Isä aisoihin?

N24

Mielipiteitä ja vinkkejä kaipailtaisiin...

Eli tällä hetkellä meillä on yhteishuoltajuus 5v. poikaamme, mutta homma ei oikein tahdo toimia. Isä kyllä pitää poikaa mielellään, hän on siellä pidennetyn viikonlopun joka toinen viikko ja poika tykkää isällään olla, mutta yhteiset pelisäännöt eivät oikein tahdo toimia.

Esimerkiksi pojan tv:n katselua ei siellä juurikaan rajoiteta (katsottu mm. häjyt, pahat pojat jne.) tuloksena painajaiset, karkkipäivä on joka päivä, kaiken saa periksi, annetaan katteettomia lupauksia jotta poika pitää isäänsä lähes jumalana (kyllä me rakennetaan sulle se kolmikerroksinen muumi-leikkimökki pihalle jne.), lisäksi tyttöystävät vaihtuvat kuukauden välein (mies 28 ja tytöt n.18 v.) ja sitten nukutaan yöt kolmistaan samassa sängyssä...

Poika änkyttää aina isältä tullessaan, mutta se häipyy muutamassa päivässä kotiin tultua. Ikävä kyllä sitten pian taas on aika mennä isälle ja vaiva palaa, oikea oravanpyörä siis.

Monta kertaa olen asiasta asiallisesti yrittänyt puhua ja välillä vähän vahvemmallakin äänen painolla. Hän lupaa toimia toisin, mutta mitään ei tapahdu.

Kertokaa mulle mitä tehdä, alkaa itselläkin olla jo paha olla, kun miettii millainen tulevaisuus pojalla on jos tähän ei saada mitään järjestystä? Mitään mummojenpotkijaa en pojastani halua! Ehkä tuo kommentti on hieman liioiteltua, mutta olen kyllä todella huolissani.

Olisi pitänyt vaatia yksinhuoltajuutta erotessa, nyt taitaa olla jo myöhäistä? En missään nimessä halua erottaa isää ja poikaa lopullisesti, vaan saada isä oikeasti ajattelemaan asioita ja ajattelemaan mikä oikeasti on pojalle hyvästä ja mikä pahasta. Kun ei kerran hyvällä niin olen valmis kokeilemaan vähän pahallakin.

Enhän ole kamala tyhjästä niuhottaja, saa minut palauttaa takaisin ruotuunkin jos siltä tuntuu?

21

2896

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • äitix2

      enkä tiedä mikä siinä nyt hirveesti auttais muutakuin se että juttelet sen exäs kanssa ihan asiallisesti sillee että sekin tajuaa mikä o pojalle hyväks ja mikä ei.Kerro sille vaiks niist änkytysjutuista ja niistä mitä tulee vkl jälkeen ja kysy mistä voisi johtua..ja yrittäkää päästä johonkin lopputulokseen asiassa.Samanlaisia kaikki miehet yh:T..vaiks yleistää ei sais.Annetaan joka päivä karkkia,katsotaan mitä vaan tv:stä jne..
      niistä katteettomista lupauksista voisit sanoa et poika tosiaan odottaa sun tekevän niinkuin lupaat.

      Normaalia on kuitenkin että varsinkin pojalle ISÄ on se puoliJumala..itsellä kaksi poikaa,nii tiedän..silti ne äideistäkin välittää..mut kotona on searki ni se ei oo niin kiva ku iskän luona lomailu..jne..mut yrittäkää saada exän kanssa yhteinen sävel ni asiat sujuu.
      Toisaalta jossain asioissa kannattaa antaa olla,kuten nukkumaan menot yms..ku sehän vaan lomaa kuitenkin se vkl..ettei kaikesta sano,mut niistä mitkä eniten häiritsee.
      Tästä asiasta on varmasti useita eri näkökulmia,uskoisin!
      Hyvää Kesää!!

