavat paremmin, eivätkä haise.
- Anonyymi
Valeriaana eli Kärsimyskukka 😍
- valeriaanasta
:D
apteekista saa Herbivalia, jossa on vähemmän täyteaineita. vaikutus on lyhytaikainen, eli lisäannos tulee ottaa viimeistään puolen tunnin sisään.
joistain luontaistuotekaupoista saa myös puhdasta uutetta, mutta siinä on myös kasvin tuoksu.
ko. kasvia on käytetty keskiajalta asti unettomuuteen ja siihen liittyvien vaivojen hoidossa. ks. mm. tohtori.fi... pidempään jatkuneisiin vaivoihin voi joutua hakemaan apua jo lääkäriltä. - Nukkumatti
En tosiaan tiedä mitä valmistetta olet ottanut, koska jos kyseessä olisi puhdasta valeriaanaa sisältävä tuote niin et olisi kyllä 60kpl saanut niitä kiskastua. Oireita olisi näkynyt väkisinkin.
Tosin valitettava tosiasia on se, että luontaistuotteissa on eroja. Se on bisnestä muiden joukossa. Pitoisuudet ja täyteaineet vaihtelee.
Itse olen ollut tyytyväinen Solgarin tuotteisiin, ainoa vaan että ne on kalliimpia kuin muut.
Tietysti mikään pakkohan ei ole luontaistuotteisiin turvautua vaan voi kääntyä myös lääkärin puoleen. Lääkäri voi määrätä sellasia pillereitä mitkä vie älyn mäjelle ja maistuu mansikalle. Sivuoireet ja vaikutukset elimistön tasolla onkin sitten aivan eri juttu... - lähinhoitaja
Viimeiseen asti suosittelen karttamaan lääkärille menoa, unettomuuden vuoksi, tai siis ainakin resepti lääkkeiden ottamista. Itse olen käyttänyt nyt monien sairauksieni ja kipujeni vuoksi (olen tosiaan 23v vast) zopinoxia 3 vuotta, ja ilman nukkumisesta ei tule oikeastaan mitään, tai en osaa edes yrittää ilman. Täydellinen riippuvuus. Joskus menee illalla 1/2 tablettia, joskus jopa 3... kuuppa on viim 30m päästä 1 tabletin otettua niin sekaisin ettei seuraavana päivänä muista yhtään mitä on puhunut tai tehnyt. On kuin olis kunnon känän vetäny. Kokeilen tänään ensimmäistä iltaa Unisin tabletteja, mutta ilmeisesti puhdas Valeriana joltain valmistajalta olisi tehokkaampaa. Mulla vaan kun unettomuus johtuu tosiaan noista kivuista ja säryistä suurimmaksi osaksi, niin se kuuppa sekaisin nukahtaminen eli toisin sanoen sammuminen tuntuu olevan ainoa konsti. Kyse kun ei ole siitä etteikö väsyttäisi, vaan siitä ettei pysty nukkumaan kun mielessä pyörii kivut ja säryt eikä meinaa pystyä pysyä paikoillaan.
- Leeeanne
itse olen Dormiplant nimistä valeriaana tuotetta ostanu apteekista. Itse kärsin unettomuudesta ja herään helposti parin tunnin nukkumisen jälkeen. Mutta kun en sinnittele vaan otan valeriaanatabletin kun meen sänkyyn niin nukahdan ja pysyn unessakin pidempään kuin ilman. Pakko siis mennä apteekkiin kun yöunen pituus on taaas 2 tuntia vaan...
Ihmettelen mitä ihmiset ovat käyttäneet, kun joku puhu että haisee, ei tää ainakaan millekään haise, ihan tavallinen hajuton tabletti.
Olen joskus kokeillu näit reseptillisiä nukahtamislääkkeietäkin, mut ne tekee vaan pökkyräisen olon, eikä nukutan sen enempää.
Mut kaikki on tietty yksilöllistä, kaikkiin ei tehoo samat aineet, kokeilemalla se selvii. Eli ei valeriaana ole mikään humpuukituote KAIKILLE, jos se toisil tomii. Tietty markkinoil voi olla eri vahvuisiakin tuotteita.
