Monenlaisia ovat kommentit tälläkin palstalla noista nanosuksista. Kiinnostaisi tietää kannattaako niitä oikeasti ostaa, ajatus voitelemattomista suksista kyllä kiehtoo. Kummallista kun joillakin tuntuu toimivan ja joillakin ei.
No kantsiiko niitä nanosuksia ostaa ??
ostaakko
212684
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Asia lähtee varmaankin siitä, että millaiset sukset "lylynlykkijä" haluaa. En ole kokeillut nanosuksia, mutta uskon niillä silloin tällöin satunnaisesti hiihtelevän pärjäävän ihan kohtuudella.
Mutta hiihtokin voi olla "hifistelyä", jolloin halutaan luistavampia suksia ja niitä haetaan joko voitelulla tai siklauksella, jota en myöskään tunne.
Lukeuden aktiivikuntoilijoihin ja mielestäni voitelu ei ole kovin vaikeaa, mutta se voi olla ylittämätön kynnys joillekin hiihdon aloittamiseen. Tällöin voi nanosuksista olla apua, mutta monista pettyneistä olen minäkin lukenut.
Vastaus omalta osaltani on, että kokeilematta en tiedä!
P.S. Sunnuntaina oli Ounasvaaralla raskas ja pehmeä uuden lumen keli. Pikapidolla menin ja niin pito kuin luistokin olivat olosuhteisiin nähden hyviä!
No sehän riippuu ihan siitä, mitä suksiltasi haluat.
Itselläni on Peltosen nanogripit ja ne vaativat muutaman pakkasasteen toimiakseen. Nollakelillä niillä ei tee yhtään mitään.
Tunnen itseni kyllä petetyksi, sillä myyjä väitti nanojen toimivan 5 asteeseen asti. Todellisuudessa pakkasta pitää olla vähintään 4-5 astetta, että luistoa on. Silloinkin luisto on aika huono...
Nanoilla ei pääse missään olosuhteissa lujaa, mutta kyllä ne amatöörihiihtäjälle riittävät.
Ei kannata ostaa.
Osta voideltavat ja asenna tai pyydä liikettä asentamaan pitoteippi pohjavoitelu luistoalueille.
Ei ole mitään järkeä että luistoalueilla on hiellapaperimainen pohja, kuten noissa nanoissa.
Heps. Nanosukset toimivat hienosti, jos latu on jäinen. Samoin karkealla kelillä ne ovat hyvät. Niihin ei kerry roskia (kaarnaa ym). Yksi juttu vielä. Niillä voi hiihtää rauhallisesti.
Hiihdin tänään18.3.2012 klo 9:30-12:30 jäällä ja metsässä . Lämpötila oli nollan molemmilla puolilla.
kysyin asiaa paikallisen hiihtoseuran puheenjohtajalta ja vastaus oli aika selvä ei. Suksi toimii kyllä kapealla lämpötila-alueella (pluskeli-0 astetta). Ongelmanahan on toi luisto joka ei toimi millään kelillä hyvin. Kevyellä pakkaskelillä kuulemma lumi tarttuu pohjaan ja alamäet tullaan vuorohiihdolla.
Eli ei ole pitovoitelun voittanutta menetelmää keksitty paitsi pitoteippi laiskoille.
Pitoteippi on hitaampi asentaa kuin purkkivoitelu.
Viekä kerran osta RODE MULTIGRADE PURKKI ja RODE SILVERGIALLA niillä pärjää harrastelija kaikki kelit myös vesikelit.
Ainakaan Keski-Suomessa en ole nähnyt mainittuja Roden voiteita myynnissä hyllytavarana. Teippiä sen sijaan on melkein joka kaupassa.
MIllä tekniikalla hitaampi? Lämäiset tarran alkuun, vedät ja katkaiset. Kestää 5 sekuntia. Sitten tiivistät sen vaikka siklillä. Kestää toiset 5. Tarra pois ennenkuin menet ladulle. Lisäksi kestää kymmeniä kilometrejä toisin kuin purkit joita pitää uusia jatkuvasti. Tarran voi laittaa takaisin hiihdon jälkeen suojaksi.
Edellisen päivän 6 asteen jälkeen seuraavan aamun pikku pakkasessa jäisellä ladulla piti erittäin hyvin Vauhdin punainen pikapito. Roskat olivat ainoa ongelma, niitä tarttui pahasti pitoalueelle. Onneksi oli sikli mukana!
Rodeja löytyy hyvin Rovaniemeltä ja netin kautta niitä voi tilata Keski-Suomeenkin, mutta haittana ovat tietysti tällöin toimitusmaksut. Varmasti ovat ihan hyviä voiteita!
Tänään oli kaunis kevättalvinen päivä hiihtopäivä, kun kävin lenkin Sinettäjärvellä. Luisto ja pito olivat hyviä!