    • Isä itsekin

      Asiassa on myös se toinen puoli, joka saattaa selittää ainakin osan asioista. Nimittäin kun viettää lapsensa kanssa vain vähän aikaa (3/14), niin sitä mielellään pitää hauskaa sen ajan. Tässä tapauksessa syödään näköjään karkkia ja katsellaan jänniä elokuvia, joita äidin kanssa ei tulisi katsottua. Ymmärrän kyllä hyvin kantasi, koska eihän yletön karkin syöminen ja uniin menevien elokuvien katsominen mikään positiivinen asia ole, mutta ymmärrän kyllä isääkin.

      Änkyttämis-asia onkin sitten vaikeampi juttu. Nimittäin senhän voi aiheuttaa myöskin se vaikea asia, että lapsi joutuu olemaan taas erossa isästään, josta pitää niin kovasti. Sama asia saattaa aiheuttaa myös painajaisia. Mitä asian taustalla sitten on, sitä on vaikea varmaksi sanoa.

      En oikein ymmärtänyt miksi sanoit:"Olisi pitänyt vaatia yksinhuoltajuutta erotessa, nyt taitaa olla jo myöhäistä?". Yhtälailla tällöin lapsen isällä olisi ollut oikeus tavata lastaan, enkä usko karkin syömisen ja "suhteellisen harmittomien" elokuvien katsomisen olevan tarpeeksi vahva syy tapaamiskieltoon. Ainoa asia, joka olisi muuttunut olisi lapsen kaikista asioista päättämisen siirtyminen sinulle.

      Itse en oikein näe tässä muuta vaihtoehtoa, kuin jatkaa keskustelua lapsen isän kanssa. Keskustelun pohjaksi kannattaa ottaa asenne, jossa selität miksi jotain ei saisi tehdä. Jos lähtee liikkeelle käskevästi, isä saattaa kokea sinun määräilevän heidän välisiä asioitaan, ja herätät nopeasti vain vastareaktion.

      Vaikka tilanne ei varmaan sinua juurikaan naurata, niin teillä on kuitenkin asiat melko hyvin. Lapsi pitää kummastakin vanhemmastaan ja molemmat vanhemmat haluavat tavata lastaan. Isä on kuitenkin (?) lasta tavatessaan selvinpäin ja tekee pojan kanssa kivoja asioita ja te vanhemmat olette puheväleissä... siitä on hyvä ponnistaa, koittakaa vielä tosiaan puhua.

      • meillä auttoi

        Meillä oli aikoinaan sellanen tilanne, että isä-viikonlopun jälkeen lapset olivat tosi levottomia koko seuraavan viikon. Sitten oli "minun" viikonloppu ja seuraava viikko meni normaalisti ja rauhallisesti ja sitten taas isä-vkl, ja levoton ja rauhaton viikko.

        En tiedä mitä isän luona tehtiin tai jätettiin tekemättä. Isä ainakin ulvoi ikäväänsä pienille (4 ja 1 v) lapsille ja laittoi isomman mukanan aina viestiä: isi rakastaa äiti, isi haluaa muuttaa takaisin...

        Lopulta sanoin lasten isälle tästä: että lapset ovat todella levottomia kun tulevat tapaamiselta. Sanoin, että haluan että tapaamisia harvennetaan jotta lapset sitten myös rauhottuvat - ero oli tuore. Isä suostui ONNEKSI tähän ja niin tapaamisia oli kerran kuussa viikonloppu.
        Se rauhoitti tilanteen.
        Meininki tuskin muuttui tapaamisiviikonloppuina, mutta koti-arkea oli niin paljon, ettei ne viikonloput sotkeneet pienten lasten päätä.

        Alkuperäinen tarkoitus oli, että tilanne olisi väliaikainen ja tapaamiset taas tihentyisi, mutta ei sitä koskaan takaisin palauetettu. Homma toimi meidän tapauksessa tosi hyvin näin. Kaikki oli tyytyväisiä. Isä ei siishalunnut tiheämpiä tapaamisia - kaikkea muuta!!

        Mutta teillä tilanne voisi olla väliaikainen, esim. vuoden loppuun. Sitten aloitettaisi uudelleen joka toinen vkl, ja katsotaan toimiiko juttu sitten, onko lapsi edelleen levoton.

