Suuri kiitos nimimerkeille dmr, Eteenpäinmenijä, Zorro, Totuuden etsijä, Auditoija, Jude ja kaikille muille, jotka ovat vaivautuneet lukemaan viestejäni ja tarjonneet tietoa minulle suht´ oudosta alasta. Olette kaikki olleet erittäin ystävällisiä ja avuliaita, kiitos! Myöntää täytyy, että viestienne lukeminen ja tämän keskustelupalstan seuraaminen yleensäkin on ainakin minulle antanut moniulotteisempaa ja vähemmän ennakkoluuloista käsitystä Scientologiasta. "Sisäistä scientologiani" en ole vielä löytänyt, mutta ainakin uskoisin ymmärtäväni paremmin ajatusmaailmaanne.
Tässä vaiheessa lienee aiheellista mainita, että olen itse kouluttautumassa mielenterveystyön ammattihenkilöksi. Alunperin ajauduin tälle palstalle luettuani muilta palstoilta ja yleensäkin netistä scientologien "perinteisempää" mielenterveystyötä kohtaan osoittamaa kritiikkiä - halusin tietää, mihin tämä kritiikki perustuu ja mitä kaiken takana on. Kyselyjäni aloittaessani en maininnut omasta viitekehyksestäni, koska halusin välttää itseeni kohdistuvat ennakkoluulot ja mahdollisen fleimauksen. Kyllä, olin ennakkoluuloinen ja suhtauduin melko kielteisesti Scientologiaan.
Asennoitumiseni kuitenkin muuttui kyselyjeni ja palstaan tutustumisen myötä. Olette olleet minulle hyvin ystävällisiä ja kohteliaita eikä minusta tunnu todennäköiseltä, että teitte niin vain viedäksenne rahani. :) Päinvastoin, minusta tuntuu, että olette aidosti halunneet auttaa minua löytämään saman tiedon, joka ehkä on auttanut teitä omassa elämässänne. Ja kiitos siitä!
Mielestäni Suomessa on vallan mainiosti tilaa sekä auditoijille että meille muille mielenterveystyön tekijöille. Jos muutkin kirkot järjestävät sielunhoitopalveluita, miksei Scientologia saisi?
Loppujen lopuksi lähtökohtamme eivät edes ole kovin erilaiset. Vaikka näkemyksemme ihmismielestä poikkeavat, olemme kuitenkin kaikki etsimässä ihmismielen perimmäistä olemusta ja apua mielenterveyden ongelmista kärsiville. En enää näe uskontokuntaanne vain rahanahneina huijareina (kuten häpeäkseni tunnustan nähneeni vielä pari viikkoa sitten) ja toivon, ettette tekään näe minua vain vallan- ja rahanhaluisena kallonkutistajana. Uskokaa minua kun sanon, etten alalle suinkaan vallan ja rahan perässä lähtenyt - jos niitä kaipaisin, olisin suunnannut oikeustieteelliseen tai kauppakorkeakouluun. Rahan perässä ei kannattaisikaan tulla, sillä alamme palkat ovat melkoisen huonot verrattuna näin laajan tutkinnon tehneiden palkkoihin yleensä.
Lähtökohtanani (ja myös kaikkien niiden opiskelutovereideni, joiden kanssa olen asiasta keskustellut, lähtökohtana) oli - ja on edelleen - aito kiinnostus ihmismieltä kohtaan ja aito huoli mielenterveysongelmista - aivan lähipiirissäni kun kovin moni kamppailee mielenterveytensä kanssa. Ja jos löydän menetelmän, joka aivan selkeästi toimii paremmin kuin minulle koulutetut, siirryn oitis kyseisen menetelmän käyttäjäksi. Juuri tästä syystä tiedustelin, onko dianetiikkaa tutkimuksissa vertailtu esim. lääkehoitoon, psykoterapiaan tai niiden yhdistelmään. Itsekin kun tiedostan esim. psykoosien lääkehoitoon tällä hetkellä liittyvät ongelmat. Ja niin tiedostaa moni muukin alalla toimiva.
Kyllä tällä alalla toimivat pyrkivät yleensäkin kehittämään omaa työtään ja aidosti tuomaan apua ihmisille. Esimerkiksi uusista lääkkeettömistä (tai ainakin mahdollisimman pieniin annostuksiin perustuvista) psykoosien hoitomuodoista oli tänä aamuna ihan hyvä kirjoitus Mielenterveys-foorumilla:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=599&posting=22000000003846414
Eli, eli... Kiitos kaikille siitä, että hälvensitte ennakkoluulojani Scientologiaa kohtaan. Toivottavasti itse onnistuin hälventämään mahdollisia ennakkoluuloja muuta mielenterveystyötä tekeviä kohtaan. Olen ajatuksella ja suurella mielenkiinnolla lukenut minulle antamianne vastauksia ja toivonkin, että mielenkiintoinen ja asiallinen keskustelumme voi jatkua vastakin. Ainakin omia näkökulmiani se on avartanut. Mielelläni kuulisin jatkossakin teidän näkökulmianne. Hankin toissapäivänä käsiini myös erään Hubbardin teoksen. Vaikka Hubbardin ihmis- ja maailmakäsitys eivät ehkä olekaan "minun juttujani", on minusta silti erittäin hyvä tutustua kaikkiin näkökulmiin jostain asiasta.
Kiitoksia kaikille, jotka jaksoivat lukea tämän pitkähkön "itsetutkiskeluni" loppuun saakka. :)
Tässä vaiheessa lienee aiheellista mainita, että olen itse kouluttautumassa mielenterveystyön ammattihenkilöksi. Alunperin ajauduin tälle palstalle luettuani muilta palstoilta ja yleensäkin netistä scientologien "perinteisempää" mielenterveystyötä kohtaan osoittamaa kritiikkiä - halusin tietää, mihin tämä kritiikki perustuu ja mitä kaiken takana on. Kyselyjäni aloittaessani en maininnut omasta viitekehyksestäni, koska halusin välttää itseeni kohdistuvat ennakkoluulot ja mahdollisen fleimauksen. Kyllä, olin ennakkoluuloinen ja suhtauduin melko kielteisesti Scientologiaan.
Asennoitumiseni kuitenkin muuttui kyselyjeni ja palstaan tutustumisen myötä. Olette olleet minulle hyvin ystävällisiä ja kohteliaita eikä minusta tunnu todennäköiseltä, että teitte niin vain viedäksenne rahani. :) Päinvastoin, minusta tuntuu, että olette aidosti halunneet auttaa minua löytämään saman tiedon, joka ehkä on auttanut teitä omassa elämässänne. Ja kiitos siitä!
Mielestäni Suomessa on vallan mainiosti tilaa sekä auditoijille että meille muille mielenterveystyön tekijöille. Jos muutkin kirkot järjestävät sielunhoitopalveluita, miksei Scientologia saisi?
Loppujen lopuksi lähtökohtamme eivät edes ole kovin erilaiset. Vaikka näkemyksemme ihmismielestä poikkeavat, olemme kuitenkin kaikki etsimässä ihmismielen perimmäistä olemusta ja apua mielenterveyden ongelmista kärsiville. En enää näe uskontokuntaanne vain rahanahneina huijareina (kuten häpeäkseni tunnustan nähneeni vielä pari viikkoa sitten) ja toivon, ettette tekään näe minua vain vallan- ja rahanhaluisena kallonkutistajana. Uskokaa minua kun sanon, etten alalle suinkaan vallan ja rahan perässä lähtenyt - jos niitä kaipaisin, olisin suunnannut oikeustieteelliseen tai kauppakorkeakouluun. Rahan perässä ei kannattaisikaan tulla, sillä alamme palkat ovat melkoisen huonot verrattuna näin laajan tutkinnon tehneiden palkkoihin yleensä.
Lähtökohtanani (ja myös kaikkien niiden opiskelutovereideni, joiden kanssa olen asiasta keskustellut, lähtökohtana) oli - ja on edelleen - aito kiinnostus ihmismieltä kohtaan ja aito huoli mielenterveysongelmista - aivan lähipiirissäni kun kovin moni kamppailee mielenterveytensä kanssa. Ja jos löydän menetelmän, joka aivan selkeästi toimii paremmin kuin minulle koulutetut, siirryn oitis kyseisen menetelmän käyttäjäksi. Juuri tästä syystä tiedustelin, onko dianetiikkaa tutkimuksissa vertailtu esim. lääkehoitoon, psykoterapiaan tai niiden yhdistelmään. Itsekin kun tiedostan esim. psykoosien lääkehoitoon tällä hetkellä liittyvät ongelmat. Ja niin tiedostaa moni muukin alalla toimiva.
Kyllä tällä alalla toimivat pyrkivät yleensäkin kehittämään omaa työtään ja aidosti tuomaan apua ihmisille. Esimerkiksi uusista lääkkeettömistä (tai ainakin mahdollisimman pieniin annostuksiin perustuvista) psykoosien hoitomuodoista oli tänä aamuna ihan hyvä kirjoitus Mielenterveys-foorumilla:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=599&posting=22000000003846414
Eli, eli... Kiitos kaikille siitä, että hälvensitte ennakkoluulojani Scientologiaa kohtaan. Toivottavasti itse onnistuin hälventämään mahdollisia ennakkoluuloja muuta mielenterveystyötä tekeviä kohtaan. Olen ajatuksella ja suurella mielenkiinnolla lukenut minulle antamianne vastauksia ja toivonkin, että mielenkiintoinen ja asiallinen keskustelumme voi jatkua vastakin. Ainakin omia näkökulmiani se on avartanut. Mielelläni kuulisin jatkossakin teidän näkökulmianne. Hankin toissapäivänä käsiini myös erään Hubbardin teoksen. Vaikka Hubbardin ihmis- ja maailmakäsitys eivät ehkä olekaan "minun juttujani", on minusta silti erittäin hyvä tutustua kaikkiin näkökulmiin jostain asiasta.
