Silminnäkijässä käsiteltiin tänään elintenluovutusta.
Todistusaineiston mukaan dokumentissä syvennyttin köyhiä kouluttamattomia ihmisien hyväksikäyttöön Ukrainan pikku kaupungeissa. Niin, joo, jaa, mietin. Mkä on motiivi ottaa asia esille jos kuolema on jo vienyt läheisen..mmm. olisiko raha, ehkä..mietitäänpä tuota.
Surun vallassa olleita ihmisiä oli dokumentin mukaan manipuloitu kirjoittamaan alle sopimuksia, joita allekirjoittaneet eivät ymmärtäneet.
Jälkeenpäin oli omaisille selvinnyt, että heidän rakkaansa oli silvottu ja luuytimet imetty ja luut myyty isolla rahalla Saksan lääketeollisuuden käyttöön.
Olen vieläkin vahvasti sitä mieltä, että kuolemani jälkeen voin auttaa.jonkun tuntemattoma ihmisen saamaan uuden elämän minun elimieni avulla, lisäksi toivon, että kehoni osan saaja olisi nuori. Toivon, että läheiseni eivät nosta oikeusprosesseja minusta otettujen elinten jatkokäsitttelijöitä vataan vaikka he niillä rikastuisivatkin, joku kuitenki hyötyy olisipa hän rikas tai köyhä.
Tietty kävin kamppailun itseni ohjelman silminnäkijäohjelnäan jälkeen, koska olen ajatellut tehdä elintenluovutussopimuksen. Olen tehnyt jo päätöksen tuhkaamisestani, joten miksi polttaa jotain, joka voi auttaa jotain jossain.
Oletko sinä ajatellut miten ehjältä näytät ruumisarkussa joka esim. poltetaan?
Todistusaineiston mukaan dokumentissä syvennyttin köyhiä kouluttamattomia ihmisien hyväksikäyttöön Ukrainan pikku kaupungeissa. Niin, joo, jaa, mietin. Mkä on motiivi ottaa asia esille jos kuolema on jo vienyt läheisen..mmm. olisiko raha, ehkä..mietitäänpä tuota.
Surun vallassa olleita ihmisiä oli dokumentin mukaan manipuloitu kirjoittamaan alle sopimuksia, joita allekirjoittaneet eivät ymmärtäneet.
Jälkeenpäin oli omaisille selvinnyt, että heidän rakkaansa oli silvottu ja luuytimet imetty ja luut myyty isolla rahalla Saksan lääketeollisuuden käyttöön.
Olen vieläkin vahvasti sitä mieltä, että kuolemani jälkeen voin auttaa.jonkun tuntemattoma ihmisen saamaan uuden elämän minun elimieni avulla, lisäksi toivon, että kehoni osan saaja olisi nuori. Toivon, että läheiseni eivät nosta oikeusprosesseja minusta otettujen elinten jatkokäsitttelijöitä vataan vaikka he niillä rikastuisivatkin, joku kuitenki hyötyy olisipa hän rikas tai köyhä.
Tietty kävin kamppailun itseni ohjelman silminnäkijäohjelnäan jälkeen, koska olen ajatellut tehdä elintenluovutussopimuksen. Olen tehnyt jo päätöksen tuhkaamisestani, joten miksi polttaa jotain, joka voi auttaa jotain jossain.
Oletko sinä ajatellut miten ehjältä näytät ruumisarkussa joka esim. poltetaan?
Vastaukset 42
Vanhimmat
Minulla on jo vuosia ollut elintenluovutustestamentti kukkarossa ja lenkkihousujen taskussa. Olen myös sanonut lapsilleni, että jos jotakin on, mitä voidaan käyttää kuolemani jälkeen toisen henkilön hyödyksi, niin saa käyttää.
Pian varmaankaan ei enää huolita elimiäni, kun olen jo kuusikymppinen. On kai joku ikäraja tuossakin asiassa.
Jos vaan käyttöä löytyy niin kaikin mokomin. Mutta yhtä en luovuta. En elävänä enkä kuolleena.
No jos kuolen 90 vuotiaana, niin viekyyt jos tarviaavat :)
Tosissaan olen tehnyt elinluovutustestamentin, äkkikuolemaani varten, mutta mitä ne vanahoilla osilla enää..