Nykyään kun ei tiedä, arpaonnea et miten pian löytää sopivan. - fhgjlö
Leeeanne kirjoitti:
itse olen Dormiplant nimistä valeriaana tuotetta ostanu apteekista. Itse kärsin unettomuudesta ja herään helposti parin tunnin nukkumisen jälkeen. Mutta kun en sinnittele vaan otan valeriaanatabletin kun meen sänkyyn niin nukahdan ja pysyn unessakin pidempään kuin ilman. Pakko siis mennä apteekkiin kun yöunen pituus on taaas 2 tuntia vaan...
Ihmettelen mitä ihmiset ovat käyttäneet, kun joku puhu että haisee, ei tää ainakaan millekään haise, ihan tavallinen hajuton tabletti.
Olen joskus kokeillu näit reseptillisiä nukahtamislääkkeietäkin, mut ne tekee vaan pökkyräisen olon, eikä nukutan sen enempää.
Mut kaikki on tietty yksilöllistä, kaikkiin ei tehoo samat aineet, kokeilemalla se selvii. Eli ei valeriaana ole mikään humpuukituote KAIKILLE, jos se toisil tomii. Tietty markkinoil voi olla eri vahvuisiakin tuotteita.
Nykyään kun ei tiedä, arpaonnea et miten pian löytää sopivan.Olen syönyt sekä apteekin valeriaanaa että luontaiskaupasta ostettua, ja jälkimmäinen kyllä haisi aivan kammottavalle, sellaisen rehuisen näköisiäkin jättipillereitä.
Testailin niitä aikoinaan pelkotiloihin ja olivat yhtä tyhjän kanssa, eivät rauhoittaneet yhtään. - mamma25
fhgjlö kirjoitti:
Olen syönyt sekä apteekin valeriaanaa että luontaiskaupasta ostettua, ja jälkimmäinen kyllä haisi aivan kammottavalle, sellaisen rehuisen näköisiäkin jättipillereitä.
Testailin niitä aikoinaan pelkotiloihin ja olivat yhtä tyhjän kanssa, eivät rauhoittaneet yhtään.Noh itse ostin tippa valeriaanaa ja kärsimyskukkatippoja, kyllhän ne vaikuttaa en tiedä tulenko unisemmaksi mutta olo tulee rennomaksi ja etenkin lihaksissa tuntuu niitten vaikutus. Kyll uskon että toimii mutta jos ei sinulla nii onhan niitä muitaki vaihtoehtoja: kärsimuskukkaa, meloniinii, kava kavaa jne..... Eihän nuo mitään ihmelääkkeitä kuitenkaan ole, esim. jos olet todella stressaantunut niin on turha odottaa että nukahtaisit kuin tukki noilla.
- hullu :)
Saako Suomesta kava kavaa mistään? Mä olen kokeillut kaikenlaista luontaistuotetta ja reseptilääkettä unettomuuteen ja ahdistukseen. Ainoa mikä on auttanut on ollut mäkikuisma (jep paremmin kuin lääkärin määrämäät rohdot), mutta en voi sitä enää ottaa, koska aloitin e-pillerit sairauden hoitoon. Mua harmittaa todella paljon. En tiedä lopetanko pillerit ja palaan mäkikuismaan. Mieluummin terve pää kuin kivuton ruumis... Haluaisin kuitenkin ensin kokeilla jotain muuta, ja kava kava taitaa olla harvoja tuotteita, joita en ole vielä kokeillut.
- hohoohoa
Ei vttu, valerian ei ole unilääke vaan lihasrelaxantti, jos paikat jännittyneitä niin voinee auttaa unen saamiseen mutta yleisesti ottaen se ei ole mikään unilääke.