Kiitoksia kaikille, jotka jaksoivat lukea tämän pitkähkön "itsetutkiskeluni" loppuun saakka. :)
Vastaukset 24
Vanhimmat
Tunnut kyllä kirjoituksistasi päätellen olevan ihan vilpittömällä asialla sinäkin. Eli on kyllä ehdottomasti hienoa kuulla jonkun perinteistä mielenterveyspuolta opiskelevan suhtautuvan sinun laillasi scientologiaan. On tietysti hyvä tietää, että scientologia tietysti jatkaa eteenpäin menemistään ja ihmisten auttamista oltiin siitä mitä mielipidettä tahansa.
Mutta kysyisin paria asiaa. Mites nyt sitten kun opiskelet tätä "perinteistä" mielenterveystyön ammattilaisuutta, eikös tämä scientologia nyt ole teille kielletty ja vääräoppinen aihe tutkittavaksi? Miten uskallat ja pystyt siis tutkimaan tätä aihetta? Joudutko tekemään tämän "tutkimustyösi" niin sanotusti salassa vai saatko opiskella ja tutkia mitä itse haluat?
Kiitoksia luottamuksesta ja kohteliaasta vastineesta. *kumartaa* :)
Heh, eihän meitä todellakaan ole kielletty mihinkään tutustumasta... Tiedettähän tässä ollaan tekemässä ja tieteessä ei saa olla tabuja. Kyllä ainakin meitä on aina pelkästään kannustettu ottamaan selvää mitä erilaisimmista näkökannoista. Tiedehän edistyy juuri siten, että joku kyseenalaistaa vanhat käsitykset ja laatii jonkin tutkimuksen, jossa selvittää asioita. Tiede ei voi paljonkaan edistyä ilman oppositiota!
Tietenkin on asioita, joita ei oikein voi tieteellisesti tutkia (esim. Jumalan olemassaolo/-olemattomuus). Niihin ei TIETEENTEKIJÄNÄ voi ottaa kantaa, mutta yksityishenkilönä tietenkin kyllä. Kyllä tieteentekijäkin saa uskoa.
Eli ei, en joudu salailemaan yhtään mitään. Meitä päinvastoin kannustetaan selvittämään asioita ja kyseenalaistamaan vanhaa.
Unohdin vallan kiittää kysymisestä. :) Olette jaksaneet lukea pitkiä viestejäni ja vastailleet kärsivällisesti, joten on pelkästään kohtuullista, että itsekin yritän vastailla, mikäli jollakulla herää kysymyksiä omalta alaltani... :) Vuoroin vieraissa ja niin edelleen...
Ennakkoluuloja kun mielestäni voisi hälventää puolin ja toisin... Ja kyllä ainakin minun mielestäni kummallakin osapuolella saattaisi olla jotain opittavaa toisesta. :)
Eli, eli... Kiitos kysymyksestä!
Aika pelottava olisi ajatus, että tiedettä tekeviä kiellettäisiin tutustumasta joihinkin kirjoihin tai oppisuuntiin... Tällainen sensuuri on historian aikana yleensä liittynyt siihen, että tiedettä ollaan valjastamassa jonkin uskonnon tai poliittisen atteen keppihevoseksi. Heinrich Heinen sanoin: "Siellä missä poltetaan kirjoja, poltetaan seuraavaksi ihmisiä."
Mukava oli lukea kirjoitustasi. Olisi mukavaa jos muutkin tutkisivat Scientologiaa avoimin mielin kuten sinä. Aivan puolueettomasti en voi tätä sanoa=), mutta suosittelisin jonkin kirjan lukemista, koska Scientologia on satoja vuosia psykologiaa edellä. => esim. Dianetiikka-kiraj tai Erään Teiteen Kehitys.
Aivan, sanoin satoja vuosia edellä. Todennäköiseti totuus on, että se on tuhansia vuosia edellä, mutten halua liioitella. Tämän voin sanoa, vaikka tiedänkin psykologiasta vain pintaraapaisun verran. Se, mitä kuitenkin näin työskennellessäni muinoin Hesperian sairaalassa oli karua katseltavaa. Ihmisten huumaamista ja pyydettiinpä minut kerran mukaan kun annettiin sähköshokkeja eräälle ja tutustuin lobotomian uhriin, jolta meni tämän hoidon aikana puolet puhekyvystä.
Varmuudella voin sanoa, etten ole törmännyt ihmiseen, joka haluaisi hänelle tehtävän sähköshokkeja tai lobotomiantai pakotettavan syömään suuria määriä lääkkeitä, mitkä kääntävät silmät nurnpäin muutamaksi tunniksi ja saavat valkoisen kuolan valumaan yhtäjaksoisesti.
Scientologia on taas menetelmä, joka perustuu kaikita osin ihmisen vapaaehtoisuuteen - ja auditointi-istunto päättyy aina iloon. Kaikista surullisimmatkin asiat kääntyvät loppujen lopuksi nauruksi, kun niiden todelliset taustat selviävät.
Kiitos samoin. Erittäin mukava lukea asialliseen sävyyn ja kohteliaasti kirjoitettua kirjoitustasi. :) Kaiken lisäksi huomaan sinun olevan sikäli poikkeuksellinen, että osaat myöntää itsellesi ja muille, ettet tiedä jostain asiasta kuin pintaraapaisun verran... Kunnioitan paljon moista nöyryyttä oman tietämisen suhteen! Varsin moni etenkin Mielenterveys-foorumille kirjoittelevista tuntuu kuvittelevan, että tietää kaiken esim. psykologiasta, koska on joskus lukenut Valittujen palojen artikkelin masennuksesta... Uskoisin, että moni tälläkin foorumilla kuvittelee tietävänsä kaiken Scientologiasta, vaikkei asiaan ole yhtä lehtiartikkelia enempää perehtynyt.
Mutta, mutta... Tämä on juuri se osuus (onneksi suurelta osin menneisyyteen kuuluva) mielenterveystyön historiasta, josta en todellakaan ole ylpeä - päinvastoin. Uskoakseni nämä melkoisen karmaisevat kokemuksesi sijoittuvat... arvioisin, että 60- tai viimeistään 70-luvulle? Olenko oikeassa? Tämän jälkeen paljon muutoksia nimittäin on tapahtunut...
Psykokirurgia on lakkautettu Suomessa kokonaan, mikä on mielestäni erittäin hyvä asia. Myös vanhan polven neuroleptejä ollaan korvaamassa uuden polven psykoosilääkkeillä, joiden sivuvaikutukset ovat huomattavasti vähäisemmät... (Tuo tardiivi dyskinesia ja muut ekstrapyramidaalioireet ovat todellakin kurjia...) Lisäksi eri puolilla Suomea ollaan pyrkimässä siirtymään Avoimen Dialogin menetelmään, jossa pyritään hoitamaan jopa pahimmat psykoositapaukset ilman lääkitystä ja osastohoitoa, perheen ja läheisten tuella.
Myös sähköhoitoa sovelletaan enää vain niihin tapauksiin, joilla ei hoitovastetta olla mitenkään muuten saavutettu. Lisäksi sähköhoitoa annetaan enää vain syvässä anestesian tilassa, lihasrelaksanttien kanssa (ehkäisee kouristuksia) ja ainoastaan toiselle puolen päätä...
Mutta kyllä edelleen tullaan joissain asioissa Suomessa muuta maailmaa jäljessä. Edelleen 40% osastopotilaista on osastolla vasten tahtoaan, kun useissa muissa Euroopan maissa luku on 10%. Uskoisin, että tässä on tapahtumassa muutosta. Osastoja on 80-luvulta lähtien lakkautettu todella kovaa vauhtia (sairaansijojen määrä on nykyään vajaa neljännes siitä, mitä se oli 80-luvun alussa) ja hoidossa pyritään siirtymään enemmän avohoitoon. Mikä on minusta periaatteena erittäin hyvä, mutta ikävä kyllä avohoitoa ei olla laajennettu samaa vauhtia kuin osastopaikkoja on lopetettu, jolloin osa potilaista kuuluu jääneen vähän "tyhjän päälle".
Kuitenkin pääsääntöisesti ollaan osastohoitopainotteisesta mielenterveystyöstä siirrytty avohoitopainotteiseen.
Itse olen kouluttautumassa psykologiksi, joten minulla ei sinällään ole mitään tekemistä lääkkeiden tai sähköhoidon kanssa... En tule niitä määräämään, antamaan tai edes suosittamaan. Oma mielipiteeni asiasta onkin, että näistä biologisista hoitomuodoista ollaan tehty aivan liikaa pakettiratkaisuja, joita käytetään ainoana hoitomuotona unohtaen psyykkiset ja sosiaaliset tekijät. Uskoisin, että tähän on ollut vaikuttamassa toisaalta lääkkeiden edullisuus esim. terapiaan verrattuna ja toisaalta mielenterveysalan suuri pula työntekijöistä - reseptin kirjoittaminen vie terapiaistuntoa vähemmän aikaa.
Toisaalta minusta tuntuu, että aina kiireinen nykyihminen monesti kokee asiakkaanakin lääkkeet jotenkin esim. terapiaa "helpommaksi" vaihtoehdoksi: Ei tarvitse itse tehdä mitään. Pilleriä vaan huuleen ja olo paranee. Ei tarvitse itse miettiä, pohtia ja etsiä ratkaisuja ongelmiin, kuten terapiassa.
