Tuolla aikaisemmin oli keskustelua tyttöjen ympärileikkauksesta, ja se (tietysti) tyrmttättiin heti. Itsellenikin tuo oli joskus ajankohtaista, luulin olevani ainoa. Onkohan tämä yleistä Suomessa, että muslimipuolisot haluavat tyttärensä ympärileikattavaksi?
Millaista keskustelua teidän perheissä on asiasta käyty?
Tyttöjen ympärileikkauksen yleisyys?
3
241
Vastaukset
- Suomalainen äiti
Haluaisin uskoa, että jokainen nainen ajttelisi ja toimisi lapsensa edun mukaan näissä tilanteissa, oli kyse sitten tytöstä tai pojasta. Olen itse ollut näissä tilanteissa ja tiedän, millaista henkistä painostusta (eli henkistä väkivaltaa, laput pois silmiltä sitä se on eikä vain mitään kulttuurieroa) saa osakseen. Silti, vanhemman rakkauden lasta kohtaan tulee voittaa ja kestää. Vaikka mikä olisi. Rohkeutta. Lapsen ihmisoikeudet ja oikeus koskemattomuuteen, terveyteen - ja voi kyllä, myös uskonnonvapauteen- ovat arvokkaampia, kuin inkään kulttuurisen barbarian tukeminen/ymmärtäminen.
Kuinka moni on uskaltanut nousta näitä vaatimuksia vastaan? Haluaisin tietää, olenko ainoa. - menkää pois suomesta
todella sairasta silpoa tyttöjen vaginat he eivät koskaan tunne seksissä mielihyvää,eli noi sairaat muslimit tahtovat tehdä naisista vai synnytys koneita jolla on reikä siellä miehen himoja tyydyttämään ja persreikää unohtamatta.
- Joutsenkaula-
Joo täällä nää rascistit nyt tyrmää kaiken vähänkään erilaisen. Mulle on nyt ajankohtaista pohtia lapsen kaulan pidennystä ja huulen venytystä, se kun kuuluu tämän isän kulttuuriin. Miten teillä on kaulaa alettu venyttämään? Käyvätkö tarkoitukseen vaikka renkaanheittopelin muovirenkaat? Onko teidän perheessä käyty keskustelua, kuinka pitkäksi kaula tulee venyttää? Riittääkö 30 cm? Toivoisin asiallisia vastauksia eikä mitään junttimaista kauhistelua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad901456- 541013
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että379854- 153824
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124727- 55709
- 51658
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38635- 57631
- 76622