Ollaan seurusteltu noin vuosi. Aluksi harrastettiin seksiä melkein päivittäin ja usein jopa monta kertaa päivässä, nykyään on yli viikonkin taukoja, sillä tyttöystäväni ei halua.
Olemme keskustelleet asiasta monesti ja hänen sanojensa mukaan siinä ei ole mitään henkilökohtaista: hän kuulemma vaan on vähemmän seksuaalinen ihminen ja esim. stressaantuneena tai surullisena hänen vaan ei tee mieli seksiä ollenkaan. Suhteen alussa kuitenkin tosiaan harrastimme sitä paljon. Tiedän että on luonnollista että seksin määrä vähentyy, mutta että reilun vuoden aikana näin paljon?
En pysty olla ottamatta tätä täysin ei-henkilökohtaisesti, tuntuu todella pahalta kun tuntuu että oma rakas ei halua minua enää ja tulen jatkuvasti torjutuksi. Olen myös melko seksuaalinen ihminen ja minulle on tärkeää saada olla rakastani lähellä silläkin tavalla. Painostaa en toki missään nimessä halua enkä tehdä mitään mitä hän ei halua. Pelkään, että jos jo vuoden päästä tilanne on tämä, niin miten sitten tulevaisuudessa, haluaako hän minua kohta enää koskaan? Ovatko seksuaaliset halumme liian erilaiset?
Muuten suhteemme on hyvä ja rakastan häntä todella, erota en todellakaan haluaisi. Mikä neuvoksi?
Olemme keskustelleet asiasta monesti ja hänen sanojensa mukaan siinä ei ole mitään henkilökohtaista: hän kuulemma vaan on vähemmän seksuaalinen ihminen ja esim. stressaantuneena tai surullisena hänen vaan ei tee mieli seksiä ollenkaan. Suhteen alussa kuitenkin tosiaan harrastimme sitä paljon. Tiedän että on luonnollista että seksin määrä vähentyy, mutta että reilun vuoden aikana näin paljon?
En pysty olla ottamatta tätä täysin ei-henkilökohtaisesti, tuntuu todella pahalta kun tuntuu että oma rakas ei halua minua enää ja tulen jatkuvasti torjutuksi. Olen myös melko seksuaalinen ihminen ja minulle on tärkeää saada olla rakastani lähellä silläkin tavalla. Painostaa en toki missään nimessä halua enkä tehdä mitään mitä hän ei halua. Pelkään, että jos jo vuoden päästä tilanne on tämä, niin miten sitten tulevaisuudessa, haluaako hän minua kohta enää koskaan? Ovatko seksuaaliset halumme liian erilaiset?
Muuten suhteemme on hyvä ja rakastan häntä todella, erota en todellakaan haluaisi. Mikä neuvoksi?
Vastaukset 26
Vanhimmat
Aivan kuin minun kirjoittamani.. ihan sama tilanne. :|
Poisonia, miten olet yrittänyt selvittää tilannetta/onko mistään ollut apua?
Olen puhunut hänelle avoimesti ja kysellyt että mistä mahtaa kiikastaa kun oikeastaan aina hän minut torjuu.
Olen kertonut tyttikselleni että minusta se tuntuu pahalta, mutta aina on selityksenä väsymys,masentaa, stressaa yms... kuitenkin muistutan aina että olen hänen tukenaan ja että hän voi minulle puhua tästä kyllä jos jokin vaivaa tai haluaisi jotain erilaista tmv...
Hän myös aika usein vetäytyy ja kieltää koskemasta jos vain yritän vaikka silittää rintojen alueelta tai masua...
Kovasti sanoo rakastavansa kuitenkin ja haluaa halia ja sellaista. Olemme olleet hieman yli 2 vuotta yhdessä.