Nanot kannattaa ostaa jos ei kaipaa sukselta parasta luistoa. Nano luistaa oikeastaan vain jäisellä ladulla voidellun suksen veroisesti, muilla keleillä luisto on heikompi, enemmän tai vähemmän. Pito on yleensä kunnossa. Joillakin keleillä (uusi lumi) jäätyminen on ongelma. Nano on helppo hiihtää sen pidon varmuuden ansiosta, hitaasti kiiruhtaminenkin onnistuu lipsumatta.
Tietysti pitää olla valmis maksamaan 300-400 euroa suksista joita ei voi käyttää kaikilla keleillä, voidesuksenhan voi aina virittää kelin mukaan.
Kakkossukset keväisille keleille. Siinä nanojen paras käyttökohde
Heps. Tänä talvena hiihto on mennyt seuraavalla kaavalla. Alle -10 astetta perinteisellä suksella. -10 - 2 astetta luistelusuksilla. Lähellä nolla jäisellä ladulla Nanosuksilla. Tänään 8 km latu oli illansuussa umpijäässä. Nanoilla mentiin perinteisellä tyylillä luistoa oli tarpeeksi samoin pitoa.
Nanot siteillä ja jäätymisen estolla maksoivat 174 euroa (kuitti tallessa).
Jäällä on muuten ollut mitä hienoin luistelukevät. "Latu" parhaimmillaan rannasta rantaa.
Itellä kokemukset oikeastaan toisin päin. Luistaa sen anti-icen kanssa kohtuudella, mutta ei pidä yhtään muutoin kuin plussakelillä.
Ostin vaimolleni vuosi sitten Karhun nanot. Kokemuksia: Pakkasella ei luista lainkaan. Suojalla jos on uutta lunta, niin jäätää ja käyttökelvoton. Vanha lumi ja lähellä nollaa, suksi on parhaimmillaan. Suksi toimi silloin hyvin ja voitti oman voitelun jonka tein 4 kertaa!:) omiin suksiini.
Joten voi joskus jopa toimia, mutta voitelusuksi hakkaa melkein joka kerta hiihdettävyydeltään. En ostaisi itselle.....
Itsellä Karhun Spectrat,jotka on luistovoideltu jo tehtaalla,pitoalue on vain nanoa.Luisto siis aivan normaali ja olen hiihtänyt n.30 lenkkiä niille sopivalla kelilä eli 5--4 ja arvosanan antaisin lähes 10.Pakkasella mennään normi purkkisuksilla.
Itse en ole kokeillut, mutta hiihtäjien arvoita olen kuullut - vain kielteisiä. Olin Ylläksellä ja sattui muutamaksi päiväksi todella ongelmakelit; lämpö pyöri nollan molemmin puolin ja uutta lunta tuli ja väliin paistoi aurinkokin. Siis oikea ihannnekeli noille voitelemattomille. Mutta pelkkää moitetta ja kiroilua niiden toimivuudesta hiihtäjät esitti - vielä ei ole kuulemma löytynyt yhtään keliä, jolla suksi toimisi. Näkyi kuitenkin olevan monella jonkinlainen pito suksissa, mutta luisto tosi surkea. Kyllä siinä loppuu hiihtointo pikaisesti. Jäisellä ladullahan tietysti luistaa jokainen suksi. Pitoteippi antaa siihen yllättävän hyvän pidon sille, joka haluaa helpon voitelun. Mutta pitää olla kyllä toiset sukset purkki- tai liisterivoitelua varten, koska pitoteippi on ongelma nollan lähellä lumisateilla. Eikä sitä kannata välillä ruveta poistamaan, sehän kestää satoja kilometrejä.
Osta kirpparilta Karhu Multigrade -sukset. Toimivat juuri mainituissa oloissa. Eivät maksa monta euroa. Isoin työ on, kun vaihdat niihin uudenaikaiset siteet.
Nanoni toimivat loistavasti noin nollakelillä ja plussalla, mutta uudella pakkaslumella eivät. Tökkäävät.
Nytkin Lapissa hiihdin kaksilla suksilla kelistä riippuen.
Voiko niitä nanosuksia jotenkin hioa? että sais sitä luistoa paremmaksi??
Jos hioo ns. luistoalueet sileiksi ja jättää vain pitoalueen hiomatta, niin sittenhän saattavat toimia hyvin uuden lumen nollakelissä.
Käyhän se tietysti noinkin. Mutta mistä sen sitten tietää että mitä siellä pinnan alla piilee. Onko se jäljelle jäävä pohja sitten voitelukelpoista, vai vain jotain sekulia josta ei ole sen kummemmin tarvinnut välittää kun se jää sen pinnoitteen alle?
Joskus laitan ns." jäänestoainetta pitopohjasuksille" siihen keskialueeseen.
Enpä minäkään hiontaa suosittelisi, vaikken mikään asiantuntija ole.
Äsken 19.2. ap:llä aika hyvin luistivat, mutta vähän uusi lumi tökki. Ei ollut nyt jäänestoa.