Luut ja luuytimet pelastavat ihmisiä.
Eräs kaivostyöläisen tytär kertoi, että hänen juopolta ja huonoa elämää viettäneeltä isältään oli viety luut, ne kun kelpaavat vaikka ollaan vanhoja tai juoppoja samoin luuydin, joka on esim. kauneuskirurgialle tärkeitä apuvälineitä. Tietty Saksalaiset lääkefirmat puolustivat , että esim. rintasyöpäpotilaat, joilta on jouduttu poistamaan koko rinta, hyötyvät ja silloinhan sitä kutsutaan kauneuskirurgiseksi toimenpiteiksi.
.
Mihin sitä sopimusta enää tarvitaan, jos kerran on näin:
"Jos tahtoasi ei tiedetä, sinun oletetaan suostuvan elintesi luovutukseen."
"Elinluovutuksia koskeva laki muuttui 1.8.2010. Uusittu laki korostaa ihmisen omaa tahtoa hänen elintensä luovuttamiseen toisen ihmisen hoitoa varten.
Aiemmin elinten luovuttamiseen tarvittiin lupa omaiselta, ellei vainajalla ollut elinluovutuskorttia. Nyt oletetaan, että elinsiirtoon sopiva vainaja on suostunut elintensä luovutukseen, ellei hänen tiedetä sitä elinaikanaan kieltäneen. Ennen kuin elinsiirtoon ryhdytään, lääkärin pitää mahdollisuuksien mukaan selvittää, mikä vainajan tahto oli. Jos vainajalla ei ole esimerkiksi elinluovutuskorttia, kysytään tietoja vainajan mielipiteestä hänen omaisiltaan. Jos varmuutta ei saada käytettävissä olevassa ajassa, elinsiirto voidaan silti tehdä."
http://www.stm.fi/sosiaali_ja_terveyspalvelut/terveyspalvelut/elinluovutus
Henkilökohtaisesti uskon, että elimiäni tuskin huolittaisiin.
Minulla on lompuukissani elinluovurus kortti. Tytär tietää tästä, jos minulla on jokin elin vielä käyttökelpoinen sen saa ottaa... loppuromu sitten tuhkataan.
Hautajaispeijaiset olen kieltänyt täysin, arkkua ei tarvi availla kun se kiinni on ruuvattu.
Olin harkkarina puolivuotta ´kuolevien talossa´ olkoon nimi miten kaunis tahansa sehän se oli. Kun näki mitä tapahtui viikossa , ajattelin et ne omaiset ei saisi ees katsoa sinne arkkuun vaan muistaa rakkaintaan voimissaan olevana.
Tuosta elinten kauppaamisista olen aiemminkin kuullut, todella surullista ja säälittävää !
Jos ei sairastanut syöpää tai jotain vakavaa sairautta, niin elimistö yms. ovat kelpoisia...
Elintenluovutus testamentti on lompakossa.
Tosin, mun elimistä tuskin paljoakaan hyötyä enää kenellekkään. Ainoa taitanee olla kevolliset on silmät, keuhkot jne on sen verran loppuunkäytetyt, että eipä niistä taida enää olla mitään hyötyä oikein kenellekkään. No juu, miten lie munuauset, maksa ainakin on poks.
Jos nyt jotain kierrätetään, se tietenkin hyvä. Loput jätteestä krematorion kautta savuna ilmaan ja mereen. Jatkamaan kiertokulkua. Maapallo suljettu ekosysteemi, jos nyt ei saada tuhottua ilmakehää. Kaitpa se joskus aikanaan meitsistäkin jäänyt biomassa on hyödyksi jollekin elämän muodolle.
Tää vähän laaja asia, mutta ei mua haittaa ollenkaan, jos mun varaosia sais kierrätetyksi. Toi ihmisten varaosien kasvatus on ollut otsikoissa vaikka kuinka pitkään. Syynä on nimenomaan ihmisten itsekkyys. Jos niitä osia ois tarjolla muuten, ei tarvittaisi pimeitä markkinoita. Mä en jotenkin tajua ihmisen itsekästä typeryyttä. Mitä hittoa joltain on poissa, jos aivokuolleelta ihmiseltä on tarjolla keuhkoja, sydän, maksa, ties mitä.....