- Unihiekkaa
Kallista on valeriaana. Valkoisen tabletin ydin noin millikuutio valeriaanaa muut osat lisäaineita. Lisäaineitten syönnistä on enemmän haittaa kuin hyötyä sitähän saamme joka tapuksessa erilaisista elintarvikkeista halusimmepa tai emme. Unettomuus on sairaus siinä kuin mikä muu "aivosairaus" tahansa. Unikeskus on aivoissa ja joku onnettomuus tai kemiallinen häiriö aivoissa lamauttaa unikekuksen normaalin toiminnan. Lääkäreitä myöten on levinnyt omituinen harha siitä että unettomuus ei ole sairaus. Se voi olla täysin itsenäinen unikekusksen toimintahäiriö tai sitten erilaisten kipujen varoitussingnaalit häiritsevät unta koska pakene ja pelastu rektio on päällä. Usein on jopa niin että unikeskuksen vaurio joka ei suo lepoa ruumiille sairastuttaa ruumiin ja kivut pitävät hereillä näin on kierre valmis. Uni on jokaisen elollisen olennon velvollisuus elävää olentoaan kohtaan joten on turha hoitaa ja hoidattaa miljoonia ongelmia sen sijaan että nukkuisi kunnolla joko lääkkeillä tai ilman jos aikoo kerran elää.
- entinen uneton
Kaikista parhaiten on auttanut unettomuuteen ilman reseptiä saatavaa melatoniinivalmistetta 3mg ,20kpl maksoi 7.90e ja uni tuli ja nukuin 8 tuntia heräämättä! ja sama tapahtui joka yö ,mitä ei ole tapahtunut vuosiin.mikään näistä muista ei ole auttanut.
- tomppa4
Tilaa tuolta niinku minäkin. --> http://www.iherb.com/Natrol-Melatonin-3-mg-240-Tablets/4299
Tulee paljon halvemmaksi ja tuote on ehtaa kamaa.
- sakke2
Onko kellään tietoa kun etsin apua kihlatulleni kun hän näkee joka yö kauheita painajaisia, niin olisiko tästä rohdosta apua siihen??
- kokeiltu on.
Näinpä, pahalta ne haisi, mutta unettomuuteen eivät kyllä auttaneet sitten yhtään, ihan huijausta.
- lääkäriin
ei ole
- Juho-August
Hiljaa köyhät. Niskalaukaus autt tuutii.
- manaaja
Köyhät olivat hiljaa melkein kaksi vuotta, kunnes kiskoit heidät nykyhetkeen pyssyinesi. Mene takaisin neuvostoliittoon.
- Ei_ahdista_enää
Kokeilin Valeriaania aikoinaan unettomuteen, eikä auttanut mitään. Valerian toimii mulla ahdistukseen, olen ihan yllättynyt! Tänään heitin pari kapselia nassuun (Solgarin 300mg root extract) ja alle tunnin kuluttua ahdistus oli poissa, tai ainakin siedettävällä tasolla. En siis nykyään kärsi unettomuudesta, vaan ajoittaisesta ahdistuksesta. En sitten tiedä miten pidemmällä juoksulla tämän substanssin kanssa. Että väheneekö tehot jne tai tuleeko jotain ikäviä sivuvaikutuksia.
- Valeriaana
Valeriaana toimii!Ostin eilen ensimmäistä kertaa!Tuote on uutteena muovipullossa jossa sisällä on pipetti,Espanjalainen tuote,parempi kuin Vogelin tuotteet(Vogelin tuotteet on uutettu etanoliin ja nää on kasvipohjaisia uutoksia,parempia kuin etanolipohjaiset) ja nukuin kuin tukki.Otin vain teelusikallisen illalla ensimmäistä kertaa.Tosi hyvä tuote.Kandee ottaa uutteena mieluummin kuin pillereinä!Pillerit on perseestä!Eihän ne imeydy lainkaan niin kuin uute!Kertakaikkiaan loistava tuote jos haluaa että uni tulee!Nukuin erittäin hyvin ja näin kauniita unia!Tätä tuotetta pitää ostaa toistekin!
- uskouskonto
Oletko luontaistuotekaupan yrittäjä? Oli nimittäin aika paljon hypetystä tuossa.
Itse ostin pullon kolme päivää sitten. Ehkä lievää rentoutumista tuli ensimmäisestä annoksesta. Sen jälkeen ei mitään. Unta ei ainakaan vielä ole tullut tuon avulla.