        Änkyttäminen on nimittäin minun maallikkokorvaani aika huolestuttava piirre ja kertoo jostakin isommasta murheesta, asiasta, jota lapsi ei osaa käsitellä eikä hän sitä ymmärrä, jotain mikä vaikuttaa psyykkisesti - tässä tapauksessa siis änkytys ei ole "fyysistä" vaan johtuu jostain psyykkisesti lapselle liian isosta asiasta, mitä isän luona on tai tapahtuu tai mitä lapsi näkee tai kuulee tai jotain tommosta. Ehkä ne leffat, ehkä ne vaihtuvat tytöt, ehkä se, mitä yöllä kuuluu kun samassa vuoteessa nukutaan..

      • annika

        mieltä tästä.

        ja vaikka olisikin yksinhuoltaja, ei se silti vaikuta tapaamisten määrään, tai siihen, että lähivanhemmalla olisi valta päättää niistä asioista mitä etävanhemman luona tehdään/ei tehdä.

      • Tyttö24
        annika kirjoitti:

        mieltä tästä.

        ja vaikka olisikin yksinhuoltaja, ei se silti vaikuta tapaamisten määrään, tai siihen, että lähivanhemmalla olisi valta päättää niistä asioista mitä etävanhemman luona tehdään/ei tehdä.

        Annas kun kiteytän; Meinaat,

        Ensin kuumeilet lasta , tulet joskus raskaaksi (miehen tietämättä tai tietäen), sitten tulee ero, saat "lähihuoltajuuden", joka ei sitten riitä yhteishuoltajuudesta -sinä haluat naisenä (äitinä) saada lapseen suuremman määräysvallan.

        Mies pahimmassa mahdollisessa tapauksessa jyrätään näin;

        Nainen hankkiutuu raskaaksi vaikkei mies halua isäksi, tulee ero ja mies maksaa lapsesta elatusta, sitten haluat määrätä mitä lapsi tekee viikonloppuisin isällänsä??? -Niinä viikonloppuisin kun annat lapsen mennä isälleen...

      • N24
        Tyttö24 kirjoitti:

        Mies kuumeili lasta, tulin yhteisestä päätöksestämme raskaaksi, mies jatkoi pian elämäänsä kuin olisi edelleen sinkku. Olimme myös naimisissa.

        En halua määrätä mitä lapsi ja isä tekevät, kunhan pojan paras otetaan myös siellä aina huomioon. Enkä ole vielä koskaan estänyt isää poikaa pitämästä.

      • miesmies
        meillä auttoi kirjoitti:

        Meillä oli aikoinaan sellanen tilanne, että isä-viikonlopun jälkeen lapset olivat tosi levottomia koko seuraavan viikon. Sitten oli "minun" viikonloppu ja seuraava viikko meni normaalisti ja rauhallisesti ja sitten taas isä-vkl, ja levoton ja rauhaton viikko.

        En tiedä mitä isän luona tehtiin tai jätettiin tekemättä. Isä ainakin ulvoi ikäväänsä pienille (4 ja 1 v) lapsille ja laittoi isomman mukanan aina viestiä: isi rakastaa äiti, isi haluaa muuttaa takaisin...

        Lopulta sanoin lasten isälle tästä: että lapset ovat todella levottomia kun tulevat tapaamiselta. Sanoin, että haluan että tapaamisia harvennetaan jotta lapset sitten myös rauhottuvat - ero oli tuore. Isä suostui ONNEKSI tähän ja niin tapaamisia oli kerran kuussa viikonloppu.
        Se rauhoitti tilanteen.
        Meininki tuskin muuttui tapaamisiviikonloppuina, mutta koti-arkea oli niin paljon, ettei ne viikonloput sotkeneet pienten lasten päätä.

        Alkuperäinen tarkoitus oli, että tilanne olisi väliaikainen ja tapaamiset taas tihentyisi, mutta ei sitä koskaan takaisin palauetettu. Homma toimi meidän tapauksessa tosi hyvin näin. Kaikki oli tyytyväisiä. Isä ei siishalunnut tiheämpiä tapaamisia - kaikkea muuta!!

        Mutta teillä tilanne voisi olla väliaikainen, esim. vuoden loppuun. Sitten aloitettaisi uudelleen joka toinen vkl, ja katsotaan toimiiko juttu sitten, onko lapsi edelleen levoton.

