Muistan kuinka pienenä tyttönä juoksin nauraen isääni kohti kädet valmiina syleilyyn. Muistan kuinka tuo mies, jota kutsuin isäkseni katsoi lähestyvää pientä tytärtään ja käänsi selkänsä. Muistan kuinka odotin isäni näkemistä enemmän kuin mitään muuta ja kuinka itkin kun hän joutui lähtemään. Muistan kuinka tuo mies joutui pakotettuna tapaamaan "rakasta" tytärtään ja lähti onnellinen hymy huulillaan pois luotani. Muistan kuinka äitini kertoi minulle 12-vuotta täytettyäni kamalia asioita tuosta samaisesta miehestä, jota kutsuin isäkseni. Sen jälkeen hän on ollut minulle vain tuo mies. Kadotin isäni. Nyt olen 17-vuotias, enkä vieläkään tiedä kuka tuo mies on ja missä hän on. Olen yrittänyt ottaa yhteyttä jälleen, muttei hän vastaa minulle. Hän on onnellinen ilman minua, ilman pientä tytärtään. Minulla on valokuva. Siinä on 2 päivää vanha tyttö, joka lepää miehen sylissä. Tuolla miehellä on onnellisin ilme kasvoillaan mitä olen koskaan nähnyt. Siinä olen minä. Siinä on minun isäni. Minne se kaikki katosi? Päättyykö minun elämäni ilman isää?
Elämä ilman isää
Vieläkin pieni tyttö
1185
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Vaikea ottaa kantaa, mitä nuo äitisi kertomat kauheat asiat ovat. Liityvätkö ne jotenkin lapsen ja vanhemman väliseen suhteeseen. Vaikka isäsi ei oliskaan käyttäytynyt niin kuin kunnon kansalisen tulee yheiskunnassa toimia, hän on kuitenkin sinun isäsi.
Olisko vieläkään myöhäistä jotenkin rakentaa kontaktia isääsi.