Mistä papukaija?

tirpunen

Olen miettinyt ensimmäisen linnun hankkimista ja koska haaveissa on aina ollut iso papukaija,en halua ottaa mitään pientä harjoituskappaleeksi.Olen aikuinen ja asun ok-talossa joten tila ei ainakaan muodostu esteeksi.Olen miettinyt avopari tai kauluskaijaa mutta mistä löytyisi sopiva kasvattaja? Papukaijayhdistyksen sivuilta en ole löytänyt yhtään näiden lajien kasvattajaa tai sitten en ole osannut etsiä.Tietysti voisi tilata liikkeen kautta mutta arveluttaa jos sieltä tuleekin täysin villi ja aggressiivinen lintu. Kuitenkin kohtuu helpon yksilön mielellään ensimmäiseksi linnuksi haluaisi. Entä nämä lajit mitä mietin. Kumpi on kovaäänisempi,kumpi tuhoaa enemmän tai kumpi on tasaisempi luonteeltaan?

8

2147

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Neitsikkalainen

      www.kaijulit.fi/forum

      Kauluskaija on melko pieni, vain hieman neitokakadua suurempi. Ennen päätöstä, vieraile tapahtumissa ja kysele mahdollisuuksia päästä tutustumaan lajeihin.

    • Lintujen puolesta

      Avoparikaija on kaunis lintu, mutta se vaatii ihan erilaista perehtymistä mm. lajin oikeaoppiseen ruokavalioon. Avot ovat siis todella haastavia lintuja sen suhteen, ja kuulemani mukaan suhteessa muihin papukaijoihin jopa vaikeita pitää hengissä ja terveinä.

      Kauluskaijat taas ovat todella älykkäitä, voivat oppia matkimaan ihmisen puhetta, voivat kiintyä omistajaansa syvästi, mutta eivät ole tunnettuja ongelmalintuina, kuten esim. amatsonit (käyttäytymis- ja agressiivisuusongelmat), sekä kakadut ja jakot (nyppimisongelmat). Kauluskaija on myös todella nopea oppimaan temppuja. Ainoa huono puoli on niiden ääni, joka on todella kimeää kirkunaa, ja jota ne RAKASTAVAT toisinaan käyttää tilanteessa kuin tilanteessa. Mutta niiden älykkyyden vuoksi omistajan on jokatapauksessa perehdyttävä papukaijojen oikeaoppiseen kouluttamiseen (positiiviseen vahvistamiseen), ja huudon pois kouluttaminen kuuluu ihan perustietoon, joten tässä ei liene sen suhteen ongelmaa. :)

      Vastauksena kuitenkin kysymyksiisi:
      - Kummallakin on potentiaalia olla yhtä äänekäs. Avoparikaijan ääni on kuitenkin paljon kovempi (enemmän desibelejä) ja ikävämmän kuuloista pitkällä tähtäimellä, joskin se käyttää sitä pikkuisen vähemmän, kuin kauluskaija.
      - Kumpikin ovat papukaijoja, eli ne tuhoavat yhtä paljon, sillä niiden tarve käyttää nokkaa on ihan samanlainen. Mutta koska avoparikaija on kookkaampi lintu, sen on vähän vaikeampi esimerkiksi mennä roikkumaan verhoista, tai tarrata ohueeseen ovenkarmiin kiinni ja roikkua sieltä tuhoamassa ovea/seinää. Mutta toisaalta avon nokkakin on suurempi, eli se pystyy tuhoamaan tehokkaammin esim. tiiliseinää.
      - Tasaisempi luonteeltaan lienee kauluskaija. Avoparikaijoilla on vain hiukan paha tapa purra, jos ne eivät ole tyytyäväisiä johonkin tai johonkuhun. Mutta en ole kummallakaan lajilla kuullut olevan mitään ongelmaa epätasaisen luonteen, tai agressiivisuuden kanssa.

      Mutta tässä mitä minä näistä tiedän. Lisätietoa, kanssaharrastajia, lajin omistajia sekä tietysti myyntipalstan löydät tosiaan tuolta edellisen vastaajan mainitsemalta sivulta. Joten eikun sinne vain lueskelemaan enemmän! :)

    • joopa joo

      Kasvattajalta hankitusta linnustakin voi tulla villi ja aggressiivinin, sinähän sen koulutat. Kannattaa käydä tutustuun esim. kaijuli.fi sivustolla ja http://myydaanpapukaija.fi/ tuo on aivan ehdoton.

    • 903j50´20i4ti46426

      ei millään pahalla mutta musta sä toimit nyt kyllä vähän itsekkäästi. et sä noin vaan voi ottaa isoa lintua ilman tosi laajaa tietopohjaa tai kokemusta. lintu todennäköisesti on juuri sitä millainen et sen kuvitellut olevan, se puree, lentää paniikissa ympäri taloasi, yrittää karata, kököttää apaattisena häkkinsä nurkassa, ja on muutenkin erittäin onneton eläimparka jos et perehdy sen hoitoon ERITTÄIN HYVIN. tarkoittaa että luet vähintään kaksi kirjaa aiheesta ja otat kaiken selville. ihan oikeasti, ota nyt vaikka seeprapeippoja tai undulaatti ensipapukaijaksi. ääliö olet jos ison linnun ensimmäiseksi, ihan oikeasti. papukaija ei tule ikinä rakastamaan sinua, (tämä liittyy papukaijojen, varsinkin isojen villiin ei-kesyyn luontoon, ei se näe sinua pelastajanaan tai ystävänään)se ei ole uskollisesti olkapäälläsi könöttävä koriste-esine ja edes harmaapapukaijat eivät mahdollisesti koskaan opi puhumaan. jos taas esim. käsinruokit sitä, se leimautuu sinuun niin voimakkaasti että sinun pitää olla sen luona aina (perussääntönä: älä anna sen leimautua sinuun voimakkaasti). mahdollisesti joudut ottamaan kaksi kaijaa, jolloin todennäköisesti olet niille vain ilmaa, ainoa tehtäväsi olisi niiden henkisten ja fyysisten tarpeiden hoito.

      lue koko tämä sivu (luvut oikealla 1-10) jos nyt olet tosissasi: (toivon ettet ole)

      http://www.papukaija.fi/papukaija-lemmikiksi

      • 903j50´20i4ti46426

        ne kaikki pitävät järkyttävää kipukynnyksen ylittävää ääntä, varsinkin isot


    • tirpunen

      Ihan tosissani olen ja tietoa olen hakenut paljon.Äänikään ei tule yllätyksenä.Tietysti olen käynyt etukäteen eri lajeihin tutustumassa mutta ainoat joiden ääni tuntui sietämättömän kovalta, ovat tähän asti olleet palmuaratti ja isot arat. Avoparikaijan hylkäsin nyt kokonaan vaihtoehdoista haastavan ruokavalion takia. Kuten aiemmin jo mainitsin, olen aikuinen ihminen ja kokemusta elämistä on vaikkakaan ei linnuista.Ehkä hieman väärällä foorumilla kyselen.Kaijulia olen ahkerasti seuraillut ja toivottavasti kesällä sopiva lintu meille löytyy.

    • Anonyymi

      Jako eli harmaakaijat tai Amazoni ois jotai

    • Anonyymi

      Jako eli harmaakaijat tai Amazoni ois jotai

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7502
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2926
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1766
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1404
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      130
      1144
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      73
      827
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      735
    Aihe