Nykyisin jopa autoromikset tahtoo olla harvinaisia, eipä voi kävellä romikselle kuin ennen ja ostaa romuautosta uutta syylaria. Kaikki kierrätetään niin hienosti, että kaikki paalataan, lajitellaan jne ja sitten niistä tehdään "uusia " osia.
Mä meinaan tarvitsin muutama vuosi sitten muutaman tonnin rautaa. Joopa, käytettyä ei mistään. Kaikki kerätään talteen, putsataan ja tehdään uutta rautaa. Hitto, ei mua tai ketään ois haitannut, jos niissä U-palkeissa ois ollut pintaruostetta, elikkäs siis ois ollut vanhaa rautaa. Mutta kun käytettyä ei löytynyt, oli pakko ostaa "uutta" palkkia.
Mä en tajua, jos jollain poksahtaa joku paikka, mitä väliä sillä on, miten se korjataan, pääasia, että toimii aikansa kelvollisesti. Sydänläpät ja tahdistimet tietenkin ok. Mutta joka vuosi isketään älytön määrä ihan toimivia sydämiä maahan mätänemään. Umpitolloa hommaa.
=DW=
Huomenta!
Ilmeisesti silmäni ja aivoni eivät kelpaisi elintenluovutukseen sillä kun nyt päivänvalossa luin aloitukseni se näyttää olevan täynnä kirjoitusvirheitä, pahuksen läppäri . ; )
No, joku mietti syöpää sairastaneen kehon osien kepaavuudesta elintenluovutukseen. En osaa vastata, mutta jos syöpä on ollut paikallinen ja poistettu niin ei tuo liene koko kehoa saastuttanut.
Jaa, jos kehoni varaosat eivät kelpaa niin mennään kokonaisena energiaksi taivaan tuuliin.
Tällä kertaa onkin minulla, pitkästä aikaa, syytä olla Tavallista ihastuneempi "korpikaraokisestani".
Aloituksen aihe on tietysti vanha kuin taivas, mutta senlainen aihe josta ei koskaan toitoteta liikaa.
Minä olen ruumiini suhteen melkein yhtä tyytyväinen kun nuorenakin, mitä nyt jokunen toiminto vaatisi rukkausta. (n- kirjain EI unohtunut)
Ruumiini kuolemanjälkeisen elämän olen järjestänyt paremmin.
Sukuni ja tuttuni tietävät mitä tuhkalleni tekevät, tietävät myös että henkeni kehto pitää antaa ennen tuhkausta pilkottavaksi, jos lääketiede sen enää haluaa. Onpahan ainakin nahkaa palovammoihin ja saattaahan joku toivoa itselleen mahtavat silmäpussit.
Joku jolla on "kuivat silmät"- syndrooma.
Yksi asia on minulla vielä tekemättä.
Aivoistani pitäisi vielä tehdä lahjakirja Einstein-säätiölle.
Jossain on minulla "SOS-passi", muistaako kukaan?
Se on kullanvärinen ja avattava, sisällä on kasaan taitettu paperirimpsu jonka joka sivulle saattoi kirjoittaa tautinsa, tarpeensa ja tahtonsa.
Jokusen aikaa pidin sitä aina kaulaketjussa kunnes totesin sen olevan liian "hintahtava" ja jätin sen pöytälaatikkoon.
Kaikkihan jo tietävätkin että minä jaksan ihan hyvin jankuttaa aina sitä, että elämän suunnitelmiin ihmiselämän suhteen ei pidä keinotekoisesti puuttua.
Luita saa korjata, Kauneuskirurgia on ok, silmiin saa laittaa muovilinssit ja peltiä polviin.
Mutta polvien väliin ei saa laittaa mitään ihan uutta, jotain muuta kuin mitä luonto on sinne luonut, paitsi oman AVIOmiehen Spermaa.
Ja sekin on vähän arveluttavaa, kaikille ei luonto ole halunut lapsia suoda. Tiedä vaikka luonto olisi todennut silläkohtaa että tämä Geeniketju saa loppua tähän, Hitlerin ja Stalinin kohdalla taisi luonto kyllä tehdä virheen.