Käy tyydyttään seksuaaliset tarpeesi muualla:)
Olen ollut samassa tilanteessa, tosin se haluton osapuoli. Suhteeseemme kolahti arki jossain vuoden seurustelun jälkeen. Omaan haluttomuuteen oli monia syitä, joita en tässä halua sen tarkemmin setviä. Mutta voin sanoa, et en itse pidä esim. rintojani mitenkään seksikkäinä (kaukana siitä), joista taas tyttöystäväni piti. Pidin rintojeni ihailua, jotenkin todella ahdistavana. Minun näkökulmastani esim. välillämme ollut halailu ja pusuttelu ym. oli suurimmaksi osaksi myös jonkinlaista esileikkiä ja kun huomasin sen aloin torjumaan myös halailuja jos en ollut itse valmis seksiin. Olisin itse kaivannut myös läheisyyttä ilman seksiä. Se suhde on sittemmin loppunut, osittain juuri minun seksuaaliseen haluttomuuteen.
Nuorempana olin tosi kiimainen tyttöystäväni perään ja tyttöystäväni lopulta kyllästyikin loputtomaan seksin nälkääni.
Nykyisessä suhteessanikin himoitsen naistani ylikaiken, mutta oon käsittänyt että haluja voi ja pystyy myös hillitsemään!Oon opetellut pussailemaan sängyssä ilman seksiä.Ihan totta, opetellut!Itsehillintääkin pystyy treenaamaan ja vaikka aluks se olikin vaikeeta, nyt pystyn antamaan ja ottamaan hellyyttä niin että siinä ei ole tarkoituksena seksi.
Naiseni kertoi miksi torjuu mut, se oli just se että pelkäs mun aina yrittävän seksiä ja siks ei halunnut lopulta edes helliä.Nyt kun oon oppinut olemaan naiseni lähellä "vinkumatta seksiä", saan seksiä useammin hänen aloitteestaan kuin aiemmin.Ja sehän maistuu paaaljon paremmalta.
http://www.iltasanomat.fi/kysy-seksista/kysy-seksista-vaikuttavatko-laakkeet-orgasmin-saamiseen/art-1288450861111.html
Tuttu juttu tääläkin :/ Alkuun tosin tyttöystäväni taisi olla se seksuaalisempi osapuoli, kunnes osat sitten vaihtuivat :) ajan myötä tyttöystävältäni tuntuu kadonneen halut täysin, kun minulla ne taas ajan myötä heräilivät. Nyt ollaankin siinä tilanteessa että hyvä, kun seksiä saa edes kerran kuussa. Asiasta ollaan myös täällä puhuttu ja tyttöystäväni itse totesi seksiä olevan liian vähän, mutta mitään edistystä ei ole senkään jälkeen tapahtunut.
Pakko on myöntää, että kun seksiä on hyvällä tuurilla se kerran kuussa, niin on omassa mielessä käynyt että pitäisikö sitä sitten lähteä hakemaan muualta. Mutta kunnioitan ja rakastan tyttöystävääni enkä näin halua tehdä, enkä myös teekkään, joten se on vaan ajan myötä katsottava mihin tämä suhde on menossa :/
Ollaan kolmekymppinen pariskunta, yhdessä ollaan oltu kymmenisen vuotta. Itse olen se halukkaampi osapuoli.
Meidän suhteessa ei ole parin ensimmäisen alkuhuuma-kuukauden jälkeen ollut juurikaan seksiä. Tai siis, alussa saattoi mennä viikkoja/kuukausia ilman seksiä, mutta silti seksiä oli sopivasti mielestäni.
Pikkuhiljaa kerrat ovat vain harvenneet. Tällä hetkellä on varmaan mennyt jo kaksi vuotta edellisestä kerrasta.
Syitä löytyy monia ja meissä molemmissa on varmasti yhtälailla vikaa. Stressi, työt, arki. Jotenkin tähän tilanteeseen on jo tottunut. En halua ottaa asiaa esille naiseni kanssa, koska tiedän miten arka paikka tämä hänelle on. Ja tällä tavalla vältän turhan riidan aivan tyhmästä aiheesta.
Eniten ehkä kaipaan vinkkejä siihen, miten saisin kipinän ja romantiikan takaisin suhteeseemme.
Mun mielestä seksittömyys ja kumppanin haluttomuus ei suinkaan ole "tyhmä aihe"!.