Mutta eihän tällainen paranna kuin korkeintaan oiretta! Ei mielenterveyden häiriön psyykkisiä ja sosiaalisia syitä voida lääkkeellä parantaa! Jos esim. tuskallisia elämänkokemuksia tai läheisten ihmissuhteiden ongelmia ei ratkota, oire hyvin luultavasti uusiutuu heti, kun lääkitys lopetetaan. Sitä paitsi vaikka sivuvaikutukset ovatkin viime vuosikymmenen aikana vähentyneet esim. uuden polven psykoosilääkkeiden myötä, niitä edelleen on. Sivuvaikutukset eivät enää ole niinkään noita karmivia ekstrapyramidaalioireita, joita itsekin viestissäsi kuvailit vaan enemmänkin esim. pahoinvointia ja päänsärkyä. Mutta inhottavaahan sekin on!
Onneksi minusta tuntuu, että erityisesti monet psykologit pistävät paljonkin kampoihin lääkkeiden liialliselle määräämiselle. Esim. monet omista opettajistani ovat pyrkineet löytämään kokonaan lääkkeettömiä hoitomuotoja. Minusta tuntuu, että tämä biomedikalistinen ihmiskuva, jossa ihmisen ajatellaan olevan yhtä kuin aivot, on tyypillisempi psykiatrien keskuudessa. Useimmat psykologit ovat kiinnostuneempia henkisistä ja sosiaalisista kuin biologisista elementeistä.
Eli, eli... Ajattelin todellakin tutustua muutamaan Hubbardin teokseen - uskon niiden ainakin laajentavan näkökulmiani. Mutta samalla voisin kehottaa sinuakin lukaisemaan erään kirjan: Haarakangas, K. & Seikkula, J. (toim.): "Psykoosi: uuteen hoitokäytäntöön". Kirjassa käsitellään heti alkuluvuissa mm. psykiatrisen hoidon kehitystä Suomessa - siis juuri sitä, kuinka tilanne on muuttunut noista sinun kokemuksistasi. Lisäksi käsitellään paljon lääkityksen ongelmia ja sitä, kuinka psykooseja voidaan hoitaa ilman lääkitystä ja usein myös ilman osastohoitoa.
Luin eilen 50-luvulla kirjoitetun ´Scientology: the Fundamentals of Thought´ -kirjan alusta Hubbardin kritiikkiä psykologiaa kohtaan ja olin pitkälti samaa mieltä. Siis psykologiasta 50-luvulla. Kyseisenä aikakautena vallalla olivat behavioristiset ja psykoanalyyttiset näkemykset ihmisestä, jotka sisälsivät melko pessimistisen kuvan ihmisestä, jonka tekemiset ovat ulkopuolisten ärsykkeiden (ja psykoanalyysin tapauksessa myös kontrolloimattomien sisäisten impulssien) määräämiä. Sittemmin onneksi muutosta on tapahtunut ja paljon. Mm. humanistisen ja kognitiivisen psykologian nousun myötä alettiin korostaa ihmistä oman elämänsä subjektina ja oman elämänsä ohjaajana. Siis paljon positiivisempaa ihmiskäsitystä! Kannattaa siis tutustua myös aivan tuoreimpaan psykologiaan - Hubbardin kirjat ovat lähtöisin 50-luvulta ja psykologia jos mikä on kehittynyt niistä päivistä. Tuskin kukaan nykyään opiskelisi tietotekniikkaakaan C-64:n ohjekirjasta (jotka sentään eivät ole kuin 20 vuotta vanhoja). :)
Totta tämä tietokoneiden nopea ja huima kehittyminen. Mutta meidän on hyvä huomioida tässä se, että ihminen on edelleenkin rakenteeltaan ja olemukseltaan täysin se sama, mikä hän on ollut 50-luvullakin. Me emme voi siinä mielessä verrata näitä kahta asiaa keskenään (ihmistä ja tietokonetta ja on hyvä muistaa se, että ihminen on luonut tietokoneen ja luo sitä edelleenkin). Ihminen ei ole kone mutta tietokone on.
Ikävä tuottaa pettymyt, mutta olin töissä mielisairaalassa 80-luvulla. Lyön vetoa, että jos kävelen nyt katsomaan suljettua osastoa, siellä ollaan yhtä sekaisin lääkkeistä kuin silloinkin. Ikävä, että ihmiskunta ei ymmärrä, että tässä ollaan myrkyttämässä kokonaista sukupolvea.
Asiallinen kirjoittelu näköjään jatkuu, tosi hieno juttu. Kirjoittelet selvästi siihen sävyyn, että itse ainakin olet miettinyt paljon näitä asioita.
Luin pari vuotta sitten sanomalehti Keski-Suomalaisesta siellä käydessäni, että on palattu sähköhoitoon taasen enemmän. Lääkkeillä kun ei kuulemma saada tarvittavaa "tehoa" aikaiseksi. Se oli kyllä huolestuttavaa tietoa. Tämä myös kuvaa sitä kovaa tuskaa minkä kanssa ollaan tekemisissä, kun meillä on vastassa mielensä kanssa kamppaileva ihminen. Eli siinä mielessä se taho (psykiatria) ilmoitti astuneensa askeleen taaksepäin.
Tästä anestesiassa annettavasta sähköhoidosta. Kyseisen lehtiartikkelin mukaan jännitettä on lisätty hoidossa. Eli tärskyt ovat luonnollisesti silloin myös kovempia. Ja tässä tule mukaan sellainen mielenkiintoinen asia, että ihmisen tallentaa tiedottomassakin tilassa. Ei mikään välttämättömän hyvä tallennus tällainen raju sähköinen shokki.
Tästä tallentamisesta tuli jokin aika sitten televisio dokumentti. Tässä dokumentissä naispuoliselle ihmiselle tehtiin leikkaus, jossa hänen kaikki elintoimintonsa oli pysäytettävä. Sydämen toiminta sekä aivotoiminta myös. Naisella oli korvissaan skannerit, joista lähti sellainen ääni, että naisen oli mahdotonta kuulla mitään ulkopuolisia ääniä. Kuitenkin nainen pystyi kertomaan leikkauksen jälkeen kiitettävällä tarkkuudella, mitä lääkärit olivat keskustelleet leikkauksen aikana. Hän pystyi myös kuvaamaan leikkauksessa käytetyt instrumentit sekä sen, että he olivat vaihtaneet suunnittelemansa piikityksen kohtaa. Lääkärit sanoivat, että heidän tieteensä ei tätä pysty selittämään. Roni löysi jo silloin dianetiikan tutkimuksissaan sen, että ihminen tallentaa aistihavaintonsa jonnekkin koko elämänsä ajan. Mielenkiintoista.
Se on totta, että mikään ei ole ilmaista. Kaikki on vaihtoa tavaroiden, palveluiden ja rahan kesken. Tämä on tietenkin OK, koska rahahan on loppujen lopuksi vain vaihdonväline. Peruuttamatonta ihmisen tuhoamista meistä hyväksyy tuskin kukaan. Ja nimenomaan tässä ihmiskunnan olisikin kyseenalaistettava ja kunnolla nämä kovat fyysiset hoitomuodot sekä lääkehuumehoidot. Ne molemmat ovat pelottavia ja tuhoisia, koska niissä molemmissa ihmisen tietoisuustasoa alennetaan tai viedään kokonaan pois. Se on myrkkyä ihmiselle. Mieli kun tallentaa eli kamera käy koko ajan.
Niin nyky-yhteiskunnassa aika on rahaa. Kaikkea kun ei voi ikävä kyllä mitata rahassa. Esimerkkinä tämä aiheena oleva mielenterveys. Aika moni olisi varmasti valmis laittamaan aikaansa jopa rahaansakkin ja valmis vaivautumaan, että saisi itsensä taasen kuntoon, jotta voisi olla tarmokas oman elämänsä rakentaja ja ehkä muidenkin elämän rakentaja.
Kirjoitat syistä ja oireista. Oireet näyttävät tosiaankin poistuvan toisinaan esim. lääkkeillä. Mutta on mahdollista, että tällainen lääkkeiden vaikutuksen alaisuudessa oleva henkilö tekee yhtäkkiä jotain aivan päätöntä. Niinkuin ne kaverit jotka ympäri maailmaa ovat ammuskelletteet järjettömästi ympärillään olevia. Lähes pokkeuksetta tällaiset henkilöt ovat olleet jonkin mielialalääkityksen alaisena. Surullista mutta totta. Eli jotain ratkaisematonta on jäänyt huomaamatta näissäkin tapauksissa.
Nämä uudet mainitsemasi hoitomuodot kuulostavat kyllä jo erittäin inhimillisiltä. Se vain on hyvin olenneinen asia, onko mielenterveyteen liittyvä syy potilaan itsensäkkään tietoisuudessa oleva asia. Eli se on varmasti totta, että nykyhetkessä on jotain minkä vuoksi hän sairastuu tai oireilee. Mutta ajatellaan vaikka todellisen syyn olevan hänen tietoisuutensa takana. Se ei niissä hyvissä ja rakentavissa keskusteluisskaan ikävä kyllä selviä hänelle itsellekkään. Ja tämä on dianetiikan tehtävä. Paljastaa henkilölle itselleen ne todelliset syyt, miksi hän ei ole voinut tulla aikaisemmin oikeasti täysin terveeksi. Ja se on myös se syy, miksi hän oireilee nykyhetkessä kenenkään, hänen itsensäkkään ymmärtämättä sitä.
Olet tässä erittäin oikeassa. :) Vertaukseni oli huono juuri edellä mainitsemistasi syistä. Yhtä kaikki edistys on mielestäni siltikin ollut vähintään yhtä huimaa kuin edistys C-64:stä tällaiseen tuliterään Athloniin, jolla itse juuri kirjoittelen. :) 50-luvulta ollaan tultu niin paljon eteenpäin, ettei 50-luvun psykologiasta ja nykypäivän psykologiasta oikein voi puhua edes samassa lauseessa.