Kevään odotuksin ja iloisin mielin
H.
Hunksz@
Vaikka aloitus on ikivanha ja loppuun kaluttu luu se pulpahti pintaani ja ikäänkuin pakonsanelemana aloin kirjoittamaan olohuoneen pöytälampun valossa mystisesssä aatoksissa.
Aloin myös miettimään kelpaisiko kehoni varaosiksi, ehkä ei sittenkään. Sairastin kolmekymppisenä harvinaisen ihottuman, jonka aiheutti virus, joka oli tunkeutunut vereeni. Vuosia myöhemmin vereni ei kelvannut luovutukseen kyseisen sairauden vuoksi.
Täytynee tyytyä ehjyyteen jos lähtö tulee. Sinähän voisit miettiä josko alkaisit sperman luovuttajaksi, minä mietin tykönäni kelpaisikohan kohtuni sijaissynnytykseen.
Kevättä odotan itsekin mielin iloisin. Aloitin jo kuntoilun, jotta jaksan Haarlemin katuja vaellella, tulppaanena nuuhkailla ja kanavia ihastella.
"Lutuhuttunen Keisaripingviinin munaseni"
Miehen jalkojen juuresta on aina lupa luoda kirkkaat silmänsä ylemmäksi ja saada valaistusta.
Herpeksen ja Maitoruven valtaamat ihmiset olisivat kuolemastasi aikasti innostuneita, saisivat vaihtelua Virukseensa.
Farrah Fawcett-Majors- tyyppiset hiuksesi kelpaisivat monellekin nukelle, ajattele, jospa ne päätyisivät Posh Spice-nukelle!
Mutta tärkeätä on että muistat: Patologian laitoksella on ollut jo pitemmän aikaa puutetta opiskelumateriaalista.
Siellä on opiskelijoita molemmista sukupuolista, varmaan joku sp-vammainenkin.
He arvostaisivat ruumistasi Edith Piaf-tyylillä: Jumalani! Kuinka ihmeesti hän on elänyt? :)
Love
H.
Hiukseni olisivat monen unelma. Tuostapa tulikin mieleeni, että pitää seuraavan kerran kun latvoja lyhennän alkaa keräämään kuontaloa sitähän voisin käyttää vaikkapa nukketalon asukkaiden hiustenpidennykseen. Ihoni on myös hyvä joten joku saisi kauniin ja sileän ihon.
Olin taas kuntosalilla, joten keskivartalon annan jenkkakahvoille huutia niitä ei varmaan kukaan halua itselleen vapaaehtoisesti.
Kyllä elämän merkit näkyvät meikäläisessä vaan kun makaan pitkälläni niin olen sut kaunis vartaloinen ; ))
"Karhunhaaskojen kauhuni"
"keskivartalon annan jenkkakahvoille huutia "
Tuo ei mennyt jakeluun ihan helposti.
Lähetetkö minulle viimeisimmän kirjasi? :)
H.
"annan keskivartalon jenkkakahvoille huutia".
Uskotko todella, että kirjailijat kirjoittavat virheetöntä tekstiä. Esikoiseni ammatti on vahvasti kynäilyä, näkisitpä hänen käsialansa muistiinpanoissa, kirjoituksesta ei ota selvää Heikkikään ; ) mutta kun hänen juttunsa julkaistaan ne ovat virheetöntä ja kaunista suomenkieltä.
Elinten luovutustestamentti on lompakossani, jos jokin osa vielä on käyttökunnossa silloin. Sen jälkeen tuhkataan.
Syöpäpotilaan ruumiista ei kelpaa mikään luovutettavaksi, sillä syöpä tuhoaa kaiken.
Kuinka mahtaisi olla kehoni kelpaavuus. En ole saanut sytöstaattihoitoja. Syöpäkasvain on poistettu aivan alkuvaiheessa eikä se ollut levinnyt.
Käsittääkseni hoidoissa saadut solusalpaaja-aineet vaikuttavat niin että syöpäpotilaan ruumiista ei kelpaa mikään. Edes veri ei kelpaa luovutukseen.
