Spekulaatiota

Pelottelut koron nousulla ja asuntomarkkinoiden ylikuumenemisella ovat hillinneet asuntokauppaa kevään korvalla. Näin ainakin väitetään, tilatotietoja asiasta saataneen myös kauppahintojen osalta heinäkuun lopussa tilastokeskukselta.

Päivän kauppalehdessä spekuloidaan koronnousun vaikutuksesta pörssiosakemarkkinoilla. Aluksi tuodaan tahallaan negatiivinen näkökulma, joka on se, että kurssit laskevat, koska korko nousee, samoin kuin asunnot.

Sitten kuitenkin todetaan positiivinen katsantokanta, joka on se, että korkojen ollessa lähtötasoltaan näin alhaalla, ei ennakoitu korkojen nousu ryydytä talouskasvua, eikä välttämättä vaikutakaan negatiivisesti osakemarkkinoilla. Arvellaan, että hyvät odotukset talouskasvusta painavat enemmän kuin korkojen nousu ja pörssiosakkeet kääntyvät nousuun siitä huolimatta.

Samaa ajattelua voidaan soveltaa asuntomarkkinoille. Mikäli koronnousu merkitsee sitä, mistä on ollut puhe; talouskasvusta, merkitsee se myös palkansaajan tilipussin lihomista. Eikä ainoastaan tilipussin, vaan yleensä varallisuuden kasvua, koska myös ihmisten sijoitusten arvo esim. pörssiosakkeissa kasvaa. Varallisuuden ja tulojen kasvu voi hyvin kääntää asuntomarkkinat ja asuntojen hinnat myös kasvuun. Tästä on itse asiassa jo kokemusta ja näyttöä. Vuonna 1999 alkuvuoteen 2000 koron nousivat 2%:sta 5%:iin, mutta samaan aikaan nousivat myös pörssiosakkeet voimakkaasti. Ja mitä tapahtui asuntojen hinnoille tuolloin. Hinnat nousivat nopeiten, mitä on viimeisen viiden vuoden aikana nähty. Talouden kasvu ja pörssi- ym sijoitusvarallisuuden kasvu kiihdytti asuntokauppaa ja nosti myös asuntojen hintoja.

On toki mahdollista, että asuntojen hinnat jopa laskevat muutaman prosentin korkojen noustessa, mutta skenaario siitä, että asuntojen hinnat lähtevät uuteen nousuun talouden kasvun ja pörssiosakkeiden nousun lihottaessa kuluttajan kukkaroa, on myös varteenotettava ja täysin mahdollinen vaihtoehto.

Mitä tämä merkitsee käytännössä. No tietysti sitä, että sijoitusasunnoilla pelaavat pelatkoon asuntokaupoilla, mutta oman asunnon kanssa en suosittele lähtemään peliin, siinä voi käydä köpelösti ja joutua maksamaan pitkän pennin. Riski suhteessa hyötyyn on liian suuri. Ennemmin suosittelisin vaikka ottamaan asuntoa vastaan lainaa sen verran, minkä varmuudella kykenee hoitamaan joka tapauksessa, jättämään asunnon myynnin sikseen ja panostamalla lainarahat pörssiosakemarkkinoille. Tuottomahdollisuudet siellä ovat varmasti paremmat kuin oman asunnon myynnillä ja ostamisella keinottelussa, etenkin kun ottaa huomioon, että asunnonvaihdoissa kuluu rahaa aivan toista luokkaa kuin pörssiosakekaupassa. Jos ei ole sijoittajaguru, voi panostaa myös rahastoihin.

Asuntoa vastaan otetulla velkarahalla voi varmasti saada paljon suuremmalla todennäköisyydellä 10-30% tuoton, kuin lähtemällä keinottelemaan asunnon kanssa. Ja osakemarkkinoilla on helpompi minimoida riskejä eism. salkun hajauttamisella, optioilla ja warranteilla. Vanha sijoitusohje sanoo; "ei kaikkia munia samaan koriin". Tämä tarkoittaa, ettei kaikkia rahoja pidä laittaa esim. yhteen osakkeeseen. Sama pätee asuntokeinotteluun. Omalla asunnolla ei oikeasti kannata lähteä keinottelemaan, silloin kaikki munat on samassa korissa.
3280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

siinä oli viisas ja kokonaisvaltianen kirjoitus.

Äänestä
  • Ei laskevilla hinnoilla ei kannata lähteä asuntoa myymään, ellei muuta myyntitarvetta ole. Jos olisi kuukausi sitten myynyt ja ostaisi vuoden päästä, sillä nettoaisi! Ja voitto olisi ollut verotonta.

    Huominen HS ja Aamulehti on hyvä indikaattori, mitä enemmän asuntojen myyntisivuja, sitä hiljaisempaa kaupankäynti. Romahdus tulee, jos myytävissä asunnoissa on paljon jo asunnon ostaneita (tai vaikkapa rakentajia), jotka ovat kahden asunnon loukussa. Jos paniikki iskee, loppukesästä saattaa tulla asunnonmyynnin hullut päivät. Viime kerrallahan ei tiedetty mitä kahden asunnon loukku laskevilla hinnoilla tarkoittaa, nyt se pitäisi ihmisillä olla tiedossa.

    Äänestä

  • juu ei enää kirjoitti:

    Ei laskevilla hinnoilla ei kannata lähteä asuntoa myymään, ellei muuta myyntitarvetta ole. Jos olisi kuukausi sitten myynyt ja ostaisi vuoden päästä, sillä nettoaisi! Ja voitto olisi ollut verotonta.

    Huominen HS ja Aamulehti on hyvä indikaattori, mitä enemmän asuntojen myyntisivuja, sitä hiljaisempaa kaupankäynti. Romahdus tulee, jos myytävissä asunnoissa on paljon jo asunnon ostaneita (tai vaikkapa rakentajia), jotka ovat kahden asunnon loukussa. Jos paniikki iskee, loppukesästä saattaa tulla asunnonmyynnin hullut päivät. Viime kerrallahan ei tiedetty mitä kahden asunnon loukku laskevilla hinnoilla tarkoittaa, nyt se pitäisi ihmisillä olla tiedossa.

    Viime kerta oli sen sortin lama, ettei sellainen iske kohdille kuin kerran 70 vuodessa, joten sen varaan en kyllä paljon laskisi.

    Asuntojen määrä lisääntyi myyntiin selvästi kuukauden pari, mutta nyt määrä on jo tasaantunut nykyiselle tasolle. Eli kun asuntokauppa vähän rauhoittui, tuli myyntiin vielä jonkun aikaa asuntoja nopeammin kuin meni kaupaksi, mutta nyt tilanne näyttää olevan tasapainossa. Asuntoja on rakennettu kasvualueille lisää, mikä onkin ollut tervetullutta estämään markkinoiden ylikuumenemista. Toisaalta tilastokeskuksen kyselyn mukaan asunnon ostoaikeissa on ennätysmäärä ihmisiä, mikä taas kielii siitä, että myös kysyntää on odotettavissa hyvin.

    En minä ryhdy kiistämään romahduksenkaan mahdollisuutta, koska kukaan ei pysty varmuudella ennustamaan tulevaisuutta. Pitäisin kuitenkin realistisempana nousun taittumista, ehkä muutaman prosentin laskua ja sitten tasaista kasvua muuttovoittoisilla alueilla. Nykyisillä myytävien määrillä ei vielä romahdusta tule, varsinkin kun huomioidaan tilastokeskuksen mukainen ostoaikeissa olevien määrä. Käsitykseni mukaan asuntoja ei ole kasvualueilla paljonkaan tyhjinä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pohdiskelija kirjoitti:

Pelottelut koron nousulla ja asuntomarkkinoiden ylikuumenemisella ovat hillinneet asuntokauppaa kevään korvalla. Näin ainakin väitetään, tilatotietoja asiasta saataneen myös kauppahintojen osalta heinäkuun lopussa tilastokeskukselta.

