Yritän tässä miestäni lämmitellä Dubaihin lähtemään Mukaamme lähtisi myös 1,5vuotias poikamme.
Kertokaas te, jotka ootte käyneet, millasta oli ja kannattaako mennä?
Kertokaas te, jotka ootte käyneet, millasta oli ja kannattaako mennä?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Dubai sopii matkakohteeksi myös lasten kanssa, siisti, turvallinen ja loistopalvelu. Toki olennaista on mitä matkaltanne haette ja mihin ajankohtaan olette reissuun lähdössä. Shoppailusta ja rantalomailusta kiinnostuneelle erinomainen kohde, myös hyviä ruokapaikkoja on tarjolla runsaasti. Ns. nähtävyyksiä ja retkiä ei ole kuitenkaan tarjolla ihan rajattomasti, mutta kyllä siellä viikon verran niissäkin saa kulumaan. Välillä tarjolla oli sellaista luxusta ja palvelua, että olo oli jopa hieman kiusaantunut. Taksit on erittäin halpoja ja niitä ei montaa minuuttia tarvitse odotella. Tosin osalla taksikuskeista ei tuntunut olevan mitään käsitystä kaupungista ja vinkiksi, että kadun nimet ei taksikuskeille välttämättä sano mitään, joten parasta on aina täsmentää paikka jonne olet menossa isojen hotellien tai ostoskeskusten mukaan. Itse olin Dubaissa viime vuoden syyskuussa ja tämän vuoden maaliskuussa. Jos ette ole todella kuuman ilmaston ystäviä, niin touko-syyskuussa ei matkaan kannata lähteä.
Kannattaa käyttää kaupungin taksiyhtiön
Dubai Transport Companyt kermanvärisiä
takseja. Kaikissa mittarit ja paikat tuntevat
kuskit.
Yksityiset on mitä sattuu ja hinnoista ei
paljoa tietoa. Voivat ottaa mitä vain.
Dubai on loistopaikka kaikille muille paitsi
niille jotka haluaa vetää viina ja istuskella
terasseilla.
Viinan saanti on siellä hankalaa ja kallista
ja terasseja ei ole.
niin ja kyllähän kaupungista viinaa löytyy, tosin ei terassipaikkoja, niin tai taitaapa olla yksi sellainenkin, auki vain "talvisaikaan". Lähes jokaikisestä hotellista(ravintolat aina hotellien yhteydessä) saa juotavaa, muutakin kuin moctailseja, jos jano yllättää. Niin ja hintataso on kyllä ihan suomen luokkaa, jollei aavistuksen halvempaakin. Ja naisille tiedoksi, että useissa baareissa naisille ilmaiset drinkit, jos sattuu ko. päivänä olemaan ladys night.
Vaikka olenkin vasta 14 vuotias likka, olen silti matkustellu espanjassa, kreikassa, turkissa, bahrainissa ja dubaissa, ja viimeiseksi mainittu oli mahtavin paikka kaikista, EHDOTTOMASTI! :)
Suuren kaupungin pilvenpiirtäjät, lämminhenkiset basaarit, upeat hiekkarannat ja hyvätasoiset hotellit on kyllä jääny mieleen..:) Oih, tulen ihan kateelliseksi sulle, ku pääset sinne.. ;) Kannattaa todellakin mennä.. :) Et tule pettymään. Lapsenkin kanssa on helppo matkustaa, maa on turvallinen, ja rikollisuutta ei todellakaan kannata pelätä!Meilläkin oli mukana dubaissa ollessamme 3 vuotias pikkupoika, joka viihtyi siellä erinomaisesti. :) Hyvää matkaa teille jos päätätte lähteä :).
Olen pari kertaa käynyt Dubaissa, viime talvena lasten kanssa ja suosittelen lämpimästi. Huippu paikka! Erittäin siistit ja rauhalliset rannat,ystävälliset ihmiset, eksoottinen ilmapiiri, hyvä ruoka. Todellakin, taksit ovat halpoja ja niitä on runsaasti. Hotellit korkeatasoisia.Nähtävää laidasta laitaan, loistokasta ja kurjaa. Turvallista liikkua iltaisinkin. Kannattaa mennä, en löydä mitää negatiivista paikasta!!
Mitä maksaa elektroniikka lähinnä kamerat esim canon ixux 500 tai vastaava? Vao ostanko suomesta?