"ex-syöppis"
Vanhempikaan särkynyt sydän ei ole esteenä luovuttamiselle, saatika sitten syynä.
Pitää vain muistaa mainita että terapiassa (Chemotherapy) on käyty.
Niin tutkijalääkärit kuin huuhaapsykologit, molemmat tarvitsevat jotain mitä tutkia.
Jotain mitä verrata toiseen.
Ihquoikeat lääkärit saavat siten jotain järkevää aikaiseksi, eikä vain turhia kyyneleitä.
H.
Hyvin ja pitkään riippunut elimeni tuskin ketään kiinnostaa. Nyt tai sitten myöhemmin.
"Oletko sinä ajatellut miten ehjältä näytät ruumisarkussa joka esim. poltetaan? "
Enpä suuremmin. Villi veikkaus on, etten näytä polttamisen jälkeen juuri miltään.
Dokkarin kuvatut ruumiit olivat kurottu, elinten oton jälkeen kiinni kuin mollamaija isolla parsinneulalla ja aika pitkillä vedoilla.
"Surkea uimarini, Sorsien naurunaihe"
Arvo Ylppö, sai kuulla kunniansa faijaltani, minulla on kirjeen kopio ja on tallessa myös Arvon vastaus.
Minulla on myös neljä valokuvaa tallessa.
Ennen syntymääni, 1948 kuoli siskoni alle kolmekuukautisena, silloin raivonneeseen bakteeriin, kakkasi ja pissi enemmän mihin nesteytys riitti.
Ottaessaan vastaan pikkuneitosen ruumiin totesi faija että sormienväliin puristettu nahka ei hänellä palautunut vaan jäi tötterölle.
Totesi hän myös tyttösen olevan halkileikattu, pimpistä kurkkuun asti.
Ja että viisi tikkiä oli riittänyt lääkäreille ja siitä sai Arvo isältäni kommentin.
Arvo valitti että ommeltavia on nyt niin paljon että aika ei riitä siistimiseen, silloin ei ollut vielä halpatyövoimaa.
60-luvulla, kun minulla oli vielä turhia tunteita, muistan katsoneeni noita kuvia pala kurkussa.
Raakasti halkaistu ruma vauva, vauvat eivät ole koskaan nättejä, miehen mielestä, makaa pikku arkussa, yhdessä isä kantaa arkkuaan olkapäällään, hautausmaalla.
Liekö se syynä että ammattiompelija-äitini teki myös räsynukkeja ja mollamaijoja?
Ja kaksi komeata, eläväistä poikaa?
H.
Isäni myös kurottiin kiinni, hänelle kun tehtiin ruumiinavaus kun kuoli.
Kirjoitin alle EI elintenluovutukselle. Näinpä en sitten itsekään voi olla vailla kenenkään muun elintä, jos nyt ihme ja kumma sattuisi tulemaan sellainenkin ongelma eteen...
Hei, nyt ei kyllä ajatella siellä näyttöpään toisella puolella kaksimielisiä.
"Rimmir tänään"
Mistähän kopioit kommenttisi idean?
H.
Onko sinun ihan p a k k o yrittää tukkia toisen suu? Keinolla millä hyvänsä?
"Why?"
Miksi sinä minua syytät?
Minua, syytöntä.
Yhtä hyvin olisit voinut moittia joitain kopioinnista.
H.
Miksi minä syytöntä moittisin?
Sinua ei kukaan kopioi. Toiselta saatu idea ja sen osittinen toistaminen ei ole kopiointia. Se on aatteen kehittämistä, eteenpäin vientiä ja uusien infalsvinklar poikimista.
Kenenkään aate ei ole ikioma. Se on aina utveckling av någon annans ide.
Kyllä se kopiointi olla aivan omasta kovalevystä sieltä korvien välistä. Keskustelimmehan tästä aiheesta silloin parivuotta sitten viisikymppisissä. Sinäkin taisit olla silloin viriili ja vastailla kaikenlaista.
Olen testamentannut ruumiini yliopiston anatomianlaitokselle jo joskus 1980-luvulla. (Tarvittaessa kopio testamentista löytyy tallelokerostani.)
