Ajattelun aihetta

Lumikkio

Meidän jokaisen täytyisi muistaa miksi alunperin ostimme tai saimme koiran, perheenjäseneksi, ystäväksi, seuraksi tai harrastuskaveriksi? Vai alimmaiseksi olioksi, johon voisimme purkaa kaiken oman hermostuneisuutemme työpäivän päätteeksi, koska koira ei tottele jokaista käskyä? Nykyään on niin paljon ohjeita ja neuvoja, kuinka koiran täytyisi toimia. On neuvoja joka lähtöön, kuten palstalta huomaa.. Koiran täytyy osata tehdä näin ja noin ja ei varsinkaan noin ja noin ja noin ja noin. Ei musti, Ei ei ei ei ei ei ei ei ei!!! Haluaisitko sinä kuulla sitä päivittäin, ainoalta ihmiseltä joka on sinulle tärkeä ja kenties ainoa? Täytyy kävellä vieressä, täytyy pitää jääkautta, täytyy antaa suihkepullosta, täytyy selättää, täytyy kieltää, täytyy laittaa jäähylle, täytyy hommata sitruunapanta, kuonpanta, häkki, kuristuspanta, jne. Toki kuri saa olla, mutta maalaisjärki käteen kuten ennen vanhaan. Miettikää omalle kohdalle, omistaja olisi samanlainen kuin sinä ja sinä olisit koira? Miten tuntisit omistajaasi kohtaan, rakastaisitko omistajaasi?
Jos koira joskus murahtaa, repii tylsyyttään tavaroita(koska koira ei ole kenties saannut tarpeeksi liikuntaa?), vetää hihnassa, haukkuu vieraille, karkaa viettien perässä, ei kävele vierellä hajujen vuoksi yms. Se ei ole todellakaan maailmanloppu ja tuskin olet ottanut koiraa sen takia, jotta voisit komentaa sitä kuin robottia? Anna koiran olla koira ja älkää omistajat vetäkö hernettä nenään joka helvatin asiasta, sillä se jos mikä tarttuu koiraankin. Lähtekääpä kaikki huomenna iloisin ja rauhallisin mielin pitkälle (1-3h) lenkille luontoon poikkeussäännöillä. Älkää tuijottako ja miettikö koko ajan koiraa, mitä se tekee väärin ja kieltäkö vaan nauttikaa yhdessäolosta ja kauniista lumisesta päivästä ympärillänne, pysähtykää välillä ihailemaan luontoa ja ottakaa nakkeja mukaan ja syökää välillä. Ajatelkaa ja katselkaa koiraa lenkillä, kuinka tärkeä koira on sinulle ja kuinka se sattuisi jos joutuisit yllättäen menettämään sen? Jos koira sattuu murahtamaan toiselle koiralle, unohtakaa se, älkää ajatelko sitä loppulenkin ajan vaan ottakaa hyvänen aika rennommin..:) Koira ei pitänyt toisesta, siinä se. Jos koira vetää, antaakaa sen huomenna vetää aivan sydämmensä kyllyydestä (riippuu koiran koosta), ja älkää puuttuko asiaan, laittakaa valjaat päälle ja menoksi vaan. Jos omistaja on rento ja nauttii ulkoilusta,koirakin ottaa hieman rennommin :) Joten lenkille poikkeussäännöillä mars!
Koira on ystäväsi, anna sille arvoa. Antamalla tarpeeksi liikuntaa, hellyyttä, kehuja ja herkkujakin (kuka haluaa syödä koko ajan kuivamuonaa?). Aina muistetaan koiran huonot tavat ja kielletään, mutta muistaako kaikki kehua koiraa joka päivä? Hän on kuitenkin ystäväsi, joka ei voi valita omistajaansa. :)

0

59

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

        ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
        Maailman menoa
        81
        2611
      2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

        jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
        Maailman menoa
        51
        2580
      3. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

        jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
        Maailman menoa
        68
        2533
      4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

        Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
        Maailman menoa
        74
        2443
      5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

        Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
        Maailman menoa
        41
        1960
      6. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

        asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
        Maailman menoa
        29
        1816
      7. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

        Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
        Maailman menoa
        105
        1779
      8. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

        Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
        Kotimaiset julkkisjuorut
        27
        1297
      9. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

        Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
        Maailman menoa
        14
        1295
      10. Mitä tapahtui?

        Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
        Kiuruvesi
        18
        1092
      Aihe