Te ette sitten osaa keskustella jos ongelmaa täytyy vältellä ettei tulisi riitaa, vaikka olette olleet noinkin kauan yhdessä.Missäköhän vika?
Itse olen suhteessani haluttomampi seksiin.Syy on siinä etten enää kiihoitu kumppanistani.Eikä kumppanini ole halukas tekemään asian eteen yhtikäs mitään, vaan syyttää pelkästään minua haluttomuudestani.Ero tuntuu tulevan, vaikkakin rakastan kumppaniani vielä.
Miksi et enää kiihotu kumppanistasi? Onko vika ulkonäössä vai käytöksessä?
Suurin syy ehkä on hänen käytöksessään.Kumppanistani on tullut tylsä ja ne harvat kerrat kun seksiä on, seksi on "väritöntä ja mautonta" suorittamista.Se ei kiihoita.
Kuulostaa ihan siltä, että sun kumppanin pitäis tuoda "väriä" ja "makua" teidän petipuuhiin. Sitä paitsi kyllä se vällyjen välinen kemia lähtee ihan muualta kuin sieltä sängystä. Ei seksi ole mikään erillinen osa-alue parisuhteessa. Mun mielestä siis.
Niin siis pointtina, et mitä sä olet tehnyt teidän seksielämän ja parisuhteen eteen?
Oletin että aiempi kirjoitukseni antaisi viitteen siihen, että meillä on keskusteltu.Mä olen avannut keskutelun seksielämästämme ja kumppanini on siihen kyllä ihan kiitettävästi osallistunut, ei ole siis tarvinnut puhua yksin.Mutta kuten sanoin, kumppanistani on tullut tylsä ja se tarkoittaa kaikinpuolin "väritön, maution", ei vain sängyssä.Kemiat siis ei ole aivan kohdillaan myöskään makuuhuoneen ulkopuolella.
Sitten päässä alkaa pyörimään kuvitelma kolmannesta osapuolesta...siis että kumppanillani on toinen.Itse en tule hakemaan seksiä suhteemme ulkopuolelta, vaikkakin sitä on alkanut katselemaan muita naisia sillälailla että onpas seksikäs nainen jne.
Suhteenne lopun lähtölaskenta on jo tainut alkaa alitajunnassasi, ainakin kirjoituksesi perusteella.
uups, olitkin laittanut jo asiasta aiemmin.
Rakastelutapojakin on niin monia. Osa rakastelukyllästymisistä tulee huonosta rakastelusta.
En halua koskaan suhteeseen, missä voi ylpeillä pystyvänsä VAIN suutelemaan.
Joillain naisilla menee suuri vaihde silmään ja jos toiselle riittää muutama kerta, niin se voi sille toiselle olla melkoisen tuskallista.
Heterosuhteista tuttua, siis, toinen saa ja nukahtaa..mitä toinen tekee?Valvoo aamuun ja on surkea.
Milläpä tämän vältää? Estää vaihteen silmään menon riittävällä etäisyydellä.
Ja millä tämän vältää?
On hieronnat, syötävät ja se rakkauskin on hyvin tärkeä.Siihen kuuluu toisen huomioon ottaminen..muistaminen nimipäivinä, syntymäpäivinä , jouluna ja sillointällöin muutenkin.
Kuten joskus totesin:suurinosa lesboista on hampaattomia
Veikkaanpa, että haluttomuudessa on kyse siitä, ettei se haluton osaa/pysty suhteesta johtuen kertomaan mitä sängyssä haluaa. Ehkä ei tiedä itsekään.
Vaihtoehtoja on monia. Sekin, että huomaa haluavansa mieluiten enemmän henkistä yhteyttä toiseen. Ei enää niinkään fyysiseen paljoa.
Mun suhde tyttikseen on just tuossa vaiheessa:"...huomaa haluavansa mieluiten enemmän henkistä yhteyttä toiseen."
Ja mä oon sitä mieltä, että silloin tyttörakkaus-suhde on muuttumassa pelkäksi ystävyys-suhteeksi!!!