Pettymys todellakin... Ja vielä ikävämpää on todeta, että voisit hyvinkin voittaa vedon. Uskoisin, että suljetulta edelleen löytyy henkilöitä, ihmisiä, jotka ovat yhtä pahassa jamassa kuin 80-luvullakin. Uusien lääkkeiden ja niiden vähäisempien sivuvaikutusten myötä heitä ei varmaankaan ole niin paljon kuin ennen, mutta uuden polven lääkkeet ovat niin uusi juttu, että tietääkseni ne eivät ole vielä oikein ehtineet levitä kovin laajaan käyttöön - kalliimpiakin ne lienevät. Uuden polven lääkkeitä enemmän oma toivoni lepääkin uusissa lääkkeettömissä hoitomuodoissa, joita toivoisin laajempaankin käyttöön...
Kiitoksia erittäin mielenkiintoisesta viestistäsi. Luin sen läpi useamman kerran ennen kuin ryhdyin vastaamaan, sillä viestisi kieltämättä herätti ajatuksia. Varmaan helpointa, jos poimin pätkiä kirjoituksestasi ja kerron, mitä ajatuksia ne minussa herättivät...
> Asiallinen kirjoittelu näköjään jatkuu, tosi
> hieno juttu. Kirjoittelet selvästi siihen
> sävyyn, että itse ainakin olet miettinyt paljon
> näitä asioita.
Olen itsekin hyvin tyytyväinen ja kiitollinen asiallisesta kirjoittelusta täällä... Minusta kehittyäkseen ja oppiakseen on kuultava myös omasta näkökulmasta poikkeavia näkökulmia ja siihen olette tarjonneet minulle mahdollisuuden - kiitos teille kaikille siitä! :)
Ja kyllä, olen ajatellut näitä asioita... Olen aina ollut kiinnostunut kaikista tieteistä, taiteista, uskonnoista, ajattelijoista ja olisin oikeastaan mielelläni lähtenyt opiskelemaan ihan mitä vain akateemista alaa (kauppatieteitä ja teknisiä tieteitä lukuunottamatta)! Psykologiaan päädyin, koska haluan auttaa kanssaihmisiäni ja koska ihmisen mieli on mielestäni maailman suurin mysteeri, kaikista suurin ihme. Olen matkallani kerännyt eri psykologien, uskontojen, filosofien ja kirjailijoiden ajatuksia ihmisestä ja kaikesta siitä yrittänyt muodostaa oman käsitykseni ihmisestä ja ihmisyydestä. Kiitos, että saan kulkea teidänkin kanssanne kappaleen matkaa tällä etsintäretkelläni! :)
> Luin pari vuotta sitten sanomalehti
> Keski-Suomalaisesta siellä käydessäni, että on
> palattu sähköhoitoon taasen enemmän. Lääkkeillä
> kun ei kuulemma saada tarvittavaa "tehoa"
> aikaiseksi. Se oli kyllä huolestuttavaa tietoa.
Tämä oli minulle uutta tietoa... En tiennytkään sähköhoidon viime vuosina lisääntyneen. Ei ilahduta kyllä minuakaan tämä tieto. Mutta toivoisin muutosta tällä hetkellä tutkimuksen kohteena olevasta magneettihoidosta. Uskoisin sen jälleen vähentävän sähköhoidon käyttöä, sillä vaikuttaisi siltä, että magnetismin avulla saavutetaan hyvä hoitovaste ja ainakin näillä näkymin ilman haittavaikutuksia (lievää päänsärkyä saattaa esiintyä). Magnetismi on kuitenkin vasta tutkimuskäytössä, joten saapa nähdä... Itse ainakin toivoisin siitä sähköhoidon korvaajaa.
> Tästä tallentamisesta tuli jokin aika sitten
> televisio dokumentti. Tässä dokumentissä
> naispuoliselle ihmiselle tehtiin leikkaus,jossa
> hänen kaikki elintoimintonsa oli pysäytettävä.
Olen kuullut tästä dokumentista aiemminkin ja minua todella harmittaa, koska en ole sitä nähnyt... En ole itsekään vielä löytänyt tieteellistä selitystä tälle ilmiölle, joskin esim. nk. "Hidden observer" -teoria mielestäni saattaisi liittyä samaan ilmiöön... ehkä...
Tätä en voi sanoa tieteentekijänä (enkä edes sellaiseksi opiskelevana), koska minulla ei ole mitään tieteellistä näyttöä tälle, mutta... Yksityishenkilönä itse USKON, että ihmisessä on jokin osa, "sielu" tai "henki" tms., joka ei ole osa ruumistamme. Uskon siis ihmisellä olevan sekä ruumiillinen että henkinen puolensa. Ja itse myös uskon tämän henkisen puolen selviävän, vaikka ruumis kuolisikin.
Mutta kuten sanoin, tämä on henkilökohtaista uskomustani eikä sille ole löydetty mitään tieteellistä tukea... Enkä usko, että "sielua" tai "henkeä" voidaankaan koskaan tieteellisesti osoittaa olevan olemassa. Toisaalta uskon myös, ettei tällaisen ruumiista riippumattoman aspektin olemassaoloa voida myöskään tieteellisesti kumota, joten asia lienee riippuvainen jokaisen uskosta.
Ja miksipä aivan kaiken pitäisikään olla tieteellisesti tutkittavissa? Mielestäni tässä maailmassa tarvitaan myös sellaisia asioita, joihin pitää vain uskoa.
> Ne molemmat ovat pelottavia ja tuhoisia, koska
> niissä molemmissa ihmisen tietoisuustasoa
> alennetaan tai viedään kokonaan pois.
Tässä pitäisi mielestäni erottaa toisistaan psykoosilääkkeet ja muut psyykenlääkkeet... Esim. masennuslääkkeiden kohdalla ei mielestäni voida puhua tietoisuudentilan "laskusta". Tämä käsitykseni ei perustu pelkästään kirjatietoon lääkkeiden vaikutuksesta vaan myös lähipiirini kokemuksiin. Tunnen nimittäin henkilökohtaisesti monta masennuslääkitystä käyttävää tai käyttänyttä.
Etenkin vanhemmat psyykenlääkkeet aiheuttavat ainakin passivoitumista - ehkä sitä sitten voitaisiin nimittää "tietoisuuden tilan laskuksi", en tiedä. En uskalla ottaa asiaan kantaa, koska en ole lääkeasiantuntija. Tulevassa työssäni minun ei (onneksi) tarvitse olla lääkkeiden kanssa oikeastaan missään tekemisissä.
> Niin nyky-yhteiskunnassa aika on rahaa. Kaikkea
> kun ei voi ikävä kyllä mitata rahassa.
> Esimerkkinä tämä aiheena oleva mielenterveys.
Tästä olen aivan täsmälleen samaa mieltä! Minua suututtaa aivan julmetusti nähdä, kuinka suomalaista palvelujärjestelmää ajetaan alas leikkaamalla opetustoimen, sosiaalitoimen ja terveydenhuollon määrärahoja. :( Mielestäni nämä asiat pitäisi ensimmäisenä turvata, jos halutaan puhua hyvinvointivaltiosta! Näissä asioissa on todellakin kysymys asioista, joita ei voi rahassa mitata...
> Nämä uudet mainitsemasi hoitomuodot kuulostavat
> kyllä jo erittäin inhimillisiltä. Se vain on
> hyvin olenneinen asia, onko mielenterveyteen
> liittyvä syy potilaan itsensäkkään
> tietoisuudessa oleva asia. Eli se on varmasti
> totta, että nykyhetkessä on jotain minkä vuoksi
> hän sairastuu tai oireilee. Mutta ajatellaan
> vaikka todellisen syyn olevan hänen
> tietoisuutensa takana. Se ei niissä hyvissä ja
> rakentavissa keskusteluisskaan ikävä kyllä
> selviä hänelle itsellekkään. Ja tämä on
> dianetiikan tehtävä. Paljastaa henkilölle
> itselleen ne todelliset syyt, miksi hän ei ole
> voinut tulla aikaisemmin oikeasti täysin
> terveeksi. Ja se on myös se syy, miksi hän
> oireilee nykyhetkessä kenenkään, hänen
> itsensäkkään ymmärtämättä sitä.
Huh, pitkä pätkä, jossa on paljon todella hyvää asiaa... Olen samaa mieltä. Onhan jo psykoanalyysin päivistä asti ajateltu, että jokin tiedostamattomaan suljettu muisto aiheuttaa esim. neuroottista käytöstä. Itsekin uskon, että näin voi olla, mutta ei suinkaan aina... Häiriöt, ihmiset ja elämänkokemukset ovat kaikki erilaisia ja uskoisin myös, että häiriöihin johtaneet syyt ovat usein hyvinkin erilaisia...
On joitain häiriöitä (Alzheimerin tauti, "delirium tremens" eli juoppohulluus, amfetamiinipsykoosi jne.), joilla tuntuu olevan melkoisen selkeästi biologinen perusta... Jotkut häiriöt (posttraumaattinen stressireaktio, sopeutumishäiriö, "burn-out"...) puolestaan tuntuvat lähtevän stressaavista tai suorastaan musertavista elämänmuutoksista, joihin ei yksilöllä ole aikaa ja voimavaroja sopeutua... Toisten (jotkin pelot, paniikkihäiriö, masennus...) taustalla voi hyvinkin olla tiedostamattomaan suljettuja muistoja, tunteita tai ajatuksia...
