Kelpaanko?

Moi!

Tämä ei ole treffi-ilmoitus, vaan lähinnä etsin itselleni kannustusta
uskaltaa avautua.

Olen 18-vuotias naisenalku. Olen 167 cm pitkä. Olen muodokas,
en lihava, mutta lantio on. Olen laihtunut viimeisen vuoden aikana 10 kiloa ja aloitan dieetin nyt uudestaan. Hiukseni ovat lyhyet ja vaaleat. Olen luonteeltani
hyvin avoin, äänekäs ja esimerkiksi lukiossamme olen se, joka hoitaa
aina kaikki asiat. Minulta kysytään neuvoja, jos jotain esim. tapahtumaa
ollaan järjestämässä, Tulen toimeen vaikka väkisin kaikkien kanssa,
minulla on kuitenkin enemmän poikia kavereina kuin tyttöjä. En meikkaa
juuri koskaan, vaan panostan enemmän hiuksiini. Käytän lökäreitä ja farkkuja,
printtipaitoja ja miesten huppareita. Alusvaatteeni ovat naistenvaateosastolta,
muuten vaatekaappini on täynnä miesten/poikien vaatteita.

Olen ohjannut ja käsikirjoittanut koulussani usemman näytelmän ja olen hyvin
musikaalinen. Olen soittanut pianoa kymmenisen vuotta.

Kirjoitan tämän viestin, koska tahdon kysyä nyt pojilta: kelpaanko? Onko väärin olla kovaääninen, sosiaalinen, ehkä hiukan lapsellinenkin? Minusta tuntuu tältä, koska olen lukiossani ainoa "tällainen". En ole seurustellut koskaan, vaikka minua on kysytty tyttöystäväksi. (kysyjät eivät todellakaan ole olleet minun tyyppiäni, siksi olen kieltäytynyt). Olen miettinyt asiaa paljon ja olisin mielestäni todella hyvä tyttöystävä. Olen hyvä keskustelemaan ja kuuntelemaan ja hieromaan. Ja nyt tuntuu, että tarvitsisin jonkun jakamaan elämäni asiat.

Kysynkin siis: kelpaisinko teille äskeisen perusteella? Kiitos vastauksista!
7113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

oraK?

Äänestä
  • ööö anteeksi? :-D

    Äänestä

Kyyyyl kelpais. Hissukjoihin kun on vähän vaikeaa tutustua...

Äänestä

Nirso. Pyydetty suhteeseen mutta olet antanut pakit. Odotatko satujen prinssiä? Jos pyytäjät olivat playereitä niin sitten ymmärrän kyllä, mutta jos he olivat normaaleja ok tyyppejä....

Kovaäänisyys: OK ellet minulle huutaisi :)
Poikamaisuus: Ei haittaa
Sosiaalinen: Sosiaalisuus on aina hyvä asia
Lapsellisuus: Täydellistä

Mutta tuo nirsoileminen... Oletko samanlainen muidenkin asioiden kohdalla?

Äänestä
  • Mo! Kiitos asiallisesta vastauksesta. En mä mielestäni oo kamalan nirso, pyytäjät ovat olleet joko a) humalassa tai b) täysin tuntemattomia, eli olin ollut kaukoihastuminen. Siksi olen kieltäytynyt. Ei kysyjiä ole montaa ollut. Ehkä vaikutan turhan itsenäiseltä poikien silmissä? Tykkään hoitaa hommat itse. Nirsoksi en itseäni luokittelisi, mut on kyllä ehkä jotkut standardit (niin kuin kaikilla?).

    Äänestä

  • Tiuku kirjoitti:

    Mo! Kiitos asiallisesta vastauksesta. En mä mielestäni oo kamalan nirso, pyytäjät ovat olleet joko a) humalassa tai b) täysin tuntemattomia, eli olin ollut kaukoihastuminen. Siksi olen kieltäytynyt. Ei kysyjiä ole montaa ollut. Ehkä vaikutan turhan itsenäiseltä poikien silmissä? Tykkään hoitaa hommat itse. Nirsoksi en itseäni luokittelisi, mut on kyllä ehkä jotkut standardit (niin kuin kaikilla?).

    Tuskin itsenäisyys haittaa, mutta vahvan persoonallisuuden omaava ihminen voi olla hieman vaikea lähestyä seurusteluhakuisesti.

    Äänestä

Yhdyn mrfrasierin kommentteihin. Laitoit viestiin muitakin juttui ittestäs ko ainainen pituus/paino/sukupuoli/kuppikoko/kaikki hyvät ominaisuuteni. Jos et kerran ole nirso, niin oletko kenties tietämättäsi sitoutumiskammoinen? Oon kuullu sellaisista tapauksista, joissa vasta suhteessa tajuaa kaipaavansa yksinoloa. Tykkäätkö olla sinkku? =)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Tiuku kirjoitti:

Moi!

Tämä ei ole treffi-ilmoitus, vaan lähinnä etsin itselleni kannustusta
uskaltaa avautua.

Olen 18-vuotias naisenalku. Olen 167 cm pitkä. Olen muodokas,
en lihava, mutta lantio on. Olen laihtunut viimeisen vuoden aikana 10 kiloa ja aloitan dieetin nyt uudestaan. Hiukseni ovat lyhyet ja vaaleat. Olen luonteeltani
hyvin avoin, äänekäs ja esimerkiksi lukiossamme olen se, joka hoitaa
aina kaikki asiat. Minulta kysytään neuvoja, jos jotain esim. tapahtumaa
ollaan järjestämässä, Tulen toimeen vaikka väkisin kaikkien kanssa,
minulla on kuitenkin enemmän poikia kavereina kuin tyttöjä. En meikkaa
juuri koskaan, vaan panostan enemmän hiuksiini. Käytän lökäreitä ja farkkuja,
printtipaitoja ja miesten huppareita. Alusvaatteeni ovat naistenvaateosastolta,
muuten vaatekaappini on täynnä miesten/poikien vaatteita.

Olen ohjannut ja käsikirjoittanut koulussani usemman näytelmän ja olen hyvin
musikaalinen. Olen soittanut pianoa kymmenisen vuotta.

Kirjoitan tämän viestin, koska tahdon kysyä nyt pojilta: kelpaanko? Onko väärin olla kovaääninen, sosiaalinen, ehkä hiukan lapsellinenkin? Minusta tuntuu tältä, koska olen lukiossani ainoa "tällainen". En ole seurustellut koskaan, vaikka minua on kysytty tyttöystäväksi. (kysyjät eivät todellakaan ole olleet minun tyyppiäni, siksi olen kieltäytynyt). Olen miettinyt asiaa paljon ja olisin mielestäni todella hyvä tyttöystävä. Olen hyvä keskustelemaan ja kuuntelemaan ja hieromaan. Ja nyt tuntuu, että tarvitsisin jonkun jakamaan elämäni asiat.

Kysynkin siis: kelpaisinko teille äskeisen perusteella? Kiitos vastauksista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu