Yöllä olin unennäössä keskellä autiomaata; hIekkakumpareitten ja kaktusten rikkomaa Paris Texasia. Keskellä juuri sellaista pysähtynyttä Ei-Mitään -Maata jollaisen voi kuvitella Meksikoon, 60-luvun länkkäreihin ja atomipommikokeisiin.
Meitä oli kolme miestä matkalla jonnekin. Yövyimme nuotion ääressä kallion kupeessa, ympärillämme käärmeitä. Ei mitään elokuvien idiootteja säksättäviä kalkkarokäärmeitä vaan kunnon kyitä. Myrkyllisiä ja vittumaisia.
Aamulla herätessämme kyyt olivat kiivenneet ihollemme. Ne olivat kerääntyneet takkiemme selkämyksiin.
Sitä seurasi uni, jonka näin jo kolmatta kertaa lyhyen ajan sisällä: KLM:n suihkukone putoaa keskelle omakotitaloaluetta. Katot sinkoilevat taloista, savua, puut kaatuvat ympäriltä kuin heinä, kaikkialla palaa, lapset kirkuvat kauhuissaan, puutalo palaa ilmiliekeissä. Kaikki tuntuvat ihmettelevän: miksi matkustajakone eksyy pienkonereitille. Ei tällaista pitäisi tapahtua.

Vastaukset 3
Vanhimmat
... viestillä.
Haluatko jotain vastauksia, halusitko vain kertoa tarinan vai haluatko jotain ihan muuta.
Halusin tämän dokumentoiduksi. Unillani kun on paha tapa toteutua.
Oikein. Muunmuassa juuri tuollaisia viestejä varten tämä magia-palsta mielestäni on olemassa.