Ja aika usein tuntuu, että kysymys voisi olla vaikka kaikista näistä yhdessä... Esim. ilmeisestikin jokin tekijä perimässä altistaa skitsofrenialle (skitsofreenikoiden lapsilla on poikkeuksellisen paljon skitsofreniaa vaikka heidät olisi adoptoitukin heti syntymän jälkeen, lisäksi skitsofreenikon saamille identtisille kaksosille puhkeaa erimunaisia kaksosia todennäköisemmin skitsofrenia...). Geenit eivät kuitenkaan AIHEUTA skitsofreniaa. Ilmeisesti geenit aiheuttavat alttiuden sairastua, lisäävät sairastumisriskiä, mutta stressaavat elämänkokemukset, traumat tms. laukaisevat sairauden.
Koska syyt ovat ainakin minun nähdäkseni hyvin moninaisia, tarvitaan minun mielestäni myös hyvin moninaisia hoitokeinoja... Jos kysymys on esim. dementiasta, uskoisin, että lääkehoito voisi olla ihan paikallaan... Jos kysymys on esim. elämäntilanteisiin sopeutumisen ongelmasta, jokin ratkaisukeskeinen, tulevaisuuteen suuntautuva terapia saattaisi olla avuksi... Tai ihan puhdas sosiaalinen tuki. Jos taas kysymyksessä on tiedostamattomaan torjuttu muisto, tunne tai ajatus, psykoanalyyttinen, paljastava terapia voisi olla hyvä... Myös dianetiikka on käsittääkseni suuntautunut tällaisten ongelmien hoitoon. (*)
Samaten uskon, että erilaisille ihmisille sopivat erilaiset hoidot... Tiedän sellaisia, jotka eivät halua puhua ongelmistaan, joten he hakeutuvat kuvataide-, tanssi- tai musiikkiterapiaan. Jotkut haluavat tavata muita samanlaisista ongelmista kärsiviä ja ratkoa ongelmiaan yhdessä heidän kanssaan, löytää tukea itselleen muiden tukemisen kautta... Heille sopiva voisi olla vertaisryhmä tai ryhmäterapia. Jotkut puolestaan haluavat keskittyä nimenomaan itseensä... Heille yksilöterapia voisi olla paras vaihtoehto. Tai ehkäpä dianetiikka...? (*)
Eli, eli... Koska ihmiset, häiriöt ja elämänkokemukset ovat erilaisia, uskon, että hoitojenkin tulee olla erilaisia. Jos hoitovastetta ei jollain hoidolla saavuteta, uskon, että monesti on kysymys siitä, että hoito on valittu väärin. Tästä syystä minusta erilaisten hoitomuotojen paljous on suuri rikkaus. Mielestäni on erittäin hyvä, että Suomesta löytyy ryhmäterapioita, syväterapioita, ratkaisukeskeisiä terapioita, dianetiikkaa, kirkollista sielunhoitoa, palvelevia puhelimia, vertaisryhmiä, tukihenkilöitä, taideterapioita... Haaste ehkä onkin, kuinka löytää jokaiselle se sopivin hoitomuoto - ja rahoitus siihen.
Ja tietenkin... Aina parempi, jos mitään varsinaista hoitoa ei tarvita! Jos ihminen itse tai yhdessä lähipiirinsä kanssa löytää ongelmaan ratkaisun, on se kaikille parempi. Suomen mielenterveyspalvelut ovat jo nyt niin täydellisen ja hirvittävän ylibuukattuja ja jonot niin pitkiä, että aina parempi, jos ihmiset toipuvat ilman ammattiapua. Jos henkilö toipuu ulkoilemalla, harrastamalla, ottamalla vähän lomaa ja matkustamalla, tapaamalla ystäviä tms., se on pelkästään hienoa - sekä hänen itsensä että kiireisten ammattilaisten puolesta.
Ja miksi lähteä hoitamaan sellaista, mikä ei ole häiriö. Kaikki ovat joskus alakuloisia, useimmat meistä pelkäävät jotain jne. Silti mielenterveystyössä ei mitään pidetä häiriönä, ellei se tuota merkittävää ja pitkäaikaista haittaa tai kiusaa henkilölle itselleen tai hänen lähipiirilleen. Suurimmalla osalla on nuoruusiässä jotain pakko-oireita, jotka eivät ketään haittaa - antaa niiden olla! Häiriö on kyseessä vasta, kun pakko-oireet syövät tunteja päivästä ja aiheuttavat paljon ahdistusta! Itse kammoan syöpäsairauksia, mutta se ei oikeastaan haittaa minua lainkaan - en mielelläni seuraa syöpädokumentteja, mutta muuten tämä pikku kammo ei rajoita elämääni. En ole siis nähnyt mitään syytä pyrkiä sitä muuttamaan - päinvastoin, pidän sitä piirteenä, joka tekee persoonallisuudestani entistäkin rikkaamman ja vivahteikkaamman!
Eli ammattiavun hakemista parempi vaihtoehto on löytää itse jaksamisen avaimet omasta elämästään. Ja turha on muuttaa sellaista, mikä ei ketään haittaa!
Etenkin viestisi viimeisestä kappaleesta näkyi, että sinäkin olet ajatellut asioita ja kaikesta päätellen käynyt läpi omakohtaisen prosessin, ehkä pidemmänkin, ennen päätymistäsi nykyiseen maailmankuvaasi. Kunnioitan sellaista todella! Kunnioitan paljon jokaista, joka ei vain elä maailmassa vaan myös pohdiskelee sitä. Jos joku on tutustunut eksistentiaaliseen filosofiaan, hän tietänee, mitä tarkoitetaan termeillä "Eksistenz" ja "Dasein". Itse tarkoitan juuri tätä - sinä et selvästikään vain "ole olemassa" vaan myös pohdit omaa olemassaoloasi ja maailmaa laajemminkin. Se on hyvin kunnioitettavaa!
(*) Nämä varsin laimeat ilmaisuni eivät tarkoita, että vähättelisin dianetiikkaa millään tapaa... Toivottavasti kukaan ei asiaa niin käsittänytkään. Uskon, että dianetiikasta on hyötyä monille ihmisille, mutta pyrin aina olemaan hyvin varovainen sanojeni suhteen ja yritän olla väittämättä mitään sellaista, mille minulla ei ole vahvoja perusteita. Psykoterapian vaikuttavuuteen olen tutustunut niin paljon sekä kirjallisuuden, tutkimustulosten että monien läheisteni kokemusten kautta, että uskallan puhua sen vaikuttavuudesta varmemmin kuin dianetiikasta, johon tutustumiseni on vasta aluillaan. Uskon siitä olevan apua moniin ongelmiin ja ehkä puhun varmempaan sävyyn, kunhan olen itse tutustunut asiaan tarkemmin. Sallikaa minun siihen asti käyttää näin "laimeita ilmaisuja", sillä pyrin todellakin olemaan hyvin tarkka sen suhteen, etten esitä tietäväni enempää kuin todella tiedän.
Ehkä parempi vertaus saattaisi löytyä vaikkapa tuolta tähtitieteen puolelta... 50-luvun psykologian opiskelu nykypäivänä on vähän sama kuin opiskelisi tähtitiedettä Ptolemaioksen teksteistä. :) Asialla on mm. historiallista mielenkiintoa, mutta käsitys tieteenalasta muodostuu erittäin puuttelliseksi ja jopa vääristyneeksi.
>Mutta kuten sanoin, tämä on henkilökohtaista >uskomustani eikä sille ole löydetty mitään >tieteellistä tukea... Enkä usko, että "sielua" >tai "henkeä" voidaankaan koskaan tieteellisesti >osoittaa olevan olemassa. Toisaalta uskon myös, >ettei tällaisen ruumiista riippumattoman aspektin >olemassaoloa voida myöskään tieteellisesti >kumota, joten asia lienee riippuvainen jokaisen >uskosta.
Tähän totean, että tämä ei saa olla uskon asia, vaan se on itse havaittava eli siitä on saatava omakohtainen havainto. Silloin siinä on järkeä. Katsoitko muuten ohjelmaa entiset elämät? Sekin oli tukemassa tätä ihmisen henkisyyttä ja entistä elämää (löytyyhän sillekkin tietysti eri selityksiä kaikelta suunnalta). Perinteinen Jeesus uskohan perustelee tällaista entiseen elämään palaamista saatanan juttuna. Kaukaa on haettu mielestäni sekin, mutta selitys kylläkin. No mitähän tällaisen asian tieteellistäminen sitten oikein vaatisi???
>Huh, pitkä pätkä, jossa on paljon todella hyvää >asiaa... Olen samaa mieltä. Onhan jo >psykoanalyysin päivistä asti ajateltu, että jokin >tiedostamattomaan suljettu muisto aiheuttaa esim. >neuroottista käytöstä. Itsekin uskon, että näin >voi olla, mutta ei suinkaan aina... Häiriöt, >ihmiset ja elämänkokemukset ovat kaikki erilaisia >ja uskoisin myös, että häiriöihin johtaneet syyt >ovat usein hyvinkin erilaisia...
Kyllä meillä kaikilla on varmastikkin omat elämänkokemukset/elämässämme tapahtuneet asiat. Eli olemme varmasti jokainen oma yksilömme ja omanlaisemme. Emmehän me ole todellakaan koneita vaan niiden tekijöitä.
Mitäs jos ihmisen todellinen perusrakenne onkin kaikilla sama (keho, henkinen osa, tietoinen mieli ja "tiedostamaton" mieli), mutta mielen sisällöt jokaisella tietysti omansa/erilaiset? Mikä sulkisi tällöin mielestäsi pois sen, että kaikki mielisairaudet eivät olisi teknisesti syntyneet samanlailla? Ja tätähän dianetiikka ja Ronin muutkin tutkimukset, niistä tehdyt havainnot ja löydökset ovat tukeneet. Jos todelliset mielenhäiriöt ovat syntyneet TEKNISESTI samanlailla, miksi niiden poistamiseksi ei toimisi myös yksi ja sama teknologia?
Tiedät varmaan senkin, että scientologialla on E-mittari, jolla näitä "tiedostamattoman" mielen mielenkuvia voidaan havainnoida. Niissä kuvissa on siis oma energiavarauksensa, jotka tämä mittari näyttää. Eli sillä voidaan paikallistaa asioita ja tapahtumia. Sitä toiset ovat naureskelleet, että se on vain tavallinen vastusmittari. Kyllä erittäin herkkä sellainen se onkin, ei mitään sen enempää, mutta ei sen tarvitsekkaan olla, sillä se ajaa asiansa.
Mitäs eroa nyt sitten on näillä eri luokan mielialalääkkeillä? Mikä niiden luokkien todelliset erot ovat? Mihin ne vaikuttavat? EN MINÄKÄÄN OLE AINA HUOMANNUT ALKOHOLIN OTTAMISEN JÄLKEEN TIETOISUUSTASONI LASKENEEN JUOVUKSISSA OLEMISEN HETKELLÄ JA SILTIHÄN SE ON VUORENVARMASTI LASKENUT. MONIHAN OSAA JOPA AJAA RALLIA KUN ON OTTANUT HIEMAN TULILIENTÄ (SIIS LUULEE OSAVANSA).
Tiedät varmaan sen, että mieli pystyy täysin ohjaamaan kehon automaatti toimintoja, kehon eri aineiden tasapainoja. No sinne mielen sisältöönhän meidän on päästävä käsiksi, jotta voimme vaikuttaa ilman mitään sähköistä ja kemiallista ainetta ihmiseen. Nämä "tiedostomattoman" mielen kuvat kun vaikuttavat nimenomaan näihin kehon automaattisiin tasapainoihin eli laittavat ne tasapainot sekaisin. Sitten niitä korjataan mielialalääkkeillä ja mieli yrittää samaan aikaan kammeta niitä edelleenkin epätasapainoon. ELI SINNE TODELLISEEN HÄIRIÖN AIHEUTTAJAANHAN MEIDÄN ON ISKETTÄVÄ, JOTTA KEHOKIN SAADAAN TOIMIMAAN NIINKUIN SEN PITÄÄKIN. KEHON KAUTTAHAN SE OIREILUMME/PAHOINVOINTIMME NIMENOMAAN NÄKYY.
Mutta missä on sitten nämä mielemme (tietoinen ja "tiedostamaton)? Onko ne aivoissa vai jossain muualla? Jos ne eivät ole aivoissa mites silloin on sähköhoidon ja mielialalääkityksen kanssa? Onko ihminen aivot (näinhän sitä yleismaailmallisesti esitetään)vai aivan jotain muuta? Mites on tämän mielisairauden FYYSISEN perimän kanssa jos ihmisen tietoisuus osa sekä molemmat mielet eivät olekkaan koko kehossa? Se on selvä, että keho on se osa joka me havaitaan ensimmäiseksi ihmisestä ja näin tuleekin helposti se hyväksymä, että ihminen on se mikä näkyy eli kehonsa. Ja hän jopa itse useimmiten ajattelee ja havainnoi näin. On hyvä muistaa, että meille on kerrottu se näin jo pienestä pitäen. Aika raju esittämä sen valossa, että me olisimmekin aivan jotain muuta. Senkin siis ymmärtää.
Kiitos sinulle taasen tosi asiallisesta kirjoittelustasi!
Ilo lukea juuri tällaisia ajatuksia, jotka poikkeavat omasta ja lähipiirin viitekehyksestä... Ne herättävät aina yhtä paljon uusia ajatuksia. Kiitos näiden ajatustesi jakamisesta kanssani ja siitä, että ilmiselvästi olet nähnyt vaivaa kirjoittaakseni minulle pitkän vastauksen. :)
> Tähän totean, että tämä ei saa olla uskon asia,
> vaan se on itse havaittava eli siitä on saatava
> omakohtainen havainto. Silloin siinä on järkeä.
> Katsoitko muuten ohjelmaa entiset elämät? Sekin
> oli tukemassa tätä ihmisen henkisyyttä ja
> entistä elämää (löytyyhän sillekkin tietysti eri
> selityksiä kaikelta suunnalta). Perinteinen
> Jeesus uskohan perustelee tällaista entiseen
> elämään palaamista saatanan juttuna. Kaukaa on
> haettu mielestäni sekin, mutta selitys kylläkin.
> No mitähän tällaisen asian tieteellistäminen
> sitten oikein vaatisi???
En ole seurannut kyseistä ohjelmaa muutamia yksittäisiä pätkiä enempää. Valitettavasti. En siis osaa kommentoida sen sisältöä sen tarkemmin.
Tieteellisen tuen hankkiminen jollekin ilmiölle edellyttäisi (tiukan positivistisen näkökannan mukaan) jonkinlaisen koeasetelman laatimista, koska mm. sielun olemassaoloa ei varmaankaan voida kovin luotettavasti esim. haastatteluin tai kyselyin tutkia. Siis tarvittaisiin kontrolloitua koetta. Ja kontrolloitu koe puolestaan on melko mahdoton toteutettava, jos kysymyksessä on jokin, mitä ei voida aisteilla suoraan havaita tai millään tavalla mitata.
Eikä riitä, että asia voidaan vain jotenkin mitata. Jotta jollekin selitykselle saataisiin tieteellistä tukea, täytyy sen olla ainoa mahdollinen selitys saatuihin tuloksiin. Tämä mutkistaa esim. edellisten elämien tutkimista - ei voida olla varmoja siitä, ovatko muistot edellisistä elämistä a.) tosia, b.) muistin vääristymiä, mielikuvituksen tuotetta jne., c.) tahallista valehtelua, d.) harhoja jne. jne.
Lisäksi jonkin teorian vahvistaminen (näin ihmistieteissä) usein edellyttää sitä, että asiaa tutkitaan monissa ympäristöissä, useina eri aikakausina, eri maissa, eri olosuhteissa, erilaisten tutkimushenkilöiden kanssa ja eri tutkijoiden toimesta.
Tieteellinen tutkimus on kuitenkin yllättävän kimurantti juttu eikä tämä raakasti yksinkertaistava selitykseni tee sille oikeutta... Itsekin aloin ymmärtää asian todellista luonnetta vasta aloitettuani yliopisto-opiskelut. Aivan kaikille suosittelisin Leila Haaparannan ja Ilkka Niiniluodon kirjaa "Johdatus tieteelliseen ajatteluun" sekä Hugh Coolicanin teosta "Research methods and statistics in psychology" (jälkimmäisestä lähinnä luvut 1-11). Ne varmasti antavat jonkinlaista käsitystä siitä, kuinka monimutkaisesta ilmiöstä tieteellisessä tutkimuksessa ja tieteessä onkaan kyse - etenkin ihmistieteissä.
Mutta hei, kiinnostaisi vielä kuulla sinun mielipidettäsi siitä, kuinka esim. sielun olemassaolo, jumalan olemassaolo tai sielunvaellus voitaisiin ehkä objektiivisesti todeta (siis muuten kuin jonkinlaisena tunnekokemuksena) ja osoittaa. Itse olen asiaa miettinyt päätymättä ratkaisuun... Kiinnostaisi kuulla sinun (ja tietysti myös kaikkien muiden) ajatuksia...
> Mitäs jos ihmisen todellinen perusrakenne onkin
> kaikilla sama (keho, henkinen osa, tietoinen
> mieli ja "tiedostamaton" mieli), mutta mielen
> sisällöt jokaisella tietysti omansa/erilaiset?
> Mikä sulkisi tällöin mielestäsi pois sen, että
> kaikki mielisairaudet eivät olisi teknisesti
> syntyneet samanlailla?
Tällaisia pakettiratkaisuja etsittiin psykologian piirissä 1800-luvun lopulta aina tuonne 1960-luvun hujakoille. Psykoanalyyttinen traditio yritti selittää kaikki mielenterveyden ongelmat tiedostamattoman idin ja tietoisen egon välisillä ristiriidoilla sekä tiedostamattomaan suljetuilla kivuliailla muistoilla, behavioristinen traditio ehdollistumisella jne. jne. Noin 1970-luvulta eteenpäin ei psykologiassa mielestäni ole enää voinut puhua mistään tiukoista koulukunnista, sillä vähitellen huomattiin, ettei yksi syyselitys riittänyt kuvaamaan kaikkea... Ihminen alettiin näkemään entistä enemmän psyykkisfyysissosiaalisena kokonaisuutena, hyvin monimutkaisena systeeminä. Ja häiriö yhdessä systeemin osassa voi aiheuttaa jonkinlaisen oireen tai häiriön systeemin muissa osissa.
Ajatellaanpa hetki ihmistä... Ihmiseen kuuluu aivot, keskushermosto, joukko rauhasia, muu kroppa (fyysiset prosessit)... Hänellä on ajatuksia, tunteita, muistoja (psyykkiset prosessit)... Lisäksi hänellä on perheenjäseniä, työ, harrastuksia ja ystäviä (sosiaaliset prosessit)... Jokainen näistä osista vaikuttaa jotenkin kahteen muuhun osaan. Esimerkiksi huonon itsetunnon omaava ihminen (psyykkinen prosessi), arkailee ehkä tutustua muihin, jolloin hänen sosiaaliset suhteensa jäävät vähäisiksi (sosiaalisia prosesseja). Lisäksi hän saattaa pelätä esim. julkista puhumista niin paljon, että sellaiseen tilanteeseen joutuessaan hikoilee, vapisee, jne (fyysisiä prosesseja).
Fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset prosessit siis vaikuttavat toisiinsa. Lisäksi mihin tahansa prosessiin tuleva häiriö saattaa aiheuttaa oireita tai häiriöitä muissa osissa.
Ajatellaanpa, että esimerkkihenkilömme joutuu vanhempiensa hylkäämäksi (häiriö sosiaalisissa suhteissa). Hän ehkä ajattelee olevansa kelvoton, huono ihminen, jota jopa hänen omat vanhempansa vihaavat (sosiaalisten suhteiden häiriö johtaa häiriöön psyykkisissä toiminnoissa). Tällainen ajattelu alentaa hänen itsetuntoaan (psyykkinen häiriö) ja saa hänet ehkä muutenkin vetäytyväksi (sosiaalinen häiriö), koska hän ajattelee, ettei kukaan voi välittää moisesta epäonnistuneesta ihmisen irvikuvasta kuin mitä hän on. Vetäytyvyys johtaa ehkä sosiaalisten suhteiden katkeamiseen, joka entisestään syventää kierrettä, koska alunperin koko rumbahan käynnistyi sosiaalisen suhteen katkeamisesta. Syvästi murheellinen ja apea ihminen ajattelee olevansa huono ihminen ja näkee koko maailman ikään kuin "mustien lasien läpi" - jos hän onnistuu jossain, hän ajattelee sen olleen vain hetkellinen onnenkantamoinen, koska eihän hän, epäonnistunut ihminen, voi missään oikeasti onnistua. Epäonnistumiset sen sijaan vain lujittavat hänen käsitystään itsestään huonona "elämän häviäjänä". Vähitellen vetäytyminen ja syrjäytyminen johtaa univaikeuksiin, ruokahaluttomuuteen yms. Näin alunperin sosiaalisen suhteen katkeamisesta on psyykkisten ja sosiaalisten häiriöiden kierteen kautta seurannut fyysistä oireilua. Ja jos tällainen oireyhtymä on tarpeeksi vakava, puhutaan masennuksesta.
Toinen esimerkki voisi olla aivovaurion takia puhekykynsä menettänyt (fyysinen prosessi), joka häpeää omaa puhevaikeuttaan niin paljon, ettei uskaltaudu enää liikkumaan julkisilla paikoilla entiseen tapaan (sosiaalinen prosessi). Hän saattaa myös jättäytyä pois entisestä harrastuksestaan harrastajateatterissa ja sulkeutua kotiinsa (sosiaalisia prosesseja). Pahimmassa tapauksessa hän on puhealan työntekijä (esim. opettaja) ja joutuu vammansa vuoksi luopumaan työstään (myöskin sosiaalinen prosessi). Menetettyään puhekykynsä lisäksi myös työnsä, rakkaan harrastuksen ja kontakteja muihin ihmisiin, hän saattaa tuntea, ettei elämällä ole enää mitään tarjottavaa hänelle. Hän syrjäytyy, masentuu ja jäätyään vaille muiden ihmisten tukea saattaa ajautua esim. alkoholismiin.
Tässä muutamia esimerkkejä. Todellisuudessahan tapahtumaketjut olisivat voineet edetä myös aivan toisin. Yhteenvetona kuitenkin sanottakoon, että ihminen on monimutkainen yhdistelmä biologisia (hermostollinen toiminta, elimistöjen toiminta...), sosiaalisia (ihmissuhteet, perhesuhteet, työ, harrastukset...) ja psyykkisiä (sekä tietoiset että tiedostamattomat ajatukset, tunteet, muistot...) prosesseja. Jonkin pienen prosessin häiriintyminen voi johtaa häiriöihin myös muissa prosesseissa ja sitä kautta mielenterveyden häiriöön johtavaan kierteeseen.
Tämä on eräs tapa selittää mielenterveydellisen häiriön syntyä... Eikä suinkaan ainut. Ihmiset ovat erilaisia ja myös heidän elämänkokemuksensa ovat erilaisia... Joku toinen olisi saattanut reagoida vanhempien lähtemiseen toisella tavalla... Joku ei ehkä osaa tai pysty reagoimaan mitenkään vaan kätkee muistot ja tuskan tiedostamattomaan, mistä ne aikanaan palaavat kummittelemaan. Kaikki riippuu ihmisestä itsestään.
Ja tämän takia mielestäni tarvitaan erilaisia selityksiä... Jos kaikkiin häiriöihin etsitään yhtä yleispätevää syytä viime vuosisadan alkupuoliskon psykologian tavoin, jää samalla huomiotta hyvin suuri osa ihmisyydestä ja elämästä.
> Sitä toiset ovat naureskelleet, että se on vain
> tavallinen vastusmittari. Kyllä erittäin herkkä
> sellainen se onkin, ei mitään sen enempää, mutta
> ei sen tarvitsekkaan olla, sillä se ajaa
> asiansa.
Sopiiko kysyä, mitä kyseinen vekotin noin fyysisellä tasolla mittaa? Sykettä? Ihon sähkönjohtokykyä?
> Mitäs eroa nyt sitten on näillä eri luokan
> mielialalääkkeillä? Mikä niiden luokkien
> todelliset erot ovat? Mihin ne vaikuttavat? EN
> MINÄKÄÄN OLE AINA HUOMANNUT ALKOHOLIN OTTAMISEN
> JÄLKEEN TIETOISUUSTASONI LASKENEEN JUOVUKSISSA
> OLEMISEN HETKELLÄ JA SILTIHÄN SE ON
> VUORENVARMASTI LASKENUT. MONIHAN OSAA JOPA AJAA
> RALLIA KUN ON OTTANUT HIEMAN TULILIENTÄ (SIIS
> LUULEE OSAVANSA).
Psykoosilääkkeet vähentävät harhoja, ahdistuslääkkeet vähentävät ahdistusta ja pelkoja, mielialalääkkeet vähentävät masennusta, unilääkkeet nukuttavat. :) Kaikkien neurokemiallinen vaikutusmekanismi on melko lailla erilainen, mutta pääsääntöisesti ne kaikki vaikuttavat hermosolujen välittäjäainetoimintaan (voin selittää paljon tarkemminkin tai suositella kirjallisuutta, mikäli asia jotakuta kiinnostaa). Ja näiden monien mielialalääkkeitä ja ahdistuslääkkeitä käyttävien ystävieni tapauksessa sen enempää kyseiset ystävät kuin kukaan heidän lähipiirissäkään ei ole havainnut minkäänlaista tietoisuuden tason laskua.
En ole näiden lääkkeiden kohdalla niinkään huolissani tietoisuuden tason laskusta kuin siitä, että lääkkeitä käytettäisiin ainoana hoitomuotona, jolloin kaikki psyykkiset ja sosiaaliset tekijät unohtuvat. Hoidetaan pelkkää oiretta, vaikka pitäisi hoitaa syytä. Lisäksi noita sivuvaikutuksiakin on etenkin vanhempien psykoosilääkkeiden tapauksissa.....
Ehkä osaisin sanoa enemmän, jos tarkemmin määrittelisit, mitä tarkoitat "tietoisuuden tason laskulla".
> Tiedät varmaan sen, että mieli pystyy täysin
> ohjaamaan kehon automaatti toimintoja, kehon eri
> aineiden tasapainoja. No sinne mielen
> sisältöönhän meidän on päästävä käsiksi, jotta
> voimme vaikuttaa ilman mitään sähköistä ja
> kemiallista ainetta ihmiseen. Nämä
> "tiedostomattoman" mielen kuvat kun vaikuttavat
> nimenomaan näihin kehon automaattisiin
> tasapainoihin eli laittavat ne tasapainot
> sekaisin. Sitten niitä korjataan
> mielialalääkkeillä ja mieli yrittää samaan
> aikaan kammeta niitä edelleenkin epätasapainoon.
> ELI SINNE TODELLISEEN HÄIRIÖN AIHEUTTAJAANHAN
> MEIDÄN ON ISKETTÄVÄ, JOTTA KEHOKIN SAADAAN
> TOIMIMAAN NIINKUIN SEN PITÄÄKIN. KEHON KAUTTAHAN
> SE OIREILUMME/PAHOINVOINTIMME NIMENOMAAN NÄKYY.
Jeps. Olen samaa mieltä. :) Mielenkiintoista kyllä, kirjoitit juuri melkoisesti psykologista tietämystä, vaikka käyttämästäsi käsitteistöstäsi näkyy, ettet ole itse psykologiaa juurikaan opiskellut. Siitä huolimatta näkemyksesi vastaa hyvin pitkälti omia näkemyksiäni ja myös ihan psykologian yleisiä tutkimustuloksia. Nostan hattua! :)
Täydentäisin vielä sen verran, että tiedostamattoman mielen lisäksi kehon fysiologisiin toimintoihin pystytään jonkin verran vaikuttamaan myös tietoisella ajattelulla... Itsekin tosin näen tässä suhteessa tiedostamattomat prosessit merkityksellisempinä.
> Mutta missä on sitten nämä mielemme (tietoinen
> ja "tiedostamaton)? Onko ne aivoissa vai jossain
> muualla? Jos ne eivät ole aivoissa mites silloin
> on sähköhoidon ja mielialalääkityksen kanssa?
> Onko ihminen aivot (näinhän sitä
> yleismaailmallisesti esitetään)vai aivan jotain
> muuta? Mites on tämän mielisairauden FYYSISEN
> perimän kanssa jos ihmisen tietoisuus osa sekä
> molemmat mielet eivät olekkaan koko kehossa?
Jep, kuten jo aikaisemminkin sanoin, itse uskon ihmisellä olevan myös ruumiista erillään olevan mielen/sielun. Tällä mielellä tosin lienee ainakin vahvoja yhteyksiä ruumiiseen, koska en ymmärrä, kuinka muuten puhtaasti fyysiset tapahtumat voisivat muuttaa tietoisuuden tilaa. Esim. aivovauriot ja -sairaudet (dementia, aivoverenvuoto, traumat...) tai psykoaktiiviset aineet (alkoholi, lääkkeet, huumeet...) saattavat vaikuttaa tietoisuuden tilaa, kokemista ja jopa persoonallisuutta muuttavasti. Esimerkkeinä päihtymystila, amfetamiinipsykoosi, juoppohulluus tai etuotsalohkovauriot.
Eli sen lisäksi, että mieli aivan selkeästi vaikuttaa ruumiiseen, ainakin minusta näyttäisi siltä, että myös ruumiin tila vaikuttaa mieleen mm. edellä mainitsemillani tavoilla. Jos joku osaisi tarjota näihin ilmiöihin toisenlaista selitystä, olisin erittäin kiinnostunut kuulemaan sen...
Eli ihmisyyttä ei ainakaan minusta voida missään tapauksessa redusoida aivoihin! Ei voida siis sanoa, että "ihminen = aivot". Ihmisyyteen liittyy sekä fyysisiä että henkisiä ja sosiaalisia prosesseja eikä mielestäni mitään niistä saa unohtaa. Tässä onkin mielestäni psyykenlääkityksen suurin riski: hoidetaan pelkkää fyysistä puolta ja laiminlyödään sosiaalisia ja henkisiä tekijöitä.
Erittäin mukava vaihtaa näin ajatuksia kaltaistenne ajattelemaan pyrkivien ja kykenevien ihmisten kanssa. :)
> Tiedät varmaan sen, että mieli pystyy täysin
> ohjaamaan kehon automaatti toimintoja, kehon eri
> aineiden tasapainoja. No sinne mielen
> sisältöönhän meidän on päästävä käsiksi, jotta
> voimme vaikuttaa ilman mitään sähköistä ja
> kemiallista ainetta ihmiseen. Nämä
> "tiedostomattoman" mielen kuvat kun vaikuttavat
> nimenomaan näihin kehon automaattisiin
> tasapainoihin eli laittavat ne tasapainot
> sekaisin. Sitten niitä korjataan
> mielialalääkkeillä ja mieli yrittää samaan
> aikaan kammeta niitä edelleenkin epätasapainoon.
> ELI SINNE TODELLISEEN HÄIRIÖN AIHEUTTAJAANHAN
> MEIDÄN ON ISKETTÄVÄ, JOTTA KEHOKIN SAADAAN
> TOIMIMAAN NIINKUIN SEN PITÄÄKIN. KEHON KAUTTAHAN
> SE OIREILUMME/PAHOINVOINTIMME NIMENOMAAN NÄKYY.
Olen kyllä edelleenkin todella vaikuttunut siitä, kuinka erittäin hyvin pystyit pukemaan jopa ilman psykologian käsitteistön tuntemusta sanoiksi tämän erittäin keskeisen eikä kovinkaan yksinkertaisen psykologisen teorian... Tuosta kun termistöä hiukan vaihtaisi, kyseessä olisi ainakin minusta melkein oppikirjateksti. :) Itse en ikinä olisi osannut ilmaista tätä näin hyvin ilman erikoiskäsitteistöä... Vaikuttavaa...
Aikaisemmassa viestissä sanoit, että olet vasta kouluttautumassa mielenterveystyön ammattihenkilöksi.
Nyt sinä puhut niinkuin tietäisit jotain mielisairaanhoidosta. Sähköhoidonkin ammattilainen tunnut olevan, vaikka tuskin olet ikinä nähnyt sähköhoitoa annettavan.
Kommentoit myös kriittiseen sävyyn vanhan polven neurolepteja, millä kokemuksella? Oletko päässyt hoitotyössä vertailemaan vanhan- ja uudenpolven neuroleptien eroja? Itse voin kokemuksesta sanoa, että nämä ns. uuden polven neuroleptit (olantsapiini, ketiapiini yms.) ovat ihan yhtä tyhjän kanssa verrattuna ns. vanhan polven (klooripromatsiini, levomepromatsiini, klooriprotikseeni saati klotsapiini) lääkkeisiin.
Ja niihin mainitsemiisi sivuoireisiin on myös lääke (biperideeni)
Jos ei ole mitään vertailukohtaa, kannattaisi olla ihan hiljaa.
Ja sähköhoito on nykyään melko yleinen hoitomuoto, jota käytetään lähinnä masennuksen hoitoon. Joissakin tapauksissa myös, jos potilas on syvässä psykoosissa. Yleensä pot. on siinä vaiheessa katatonisessa tilassa ja häneen ei saada mitään yhteyttä.
Ja vielä näihin juttuihin, että psykoosipotilasta hoidetaan pelkästään puhumalla hänen kanssaan.. tulet kyllä näkemään jos joskus mielisairaalaan töihin sinut otetaan.
kun ihmiset puhuvat vastoin parempaa tietoa.
Jos et ole nähnyt sähköhoitoa annettavan, saati nähnyt miten se vaikuttaa, niin ole perkele hiljaa. Ihan turha ruveta selittämää että se on turhaa ja että sen voisi korvata jollakin terapialla tai auditoinnilla. Asia on niin, että se on paras hoito syvään masennukseen.
Saattehan te idealistiset opiskelijat kuvitella, että jollakin perheterapialla tai vastaavalla se onnistuu, mutta tulette pettymään kun työelämään pääsette.
Okei, en olekaan puhunut, että sähköhoito olisi turhaa... Olenko?
Ja kannattaa lukaista hiukkasen Jaakko Seikkulan teoksia ennen perhekeskeisen hoidon teilaamista. Esim. jo useasti mainitsemani Jaakko Seikkulan ja Kauko Haarakankaan "Psykoosi: uuteen hoitokäytäntöön". Nuo kaverit eivät ole idealistisia opiskelijoita vaan psykologian tohtoreita.
Kiitos viestistäsi!
Jep, olen vasta kouluttautumassa... Sähkö- ja lääkehoidostakin olen itse sanonut useaan otteeseen, etten ole niiden asiantuntija, mutta olen kuitenkin katsonut voivani korjata tällä foorumilla esiintyviä melko radikaalejakin virhekäsityksiä niistä. Mukavaa, jos joku asiantuntevampikin tulee niitä korjaamaan. :)
Ja edelleen, vilkaisepa Jaakko Seikkulan työryhmän tutkimustuloksia... Ei perheterapia-alan lehdistökään niitä ensin meinannut uskoa.
Mikäs möykkääjä se sieltä tuli. Ja mikäs perkele sinä olet auditoinnista esittämään kun et ole ollut edes missään tekemisessä kyseisen asian kanssa. Ja sinä se sitten esität ainoan oikean totuuden, pah!
Siinä olet kyllä helkkarin oikeassa, että sähköshokkihoitojen jälkeen onkin jumalaton työ laittaa ihminen oikeasti kuntoon!
No, siinäpä kuultiin suoraan alan ammattilaisen suusta, että ajatukset potilaitten parantamisesta tai auttamisesta ovat vain ideaalisten opiskelijoiden harhoja. Käytännön mielenterveystyö koostuu siitä, että kärvennetään potilaan aivoja sähkövirralla, kunnes se pirulainen lakkaa vinkumasta ja sitten pumpataan se täyteen toinen toistaan vahvempia mömmöjä, jotta olisi jatkossakin hiljainen ja vaaraton.
On se kumma, että ne scientologit kehtaavat kritisoida tällaista tärkeää humanitaarista ja korkean tieteellistä toimintaa.
Niinpä, on se kiva kun nämä valtion tukemat mielenterveystyön ammattilaiset kertovat itse suoraan ja rehellisesti miten ne asiat ovat heille todellisuudessa.
Lähdet innoissasi ja täydellä virralla opiskelemaan tarkoituksena auttaa mielensä kanssa vaikeuksissa olevia ihmisiä kuntoon. Sitten tulee alalla ollut vanha kehäraakki ja toteaa, turha miettiä uusia hoitokeinoja ja vaihtoehtoja. Me vanhat pierut tiedämme miten asiat todellisuudessa ovat, olemmehan ne todennet jo aikoja sitten. Ja tämä kaikki tapahtuu heidän omien "joukkojensa" parissa. Varsin vakuuttavaa toimintaa heillä!
Mielenterveyspuolen asiatkin selviävät kyllä aikanaan niinkuin aikaisemminkin on todettu (kuka vedättää ja ketä).
"Käytännön mielenterveystyö koostuu siitä, että kärvennetään potilaan aivoja sähkövirralla, kunnes se pirulainen lakkaa vinkumasta ja sitten pumpataan se täyteen toinen toistaan vahvempia mömmöjä, jotta olisi jatkossakin hiljainen ja vaaraton."
Tämä ketju oli tähän asti mielenkiintoista luettavaa mutta nyt taso saatin komeasti alta riman!
Älä Väinö puhu asioista joista et tiedä mitään.
Sähköhoito on täysin turvallinen hoitomuoto ja hyvin usein viimeisiä hoidon vaihtoehtoja. Sen avulla pyritään VÄHENTÄMÄÄN lääkitystä. Itse olen seurannut monesti syvästi masentuneen potilaan kehitystä "kuolaavasta vihanneksesta" täysin työkykyiseksi yhteiskunnan jäseneksi. Lääkitys EIKÄ keskusteluhoito eivät ole tehonneet näihin henkilöihin.