        Änkyttäminen on nimittäin minun maallikkokorvaani aika huolestuttava piirre ja kertoo jostakin isommasta murheesta, asiasta, jota lapsi ei osaa käsitellä eikä hän sitä ymmärrä, jotain mikä vaikuttaa psyykkisesti - tässä tapauksessa siis änkytys ei ole "fyysistä" vaan johtuu jostain psyykkisesti lapselle liian isosta asiasta, mitä isän luona on tai tapahtuu tai mitä lapsi näkee tai kuulee tai jotain tommosta. Ehkä ne leffat, ehkä ne vaihtuvat tytöt, ehkä se, mitä yöllä kuuluu kun samassa vuoteessa nukutaan..

        niin, että änkytykset ja oireilut eivät niinkään johdu isän luona vietetystä ajasta vaan yksinkertaisesti siitä, että lapsi oireilee teidän erosta. Kun lapsi kokee että isä ja äiti on osa häntä niin eron myötä osa hänestä on hukassa. Voi tuntua että isän laittaminen syrjään rauhoittaa tilannetta päällisin puolin, mutta pitkällä tähtäimellä se jättää lapseen isän kaipuun ja isä kun voisi tiivistää nyt suhdetta lapseen hyvinkin menettää ne parhaat yhteiset vuodet.

      • ***_***
        meillä auttoi kirjoitti:

        Meillä oli aikoinaan sellanen tilanne, että isä-viikonlopun jälkeen lapset olivat tosi levottomia koko seuraavan viikon. Sitten oli "minun" viikonloppu ja seuraava viikko meni normaalisti ja rauhallisesti ja sitten taas isä-vkl, ja levoton ja rauhaton viikko.

        En tiedä mitä isän luona tehtiin tai jätettiin tekemättä. Isä ainakin ulvoi ikäväänsä pienille (4 ja 1 v) lapsille ja laittoi isomman mukanan aina viestiä: isi rakastaa äiti, isi haluaa muuttaa takaisin...

        Lopulta sanoin lasten isälle tästä: että lapset ovat todella levottomia kun tulevat tapaamiselta. Sanoin, että haluan että tapaamisia harvennetaan jotta lapset sitten myös rauhottuvat - ero oli tuore. Isä suostui ONNEKSI tähän ja niin tapaamisia oli kerran kuussa viikonloppu.
        Se rauhoitti tilanteen.
        Meininki tuskin muuttui tapaamisiviikonloppuina, mutta koti-arkea oli niin paljon, ettei ne viikonloput sotkeneet pienten lasten päätä.

        Alkuperäinen tarkoitus oli, että tilanne olisi väliaikainen ja tapaamiset taas tihentyisi, mutta ei sitä koskaan takaisin palauetettu. Homma toimi meidän tapauksessa tosi hyvin näin. Kaikki oli tyytyväisiä. Isä ei siishalunnut tiheämpiä tapaamisia - kaikkea muuta!!

        Mutta teillä tilanne voisi olla väliaikainen, esim. vuoden loppuun. Sitten aloitettaisi uudelleen joka toinen vkl, ja katsotaan toimiiko juttu sitten, onko lapsi edelleen levoton.

        Änkyttäminen on nimittäin minun maallikkokorvaani aika huolestuttava piirre ja kertoo jostakin isommasta murheesta, asiasta, jota lapsi ei osaa käsitellä eikä hän sitä ymmärrä, jotain mikä vaikuttaa psyykkisesti - tässä tapauksessa siis änkytys ei ole "fyysistä" vaan johtuu jostain psyykkisesti lapselle liian isosta asiasta, mitä isän luona on tai tapahtuu tai mitä lapsi näkee tai kuulee tai jotain tommosta. Ehkä ne leffat, ehkä ne vaihtuvat tytöt, ehkä se, mitä yöllä kuuluu kun samassa vuoteessa nukutaan..