ICE-henkilöille olen kertonut toiveistani ja jättänyt vastuun päätöksistä siinä vaiheessa, kun en enää itse kykene niitä tekemään. Elinluovutustestamenttia en kuljeta mukanani, mutta läheiset tietävät, ettei niiden hyödyntämiselle ole esteitä. Jos anatomianlaitos haluaa ruumiini, vastuu hyödyntämistavoista siirtyy sinne.
Tuolla toisella puolella maapalloa on maita joissa sun elimet voidaan saada pakkoluovutetuiksi, vaikka olisit vielä elossa. Se epäkohta kun on helpolla korjattavissa ja yhden munuaisen hinnalla pieni perhe pärjää pitkään.
Eikö siellä myös oteta kadulta katulapsia, jotka sitten surmataan ja elimiä myydään mustassa pörssissä ulkomaille?
Mä viittasin juuri tähän. Tapahtuu esim Brasiliassa. Elimet ovat kuumaa kauppatavaraa ja katulapsen kohtaloa ei kukaan ala selvittämään. Vanhempia ei ole tai he ovat hylänneet lapsen ja poliisilla on tärkeämpää tekemistä.
Olen kertonut kaikille jotka ovat jaksaneet kuunnella, että luovutan kaikki elimeni jos ne ovat siinä kunnossa että niitä voi siirtää tarvitsevalle. Se mitä jää jäljelle pitää polttaa ja tuhkat voi laittaa minne läheiseni haluavat. Joko tänne Ruotsiin tai sukuhautaan Suomessa.
"Paloma, oooo ja kiertoon"
Tässä kopio kirjoituksestani, tylsää kun kopioitte sitä.
Ihan hyvin olisitte voineet mainita että: Lukekaa HUNKSZ: n juttu.
Olisin voinut kirjoittaa samoin. :)
"Ruumiini kuolemanjälkeisen elämän olen järjestänyt paremmin.
Sukuni ja tuttuni tietävät mitä tuhkalleni tekevät, tietävät myös että henkeni kehto pitää antaa ennen tuhkausta pilkottavaksi, jos lääketiede sen enää haluaa. Onpahan ainakin nahkaa palovammoihin ja saattaahan joku toivoa itselleen mahtavat silmäpussit.
Joku jolla on "kuivat silmät"- syndrooma"
H.
Minä en heevetti sinua kopioi ainakaan! En ollut kuullutkaan sinusta kun kerroin tutuilleni mitä haluan kropalleni tehtävän sitten kun minusta henki heittää!
Perkule! Onko elintensiirtoon haluaminen ja suvull siitä kertominen sinun ikioma keksintösi? Puhumattakaan tuhkaamisesta.
Lopeta toi höpinä. Mä en tiedä mitä sä olet kirjottanut ja en suinkaan lue kuin murto-osan jutuistasi. Mä en ikinä kopioi ketään enkä kirjota muiden nimillä enkä muilla nimimerkeillä. Mä alan kyllästymään sun jäkätykseesi. Mä katson tän jo palstaterroriksi.
Pidän HUNKSZsia pikku pojan kloppina, jonka on sisäistänyt palstan omaksi hiekkalaatikokseen, jossa hänen lelunsa on levillään ja niihin ei saa puuttua. Jos sattuu vahingossa puuttumaan, alkaa pillitys ja poru. Onneksi hänellä on pian unimaan meno aika ; ) ja me aikuiset voimme jatkaa jutusteluamme.
"Paloma"
Yritän kestää, yritä sinäkin.
Yksilöllisyys ei ole koskaan helppoa.
Mukana juokseminen on kivaa, valmis latu kun jo on.
H.
Ei mulla ole mitään tarvetta väittää vastaan vain siitä syystä että minut huomattaisiin. 'Keleen kakarat kun ei ikinä tuu aikuista.
Onhan televisio dokumentoinut eläviltä maksusta otettuja elimiä Intiasta ja Pakistanista.
Monet mässääjät saavat kuihtuneiden ihmisten elimiä uudelleen täyteen pumpattavikseen.
Onkohan sekin kunniaa, auttaa köyhää?
Siis, samoin kuin auttaa juoppoa kusilammikosta?
Kuinkahan mahtavan kruunun siitä saa, kun köyhälle kärsimystä tuottaa?