LÄHTEESEEN, VAIKKA NE OLISIVAT OMAN AJATTELUN TULOSTA?
SIIS JOS PERUSTAN POHDINTANI JOHONKIN KAPPALEESEEN?
ÄKKIÄ VASTAUS KIITOS!!!
VIITATAANKO POHDINTOIHINKIN, JOS NE PERSUTUVAT JOHONKIN
4
143
Vastaukset
- En minä ainakaan
Tuollaiselle aggressiiviselle huutajalle ei kukaan varmasti vastaa.
- hähähähähääähäää
sorry tätä huutoa! =D
- Toivottavasti apua
Periaatteessa lähdeluetteloon vain tieteelliset lähteet, esimerkiksi johdannossa voi olla pohdintaasi tukemassa erilaisten lehtien kuten Helsingin Sanomien artikkeleihin /mielipiteisiin viittauksia, joista mainitset kirjoittajan, jota siteeraat, mutta näitä ei mainita lähteissä, vaikka kyseisessä johdannon kappaleessa toki mainitset lähteen suluissa (14.2.2012 Ilta Sanomat).
- nojoontarkkaa
Kannattaa viljellä lähdeviitteitä ahkerasti, sillä myöhemmin niitä on hankala hakea. Sitten loppuvaiheessa poistat turhat viitteet.
Eli jos ajatus on suoraan jostain otettu, se tarvitsee viitteen. Jos olet ihan itse keksinyt aatteesi, ei viitettä tarvita. Laitat vain, että tulkintani mukaan asia on ...
Eli:
Matti Kankaan mukaan eliöt eivät elä Pohjoisnavalla ( Kangas 2001, 56). Omissa tutkimuksissani sen sijaan löysin Pohjoisnavalta lukuisia varvasliskoja ( ei viitettä).
Ja muista pilkkujen paikat, viittaako viite siis vain ed. lauseeseen vai useampaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2212927Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell81647Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.51337- 1031216
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1231171- 751107
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531032Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581025Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717937- 135922