Ja tämä on tapahtumassa enempi tyttikseni puolelta.Itse tuntisin edelleen häneen fyysistä vetovoimaa ja paljon.Mutta hän kohtelee nykyisin mua kuin pelkkää ystävää.
Siltä se tuntuu kun ei enää halua fyysistä kosketusta.Halitkin on kuin ystävää halais ja suukotkin pieniä sipaisuja huulille:(
"Ja mä oon sitä mieltä, että silloin tyttörakkaus-suhde on muuttumassa pelkäksi ystävyys-suhteeksi!!!"
Niin luuletkin negatiivisessa mielessä sen menevän siten, koska luulet silloin rakkaudenkin loppuvan, vaikka se olisi oikeastaan voimakkaampi kun pintapuolinen fyysisempi suhde on poissa tieltä.
Haluat olla siinä huumassa ja saada sitä aina lisää toiselta. Huomaat kuitenkin sen vievän sinua alas ja vedät siten toisenkin mukanasi.
Parit jotka pitkien aikojen päästäkin ovat edelleen fyysisessä kanssakäymisessä, haluavat edelleen samaa huumaa. Siksi se toimii heillä. Se tulee kuitenkin väistämättä jossain vaiheessa loppumaan kokonaan. Silloin reaktiot voivat olla, joko negatiivisia tai ovat huomanneet, etteivät enää tarvitse fyysistä puolta rakastaakseen toisiaan.
Tylsää ja pelkkää ystävyyttä? Tottakai se on niille, jotka mieltävät rakkauden olevan jotain huumaa, mikä syntyisi ainoastaan jonkun tai jonkin kautta, ulkopuolelta. Silloin saavat valitettavasti pettyä.
Poisonia, kuulostaa ihan samalta kuin minun tilanteeni. Olemme myös kokeilleet paljon erilaisia juttuja ja seksi on ollut todella monipuolista, että seksin yksipuolisuutenkaan kyllästymisestä ei voi olla kyse. Enkä minä edes tarvitse mitään "vastapalvelusta" jos hyväilen häntä, saan siitä yhtä paljon nautintoa kuin jos itseäni hyväiltäisiin, että ei siitäkään oikein voi olla kyse että hän joutuisi tekemään liikaa "töitä! tms. Ärsyttävä tilanne, surettaa :( Kuitenkin rakastaa toista ihan hirveästi.
No joo.. On kyllä ärsyttävä tilanne.
Jotenkin mua alkaa jo turhauttaa tämä.. Sitä koittaa vaan miettiä jotain "ratkaisua" tähän kun ei se puhuminenkaan ole auttanut eikä sitä torjutuksi tulemistakaan oikeasti aina edes kestä.. :/
Ja sekin, että en edes ole sellainen että olisin koko ajan tai joka päivä "kopeloimassa" (kauhea sana :D), kun tarvitsen itsekin sellaista omaa rauhaa.
ehkä teidän täytyy löytää se romantiikka takaisin suhteeseenne. Jos se läheisyys ahdistaa nyt ku se olettaa sen aina johtavan seksiin. Laatuaikaa peliin. Irtiottoja arjesta ja ihan laitat kaikki peliin mitä ikinä keksit romanttista hälle. Sanot iha suoraa että tää ei oo vonkausta vaa hemmottelua. Ehkis teidän läheisyys kaipaa sellaista uudelleen löytämistä ja muistamista ett toisen lähellä on ihana olla.
Tulikin mieleen asia, jota olen keskenäni joutunut ihmettelemään useinkin.
Yllättävän moni nainen , jonka kanssa olen alkanut suhteeseen, ei ole aluksi ymmärtänyt , että voi samaan aikaankin tehdä.
Eli ois ensin toisen pitänyt tehdä toiselle ja sitten toisen toiselle..booriingggg...
Sen verran on tullut koklattua, että tosissaan tylsää pitemmän päälle.
Ja ainoona tapana varmasti tulee seinä äkkiä vastaan.
Mikäs sen lustimpaa, kun samanaikainen orgasmi.
Eli naiset löytäkää samanaikaisen orgasmin uskomaton maailma ;D