Myyntikikka lienee sekin, että uutetta pitää käyttää pitempään jotta se alkaa toimimaan. - Anonyymi
uskouskonto kirjoitti:
Oletko luontaistuotekaupan yrittäjä? Oli nimittäin aika paljon hypetystä tuossa.
Itse ostin pullon kolme päivää sitten. Ehkä lievää rentoutumista tuli ensimmäisestä annoksesta. Sen jälkeen ei mitään. Unta ei ainakaan vielä ole tullut tuon avulla.
Myyntikikka lienee sekin, että uutetta pitää käyttää pitempään jotta se alkaa toimimaan.Nuo tuntemuksethan ovat täysin yksilöllisiö. Ihminen joka käyttänyt paljon lääkkeitä ei varmastikaan hyödy Valeriaanasta edes tippapullossa puhumattakaan alkon suurkäyttäjästä.
- Syöpä
Juokaa vittu 2 pulloa viinaa. Kyllä nukuttaa hyvin seuraavan päivänäkin
- tisilven
Osta elämä.
- Anonyymi
Ahaha ! Tommosesta tuu ku vihseks ja alkaa tanssijalkoja syhyämään. Ei nukuta kun humppa kulkee.
- Anonyymi
😀nämä se on
- Carioca
Valeriana on puppua. Veikkaan, että joillakin tuo unettava vaikutus tulee blacebosta. Kokeet Valerianan vaikutuksista eivät ainakaan tue sitä, että sillä olisi unettava vaikutus. Siinä ei ole myöskään mitään tunnettuja alkaloideja, jotka aiheuttaisivat uneilaisuutta.
Täällä Brasiliassa käytetään Mulungu-puun rouhittua kuorta rohtona univaikeuksiin. Mulungu = Ukkoskorallipuu.
Toimii myös hyttyskarkotteena ja kalastuksessa. Halvaannuttaa kalat.
Sisältää mm.
- Tubokuraiinia (lihasrelaksantti) ( https://fi.wikipedia.org/wiki/Kurare )
- Nomifensiiniä ( https://fi.wikipedia.org/wiki/Nomifensiini )
- Diclofensine (Ei ole suomeksi mitään, mutta on dopamiinin ja noradrenaliinin takaisinoton estäjä)
(Englanniksi: https://en.wikipedia.org/wiki/Diclofensine )
Epäilen, että saako kyseistä kaarnaa Suomessa edes myydä.- Anonyymi
So what.
Luulitko että meitä kiinnostaa Brasilian kaarnat? Tulitko tänne leuhkimaan kun et muutakaan keksinyt.
Tämä keskustelu koskee valeriaanaa ja sillä sipuli. Enemmän ihmisiä auttaa jos kerrot ihan suoraan; missä tuotteissa on minkäkin verran itse valeriaanaa ja mitä tuotteita ei ainakaan kannata ostaa.
Ps. Hanki elämä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
So what.
Luulitko että meitä kiinnostaa Brasilian kaarnat? Tulitko tänne leuhkimaan kun et muutakaan keksinyt.
Tämä keskustelu koskee valeriaanaa ja sillä sipuli. Enemmän ihmisiä auttaa jos kerrot ihan suoraan; missä tuotteissa on minkäkin verran itse valeriaanaa ja mitä tuotteita ei ainakaan kannata ostaa.
Ps. Hanki elämä!Maanomistajan luvalla voi rohtovirmajuuren juuria kerätä itsekin. Kannatta vain olla täysin varma että on tunnistanut kasvin oikein. Valeriaanatinktuuraa oli myynnissä eräässä espoolaisessa lähiössä sijaitsevassa Baltian elintarvikekaupassa.
- Anonyymi
Valeriaana XXI tipat on omalla kohdalla toimineet tehokkaammin kuin tablettimuodossa, tipoista tulee noin 20 min niiden oton jälkeen selvästi rauhallisempi keskittyneempi olo. Jopa tällaiselle paniikkihäiriöiselle rauhoittava vaikutus.