        Meillä lapsi alle 3v ja tapamiset tälä hetkellä (vielä) vain osan vuorokautta, silti
        lapsi oirehtii tapaamisten jälkeen
        - ei nuku tai nukkuu todella levottomasti vähintäänkin pari yötä
        - kaikenlainen kehitys (esim puhe) on jäänyt junnaamaan eikä ole kehittynyt eteenpäin
        - lapsella kuume piikki aina tapaamisen jälkeisenä päivänä (yli 38 astetta)

        Tässä vain parit esimerkit mutta eihän näillä ole väliä, lapsen oirehtimisesta viis - kunhan vain etä saa tavata ja sossun tätienkin mielipide oli
        - että sehän vasta epänormaalia olisikin jos lapsi ei oirehtisi mitenkään....

        Että minä ainakaan en enää oikein tiedä, missä milloinkin menee lapsen etu ja koska toteutetaan vain vanhempien etua...

    • tarkkailija

      Muutama asia pistää silmään:

      "Yhteiset pelisäännöt eivät tahdo toimia"
      Isä ei siis noudata laatimiasi sääntöjä.

      "kaiken saa periksi"
      Mistä tiedät? Oletko ollut tarkkailemassa?

      "tv:n katselua ei rajoiteta (katsottu mm. häjyt, pahat pojat jne) tuloksena painajaiset"
      Oletko varma että painajaiset johtuvat näistä elokuvista. Osa lapsista näkee painajaisia jo muumipeikon rajuimmista jaksoista.

      "Olisi pitänyt vaatia yksinhuoltajuutta erotessa, nyt taitaa olla jo myöhäistä?"
      Yksinhuoltajuus ei olisi muuttanut mitään lapsen ja isän tapaamisissa. Lapsella on oikeus tavata isäänsä.

      "annetaan katteettomia lupauksia jotta poika pitää isäänsä lähes jumalana"
      Kyllä se poika ilman lupauksiakin pitäisi isäänsä samassa arvossa. Toteutumattomat lupaukset tuskin muuttavat mitään.

      Kaikenkaikkiaan minulle värittyi vähän kateellinen kuva kirjoituksestasi. Käytit kamalan paljon ylimalkaisia viittauksia ja tuntui niinkuin olisit halunnut mustamaalata isää. Johtopäätökset olivat kovin hataralla pohjalla. En tunne ex-miestäsi, joten en ole pätevä tekemään johtopäätöksiä, mutta ei kai se mitään haittaa jos hänen ja kumppaniensa ikäero onkin noin 10 vuotta... tai vaikka ne vaihtuisivat tuhkatiheään... kun kyseessä on kuitenkin täysi-ikäiset vapaaehtoiset ihmiset.

      • Timppa

        Minulla oli eron jälkeen muutamia naisia täällä silloinkin kun lapsi oli luonani. En kuitenkaan enään huoli yöksi naista silloin kun lapsi on täällä. Paitsi jos olen varma, että suhteesta tulee pitempiaikainen ja se on jo "varmemmalla" pohjalla. Sellaista ei kyllä ole vielä tapahtunut, valitettavasti.

        Ratkaisuni syynä on, että monta kuukautta vielä sen jälkeen kun en ole tavannut erästä naista, on lapsi kysellyt, missä kyseinen täti on ja tuleeko kylään. Tuskin kumppanien vaihtuminen vaarallista on, mutta saatta aiheuttaa lapsessa hämmentymistä.

        Saa olla myös eri mieltä kanssani, mutta tämä on minun mielipide ja minun ratkaisuni.

      • N24

        Kyse on nimenomaan yhteisistä pelisäännöistä, tai pitäisikö sanoa yleisistä pelisäännöistä. En mielestäni vaadi suuria, vaan normaalin kasvuympäristön tarjoamista pojalle. Isä on kyllä kun puhumme samaa mieltä asioista, mutta ei sitten kuitenkaan viitsi toimia sovitulla tavalla, koska kai toisin on hänelle helpompaa...

        Olen varma, että painajaiset johtuvat kyseisistä elokuvista, koska poika miettii vielä tänäpäivänäkin vaikka elokuvasta on jo puoli vuotta, miksi koira piti hakata kuoliaaksi ja kyseli myös kovasti, että miksi se yksi setä sidottiin sinne autoon ja sitten se jäi sinne veden alle eikä kukaan auttanut? Aika rankkaa 5-vuotiaalle.

