Christinan ääni pilalla?

IhmettelijäChristina

En ole mikään Christinan fani, mutta olen aiemmin pitänyt todella paljon hänen äänestään ja musiikistaan.
Livet on ollu ihanaa kuunneltavaa, hunajaisia sulosointuja ja hän on yltänyt nuottiin kuin nuottiin kappaleissaan.
Esimerkiksi Hurt ja Beautiful ovat olleet suurenmoisia kappaleita.

Olen vain nyt huolissani, että mitä Christinan äänelle on tapahtunut?!?!
Bionic-levyllä kappaleet kuulostaa hyvältä, mutta livet eivät enää laisinkaan! :O
Onko hänen äänensä jotenkin kärsinyt runsaasta päihteidenkäytöstä tms?

Entisten ihanien lauluesitysten tilalla onkin enää pelkkää karheaa kähinää, kuten siellä Etta Jamensin hautajaisissa.

Harmittaa, jos noin kaunis ääni on mennyt pilalle, toivottavasti hän saa sen joskus kuntoon.

2

184

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • bellali

      Christinan live-esiintymiset ovat minustakin tosi hyviä. Vastaukseni on aika pitkä mutta antaa nyt mennä, lol.

      Oletko koskaan kuunnellut Etta Jamesia, livepätkissä? Hänen laulunsa oli minun ja varmaan monen muunkin pop-musiikkiin tottuneen korvissa enemmän karjumista kuin laulua. Se esitys hautajaisissa olikin mielestäni enemmän kunnianosoitus Ettalle, kuin Christinan omaa tyyliä ja laulua. Se sopi mielestäni tilanteeseen ja soul-musiikin henkeen ja soul-laulajahan Etta oli. Soul-laulajaa löytyy myös Christinasta.

      Yleisesti puhuen, mä itse tykkään Christinan äänen kirkkaudesta ja kuulaudesta ja toivoisin seuraavanlaisia esiintymisiä häneltä taas tulevaisuudessa.

      Tästä Have Yourself A Merry Little Christmas -esityksestä on vain pari kuukautta..
      http://www.youtube.com/watch?v=EQz7A-nMwoo

      Bionic-aikakaudellakin Christina esiintyi tosi upeasti livenä, siis sillä tavoin kun minä tykkään.You Lost Me
      http://www.youtube.com/watch?v=qTCMhqs_nhY

      Lift Me Upin ainokainen live-esiintyminen oli myös minusta mahtava.
      http://www.youtube.com/watch?v=YoTZYyjex-I

      Mä mietin asian niin, että Christina esiintyy aina uuden aikakauden alussa parhaiten, hän ääntää laulunsanat selvemmin ja laulaa kurinalaisesti ja kuulaasti. Jos siis vertaan Christinan parhaita esityksiä jokaiselta aikakaudelta hänen uransa ajalta, toki hänen äänensä on muuttunut mutta ne ovat kaikki mielettömän hyviä esiintymisiä. En jotenkin osaa ajatella sitä siis niin että jos tulee yksi tai parikin "käheämpää" esitystä, niin miettisin heti että onkohan C pilannut äänensä. Aina hän kuitenkin palautuu siitä käheydestäkin.

      Hyviä uutisia meille ääni-faneille on se, että joskus viime lokakuussa tuli vahvistus siitä että Christina käy laulutunneilla. Laulunopettaja Seth Riggs vahvisti työskentelynsä Christinan kanssa. Ehkä C oppii hallitsemaan ääntään taas paremmin.

      Mitä sitten taas tulee roskalehtiin ja kaikenmaailman Seiskojen ja iltalehtien juttuihin Christinasta, niin mä voin kertoa että voin laskea yhden käden sormilla ne harvat kerrat kun Christinasta on kirjoitettu jotain muuta kuin kuraa vaikka viimeisen vuoden aikana. Joskus kirjoittivat esimerkiksi että Christina muka ryyppää The Voicen kuvauksissa. Oikeasti asia oli ihan päinvastoin. Christina ei juo siellä ollenkaan, sen sijaan muut tuomarit ottavat aina silloin tällöin kuppia, sen vahvisti Carson Daly joka on C:n ystävä ja ohjelman juontaja.

      Mulla ei ole mitään todisteita tai mitään syytä uskoa että Christinalla olisi oikeasti jokin alkoholiongelma. Ainoa fakta juoppoilusta oli se pidätys noin vuosi sitten ja no, se oli silloin. Nyt on nyt. Ehkä olisi aika unohtaa?

      • bellali

        Jos nyt vielä jatkan tästä juoppoilusta niin mä näen asian niin, että mähän en voi tietää mitä kukakin julkkis kulissien takana tekee; juoko, käyttääkö muita päihteitä, polttaako, onko syömishäiriöitä tai muita riippuvuuksia jne.

        Se ei sinänsä mun mielestä kuulu mulle, kunhan ei mene liiallisuuksiin.

        Tykkään mä Adelestakin joka myönsi ihan julkisesti suoraan että hänellä on paheita. Tykkää, tai on tykännyt, juomisesta ja syömisestä ja polttaa vakituisesti jne. Kukaan ei silti ole kääntänyt asiaa niin että "se juo koska se on alkoholisti" tai "se syö kun se on niin pohjalla".

        Loppujen lopuksi kysehän ei ole näistä riippuvuuksista tai elämäntavoista, vaan kyse on imagosta. Ei ketään varmaan oikeasti kiinnosta juoko tai syökö vaikka Adele liikaa, kunhan siitä ei puhuta. Siltä se ainakin musta tuntuu.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      66
      2962
    2. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1761
    3. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      111
      1636
    4. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      219
      1206
    5. Pitikö mennä rakastumaan

      Oi kyllä, kyllä piti. Kiitos vaan sulle mies! Todella kiitän..
      Ikävä
      93
      923
    6. Olisin ottanut sinusta akan itselleni

      Mutta olitkin aika itsepäinen ja hankala luonne.
      Ikävä
      120
      922
    7. Mitä tai ketä kaivattusi

      muistuttaa?
      Ikävä
      60
      914
    8. Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...

      Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil
      Maailman menoa
      65
      897
    9. Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!

      No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik
      Viihde ja kulttuuri
      6
      815
    10. Hei, huomenta komistus

      Yllättääkö, että olet heti mielessä. Mukavaa päivää upea ❤️
      Ikävä
      34
      790
    Aihe