- Anonyymi
Kärsin välillä unottomista jaksoista, joista pitkään kärsittyäni keksin seurasvan itelle toimivan katkaisutavan: valeriaana tippoina ja L-teaniinia sekoitetaan vesilasiin ja juodaan. Lisäksi juon lasillisen keferiä sisältävää juotavaa jogurttia ja olen vaihtanut puhelimen sinisen valon pois ja luen illalla kirjaa tai katson jonkun elokuvan puhelimen näpyttelyn sijaan. Lisäksi päivällä urheilen, käyn avannossa / kylmässä suihkussa ja vältän kofeiinipitoisia juomia klo 15 jälkeen. Muutenkin koitan hoitaa stressaavia asioita pois ja pidän kalenteria tehtävistä jutuista jottei ikävät asiat popsahda öisin mieleen vaan tiedän niitten löytyvän kalenterista. Lisäksi pyrin väkisin näkemään jotain kaveria, vaikkei millään jaksaisi. Juttelu yleensä auttaa itseäni luovan kirjoittamisen lisäksi. Lisäksi harjoitan kiitollisuusajattelua ja NLP-menetelmää, missä aivoja ohjataan ajattelemaan positiivisemmin. Nyt viimeksi tällä viikolla valvoin kaksi yötä, kunnes muistin ottaa taas yllä mainitun ohjelman käyttöön. Lumetta tai ei niin toimi mulla ja nukuin taas hyvin viime yön!
- Anonyymi
Valeriaanaa Sedonium-pillereinä, apteekista, ilman reseptiä. Yksi tabletti/pilleri riittää rauhoittamaan pintapuolisesti, jos on riittävästi ahdistusta, eli ei syvemmin rauhoita, mutta toimii ahdistavassa hetkessä kyseisellä tavalla, ja se auttaa, kun niitä ahdistuksen kehollisia räiskeitä on sitten vähemmä. Muuta hyötyä en ole sillä havainnut olevan. Tabletti on tarpeettoman suuri ja kova, jota en viitsi niellä kokonaisena, joten puren sen paloiksi. Ei haise.
- Anonyymi
Sedoniumia kokeillut muutamia kertoja ja toimii kun ottaa reilu tunnin ennen esiintymistä tai menoa jossa jännittää. Ei ole mikään taikapilleri kuitenkaan.
- Anonyymi
Otin elämäni ensimmäisen kerran valerianaa. Sedonium -nimistä. Orionin käsikauppavalmiste. Halusin kokeilla etukäteen huomisia hautajaisia varten. Ahdistaa ja jännittää hautajaiset ja pelkään, että itken valtoimenaan. Ei mennyt tuntiakaan kun tuli olo, että tunteet lähes kuolivat. Ei ahdistanut tms, mutta alkoi nukuttaa, kun luin sängyssä. Nyt heräsin ja aloin googlaamaan valeriaanasta, ja llysin tämän sivun. Lievä ahdistus on rinnassa, hyvin pieni. Uskon, että selviän huomisesta hyvin. En olisi kyllä uskonut, että tämä auttaa, kunhan kokeilin. Yleensä olen käyttänyt hautajaisissa diapamia, mutta tulin matkoilta, ja hautajaiset ovat huomenna, joten en ennätä saada reseptiä.
- Anonyymi
Sedoniumia otin tuossa muutama tunti sitten. Heräsin saatananmoiseen pahoinvointiin, tuskanhikeen ja hengenahdistukseen tunti nukahtamisen jälkeen. Haistakaa kaikki humpuukilla rahastavat lässyttäjät pitkä paska. Erityisesti te teennäiset, muka pirteät muovibeibet. T: Se aito nainen
- Anonyymi
Valeriaanasta olen kuullut hyviä kokemuksia. Voisi itsekin kokeilla ehkä.
- Anonyymi
Tollasel asenteel nii en ihmettele ettei auta
- Anonyymi
Joillekin se valeriaana auttaa, se on yksilöllistä. Mutta kärsimyskukka saattaa olla parempaa kuin valeriaana.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1364185Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3232126Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik31904Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481851- 1061770
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4411719Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4691578MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar531355Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441296Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4621288