        Olen samaa mieltä kanssasi, että poika pitää isäänsä samassa arvossa ilman katteettomia lupauksiakin. Miksi siis aiheuttaa pojalle myöhemmin, kun tämä huomaa ettei luvattuja asioita tapahdukaan?

        Eikä minuakaan haittaa ikäero, vaan se että poika joutuu hämilleen, kun nämä vaihtuvat kokoajan ja nukkuvat kaikki kolme samassa sängyssä. Tai nukkuivat, sain vihdoin isän hankkimaan pojalle oman sängyn ja laittamaan tälle oman huoneen (3 vuotta siihen meni...)

        Toivonkin, että ex löytäisi jonkun pysyvän oli tämä sitten minkä ikäinen tahansa niin ehkä elämä siellä pääsisi rauhoittumaan.

        En halua mustamaalata pojan isää, vaan yksinkertaisesti saada neuvoja miten saada tämä homma toimimaan niin, että pojalla olisi parempi olla. Tämä änkytysasia ja pahat unet vaivaavat häntä itseäänkin.

      • N24
        Timppa kirjoitti:

        Minulla oli eron jälkeen muutamia naisia täällä silloinkin kun lapsi oli luonani. En kuitenkaan enään huoli yöksi naista silloin kun lapsi on täällä. Paitsi jos olen varma, että suhteesta tulee pitempiaikainen ja se on jo "varmemmalla" pohjalla. Sellaista ei kyllä ole vielä tapahtunut, valitettavasti.

        Ratkaisuni syynä on, että monta kuukautta vielä sen jälkeen kun en ole tavannut erästä naista, on lapsi kysellyt, missä kyseinen täti on ja tuleeko kylään. Tuskin kumppanien vaihtuminen vaarallista on, mutta saatta aiheuttaa lapsessa hämmentymistä.

        Saa olla myös eri mieltä kanssani, mutta tämä on minun mielipide ja minun ratkaisuni.

        Fiksu mies, ei voi muuta sanoa. Voisitko antaa neuvoja miten saisin pojan isänkin ymmärtämään asian? Onneksi nyt sain isän laittamaan pojalle pojalle oman sängyn, omaan huoneeseen niin saa nukkua rauhassa. Tämäkin ikävä kyllä piti tehdä kiristämällä, ilmoitin ettei poika tule ennen kuin saa oman sängyn. Pyysin ensin nätisti pitkän aikaa, mutta mitään ei tapahtunut niin en nähnyt vaihtoehtoa...

      • Timppa
        N24 kirjoitti:

        Ehkä se pitäisi vain itse tajuta, saattaisiko olla, että haluaa vain näyttää sinulle, että kyllä hän naisia saa? Pyydä vaikka lukemaan kirjoituksesi vastauksineen.

        Minulla lapsi saa parin kk:n päästä oman huoneen, kun X muuttaa uuden miehensä kanssa kolmioon. Laitan lapselle samalla tänne oman huoneen, ollaan jo vähän suunniteltu sitä alustavasti ja kovasti on ollut innoissaan. :o)

    • N24

      Täällä on useaa mielipidettä änkytyksen aiheutumisesta niin ajattelin kirjoittaa siitä näin erikseen.

      Mietin itsekin pitkään, että mistä tämä voi johtua kun vaiva tulee ja menee. Sitten aloin seuraamaan asiaa ja huomasin, että änkytys alkaa aina isän luona. Ajattelin itsekin, että ehkä paluu kotiin aiheuttaa sen, mutta isä on kertonut pojan änkyttävän hänen luonaan lähes aina joten olen taipuvainen ajattelemaan että ehkä epätasainen ja välillä hieman liian vauhdikaskin elämänmeno siellä aiheutaisi vaivan.

      Asia vaivaa poikaa kovasti ja pelkään, että kaverit hoidossa alkavat häntä kiusaamaan josta voi taasen jäädä pitkät haavat muuten niin vahvan pienen miehen itsetuntoon. Siksi haluaisin nopeasti tähän jonkinlaista ratkaisua ja kaipaisin neuvoja teiltä kaikilta...

      • Timppa

        Mun tyttö ainakin änkytti joku aika sitten kun oikein tohkeissaan yritti selittää jotain nopeammin kuin kerkeää puhua, tai oli erittäin innostunut jostain. Tämä kyllä ilmeni sekä minun, että x:n luona ja meni ohi sitten.

        Oletko huomannut, että täällä ei kohta ole muuta kuin sinun ja minun kirjoituksia. Niitä on tänä aamuna tullut jonkun verran...

        Tätä änkytystä on nyt kestänyt jo yli vuoden. En kiinnittänyt aiemmin enempää huomiota, kun ajattelin et menis aikanaan ohi...

        Taidetaan olla ainoita näillä sivuilla tällähetkellä tai sit aihe on molemmille jotenkin ajankohtainen. Mut kiva huomata et löytyy niitä isiäkin jotka ajattelee lapsen kasvatusta, sitä mikä on oikein ja mikä ei...

      • Mies
        Timppa kirjoitti:

        Mun tyttö ainakin änkytti joku aika sitten kun oikein tohkeissaan yritti selittää jotain nopeammin kuin kerkeää puhua, tai oli erittäin innostunut jostain. Tämä kyllä ilmeni sekä minun, että x:n luona ja meni ohi sitten.

        Oletko huomannut, että täällä ei kohta ole muuta kuin sinun ja minun kirjoituksia. Niitä on tänä aamuna tullut jonkun verran...

        Uskon alkuperäisen kirjoittajan johtopäätöstä oman kokemukseni perusteella.

        Asuin uusperheessä, jossa vaimoni yksi tyttö (10 v) asui tuolloin isänsä luona. Oli nimittäin aika, jolloin tuo tyttö tuli joka toinen viikonloppu meille. Silloin tällöin hän ns. kurlasi kuin sammakko suullaan. Ihmeteltiin sitä eikä tyttö oikein osannut selittää asiaa tai syytä. Siitä tietenkin huolestuttiin, mutta yleensä se meni ohi tapaamisviikonlopun aikana.

        Kävi ilmi, että kotonaan tytön isän uuden vaimon tyttö kiusasi tätä vaimoni tyttöä. Kun tähän asiaan puututtiin, niin tuo kurlutus hävisi.

        Tämän perusteella epäilen vahvasti, että jokin mättää tuolla viikonlopun viettopaikassa.

      • Hmm

        Jos noudatetaan tuon Sinun avauksesi logiikkaa niin änkyttäminen johtuu Sinun toimenpiteistäsi.

        Väitteeni on yhtä asiallinen ja yhtä hyvin perusteltu kuin Sinunkin, ehkäpä vain suoremmin provosoivassa muodossa.

      • Eräs äiti

        Meillä näin: poika kastelee päivisin housujaan -tapaamisviikonloppujen aikana.
        Lähes joka kerta isä käy otattamassa bakteeriviljelyt epäillen virtsatietulehdusta, mutta koskaan näytteestä ei löydetä mitään.

        Parin viikon ajan vaiva pysyy poissa, kunnes taas uusii isän luona.
        Olen kysynyt, saako poika juodakseen tarpeeksi.
        Jos isä ei huomaa tarjota,koska lirittely ja pipulin punaisuus katoavat kotona, kun annan runsaasti nestettä.

      • N24
        Hmm kirjoitti:

        Jos noudatetaan tuon Sinun avauksesi logiikkaa niin änkyttäminen johtuu Sinun toimenpiteistäsi.

        Väitteeni on yhtä asiallinen ja yhtä hyvin perusteltu kuin Sinunkin, ehkäpä vain suoremmin provosoivassa muodossa.

        Anteeksi maalaisuuteni, mutta nyt en ihan ymmärtänyt mitä ajoit takaa..? Mistä toimenpiteistä..?

    • Anonyymi

      Oot vitun homo

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      163
      1423
    2. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1215
    3. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      24
      1179
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      211
      1100
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      126
      1061
    6. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      984
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      315
      981
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      929
    9. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      895
    10. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      73
      889
    Aihe