Päivän kauppalehdessä spekuloidaan koronnousun vaikutuksesta pörssiosakemarkkinoilla. Aluksi tuodaan tahallaan negatiivinen näkökulma, joka on se, että kurssit laskevat, koska korko nousee, samoin kuin asunnot.

Sitten kuitenkin todetaan positiivinen katsantokanta, joka on se, että korkojen ollessa lähtötasoltaan näin alhaalla, ei ennakoitu korkojen nousu ryydytä talouskasvua, eikä välttämättä vaikutakaan negatiivisesti osakemarkkinoilla. Arvellaan, että hyvät odotukset talouskasvusta painavat enemmän kuin korkojen nousu ja pörssiosakkeet kääntyvät nousuun siitä huolimatta.

Samaa ajattelua voidaan soveltaa asuntomarkkinoille. Mikäli koronnousu merkitsee sitä, mistä on ollut puhe; talouskasvusta, merkitsee se myös palkansaajan tilipussin lihomista. Eikä ainoastaan tilipussin, vaan yleensä varallisuuden kasvua, koska myös ihmisten sijoitusten arvo esim. pörssiosakkeissa kasvaa. Varallisuuden ja tulojen kasvu voi hyvin kääntää asuntomarkkinat ja asuntojen hinnat myös kasvuun. Tästä on itse asiassa jo kokemusta ja näyttöä. Vuonna 1999 alkuvuoteen 2000 koron nousivat 2%:sta 5%:iin, mutta samaan aikaan nousivat myös pörssiosakkeet voimakkaasti. Ja mitä tapahtui asuntojen hinnoille tuolloin. Hinnat nousivat nopeiten, mitä on viimeisen viiden vuoden aikana nähty. Talouden kasvu ja pörssi- ym sijoitusvarallisuuden kasvu kiihdytti asuntokauppaa ja nosti myös asuntojen hintoja.

On toki mahdollista, että asuntojen hinnat jopa laskevat muutaman prosentin korkojen noustessa, mutta skenaario siitä, että asuntojen hinnat lähtevät uuteen nousuun talouden kasvun ja pörssiosakkeiden nousun lihottaessa kuluttajan kukkaroa, on myös varteenotettava ja täysin mahdollinen vaihtoehto.

Mitä tämä merkitsee käytännössä. No tietysti sitä, että sijoitusasunnoilla pelaavat pelatkoon asuntokaupoilla, mutta oman asunnon kanssa en suosittele lähtemään peliin, siinä voi käydä köpelösti ja joutua maksamaan pitkän pennin. Riski suhteessa hyötyyn on liian suuri. Ennemmin suosittelisin vaikka ottamaan asuntoa vastaan lainaa sen verran, minkä varmuudella kykenee hoitamaan joka tapauksessa, jättämään asunnon myynnin sikseen ja panostamalla lainarahat pörssiosakemarkkinoille. Tuottomahdollisuudet siellä ovat varmasti paremmat kuin oman asunnon myynnillä ja ostamisella keinottelussa, etenkin kun ottaa huomioon, että asunnonvaihdoissa kuluu rahaa aivan toista luokkaa kuin pörssiosakekaupassa. Jos ei ole sijoittajaguru, voi panostaa myös rahastoihin.

Asuntoa vastaan otetulla velkarahalla voi varmasti saada paljon suuremmalla todennäköisyydellä 10-30% tuoton, kuin lähtemällä keinottelemaan asunnon kanssa. Ja osakemarkkinoilla on helpompi minimoida riskejä eism. salkun hajauttamisella, optioilla ja warranteilla. Vanha sijoitusohje sanoo; "ei kaikkia munia samaan koriin". Tämä tarkoittaa, ettei kaikkia rahoja pidä laittaa esim. yhteen osakkeeseen. Sama pätee asuntokeinotteluun. Omalla asunnolla ei oikeasti kannata lähteä keinottelemaan, silloin kaikki munat on samassa korissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu