Auraus

Näin liikuntavammaisena nostan esille taas talviaurauksen tason. Bussilla matkustavana kiroan aina nuo pysäkkien edustat, monesti kun bussi avaa keskiovensa, niin kauhea lumivalli siinä, koeta siitä sitten rämpiä. Sitten kaun aurataan kunnolla, niin sitten on ongelmana jalkakäytävien liukkaus, kun aura-autot tamppaavat sen lumen mahdollisimman tasaiseksi, jolloin siitä tulee erittäin liukas.


Ja busseista tuli mieleeni, että kun kuskit pysähtyvät pysäkille, he tekevät se niin, että keskioven ja jalkakäytävän välille jää isokin rako
166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Itsekin olen liikuntavammainen, joskaan en juurikaan käytä julkisia, joskus metroa. Ajan omalla autolla Helsingissä ja kokemuksia muistakin kaupungeista löytyy.

Mielestäni lumenaurauksessa on suuria eroja kaupunkien välillä. Huonomman pään kärjessä ovat ehdottomasti Helsinki ja Turku. Parhaasta päästä sitten mm. Oulu ja Rovaniemi, luultavasti siksi, että pohjoisesa on totuttu lumeen ja osataan toimia sen kanssa.

Nämä kolme tuoreinta talvea ovat olleet liikuntavammaisille (ja terveille myös) erittäin vaikeita. Aloittaja on aivan oikeassa siinä, että pienillä hienosäädöillä katujen kunnossapidossa voitaisiin helpottaa monen huonosti liikkuvan elämää. Kysymys kuuluukin, kuka lähtee opettamaan aurakuskeja putsaamaan tiet vammaisten kannalta paremmin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Liikkari kirjoitti:

Näin liikuntavammaisena nostan esille taas talviaurauksen tason. Bussilla matkustavana kiroan aina nuo pysäkkien edustat, monesti kun bussi avaa keskiovensa, niin kauhea lumivalli siinä, koeta siitä sitten rämpiä. Sitten kaun aurataan kunnolla, niin sitten on ongelmana jalkakäytävien liukkaus, kun aura-autot tamppaavat sen lumen mahdollisimman tasaiseksi, jolloin siitä tulee erittäin liukas.


Ja busseista tuli mieleeni, että kun kuskit pysähtyvät pysäkille, he tekevät se niin, että keskioven ja jalkakäytävän välille jää isokin rako

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu